Lietelannan käsittely

Kemostori

Vuonna 1993 vierailin pohjanmaalla yrityksessä, jossa kehiteltiin ja valmistettiinkin sakokaivolietteen käsittelyyn tarkoitettua täysin automatisoitua, jatkuvatoimista kompostointilaitteistoa. Siinä oli hitaasti pyörivä rumpusäiliö, toisesta päästä sisään käsiteltävää tavaraa sekä kuiviketta. Läpimenoaika taisi olla muutaman vuorokauden luokkaa. Kuivike eroteltiin pois ja se palautettiin takaisin prosessiin uudelleen käytettäväksi.
Rakeistettu lopputuote oli lähes hajuton, sanoivat, että sitä voi vaikka syödä, en tosin maistanut, vaikka muutamat ryhmän niin tekivätkin.
Siisti ja kätevä tuote, olisi voinut levittää pellolle apulannan tavoin tavallisella lannoitteenlevittimellä.
Prosessin ohjaus tapahtui kätevästi tietokoneella.
Laitoksen rakennuskustannusten sanottiin olevan lietelantalan suuruusluokkaa.
Maaseudulla liikkuessa huomaa, hajusta ja jäljistä päätellen, ettei kyseisen tyyppinen laitteisto ole tainnut päästä, ainakaan karjatiloilla suuremmin yleistymään.

1

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä mahtoi olla firman nimi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45271
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      26006
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11213
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      173
      10814
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9717
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe