Hei nuoriso

Heippa nuoret. Onnittelut valmistuneille. oliko kivat ilta? Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin kotiin ja kaikilla oli hauskaa. Toivon myös että siellä Lamminrannassa ollessanne muistitte ettei pulloja rikota :) Että me muutkin voimme nauttia tänä kesänä hiekasta,auringosta ja uimisesta. Inhottava jos saa koko ajan pelätä lasin paloihin astumista, ei minun niin väliä mutta ettei lapset...
471073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

vähän ilkeämielisesti kirjoitit,
toivottavasti ainakin miehesi on täysjärkisempi ja on saanut myös kasvatusvastuuta lapsistanne.

tuolla tyylillä voi mennä jossain pikkasen pieleen,
senhän näkee sitten, kuinka lapsesi pärjäilee oman ikäluokkansa kanssa, kun 18v pesästään pois lentävät

Äänestä
  • Ei ollut tarkoitus kirjoittaa ilkeämielisesti. Enkä kyllä ymmärrä edes miksi otit sen noin negatiivisesti (ehkä olen mielestäsi taas vähäjärkinen?).

    Äänestä

  • äiti ja tytöt kirjoitti:

    Ei ollut tarkoitus kirjoittaa ilkeämielisesti. Enkä kyllä ymmärrä edes miksi otit sen noin negatiivisesti (ehkä olen mielestäsi taas vähäjärkinen?).

    ihan hyvinhän tuo ilta meni. turhaan ne poliisit siellä pyöri. itse en mitään rikkonut, toivottavasti ei muutkaan.

    Äänestä

  • kui ihmeessä otit noin negatiivisesti ed.viestin, kysyn vaan?

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    kui ihmeessä otit noin negatiivisesti ed.viestin, kysyn vaan?

    sellasen olon, että tekee mieli rikkoa pulloja. Helvetin negatiivista ja vihamielistä tekstiä. Nyt vituttaa.

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    kui ihmeessä otit noin negatiivisesti ed.viestin, kysyn vaan?

    Onpa outo tyyli ensin onnitella, sitten “opettaa jälkikäteen”,

    Saako oikeasti tuollaisella tyylilä yhteyttä nykynuoriin ?

    Äänestä

  • paljon, kirjoitti:

    Onpa outo tyyli ensin onnitella, sitten “opettaa jälkikäteen”,

    Saako oikeasti tuollaisella tyylilä yhteyttä nykynuoriin ?

    suunnitellun negatiivisesti.
    Hmmm......jos olet nainen vissiin..niin sinusta tulee aika peto anoppina.

    Äänestä

Kävin eilen lasten kanssa lammilla. Harmikseni kävelytielle oli rikottu muutamia pulloja. Ei ole yhtään kivaa, kun on uudet vaunut ja niillä saa sitten lasinpaloja väistellä, ettei renkaat puhkea. No onkkeksi useimmat nuoret ovat fiksuja ja voihan niitä vahinkojakin sattua. Hyvää kesää!

Äänestä
  • omat lapset ja naapurin kakarat,

    Äänestä

  • on, kirjoitti:

    omat lapset ja naapurin kakarat,

    no perhana joku ne sinne on rikkonut.. tuskin sentään kirjoittaneen kuitenkaan (enpä usko että 15v. -> enää äidin kanssa kulkee)

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    no perhana joku ne sinne on rikkonut.. tuskin sentään kirjoittaneen kuitenkaan (enpä usko että 15v. -> enää äidin kanssa kulkee)

    ihanasta perheestä ja fiksuista lapsista, omakotitalosta, kotieläimistä, matkustelusta, jne.

    Harvemmilla ne kaikki vaan onnistuvat kun sivullesi katsot ja ennen kaikki oli vielä paljon helpompaa kuin nyt,
    kuinka täydellisiä omat vanhempasi sinusta sai.

    Äänestä

  • on, kirjoitti:

    omat lapset ja naapurin kakarat,

    ei sitä nuorempana tajua, mutta kun ne omat lapset syntyy ja rupee tepasteleen niin kyllä rupeat varmana sinäkin miettimään mihin ne astuu!

    Äänestä

  • ettäpä kirjoitti:

    ei sitä nuorempana tajua, mutta kun ne omat lapset syntyy ja rupee tepasteleen niin kyllä rupeat varmana sinäkin miettimään mihin ne astuu!

    ja rupeat miettimään, mitä ne rikkoo ja minne tai eihän ne meidän nuoret sellaista teekään ja jos tekee, se johtuu väärästä seurasta...

    hyvin negatiivinen aloitus oli kyllä tässä

    Äänestä

sitten onnnitellaan, kysytään oliko kivaa?
Vähän sama kuin puhelinmyyjät, yrittää iholle. Mielistellen.

Ollaan olevinaan huolestuneita ja pääasia kuitenkin, josko hauskaa oli.

Mutta, tähän asti menee hyvin, nyt hiipii kirjoitukseen pienenpieni varoitus, mitäs tulikaan tehtyä....

Hui!

Ja homma jatkuu hientosti, kesä olisi kiva jos vaan niitä mahdollisesti NUORTEN rikkomia pulloja ei olisi.
SILLOIN aurinko paistaisi ja mamma leipoo pullaa.

Mutta auringospaisteeseen taas kätkeytyy inhottava viesti NUORTEN mahdollisesti rikkomista pulloista.

Ja lopussa se kunnon marttyyri, ei minulla ole hätää, mutta.........

Äänestä
  • Heips.
    Palasin katsomaan mitä avausviestini oli poikinut. Itseasiassa tästä vääristellen tehtiin ikävä viestiketju. Moni on yrittänyt selvitellä asiaa miten kirjoitin tai mitä viestilläni tarkoitin. Jopa perhettani ja kasvatusmetodejani on arvosteltu, mikä on sinällään huvittavaa moisen tekstin perusteella

    Kirjoituksessani onnittelin valmistuneita ja kyselin miten ilta sujui = olin kohtelias ja tarkoitin sillä sitä että suurinosa nuorista käyttäytyy kuitenkin hyvin.

    Kirjoituksessani toivoin että pullot olisivat jääneet rikkomatta= rikotut pullot ovat todella harmilisia, nuoret eivät useinkaan ymmärrä niitten aiheuttavan vahinkoa.

    Kokonaispointti oli se että LAMMINRANTAAN MAHTUU NIIN NUORET KUIN VANHEMMATKIN KUNHAN OSATAAN ELÄÄ IHMISIKSI!

    Äänestä

  • äiti ja tytöt kirjoitti:

    Heips.

    Nuorilta odotetaan tapoja, vaikka itse ei osata muuta kuin kylvää lipevästi riitaa ja eripuraa = virtuaalista pullojen rikkomista muuten niin auvoiselle keskustelukentällemme.

    Äänestä

  • äiti ja tytöt kirjoitti:

    Heips.
    Palasin katsomaan mitä avausviestini oli poikinut. Itseasiassa tästä vääristellen tehtiin ikävä viestiketju. Moni on yrittänyt selvitellä asiaa miten kirjoitin tai mitä viestilläni tarkoitin. Jopa perhettani ja kasvatusmetodejani on arvosteltu, mikä on sinällään huvittavaa moisen tekstin perusteella

    Kirjoituksessani onnittelin valmistuneita ja kyselin miten ilta sujui = olin kohtelias ja tarkoitin sillä sitä että suurinosa nuorista käyttäytyy kuitenkin hyvin.

    Kirjoituksessani toivoin että pullot olisivat jääneet rikkomatta= rikotut pullot ovat todella harmilisia, nuoret eivät useinkaan ymmärrä niitten aiheuttavan vahinkoa.

    Kokonaispointti oli se että LAMMINRANTAAN MAHTUU NIIN NUORET KUIN VANHEMMATKIN KUNHAN OSATAAN ELÄÄ IHMISIKSI!

    tarkoitit, koska sait noinkin paljon negatiivista palautetta.
    Siis, me ei ymmärretty sun tekstiä, ei huomattu että olit kohtelias, rikotut pullot on harmillisia, kuka on väittänyt toisin?
    NO, kai se pääasia et juuri sinulla on ollut mukavaa ja huvittuneena näitä siellä luet.
    Kokonaispointinkin sitten oikein huusit.
    Harmi, ei saa kirjoitttua suuremilla kirjaimilla, harmi.

    ettet oikeasti "palanut",

    keskustelu kyllä hämmästytti, kummastutti,
    kun kiitit, moitit ja toivotit hyvää kesää.

    tuolla tyylilläkö kasvatatkin.

    Äänestä

  • hyvä, kirjoitti:

    ettet oikeasti "palanut",

    keskustelu kyllä hämmästytti, kummastutti,
    kun kiitit, moitit ja toivotit hyvää kesää.

    tuolla tyylilläkö kasvatatkin.

    niin kasvatankin ja vielä sunkin lapses hahahahahahaha

    Äänestä

  • kakaras kans kirjoitti:

    on oman asenteensa myrkyttämä sairas ihminen. Mielistely kuorruttaa mädän kakun.

    Äänestä

  • kakaras kans kirjoitti:

    niin kasvatankin ja vielä sunkin lapses hahahahahahaha

    Olkoon, en ymmärrä miksi on väärin onnitella valmistuneita/koulunsa päättäneitä samalla toivoen että pullot olisi jätetty ehjiksi??

    Äänestä

  • erinomainen kuin kirjoitti:

    tarkoitit, koska sait noinkin paljon negatiivista palautetta.
    Siis, me ei ymmärretty sun tekstiä, ei huomattu että olit kohtelias, rikotut pullot on harmillisia, kuka on väittänyt toisin?
    NO, kai se pääasia et juuri sinulla on ollut mukavaa ja huvittuneena näitä siellä luet.
    Kokonaispointinkin sitten oikein huusit.
    Harmi, ei saa kirjoitttua suuremilla kirjaimilla, harmi.

    Miten niin huusin? Tarkoittaako isot kirjaimet huutamista?? Minusta isoilla kirjaimilla voi korostaa asiaa jonka haluaa. btw tämä menee jo ihan asian vierestä.

    Äänestä

  • äiti ja tytöt kirjoitti:

    Miten niin huusin? Tarkoittaako isot kirjaimet huutamista?? Minusta isoilla kirjaimilla voi korostaa asiaa jonka haluaa. btw tämä menee jo ihan asian vierestä.

    "Tarkoittaako isot kirjaimet huutamista?? Minusta isoilla kirjaimilla voi korostaa asiaa jonka haluaa."

    Ja kehtaat vielä puolustella, se on sitä, naisen euro on 80 senttiä,
    taas se nähdään, varmaan miehesikin tuon tietää.

    http://74.125.77.132/search?q=cache:AvX2UL1YJR4J:turvallisuus.suomi24.fi/chat/ Älä huuda PELKÄSTÄÄN ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN TARKOITTAA NETIKETIN MUKAISESTI HUUTAMISTA!&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

    http://turvallisuus.suomi24.fi/chat/

    Ehkä sinun pitäisi tarkistaa muitakin mielipiteitäsi, mietipäs.

    Äänestä

  • on huutamista ? kirjoitti:

    http://turvallisuus.suomi24.fi/chat/#huuda

    Äänestä

  • äiti ja tytöt kirjoitti:

    Olkoon, en ymmärrä miksi on väärin onnitella valmistuneita/koulunsa päättäneitä samalla toivoen että pullot olisi jätetty ehjiksi??

    Hänen mielestään niillä on selkeä yhtäläisyys, kenties itse seikkaillut pullojen kanssa kun opiskelut on ohi.

    Äänestä

  • sepä se siinä kirjoitti:

    Hänen mielestään niillä on selkeä yhtäläisyys, kenties itse seikkaillut pullojen kanssa kun opiskelut on ohi.

    ehkä aloittaja oli tarkoittanut viestin juuri niille teineille, jotka lamminrannassa ryyppäsivät.

    allekirjoittanut ei ainakaan rikkonut pulloja eikä muutakaan :) eikä ymmärrä miksi tällainen keskustelu voi saada ihmiset vittuuntumaan. =D

    Äänestä

  • =)))))99 kirjoitti:

    niin, että sekä "aloitaja", että "allekirjoittanut" ymmärtävät vasta siten kun on myöhäistä.

    Äänestä

  • on, kirjoitti:

    niin, että sekä "aloitaja", että "allekirjoittanut" ymmärtävät vasta siten kun on myöhäistä.

    aina

    Äänestä

  • on huutamista ? kirjoitti:

    "Tarkoittaako isot kirjaimet huutamista?? Minusta isoilla kirjaimilla voi korostaa asiaa jonka haluaa."

    Ja kehtaat vielä puolustella, se on sitä, naisen euro on 80 senttiä,
    taas se nähdään, varmaan miehesikin tuon tietää.

    http://74.125.77.132/search?q=cache:AvX2UL1YJR4J:turvallisuus.suomi24.fi/chat/ Älä huuda PELKÄSTÄÄN ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN TARKOITTAA NETIKETIN MUKAISESTI HUUTAMISTA!&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

    http://turvallisuus.suomi24.fi/chat/

    Ehkä sinun pitäisi tarkistaa muitakin mielipiteitäsi, mietipäs.

    Anteeksi. ei ollut tarkoitus huutaa ja näin pahoittaa mieltäsi/ herostuttaa.

    Äänestä

  • pettää kirjoitti:

    aina

    en ole lukenut.
    Mistä näitä k********************a oikein tulee?

    Äänestä

  • =)))))99 kirjoitti:

    ehkä aloittaja oli tarkoittanut viestin juuri niille teineille, jotka lamminrannassa ryyppäsivät.

    allekirjoittanut ei ainakaan rikkonut pulloja eikä muutakaan :) eikä ymmärrä miksi tällainen keskustelu voi saada ihmiset vittuuntumaan. =D

    Aloituskirjoitus oli fiksu ja asiallinen. Pomojakin opetetaan ensin antamaan kiitokset ja vasta sitten moitteet.

    En minäkään ymmärrä miten kirjoitusta voi pitää ilkeänä tai makeilevana.

    Äänestä

  • nuoren ihmettelijän kans kirjoitti:

    "kieroutuneempaa aloitusta en ole lukenut", etkö osaa lukea.

    Äänestä

  • nuoren ihmettelijän kans kirjoitti:

    Aloituskirjoitus oli fiksu ja asiallinen. Pomojakin opetetaan ensin antamaan kiitokset ja vasta sitten moitteet.

    En minäkään ymmärrä miten kirjoitusta voi pitää ilkeänä tai makeilevana.

    enpä ole kuullut että samaan sekoitetaan kaikenlaista,
    jos niin tekee, pitää asiansa osata hyvin selkeästi, rasiallisesti ja rauhallisesti kertoa.

    Äänestä

  • nuoren ihmettelijän kans kirjoitti:

    Aloituskirjoitus oli fiksu ja asiallinen. Pomojakin opetetaan ensin antamaan kiitokset ja vasta sitten moitteet.

    En minäkään ymmärrä miten kirjoitusta voi pitää ilkeänä tai makeilevana.

    Kirjoitus oli mielestäni aivan asiallinen. Rahan arvoiset pullot kannattaa kerätä ja niistä saaduilla rahoilla voi sit taas ostaa jotain kivaa. Rikkoi ne pullot sinne kuka tahansa, niin kyllähän sen kaikki tunnustaa, että ei ole kivan näköistä edes, saatika turvallista. Muutaman pullon rikkoneena, omatuntoni puuttui peliin.

    Äänestä

  • Sirpale kirjoitti:

    Veikkaan, että ammatti on puhelinmyyjä. kuten tarkkanäköisessä viestissä aiemmin oletettiin. Toinen vaihtoehto on verkostomarkkinoija, niin iljettävän pahansuopaa teksti oli.

    Äänestä

  • Sirpale kirjoitti:

    Kirjoitus oli mielestäni aivan asiallinen. Rahan arvoiset pullot kannattaa kerätä ja niistä saaduilla rahoilla voi sit taas ostaa jotain kivaa. Rikkoi ne pullot sinne kuka tahansa, niin kyllähän sen kaikki tunnustaa, että ei ole kivan näköistä edes, saatika turvallista. Muutaman pullon rikkoneena, omatuntoni puuttui peliin.

    Taitaapi olla nämä pullojen rikkojat täällä parjaamassa ja vääntelemässä asiaa.

    Äänestä

  • nuoren ihmettelijän kans kirjoitti:

    Aloituskirjoitus oli fiksu ja asiallinen. Pomojakin opetetaan ensin antamaan kiitokset ja vasta sitten moitteet.

    En minäkään ymmärrä miten kirjoitusta voi pitää ilkeänä tai makeilevana.

    Minä toimin työkseni kouluttajana. Joudun antamaan ihmisille siis myös negatiivista palautetta. Aloittaja on kirjoittanut juuri niin kuin meillekin on opetettu. ns. hampurilaismalli Positiivinen-negatiivinen-positiivinen. Negatiivisen/kielteisen asian ottaa paremmin vastaan ( ja ehkä opikseen virheistään) kun se on kätketty positiivisen asian joukkoon. Jos asiasisältö on yksinomaan negatiivinen niin ihminen ottaa käyttöönsä puolustusreaktion ja palautteella ei ole mitään merkitystä, tai jopa kielteinen merkitys.

    En ymmärrä miten tämä puhelinmyyntiin liittyy, luulisin ennemminkin että aloittaja työskentelee ihmisten parissa kasvotusten.

    Äänestä

  • "Hampurilaismalli" kirjoitti:

    teksti oli läpinäkyvän manipuloivaa

    Äänestä

Kiitos keskustelun aloittajalle... sain viikon parhaat naurut!! Vain Vorssassa voidaan tulkita viestit näin....

"Ihana kesä, aurinko paistaa, uimaan..." Keskusteluun ottaa osaa Vorssalainen "Mitä vittuileks sä mulle" Tää on huippu :)

Niin ja ne lasisirut on todella syvältä varsinkin kun ne on syvällä.

Viestini taustatiedoksi: mielialani on huvittunut, tiedostan viestin vittuilevan sävyn (se oli tarkoitus), en ole puhelinmyyjä, puolisoni ei häpeä tätä viestiä, en ole vorssalainen ja olen saanut ihan kelpo kasvatuksen.

Pointtina: Pankaa rauhottuen si... (sori taas meni vittuiluks)

Hyvät kesä äidille ja tytöille, toivottavasti kelit ovat suotuisat uimiselle :)

Äänestä
  • viimein.

    Äänestä

  • yleensä, harvalla meistä on "ministeripohjaa", tai jotain muuta syytä miksi meitä aina kunnioitetaan ja voimme olla aina ystävällisiä.

    Äänestä

  • tuolaista se on, kirjoitti:

    yleensä, harvalla meistä on "ministeripohjaa", tai jotain muuta syytä miksi meitä aina kunnioitetaan ja voimme olla aina ystävällisiä.

    tässä keskustelussa...

    Äänestä

  • kylmä tunnelma kirjoitti:

    tässä keskustelussa...

    oliko kivat ilta? Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin kotiin ja kaikilla oli hauskaa.

    Äänestä

  • Onnea valmistuneille kirjoitti:

    oliko kivat ilta? Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin kotiin ja kaikilla oli hauskaa.

    toivotaan ettei sinun tarvitse jatkuvasti valvoa, saat päivätöitä,
    tai muuten pystyt yösi nukkumaan.

    opiskelu kannattaa aina.

    Äänestä

  • ja, kirjoitti:

    toivotaan ettei sinun tarvitse jatkuvasti valvoa, saat päivätöitä,
    tai muuten pystyt yösi nukkumaan.

    opiskelu kannattaa aina.

    mutta nyt on kesäloma ja rikon pulloja!

    Äänestä

  • "Ihana kesä, aurinko paistaa, uimaan..." Keskusteluun ottaa osaa Vorssalainen "Mitä vittuileks sä mulle" Tää on huippu :)

    Tuo on inhottavaa vorssalaisuutta. Onneksi täältä löytyy se fiksumpikin puoli, etteivät kaikki ole samanlaisia nipottajia tai pilkunviilaajia. Saisi vaan senkin asian ihmisistä pois. Mutta tosiaan, itsekin nuorena voin kyllä aivan rehellisesti sanoa, että jokainen pullo tuli annettua pullonkerääjille, yhtäkään en rikkonut. Ja kyllähän tuo pullojen rikkominen ottaa hermoille muitakin, kun vain vanhempia; astuin päättäjäisissä itsekin lasinsirpaleeseen enkä ollut huomannut sitä pitkään aikaan. Ei ole kovin mukavaa, kun haluaisi kävellä paljain varpain hiekalla, mutta uskaltaako sitä? Kyllähän se meno oli heti rauhallisempaa, kun vanhempainyhdistyksen porukkaa oli paikalla valvomassa. Ja lähinnä huvitti katsella, miten nuoriso lähti pää kolmantena karkuun poliisien tullessa paikalle. Omasta puolestani toivoisin samanlaista tehovalvontaa jatkossakin. Kyllä se vaikuttaa nuorten juomiseen ja menoon paljon, tuli huomattua. Ja hyvä että apua löytyi nopeasti sille joka tarvitsi. Muistelin, että esimerkiksi viime vappuna sekä vuosi sitten päättäreissä ihmisiä oli sammunu Wahrenissa minne sattu yksinään yms.

    Itselläni oli suhteellisen turvallinen ja huoleton olo juuri tuon tehovalvonnan takia.
    Ei se todellakaan turhaa ollut. Anteeksi vaan kirjotusvirheet ja toistamiset. ;-)

    Äänestä

  • 17v kirjoitti:

    kirjoitit asiallisesti,

    mutta tässä monen isänä kiinnitin huomiotani aikaan,
    ei meidän lapset kirjoitelleet nettiin tuohon aikaan, vaan nukkuivat,

    koeta sinäkin aloittaa parempi elämä,
    valvova tyyppi on aina enemmän tai vähemmän tyhjäkäynnillä aamuisina, useita aamuja ja elämä/nuoruus kulkee hieman ohi,
    koeta ymmärtää se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti ja tytöt kirjoitti:

Heippa nuoret. Onnittelut valmistuneille. oliko kivat ilta? Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin kotiin ja kaikilla oli hauskaa. Toivon myös että siellä Lamminrannassa ollessanne muistitte ettei pulloja rikota :) Että me muutkin voimme nauttia tänä kesänä hiekasta,auringosta ja uimisesta. Inhottava jos saa koko ajan pelätä lasin paloihin astumista, ei minun niin väliä mutta ettei lapset...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu