onko muita. Tai jos olet hakenut aikaisemmin niin minkalainen kielikoe jarjestetaan meille suomeksi koulunsa kayneille?
Ruotsinkiel. koulutukseen hakijoita
lilla my
3184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hain vuosi sitten ruotsinkieliseen. (Ilmoittauduin poissaolevaksi ja nyt syksyllä siis tarkoitus aloittaa opinnot.)
Mutta juu, meillä ainakin kielikoe oli aivan tajuttoman helppo. Ensin piti lukea teksti, joka sillä kertaa kertoi kahvista ja sen kulutuksesta ym. Sitten piti kirjoittaa referaatti ja vastailla muutamaan kysymykseen. Oli myös haastattelu, mutta ainakin omalla kohdallani se kesti ehkä puoli minuuttia. Kysyttiin, missä olen oppinut ruotsia ja kerroin, että koulun lisäksi opiskelin vuoden tukholmassa.
Ja tuo koe olisi ollut mielestäni kyllä helppo, vaikka olisikin vain hyvä kouluruotsi pohjalla..
Nyt kyllä hieman jännittää aloittaa opinnot, kun ei ole tuota ruotsia tullut käytettyä pitkään aikaan, mutta eiköhän se sieltä taas muistu mieleen. :)
Olin Arcadan kielikokeessa ja oli suht helppo.. Missä itse opiskelet?
www.kreativastudier.fi