Konsultointifirmat

Ajoittain täällä avataan keskustelusäikeitä IctPro- ynnä muista "loispummikursseista", sekä yrityksistä jotka käyttävät tämän kaltaisia konsultointifirmojen tarjoamia palveluita miltei eksklusiivisesti hyväkseen. Työttömiä houkutellaan näille 4-8kk ilmaistyökursseille työpaikan toivossa, minkä ajan konsulttifirmat korjaavat taskuunsa harjoittelijalle kuuluneen palkan ja harjoituspaikan tarjonneet työn tulokset. Sovitun harjoitusjakson päätyttyä ei harjoittelupaikan antajalla ole velvollisuutta harjoittelijan työllistämiseen tai muunkaanlaiseen kompensaatioon. Työttömän oikeudet sen sijaan ovat lohduttoman vähäiset, edes kurssin keskeyttäminen ei ole mahdollista ilman rangaistusta. Saatavilla kurssitodistuksilla ei ole arvoa työmarkkinoilla.

Tilanteessa jossa hakijoita on huomattavasti tarjolla olevia paikkoja enemmän, tällainen johtaa väärinkäytöksiin ja kurssitettavien syrjintään. Jokainen kurssille osallistuva tuottaa yhden lisäpisteen konsulttifirmoille ja harjoittelupaikkoja tarjoaville yrityksille virkamiesten silmissä. Se, että työllistyykö harjoittelija, ei ole merkittävää.

On yrityksiä joille konsultointipalveluita hyväksikäyttävä työvoimapolitiikka on yksi toiminnan kulmakivistä. Uusia harjoittelijoita otetaan sisään samaan aikaan kun vanhoja potkitaan ulos jatkuvalla syötöllä. Lähtökohtana ei ole pyrkiä työllistämään jokaista kurssilaista, vaan valikoida haluttu aines tarjolla olevasta työnhakijakunnasta yritys ja erehdys-periaatteella. Toiminta on puhtaasti itsekästä lainsäädännön hyväksikäyttöä. Mutta mikä ei ole erikseen laissa kielletty ei ole rikoskaan, eivätkä yritykset luonteensa mukaisesti tunnista moraalia.
2358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Työttömiä houkutellaan näille 4-8kk ilmaistyökursseille työpaikan toivossa, minkä ajan konsulttifirmat korjaavat taskuunsa harjoittelijalle kuuluneen palkan ja harjoituspaikan tarjonneet työn tulokset"

Ja harjoittelija uutta tietotaitoa, ilmaiseksi. Eipä siinä juuri mitään häviäkkään. Mutta jos yhtälö ei kuulosta oikeudenmukaiselta, niin pakkohan ei ole osallistua? Kyllähän se työpaikan saamisen epävarmuuskin on etukäteen tiedossa.

Äänestä

"Lähtökohtana ei ole pyrkiä työllistämään jokaista kurssilaista, vaan valikoida haluttu aines tarjolla olevasta työnhakijakunnasta yritys ja erehdys-periaatteella. Toiminta on puhtaasti itsekästä lainsäädännön hyväksikäyttöä. Mutta mikä ei ole erikseen laissa kielletty ei ole rikoskaan, eivätkä yritykset luonteensa mukaisesti tunnista moraalia."

Ei kai tuossa mitään moraalitonta ole, jos yritykset eivät ole sitoutuneet sopimuksissaan tai lupauksissaan työllistämään kaikkia kurssilaisia. Yritykset nyt yleensäkin toimivat itsekkäästi ja sama koskee kyllä työntekijöitäkin työelämän suhteen. Vai voisiko kurssilaisia mielestäsi syyttää moraalittomaksi, jos esim. joskus tulevaisuudessa työllistymisen jälkeen vaativat palkankorotusta?

Työntekijä saa ohjelmassa "ilmaista" koulutusta ja mahdollisuuden näyttää kykynsä yrityksessä. Kuullostaa työntekijän kannalta kohtuu silotellulta tieltä työpaikkaan. Suomessa on kai totuttu liian hyvään, jos ei koulun jälkeen heti tulla hakemaan hyväpalkkaiseen työpaikkaan, niin koetaan tullun väärin kohdelluksi. On se niin väärin, että työpaikasta voi joutua kilpailemaan ja töissä jopa tekemään töitä...

Valtiollehan tuo saattaa olla kallista lystiä, mutta itsehän olemme päättäjämme valinneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tabula risa kirjoitti:

Ajoittain täällä avataan keskustelusäikeitä IctPro- ynnä muista "loispummikursseista", sekä yrityksistä jotka käyttävät tämän kaltaisia konsultointifirmojen tarjoamia palveluita miltei eksklusiivisesti hyväkseen. Työttömiä houkutellaan näille 4-8kk ilmaistyökursseille työpaikan toivossa, minkä ajan konsulttifirmat korjaavat taskuunsa harjoittelijalle kuuluneen palkan ja harjoituspaikan tarjonneet työn tulokset. Sovitun harjoitusjakson päätyttyä ei harjoittelupaikan antajalla ole velvollisuutta harjoittelijan työllistämiseen tai muunkaanlaiseen kompensaatioon. Työttömän oikeudet sen sijaan ovat lohduttoman vähäiset, edes kurssin keskeyttäminen ei ole mahdollista ilman rangaistusta. Saatavilla kurssitodistuksilla ei ole arvoa työmarkkinoilla.

Tilanteessa jossa hakijoita on huomattavasti tarjolla olevia paikkoja enemmän, tällainen johtaa väärinkäytöksiin ja kurssitettavien syrjintään. Jokainen kurssille osallistuva tuottaa yhden lisäpisteen konsulttifirmoille ja harjoittelupaikkoja tarjoaville yrityksille virkamiesten silmissä. Se, että työllistyykö harjoittelija, ei ole merkittävää.

On yrityksiä joille konsultointipalveluita hyväksikäyttävä työvoimapolitiikka on yksi toiminnan kulmakivistä. Uusia harjoittelijoita otetaan sisään samaan aikaan kun vanhoja potkitaan ulos jatkuvalla syötöllä. Lähtökohtana ei ole pyrkiä työllistämään jokaista kurssilaista, vaan valikoida haluttu aines tarjolla olevasta työnhakijakunnasta yritys ja erehdys-periaatteella. Toiminta on puhtaasti itsekästä lainsäädännön hyväksikäyttöä. Mutta mikä ei ole erikseen laissa kielletty ei ole rikoskaan, eivätkä yritykset luonteensa mukaisesti tunnista moraalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu