Kokemuksia Femar-lääkkeestä

Kertokaapa kokemuksia te, jotka olette käyttäneet/käyttämässä Femar-lääkettä. Onko toimineet odotetulla tavalla, onko ollut millaisia sivuvaikutuksia? Lääkäri puhui, että femar on parempi kuin clomifen koska mulla ohut kohdun limakalvo jota clomeilla on tapana ohentaa, ja femarilla ei tätä vaikutusta ole.

Itse olen kokeillut clomeja 3 kiertoa. Ultrassa on katsottu, että johtofollikkeli on kasvanut hyvin ainakin nyt viimeisimmällä kerralla. Luulen vaan, että mun ongelma on siinä, että munasolu ei vain irtoa ja ehkä pitää kysyä seuraavalla lääkärikäynnillä pitäisikö hoidoksi lisätä jokin irrotuspiikki esim. Verikokeissakin on todettu ettei ovulaatiota ole tapahtunut.
Clomifenilla on ollut aika paljon sivuvaikutuksia, joten olisi kiva kuulla minkälaisia femar aiheuttaa.
Clomifen on mulle aiheuttanut mm.: painon nousu, väsymys, ahdistus/masennus, hikoilu, kuumat aallot, hiusten lähtö.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,
minulla ei tullut mitään sivuvaikutuksia Femar lääkkeistä. Minulla kuitenkin kasvoi kolme follikkelia, mutta lopulta vain kaksi saattoi irrota. Eli jos kolme olisi ollut samankokoisia, olisi kolmosten riksi. Minulla on kuitenkin sen jälkeen todettu liian kova munasolun kuori, joten ei niistä follikkeleista olisi ikinä tullutkaan mitään. Nyt jo kolmas ICSI hoito menossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkkeensyöjä kirjoitti:

Kertokaapa kokemuksia te, jotka olette käyttäneet/käyttämässä Femar-lääkettä. Onko toimineet odotetulla tavalla, onko ollut millaisia sivuvaikutuksia? Lääkäri puhui, että femar on parempi kuin clomifen koska mulla ohut kohdun limakalvo jota clomeilla on tapana ohentaa, ja femarilla ei tätä vaikutusta ole.

Itse olen kokeillut clomeja 3 kiertoa. Ultrassa on katsottu, että johtofollikkeli on kasvanut hyvin ainakin nyt viimeisimmällä kerralla. Luulen vaan, että mun ongelma on siinä, että munasolu ei vain irtoa ja ehkä pitää kysyä seuraavalla lääkärikäynnillä pitäisikö hoidoksi lisätä jokin irrotuspiikki esim. Verikokeissakin on todettu ettei ovulaatiota ole tapahtunut.
Clomifenilla on ollut aika paljon sivuvaikutuksia, joten olisi kiva kuulla minkälaisia femar aiheuttaa.
Clomifen on mulle aiheuttanut mm.: painon nousu, väsymys, ahdistus/masennus, hikoilu, kuumat aallot, hiusten lähtö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu