No, nyt meni täysin mielenkiinto wasalandiasta. Ennen ollaan aina sielä ollessaan käyty syömässä buffet ruoka. Nyt kun mentiin niin sitä ruokaa ei ole tarjolla kuin vasta heinäkuussa. Ollaan oltu kesäkuussa viime vuonna sielä ja ollaa noutopöydästä ruoka syöty. Eli jouduttiin lapsille ranskalaiset antaa ruuaksi. Mausteita et saanut muuta kuin paketeissa olevia sinappia ja ketsuppia. Mihin mahtoi jäädä sipuli ja kurkkusalaatti. Peli puoli oli älyttömästi huonontunut. Aina on rannekkeella saanut pelata pelejä ilmatteeksi niin nyt ei ole kuin tv:et pystyssä ja niillä saat pelata. Jotkut pelit myös maksoi. Olen ennen pitänyt wasalandiaa yhtä parhaimmasta paikasta mutta en enään. Kun lähtee ison perheen kanssa tuollaiseen paikkaan niin en halua lasten syövän ranskalaisia ja juovan limpsaa vaan jos on noutopöytä niin sieltä olet saanut "kotiruuan" ja maitoa. Nyt ei ollut edes maitoa. Paska paikka!!
Wasalandia
En mene enään!
0185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.