Eli tänään oli mukavan lämmin päivä ja illalla tuntui olevan sopiva ilma ja lämpötila päästää pikkuinen käppärimme ulkoilemaan. No, kaksi ihmistä tuli terassin portaille töllistelemaan ja vahtimaan vielä minun lisäksi neidin menoja. Ensin pikkuinen vapisi ja jännitti uskomattoman paljon, joka on aivan ymmärrettävää tietenkin. Pienen nuuskinnan jälkeen se lähti onnessaan hipsuttelemaan ympäri nurmikkoa, minun silmäni alla, tietenkin. Kun parin minuutin kestävä pienen alueen tutkiminen päättyi, neiti lähti kunnolla viipottamaan avoimella nurmikolla. Hamsteri selvästi nautti, sen nenä kävi kokoajan ja uusia pieniä ruohotuppoja löytyi kokoajan, jotka ovat oivia piilopaikkoja! Ikinä en ole meidän käppäriä noin onnellisena nähnyt. Nurmikko oli juuri sopiva hamsun juoksutukseen. Sen näki selvästi, se löysi mukavia hieman korkeampia kohtia, joihin voi rauhassa mennä peseytymään tai haistelemaan jotakin kummallista ruohotuppoa. Hamsteri ei kuitenkaan päässyt liian lujaa kipittämään, joten hukkaamisen riski on hyvin pieni, oikeastaan olematon jos kokoajan vahtii pikkuista. Suosittelen jotakin lämmintä (ei kuitenkaan liian lämmintä) kesä iltaa hamsterin juoksutukseen. Kunhan vahtii kunnolla eikä anna kaivaa nurmikon alla olevaa multaa tai maistaa mitäkään outoa, kaikki sujuu varmasti hyvin. Eli siis, mitä mieltä olette hamstereiden nurmikolla pitämisestä? Minun mielestäni se on ok, kunhan vahtii kunnolla eikä päästä mihinkään pitkään heinikkoon tai risuihin. Pelto, metsä ja maantiekään ei ole kovin hyvä idea, kuten varmaan kaikki tietävätkin, mutta aukealla nurmikko alueella juoksutus on mielestäni ihan mukava juttu. Nurmikko on myös sopiva "kuntoilu paikka" hieman tukevammalle hamsterille, jonka painoa haluttaisiin pudottaa, sillä nurmikossa viipotus on paljon raskaampaa kuin lattialla. Eikä mitkään linnutkaan uskalla tulla paikalle kun ihminen on lähellä. Ensimäisellä juoksutus kerralla kannattaa kuitenkin pitää aika vähän aikaa.
Mielipiteitä?
Maailman paras päivä hamsulle
QueenC
2
152
Vastaukset
Linkin takaa löytyy minun ja monen muun mielipide:
http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/viewtopic.php?p=1411#p1411- snuffel
Ihanaaa minäkin pidän hamsteriani ulkona ja on se pari kertaa päässyt kukka istutuksia "kaivelemaan"on se syönyt paljon puhdasta ruohoakin...pelottaa vaan että kun asun rivitalossa että se karkaa aidan alta tai menee talon tai leikkimökkin alle..ulkona häkisäkin sitä pidän.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1698892Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1343272- 1712201
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve01870Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha941841Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741786Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801667- 1381322
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1141037Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko93996