Puolangasta pakolaispaikkakunta

Esitän kaikkien kainuulaisten yhteisenä toiveena ja miksenpä rohkenisi paljastaa sitäkin, että myös puolankalaisten hartaasta toiveesta, että Puolangan tyhjyyttään itkevät koulut ja kunnan tilat täytetään Lähi- ja Kauko Idän pakolaisilla.

Puolanka soveltuu siihen Suomen keskipisteenä ylivoimaisen parhaiten ja olen jo pitkään pannut merkille, että puolankalaisista suurin osa lähes toivoo tummahipiäsiten pakolaisten saapumista virkistämänn apaattista, flekmaattista ja aurinkoisinakin päivinä harmaata kylänraittia.

Oppia voimme Oulusta ja sen lähikunnista.
6792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Varsinnii kun kiusoovat noita ankkurilapsii Pudiksella: yhdeksän vieneet pikkuressukoita putkaan (6.6. Kaleva) muka kahinoinnista. Tulleehan se riita kun nallekarhuja ei riitä jokaiselle. Puolangalta voitaisiin kerätä säkillinen nallekarhuja ja rauhoittaa Pudiksen tilanne.

Äänestä

Puolangalta moni pakenee muualle.

Äänestä

Mitä pahhaa puolankalaiset on teille tehnyt ku pakolaessie sinne rupiatte ehottelemaan..?
Kyllä he soap tulla tutustummaa Kajjaanin kaupungille vieraassee kulttuurii ku vae tahtovat.
Antakkee hyväne aeka raoha etes puolankalaisille.....

Äänestä

Meillä jo valamiina tyhyjä vastaanottokeskuskin moisille eläteille. Eikös siellä sienimölä oo hyllytillaa kaikevärisille ja olosille.
Osastotkii on valamiiks jaettu eri mualaisille.
Bisnestä sen pittää olla ja rahhoa kaekille.

Äänestä
  • kaike näkösill ja monen kokosill eläteill...

    Äänestä

Me pakolainen ei lähta puolanka. Se olla keski ei mitän. nyt kaupunki maksa me kaikki melko hyvä.
puolanka pitkä matka joka paikka. bensiini maksa paljon pitkä matkalle. Me ei lähte vanha koulu asuma. pitä olla hyvä talo kauppa pieni matka pankki.
terveekeskus ei saa ole kauempi 3 kilomnetri.
Jos yli puoli kilometri pitää auto olla.
Asunto pitä ole keskikaupnki ja uusi kaikki huonekalu.
Sosiaalitomisto vähän matka saa olla. yli 2kilometri niin ei koko aika katso meidä tekeminen.
satellitti antenni pitää ole. voi katso kaikki ohjlma kotimaa ja kaikki taivaskanava.
Bensiiniraha tarvii enempi.
harrasta mahdollisuus pitää olla hyvä että aika kulu
Puolanka keski ei mitää voi elää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ähméd Äl Hamás kirjoitti:

Esitän kaikkien kainuulaisten yhteisenä toiveena ja miksenpä rohkenisi paljastaa sitäkin, että myös puolankalaisten hartaasta toiveesta, että Puolangan tyhjyyttään itkevät koulut ja kunnan tilat täytetään Lähi- ja Kauko Idän pakolaisilla.

Puolanka soveltuu siihen Suomen keskipisteenä ylivoimaisen parhaiten ja olen jo pitkään pannut merkille, että puolankalaisista suurin osa lähes toivoo tummahipiäsiten pakolaisten saapumista virkistämänn apaattista, flekmaattista ja aurinkoisinakin päivinä harmaata kylänraittia.

Oppia voimme Oulusta ja sen lähikunnista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu