Pyöräilyloma (pienten) lasten kanssa

Hei! Suunnittelemme lähtevämme muutaman päivän (3-4 pv) pyöräilylomalle lasten kanssa. Tämän hetken ykköskohde olisi Ahvenanmaa tai Turun saaristo. Matkaan lähtee 3 aikuista ja kaksi lasta. Pienempi lapsista matkustaa pyörän kyydissä ja isompi (6 v.) omalla pyörällään. Isompi lapsi jaksaa polkea n. 20-30 km päivässä. Ajatuksena on ollut, että vuokraisimme yhden mökin, josta tekisimme päiväretkiä. Retket voivat siis päätyä max. 15 km päähän majoituksesta (toki lauttojen avulla voimme käydä kauempanakin). Majoituksen pitäisi olla siten paikassa, jossa on lähiympäristössä mukavat pyöräilyreitit ja matkalla hyviä taukopaikkoja (uimarantoja, ruokapaikkoja jne.). Kuullostaako mahdottomalta yhtälöltä vai löytyiskö täältä hyviä vinkkejä tarkemmasta matkakohteesta ym?
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei! Vähän samaan tapaan ollaan toteutettu yksi minilomanen. Meillä oli mökki pienemmässä saaressa lyhyen lauttamatkan päässä Korppoosta. Sieltä käsin tehtiin pyöräretki siten, että ensin lautalla Korppooseen ja sieltä sitten toisella lautalla Houtskariin. Täytyy vaan katsoa aikataulut, että ne sopii yhteen. Lapset jaksoivat hyvin pyöräillä suunnilleen mainitsemasi päivämatkan, kun välillä oli aina vilvoittava lauttamatka, samoin sopivassa kohdin ruoka- ja jätskitaukoja, ja juotavaa tietty mukana. Ja lopuksi sitten uimaan ja saunaan mökillä! Mukavaa oli pyöräillä, vaikkei mitään erityisiä pyöräreittejä ollutkaan, autoliikennettä ei ollut mitenkään häiritsevän paljon, vaikka ihan parhaaseen sesonkiaikaan oltiin liikkeellä. Taukopaikkoja tai reittiä ei oltu mitenkään etukäteen suunniteltu, mutta ihan sopivasti löytyi. Uskoisin että tuolla saaristossa on ihan kivasti huomioitu pyörämatkailijoiden tarpeet, eli varmaan taukopaikkoja on joka puolella. Jos valitsette keskikohdaksi sataman, josta paljon yhteyksiä useampaan suuntaan, ja sitten katsotte majapaikan kohtuullisen läheltä sitä, vaikka jossain rauhallisessa pienemmässä saaressa, minne on kuitenkin useampi lauttavuoro päivässä, niin se voisi olla ihan kiva.

Äänestä
  • Ollaan vuosia pyöräilty saaristossa lasten kanssa. Välimatkat pysyvät kohtuullisina ja mäkisyys on kohtuullista nuoremmallekin polkijalle. Pyörät on kuljetettu autolla Galtbyhyn tai Kustaviin josta on lähdetty reissuun. Auto peräkärryn kanssa on jäänyt em. satamaan parkkiin. Meillä nuorimmat polkijat olivat 7-vuotiaita ja silloin vielä ilman kuormaa. Yövyimme aina leirintäalueilla teltalla. Tämä vaatii kyllä tarkkaa matkasuunnitelmaa, koska päivätaipaleiksi tuli yleensä n. 20-30 km ja joka saarella ei ole leirintäaluetta. Ollaan myös jätetty leiri johonkin saareen ja sieltä tehty päivän matkoja naapurisaariin. Säästyy leirin kasaamiselta. Mukana oli aina kunnon eväät ja riittävästi juomaa. Näm fillarireissut veivät meidät täysin. Saaristossa ollaan kierretty yli 10 kesää erilaisella kokoonpanolla, sen jälkeen ollaan jatkettu harrastusta järvi-Suomessa pienemmällä porukalla. Nyt lapset ovat jo nuoria aikuisia ja jokainen heistä osaa retkeillä ja telttailla.

    Saaristosta tuli mieleen sellainen vinkki, että pienten saarien satamista useissa täytyy soittaa laivan kipparille jos haluaa kyytiin. Muuten saattaa paatti mennä pysähtymättä ohi. Tästä voi tulla vähemmän kiva ylläri jos jää viimeisestä lautasta tai seuraavaan on useamman tunnin odotus. Satamassa lukee soittotarpeesta. Meille on kerran sattunut Överön satamassa, että viime tingassa huomasin tekstin soittotarpeesta. Ilman soittoa laiva olisi todellakin ajanut ohi, kukaan ei jäänyt laivasta pois ja muita ei satamasta ollut kyytiin tulossa, siis pysähtyvät vain tarvittaessa. Ahvenanmaan laivat ovat ilmaisia henkilöliikenteelle ja fillareille. Helppoa ja halpaa matkantekoa.
    Toinen tärkeä asia on kaupat. Saaristossa kaupat menevät kiinni usein arkisin jo klo 17, lauantaisin klo 13-14, ainakin kannattaa tarkistaa ettei jää ilman muonitusta.

    Äänestä

  • fillariperhe kirjoitti:

    Ollaan vuosia pyöräilty saaristossa lasten kanssa. Välimatkat pysyvät kohtuullisina ja mäkisyys on kohtuullista nuoremmallekin polkijalle. Pyörät on kuljetettu autolla Galtbyhyn tai Kustaviin josta on lähdetty reissuun. Auto peräkärryn kanssa on jäänyt em. satamaan parkkiin. Meillä nuorimmat polkijat olivat 7-vuotiaita ja silloin vielä ilman kuormaa. Yövyimme aina leirintäalueilla teltalla. Tämä vaatii kyllä tarkkaa matkasuunnitelmaa, koska päivätaipaleiksi tuli yleensä n. 20-30 km ja joka saarella ei ole leirintäaluetta. Ollaan myös jätetty leiri johonkin saareen ja sieltä tehty päivän matkoja naapurisaariin. Säästyy leirin kasaamiselta. Mukana oli aina kunnon eväät ja riittävästi juomaa. Näm fillarireissut veivät meidät täysin. Saaristossa ollaan kierretty yli 10 kesää erilaisella kokoonpanolla, sen jälkeen ollaan jatkettu harrastusta järvi-Suomessa pienemmällä porukalla. Nyt lapset ovat jo nuoria aikuisia ja jokainen heistä osaa retkeillä ja telttailla.

    Saaristosta tuli mieleen sellainen vinkki, että pienten saarien satamista useissa täytyy soittaa laivan kipparille jos haluaa kyytiin. Muuten saattaa paatti mennä pysähtymättä ohi. Tästä voi tulla vähemmän kiva ylläri jos jää viimeisestä lautasta tai seuraavaan on useamman tunnin odotus. Satamassa lukee soittotarpeesta. Meille on kerran sattunut Överön satamassa, että viime tingassa huomasin tekstin soittotarpeesta. Ilman soittoa laiva olisi todellakin ajanut ohi, kukaan ei jäänyt laivasta pois ja muita ei satamasta ollut kyytiin tulossa, siis pysähtyvät vain tarvittaessa. Ahvenanmaan laivat ovat ilmaisia henkilöliikenteelle ja fillareille. Helppoa ja halpaa matkantekoa.
    Toinen tärkeä asia on kaupat. Saaristossa kaupat menevät kiinni usein arkisin jo klo 17, lauantaisin klo 13-14, ainakin kannattaa tarkistaa ettei jää ilman muonitusta.

    Ai niin, niitä taukopaikkoja ei ole pilvinpimein jos taukopaikalta haluaa jotain kaupallisia palveluja. Satamissa ei välttämättä ole yhtään mitään laiturin lisäksi. Tietysti taukoja voi pitää ihan vaan matkan varrella. Uimaanhan pääsee kun menee rantaan, eväitä voi syödä mukavissa maisemissa ja tyynissä poukamissa. Saarilla on yleensä vain yksi kauppa, isommissa saarissa on yksi kylän keskusta josta saattaa löytyä lisäksi pieni ravintola, vierasvenesatama, kirkko, postilaatikko yms. Lasten kanssa liikkuessa kannattaa olla ainakin jossain määrin omavarainen, ettei tule pitkää itkua. Netistä löytyy joka kunnan kohdalta tietoa.

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Edelleen ollaan ihan suossa paikan valinnan suhteen, kun vaihtoehtoja tuntuu (Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla) olevan liikaa. Toivomaamme mökkimajoitustakaan ei ole tuohon aikaan (noin elokuun eka viikko) saatavilla viikkoa lyhemmäksi aikaa, joten sitten pitää lisätä loman pituutta tai vaihtaa majoitusmuotoa. No, nyt pitää vain jatkaa surfailua ja päästä johonkin päätökseen, ettei mene matka sivusuun tässä jahkaillessa! Kiitos vielä avustasi!

    Äänestä

  • Korppoo on meillä yhtenä vaihtoehtona, kun joku vaan tulisi ja päättäisi paikan, niin päästäisiin pähkäilemästä... :) Kiitos sinulle vinkeistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ankkapolkee kirjoitti:

Hei! Suunnittelemme lähtevämme muutaman päivän (3-4 pv) pyöräilylomalle lasten kanssa. Tämän hetken ykköskohde olisi Ahvenanmaa tai Turun saaristo. Matkaan lähtee 3 aikuista ja kaksi lasta. Pienempi lapsista matkustaa pyörän kyydissä ja isompi (6 v.) omalla pyörällään. Isompi lapsi jaksaa polkea n. 20-30 km päivässä. Ajatuksena on ollut, että vuokraisimme yhden mökin, josta tekisimme päiväretkiä. Retket voivat siis päätyä max. 15 km päähän majoituksesta (toki lauttojen avulla voimme käydä kauempanakin). Majoituksen pitäisi olla siten paikassa, jossa on lähiympäristössä mukavat pyöräilyreitit ja matkalla hyviä taukopaikkoja (uimarantoja, ruokapaikkoja jne.). Kuullostaako mahdottomalta yhtälöltä vai löytyiskö täältä hyviä vinkkejä tarkemmasta matkakohteesta ym?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu