Tämä on tarina Sinistä ja siitä miten toivo astui hänen elämäänsä.
Sini käveli yksin kaupungissa. Hän näki paljon ihmisiä, mutta yksikään ei tuntenut häntä, yksikään ei halunnut puhua hänelle. Sini tiesi että se oli hänen syynsä, sillä hän itse esti ihmisiä pääsemästä lähelleen, mutta hän tiesi myös että se ei ollut hänen syytään. Hän oli uskaltanut tehdä sen minkä takia hän oli nyt vapaa kodistaan ja tuskasta mitä se hänelle oli tuottanut. Mutta nyt hän oli yksin.
Siniä kalvoi että hän oli jättänyt siskonsa myös yksin, nyt Teijan täytyi selviytyä itse. Mutta kyllä Teija sen ymmärtäisi joskus, Sini laski sen varaan. Sinin oli pakko lähteä, aivan pakko. Ei olisi kestänyt päivääkään epäilyä ja pelkoa. Teija parka, miten se nyt selviäisi.
Nyt kuitenkin oli tullut hetki, jolloin toivoa ei Sinin mielestä ollut. Hän ei osannut muodostaa ihmissuhteita eikä tehdä mitään muutakaan. Kukaan ei puhuisi hänelle ellei hän itse tekisi aloitetta. Kyllä hän tiesi luokkatovereidensa aatteet, mutta ne eivät koskaan olleet hänen isoin murheensa. Mutta nyt kun kodin tuskaa ei enää ollut, kaikki muu alkoi tuntua ikävämmältä.
Loma oli kuitenkin jo tullut, eikä Sinin tarvinnut enää kuunnella koulutovereiden kuiskintaa, mutta ne olivat jääneet hänen mieleensä niin kuin muistot kodistakin. Sini ajatteli mahdollisimman vähän Teijaa ja kyllä se hyvin onnistuikin. Hän ei nähnyt enää pikkusiskoaan koska kotiin ei sopinut palata. Täysi-ikä oli poispääsy kodista, mutta rahaa vaan ei paljoa opiskelijalla ollut. Onneksi sukulaiset lähettivät rahaa silloin tällöin, kai ne säälivät vain.
Ennen kaikkea Sini halusi ystävän. Ystävän luonteella ei ollut väliä, kunhan vain joskus juttelisi Sinille, se riittäisi kyllä. Sitten eräänä päivänä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, Sini sai ystävän.
(jatkan jos jaksan...)
Sini käveli yksin kaupungissa. Hän näki paljon ihmisiä, mutta yksikään ei tuntenut häntä, yksikään ei halunnut puhua hänelle. Sini tiesi että se oli hänen syynsä, sillä hän itse esti ihmisiä pääsemästä lähelleen, mutta hän tiesi myös että se ei ollut hänen syytään. Hän oli uskaltanut tehdä sen minkä takia hän oli nyt vapaa kodistaan ja tuskasta mitä se hänelle oli tuottanut. Mutta nyt hän oli yksin.
Siniä kalvoi että hän oli jättänyt siskonsa myös yksin, nyt Teijan täytyi selviytyä itse. Mutta kyllä Teija sen ymmärtäisi joskus, Sini laski sen varaan. Sinin oli pakko lähteä, aivan pakko. Ei olisi kestänyt päivääkään epäilyä ja pelkoa. Teija parka, miten se nyt selviäisi.
Nyt kuitenkin oli tullut hetki, jolloin toivoa ei Sinin mielestä ollut. Hän ei osannut muodostaa ihmissuhteita eikä tehdä mitään muutakaan. Kukaan ei puhuisi hänelle ellei hän itse tekisi aloitetta. Kyllä hän tiesi luokkatovereidensa aatteet, mutta ne eivät koskaan olleet hänen isoin murheensa. Mutta nyt kun kodin tuskaa ei enää ollut, kaikki muu alkoi tuntua ikävämmältä.
Loma oli kuitenkin jo tullut, eikä Sinin tarvinnut enää kuunnella koulutovereiden kuiskintaa, mutta ne olivat jääneet hänen mieleensä niin kuin muistot kodistakin. Sini ajatteli mahdollisimman vähän Teijaa ja kyllä se hyvin onnistuikin. Hän ei nähnyt enää pikkusiskoaan koska kotiin ei sopinut palata. Täysi-ikä oli poispääsy kodista, mutta rahaa vaan ei paljoa opiskelijalla ollut. Onneksi sukulaiset lähettivät rahaa silloin tällöin, kai ne säälivät vain.
Ennen kaikkea Sini halusi ystävän. Ystävän luonteella ei ollut väliä, kunhan vain joskus juttelisi Sinille, se riittäisi kyllä. Sitten eräänä päivänä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, Sini sai ystävän.
(jatkan jos jaksan...)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sini katseli ulos ikkunastaan. Pimeys valtasi kaupungin ja ainoa pieni valon häivähdys tuli kioskista, joka näkyi parin metrin päästä. Päähän pistosta Sini heitti takin ylleen, otti rahan rippeet pöydältä ja lähti ulos pimeyteen. Ikään kuin sääliä myyjää kohtaan tuntien Sini oli päättänyt ostaa kioskista jotakin. Nuoriso oli vallannut kadun ja Sini katui jo ulos menoaan. Olisi vain pitänyt pysyä sisällä, nyt hän olisi sopiva uhri kaljaa vetävälle jengille. Sini suoristi selkänsä ja käveli kiivain askelin jengin ohi. Eivätkö ne huomanneet häntä, kun eivät edes huutaneet mitään perään, Sini mietti ihmeissään ja meinasi melkein kävellä kioskinkin ohi.
”Mitäs neiti haluaa?”, kuului kioskimyyjän ääni. Keski-ikäinen mies työnsi päänsä luukusta ja odotti vastausta. ”Tota, yks Kismet”, Sini onnistui sanomaan. Mies hörähti ja löi suklaan pöytään. Sini antoi viiden euron setelin, mutta myyjä oli liian sekaisin tajutakseen, että rahasta pitäisi antaa takaisinkin. Mahtavaa, Sini ajatteli, mutta keskittyi sitten kuuntelemaan nuorisojengistä lähtevää ääntä. ”Voi helvetti, sä oikeesti luulet et olisin sun kaa!”, kuului nahkatakkisen pojan ääni. Sini piiloutui kioskin vieressä olevan puun taa ja tunsi itsensä taas pikkutytöksi. Hetken aikaa Sini ajatteli Teijaa, mutta sitten hän keskittyi taas jengiin. ”Mut sä sanoit, et sä voi vaa jättää muo, odota! Hei älä… tuu takas, kuuleks sä, tuu takas”, kuului tytön itkunsekainen ääni. Sini kurkkasi puun takaa. Punatukkainen tyttö roikkui pojan nahkatakissa, mutta poika riuhtaisi hänet irti ja lähti menemään. Osa jengistä meni pojan mukana, mutta kaksi muuta jäi lohduttamaan tyttöä.
”Älä välitä, se on kusipää”
”Niinpä, sä tuut paljo paremmi toimeen ilman sitä”
”No enkä tuu, te ette tajuu mitään, te ette tajuu, et mul ei oo mitään muuta! Te ootte varmaa ny ilosii, te varmaa sanoitte sil et ei kannat ol tälläse kaa!”
”Mitä sä ny oikee puhut, no ei todellakaa ol sanottu!”
”Helveti ämmä, an mu ol rauhas, iha varmaa sanoit, just sä, olit aina kateelline mul!”
”Ei tarvi sit soittaa, Paula, nyt lähetää”
Sini seurasi tilannetta, jossa kaverit jättivät tytön yksin maahan itkemään. Sinillä ei sentään ollut noita ongelmia, eikä hän niitä kaivannutkaan. Alkoholi ei hänen mielestään kannattanut missään suhteessa, hän vihasi sitä, sydämensä pohjasta. Se teki ihmiset vihaisiksi ja väkivaltaisiksi. Sini uskaltautui nyt puun takaa pois ja oli valmis palaamaan kotiin. Sini käveli tasaisin askelin ja vilkaisi tyttöä maassa, häntä kävi niin sääliksi. Mitenköhän tyttö mahtaisi selviytyä. Tyttö kohotti päätään Sinin suuntaan. ”Anteeks mut sä siinä, ooks nähny mun laukkuu jossain?”, tyttö kysyi ja Sini havahtui. Sini näki laukun tytön takana ja meni ottamaan sen, ja vei sitten tytölle. ”Onks se tää”, Sini tokaisi ojentaessaan laukkua tytölle. ”Joo, on, kiitos tosi paljo, sä oot tosi kultane”. Sitten tyttö alkoi taas niiskuttaa, otti laukustaan paperin ja niisti voimakkaasti. Sini lähti tytön luota, mutta tunsi halua jäädä hänen luokseen. Joku oli vihdoin puhunut hänelle jotain, ja sanonut jotain kivaa. Eihän se paljon ollut, mutta Sini tunsi itsensä hieman onnellisemmaksi.
Sini avasi Kismetin ja haukkasi siitä. Hän avasi television, mutta oli jo liian myöhä, että sieltä olisi tullut jotain järkevää. Sini kurkkasi ikkunasta ja yllätyksekseen näki tytön vieläkin istumassa maassa. Tyttö yritti nousta seisomaan, mutta lysähti takaisin maahan. Sini näki että kioskista sammui valot. Yhtäkkiä kauhea tunne valtasi hänet; tyttö oli avuttomana maassa, ja kioskimyyjä oli juuri lähtemässä. Sini nappasi takkinsa ja juoksi rappuset alas niin nopeasti kuin pystyi. Tuskahiki täytti Sinin, kun hän yritti juosta nopeasti tytön luo, ennen kuin kioskimyyjä ehtisi paikalle. Sini jähmettyi paikoilleen, kun hän näki, että myyjä asteli tyttöä kohti, ja sitten Sini alkoi juosta vielä nopeampaa. Sini ehti paikalle ensin, ja otti maasta laukun olalleen ja suorastaan riuhtaisi tytön maasta kaikella voimallaan, ja laittoi tytön käden kaulansa ympärille. ”Mitä…”,tyttö älähti, mutta oli niin sekavassa tilassa, ettei sitten muuta sanonutkaan. ”Nääks sä ton kerrostalon tossa”, Sini sanoi hätäisesti ja jatkoi, ”sun pitäis jaksaa sinne asti, jooko, yritetäänkö mennä äkkiä sinne”, Sini selitti, taluttaessaan jo viuhaa vauhtia tyttöä kohti asuntoaan. Sini katsahti taakseen ja näki myyjän ihmettelevän ilmeen, jossa näkyi vihan välähdyksiä.
Sini otti tytöltä takin pois ja vei hänet sohvalle. Tytön puolipitkät punaiset hiukset olivat sotkussa ja meikki oli valunut pitkin kasvoja. Tyttö näytti kauniilta, ja Sinin kävi sääliksi häntä. Sini riisui hänen kenkänsä, ja haki viltin tytön peitoksi. Itse Sini meni nukkumaan, mutta ei saanut unta, koska oli päästänyt vieraan asuntoonsa. Sini halusi uskoa hyvää kaikista ihmisistä, mutta pieni epäluulon poikanen silti kolusi hänen päässään. Mutta loppujen lopuksi Sini nukahti.