että uusperhe elämä etenkin alussa haastavaa jos on "sinun/minun" lapsia jolla kenties erilaiset taustat ja eri kasvatustavat jne, onhan se haasteellisempaa kuin jos kaksi lapsetonta sinkkua ihastuisi toisiinsa.
Tosiasia kuitenkin on että suurin osa ihmisistä oppii virheistään ja käyttää oppimaansa uudessa suhtessa, jos antaa asioille aikaa niin onnistumisen mahdollisuus uudessa suhteessa korkea.
Yksi asia joka täällä usein esillä on lasten "haukkuminen"
kun tapaa ihmisen josta välittää niin harvalla tulee mieleen haukkua tälle ihmiselle rakkaita eli lapsia, rakkushan on sitä että haluaa rakkaimpansa voivan hyvin ja hyvin äiti tai isä voi kun suheteet lapsiin kunnossa, eli jos uusikko lapsia kaltoin kohtelisi niin tekeisi samalla hallaa suhteelleen.
Vakava lasta kohtaan kohdistuva väkivallanteko on kun ex pariskunta ( lasten vanhemmat) katkerina riitelee ja haukkuu toisiaan välittämättä siittä kuuleeko lapset, jopa sellaista ilmenee että vaikka millä tekosyillä yritetään estää toisen vanhemman tapaamisia,
sitten vielä ei suostuta näkemään omaa osuutta tapahtuneisiin ei , ei ole minun eikä exäni vika mikään vaan tuon uuden ihmisen (joka tuli kuvioihin vasta eron jälkeen eli vuosia ongelmien alkamisesta) kaikki lähtenyt hänestä, muuten meillä olisi ollut hyvä ja rakastava perhe.
Vanhemmat jotka miellummin antavat lastensa kärsiä siittä ettei saa asioita hoidettua exänsä kanssa eikä suostu näkemään että joka ainut paha sana vahingoittaa lasta löytyy tältä palstalta aika monta,
Mutta suurin osa uusperheistä silti onnea ja rakkutta täynnä olevia suvaitsevia perheitä hyvää kesää kaikille lapsista välittäville exille ja uusikoille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksestasi!
Olipa mukava lukea asiallista tekstiä. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että ongelmat ovat ex-pariskunnan keskinäinen kyky / kykenemättömyys keskustella asioista aikuismaisesti ja rakentavasti. Lapset kärsivät aina kun vanhemmat ovat riidoissa.