Mulla 3,5 vuotias westie uros, joka lähes kaikelle allerginen. Nyt siedätyshoito menossa, mennyt vajaat neljä kuukautta. Nyt menossa vahvin pistettävä siedätysaine. Sempä jälkeen iholla alkanut rupia ilmestymään. Kysynkin, onko kenelläkään samanlaista kokemusta. Eli onko koira/westie oirehtinyt edelleen vaikka siedätyshoito olisi päällä. Ruokana meillä trovetin peura-peruna purkkiruokana.
siedätyshoito
uros westie
5529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meidän koiralla aloitettu siedätys hoidot viime syyskuussa (kaikelle mahdolliselle myös allerginen) Minkäänlaista muutosta ei ole tapahtunut, mutta lääkäri sanoi kun hoidot aloitettiin, että voi mennä jopa vuosi että minkäänlaista muutosta tapahtuu ja silloinkin pikku hiljaan. Joten ole kärsivällinen. Varmasti hoidosta on hyvä apu. :)
mun dallu sai puolen vuoden kuurin siedätyshoitoa ja nyt jo seitsemän kuukautta ollut oireeton. mutta pelkkä siedätyshoito ei aina välttämättä riitä eli mä ryhdyin antamaan omega max lohiöljyä ruoan joukkoon. jos on kala-allergikko koira niin sit helokkiöljykapseleita. näistä saa omega rasvoja mitkä on tutkitusti hyviä ihon ja turkin hyvinvointiin.eläinkaupoista saa molempia, älä anna ihmisille tarkoitettuja valmisteita kun voivat olla vaarallisia! ruoat teen itse eli yrjölän puuroa ja jauheliharisottoa. koirani kun on allerginen varastopunkille mitä on KAIKISSA koiranruoissa. petivaatteet vaihdoin pölypunkkivapaiksi ja matot polypropeiini materiaalista tehtyihin. lisäksi ostin Dyson allergiapölynimurin. koirani on siis allerginen varasto,- jauho,- ja pölypunkille ja huonepölylle eli kekseliäisyyttä on saanu käyttää..jos allergia puhkeaa uudestaan niin sit uus siedätyshoitokuuri ja satsaan sit ilmanpuhdistimeen. tämä on siis toiminu meillä pojan allergiaan. itse oon työtön et kyllä sitä näköjään aina jotenki selviää vaikka rahaa vähän käytettävissä.
Meilläkin koira allerginen pöly- ja varastopunkille, siedätyshoito juuri aloitettu. Tuosta ruokinnasta on vielä vähän epäselvyyttä. Kuivaruoka on poissuljettu, mutta onko jotain muita ruoka-aineita mitä tulisi välttää? Jostain luin, että riisiä ja ohraa ei myöskään saisi antaa, pitääkö se paikkaansa? Entä kun koira on kotiruokinnalla, mitä kalkki- ja vitamiinivalmisteita voi käyttää ettei niissäkin olisi varastopunkkia? Kiitos jos joku voisi auttaa!
kaikki alunperin kuiva-aineet on suljettava pois. Eli pussimuusista lähtien, riisit, makaronit ja kaikki. Ei mitään mikä on alunperinkään ollut kuiva-aine. Siinä on yhä varastopunkki ja allergeenit vaikka punkki olis kuollut. Mä en ite pitäis koiraa kotiruoalla, vaan ottaisin selvää raakaruokinnasta (jota meillä itseasiassa toteutetaan) ja antaisin koiralle ruokaa joka sen elimistöön on tarkoitettu. Mutta jos välttämättä kotiruoalla haluaa pitää, nutrolin-öljy on aika hyvä. niinikään pahasti allergiselle ei sais syöttää edes tabletteja. Ne kun ovat kuiva-aine...
Kokeilepa antaa koiralle sinkki-tabletteja. Meillä kutina alkoi hellittää huomattavasti n. kolmen-neljän kuukauden kuluttua. Ruoka, Trovetin peura-peruna vaihdettiin Golden Eagle Holistic Health salmon & potato nappulaan. Trovetin ruokaa alettiin syöttää eläinklinikan suosituksesta, mutta kutina vain lisääntyi eikä koira tahtonut syödä sitä millään. Eagle häviää kupista alta aikayksikön.