Ärsyttää joidenkin ihmisten ennakkoluulot!Se,että ulkomaille haetaan,koska ollaan liian tyhmiä Suomen yliopistoihin.Se ei todellakaan ole niin ainakaan minun kohdallani eikä monenkaan tuttuni!Ensinnäkin kaikkia koulutusohjelmia ei ole edes Suomessa tarjolla.Monet yliopistot ulkomailla ovat tasokkaampia kuin Suomessa (esim 3 ruotsalaista yliopistoa olivat yliopisto-vertailussa Suomen ykköstä,Helsinkia edellä).Yksi suuri syy on kokemusten hakeminen.Kansainvälisestä kokemuksesta on aina hyötyä ja 3 kielen täydellisestä hallinnasta tuskin haittaakaan on..Eli eiköhän heitetä ennakkoluulot roskiin ja keskitytä faktoihin!
Ärsyttää
Jusa
2416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
huomannut saman. Jos lähtee Tartoon opiskelemaan lääkäriksi niin heti sanotaan ettei muualle olisi päässyt vaikka motiivit voi olla ihan muut. Onhan sillä tosin ero mihin lähtee, jos sanon että lähden opiskelemaan lääketiedettä Usaan niin heti on kaikki ihmeissään, vaikka sisäänpääsee yhtä helposti kuin Tartoon. Riittää kun rahaa löytyy...itse ajattelen niin, että vaikka taso ei olisi niin hyvä kuin Suomessa niin siinä sivussa tuleva elämänkokemus on tärkeämpää ja loppujen lopuksi yliopistot ovat ainakin yhtä korkeatasoisia kuin Suomessa.
Ja lisäksi, jos katsotaan 500 maailman parasta yliopistoa, on Helsinki "vasta" sijalla 74, Turku jaetulla sijalla 201-250, Jyväskylä 301-350, teknillinen Helsinki 351-400, Oulu ja Kuopio 401-450.
http://ed.sjtu.edu.cn/rank/rank-2003.mht
Jos taas katsotaan vain 50 Euroopan parasta koulua, on Helsinki sijalla 21 ja Turku sijalla 79-99.
http://ed.sjtu.edu.cn/rank/rank-Europe.mht
Eli Suomen yliopistot ovat hyvä, mutta eivät ehkä yllä niin korkealle kuin monet kuvittelevat.