Asun kalliossa 18 neliöisessä yksiössäni, kun ei ole varaa muuhunkaan. Vessa on rappukäytävässä, siellä on aamuisin mukavat aromit, kun naapurin pera ehtii aina ennen minua vääntämään kunnon valkosipulipaskat. Hampaiden pesu on yhtä tuskaa peran paskojen jälkeen.
Maalaisserkkuni on käynyt kyläilemässä, ja on siinä ollut hänellä ihmettelemistä, kuinka kaupungissa eletään. Hän kun on tottunut isoihin huoneisiin ja eloon ilman naapureita, heinänkorsi suussa, jyviä taskuissa. Siivoankin hänen käyntinsä jälkeen monesti lattialla lojuvia jyviä, ettei kaupunkiegoni kärsisi.
Onhan se hieman kiusallista, kun naapurin peran pierut kantautuvat paperiseinien läpi huoneistooni kuin tyhjää, pruut, pruts, prööööt, paff. Sitten aina puolen yön aikoihin, hän aloittaa hirveän karjumisen, saadessaan juoppohulluuskohtauksen yksikseen kotonaan. Näkee varmaan jotain pikku-ukkoja tms, onneksi on korvatulpat.
Täällä kyllä haistaa, mitä naapuri kokkaa. Yleisin ruoka mahtaa olla sipulikeitto, lievästi pohjaanpalanut. Eihän täällä köyhillä ole varaa oikein muuta syödä, ja niin, hernekeittoa sinapilla.
Täällä on muuten elo ihan letkeää, mutta vessaan jonottaminen kyrsii. Ja varsinkin sen peran haisevat valkosipulipaskat. Haistan aina kun pera on käynyt paskalla. Saman kerroksen pari muuta asukkia, sirkka ja reiskakin käyttävät samaa vessaa. Sirkan paska haisee myös hieman ikävältä, ja reiskan hieman tupakkaiselle, ei ihme koska äijä käryyttää sätkää koko ajan. Käry tulvahtelee selvästi asuntooni, mutta siihen on jo tottunut. Töissä ihmettelevät, että olenko joku salapolttaja, kun en käy koskaan tupakalla, mutta vaatteeni haisevat aivan nortille.
Ai niin, vaatekaappeja täällä on yksi ainoa, toinen kaappi on siivouskomero. Keittiössä on pari kaappia, johon juuri ja juuri mahtuu lautaset ja lasit. Mitäpä sitä muuta ihminen tarvisi. Pölyisten lasien läpi on ankeaa tuijotella kesäsäätä, mutta läheisestä puistosta löytyy kyllä jos jonkinlaista kesäseuraa, jos vain sietokyky kestää. Ja onhan täällä kyllä kaikenlaista veijaria, alan miehiä, että kyllä juttuseuraa aina saa.
Maalaisserkkuni on käynyt kyläilemässä, ja on siinä ollut hänellä ihmettelemistä, kuinka kaupungissa eletään. Hän kun on tottunut isoihin huoneisiin ja eloon ilman naapureita, heinänkorsi suussa, jyviä taskuissa. Siivoankin hänen käyntinsä jälkeen monesti lattialla lojuvia jyviä, ettei kaupunkiegoni kärsisi.
Onhan se hieman kiusallista, kun naapurin peran pierut kantautuvat paperiseinien läpi huoneistooni kuin tyhjää, pruut, pruts, prööööt, paff. Sitten aina puolen yön aikoihin, hän aloittaa hirveän karjumisen, saadessaan juoppohulluuskohtauksen yksikseen kotonaan. Näkee varmaan jotain pikku-ukkoja tms, onneksi on korvatulpat.
Täällä kyllä haistaa, mitä naapuri kokkaa. Yleisin ruoka mahtaa olla sipulikeitto, lievästi pohjaanpalanut. Eihän täällä köyhillä ole varaa oikein muuta syödä, ja niin, hernekeittoa sinapilla.
Täällä on muuten elo ihan letkeää, mutta vessaan jonottaminen kyrsii. Ja varsinkin sen peran haisevat valkosipulipaskat. Haistan aina kun pera on käynyt paskalla. Saman kerroksen pari muuta asukkia, sirkka ja reiskakin käyttävät samaa vessaa. Sirkan paska haisee myös hieman ikävältä, ja reiskan hieman tupakkaiselle, ei ihme koska äijä käryyttää sätkää koko ajan. Käry tulvahtelee selvästi asuntooni, mutta siihen on jo tottunut. Töissä ihmettelevät, että olenko joku salapolttaja, kun en käy koskaan tupakalla, mutta vaatteeni haisevat aivan nortille.
Ai niin, vaatekaappeja täällä on yksi ainoa, toinen kaappi on siivouskomero. Keittiössä on pari kaappia, johon juuri ja juuri mahtuu lautaset ja lasit. Mitäpä sitä muuta ihminen tarvisi. Pölyisten lasien läpi on ankeaa tuijotella kesäsäätä, mutta läheisestä puistosta löytyy kyllä jos jonkinlaista kesäseuraa, jos vain sietokyky kestää. Ja onhan täällä kyllä kaikenlaista veijaria, alan miehiä, että kyllä juttuseuraa aina saa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taas ovat Hervannan pubin houkutukset menneet lääketäydennyksen edelle. Avaaja ressukka, joka ei ole eläissään Hervannan ulkopuolelle astunut, on vailla lääkkeitä. Vuokrayksiössään hän fantisoi kiehtovasta elämästä Helsingissä, mutta ahdistus pukkaa päälle, kuten kirjoituksesta näkyy.
Osuva kuvaus kalliolaisen elämästä.
Mikä mahtaa olla vuokra tuollaisessa asunnossa