Joitain nousi mieleen kuin ne yleensä jostain vain itsekseen syntyvät. Onko tämä sitten enää edes runo???
------------------------------------------------
Kirjoitin tänään mitä kirjoitin,
sellainen minä olen,
ihminen jota on vaikea oppia tuntemaan,
jota on vaikea oppia rakastamaan,
vaikka eräät sanovat että seurassani on helppo olla.
Tänään en jaksa enää kaivata, vaikka kaipaan.
Tiedän, minun on tahdottu kulkea eteenpäin,
pois eilisestä joka ei palaa.
Huomiseen, joka ei ole vielä.
Minä olen ilkiö, joka ottaa ihmisistä mittaa.
Minä olen ihminen, joka löytää sen mitä etsii.
Minä olen Tuuli joka puhaltaa,
joskus puhaltavat muut Tuulet.
Kaikki mitä kirjoitan, ovat runoja,
vaikka ne muuksi mieltäisi.
En osaa edes äidinkieltäni,
koska en osaa ajatella sanoina, vaan kuvina ja tunteina, tunnelmina, jopa sävelin.
Siksi tiedän,
vain harva minua ymmärtää, jos ymmärtää kukaan?
Eläimet minua ymmärtävät,
ne puhuvat samaa kieltä kanssani,
eivät sanoja käytä,
vaan tuntevat tunteita ja tunnelmia.
Siksi varmaan minua ei muut ihmiset osaa rakastaa,
kun en ole kuin muut
Olen hankala tapaus naisille, koska seksuaalisuudella minua ei voi johdattaa harhaan.
En juokse naisten perässä,
en varsinkaan seksin takia...
olen oppinut laistamaan niitä " ansoja " joihin minäkin nuorena lankesin.
En katso ulkonäköön, vaan sisimpään.
Haluan löytää kauneimman sielun,
sellaiseen minä iloiten rakastun ja ja sellaisen luokse mieluusti asetun keralla kulkemaan.
Olen liian feminiininen, vaikka olen ulkoisesti mies,
sisäisesti mies ja nainen,
tai en kumpaakaan... olen neutri,
samaan aikaan kaikkea ja en mitään,
kuin aivan oma lajini olisin.
Siksi varmaan olen yksin, vaikka en yksinäinen.
Olen helppo tapaus miehille,
sillä olen elänyt samassa maailmassa kuin hekin elävät.
Ymmärrän helposti miehiä
tiedän heidän maailmankuvansa,
huolensa, surunsa.
Elin minäkin joskus kauan sitten kuten he elävät,
silloin ennen kuin aloitin selibaatin.
Ymmärrän nuoria ihmisiä helposti, sillä en ole unohtanut omaa nuoruuttani.
Muistan yhä kaikki mistä me nuorina haaveiltiin, unelmoitiin,
mitä tehtiin ja näin mitä sen jälkeen tapahtui, minulle ja niille muille.
Ymmärrän helposti vanhoja ihmisiä,
olen aina elänyt kaiken ikäisten keskellä, aivan lapsesta saakka.
Tiedän heidän pelkonsa ja kipunsa,
olin minäkin joskus nuorempi ja vahvempi,
sitten vanhempi ja heikompi.
Tiedän kuinka pelot syntyvät,
kun huomaa omien voimiensa katoavan,
vaikka niistä koetaisi pitää kiinni.
Olen tuntenut kivut kuin ilotkin,
olen elämänkasvattama.
Tiedän millainen nainen on kun hän rakastaa,
niin monesti minua on rakastettu ja olen paljon nähnyt.
Tiedän millainen mies on kun hän rakastaa,
olenhan nähnyt millaiseksi mies muuttuu,
näin sen muista miehistä, ja tuntenut saman rakastumisen sisälläni.
Mutta olen hiukan erilainen.
Osaan antaa enemmän kuin pyydetään,
vaatimatta mitään odotan vastavuoroisuutta,
jolla mittaan mittaamatta,
onko kumppani se joka on arvoiseni,
vai onko hän vain kuin kaikki nuo muut.
Joka on kaikki nuo muut... joutaa mennä,
luovun iloiten ja helposti, voin surutta vilkuttaa perään ja sanoa tavataan taas joskus.
Jos toinen onkin enemmän kuin nuo muut.
Hänelle minä kesyynnyt hyvin helposti ja mieluusti.
Olen nähnyt oman suuruuteni,
tullut tuntemaan myös pienuuteni,
niin tiedän oman arvoni.
Vaikka sitä muut eivät tietäisi,
tiedän kyllä jo itse kuinka paljon olen,
vaikka en sitä kertoisi ääneen.
------------------------------------------------
Kirjoitin tänään mitä kirjoitin,
sellainen minä olen,
ihminen jota on vaikea oppia tuntemaan,
jota on vaikea oppia rakastamaan,
vaikka eräät sanovat että seurassani on helppo olla.
Tänään en jaksa enää kaivata, vaikka kaipaan.
Tiedän, minun on tahdottu kulkea eteenpäin,
pois eilisestä joka ei palaa.
Huomiseen, joka ei ole vielä.
Minä olen ilkiö, joka ottaa ihmisistä mittaa.
Minä olen ihminen, joka löytää sen mitä etsii.
Minä olen Tuuli joka puhaltaa,
joskus puhaltavat muut Tuulet.
Kaikki mitä kirjoitan, ovat runoja,
vaikka ne muuksi mieltäisi.
En osaa edes äidinkieltäni,
koska en osaa ajatella sanoina, vaan kuvina ja tunteina, tunnelmina, jopa sävelin.
Siksi tiedän,
vain harva minua ymmärtää, jos ymmärtää kukaan?
Eläimet minua ymmärtävät,
ne puhuvat samaa kieltä kanssani,
eivät sanoja käytä,
vaan tuntevat tunteita ja tunnelmia.
Siksi varmaan minua ei muut ihmiset osaa rakastaa,
kun en ole kuin muut
Olen hankala tapaus naisille, koska seksuaalisuudella minua ei voi johdattaa harhaan.
En juokse naisten perässä,
en varsinkaan seksin takia...
olen oppinut laistamaan niitä " ansoja " joihin minäkin nuorena lankesin.
En katso ulkonäköön, vaan sisimpään.
Haluan löytää kauneimman sielun,
sellaiseen minä iloiten rakastun ja ja sellaisen luokse mieluusti asetun keralla kulkemaan.
Olen liian feminiininen, vaikka olen ulkoisesti mies,
sisäisesti mies ja nainen,
tai en kumpaakaan... olen neutri,
samaan aikaan kaikkea ja en mitään,
kuin aivan oma lajini olisin.
Siksi varmaan olen yksin, vaikka en yksinäinen.
Olen helppo tapaus miehille,
sillä olen elänyt samassa maailmassa kuin hekin elävät.
Ymmärrän helposti miehiä
tiedän heidän maailmankuvansa,
huolensa, surunsa.
Elin minäkin joskus kauan sitten kuten he elävät,
silloin ennen kuin aloitin selibaatin.
Ymmärrän nuoria ihmisiä helposti, sillä en ole unohtanut omaa nuoruuttani.
Muistan yhä kaikki mistä me nuorina haaveiltiin, unelmoitiin,
mitä tehtiin ja näin mitä sen jälkeen tapahtui, minulle ja niille muille.
Ymmärrän helposti vanhoja ihmisiä,
olen aina elänyt kaiken ikäisten keskellä, aivan lapsesta saakka.
Tiedän heidän pelkonsa ja kipunsa,
olin minäkin joskus nuorempi ja vahvempi,
sitten vanhempi ja heikompi.
Tiedän kuinka pelot syntyvät,
kun huomaa omien voimiensa katoavan,
vaikka niistä koetaisi pitää kiinni.
Olen tuntenut kivut kuin ilotkin,
olen elämänkasvattama.
Tiedän millainen nainen on kun hän rakastaa,
niin monesti minua on rakastettu ja olen paljon nähnyt.
Tiedän millainen mies on kun hän rakastaa,
olenhan nähnyt millaiseksi mies muuttuu,
näin sen muista miehistä, ja tuntenut saman rakastumisen sisälläni.
Mutta olen hiukan erilainen.
Osaan antaa enemmän kuin pyydetään,
vaatimatta mitään odotan vastavuoroisuutta,
jolla mittaan mittaamatta,
onko kumppani se joka on arvoiseni,
vai onko hän vain kuin kaikki nuo muut.
Joka on kaikki nuo muut... joutaa mennä,
luovun iloiten ja helposti, voin surutta vilkuttaa perään ja sanoa tavataan taas joskus.
Jos toinen onkin enemmän kuin nuo muut.
Hänelle minä kesyynnyt hyvin helposti ja mieluusti.
Olen nähnyt oman suuruuteni,
tullut tuntemaan myös pienuuteni,
niin tiedän oman arvoni.
Vaikka sitä muut eivät tietäisi,
tiedän kyllä jo itse kuinka paljon olen,
vaikka en sitä kertoisi ääneen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuohon ' putkahtaneita ' olisin halunnut vastata,
mutta siinä oli liiaksi kerralla kommentoitavaa.
Tosin pitkä on tämäkin, mutta kirjoitan jotain vastineeksi,
tämä melkeinpä pyytää sitä vaikka pitkä onkin.
'
Kirjoitin tänään mitä kirjoitin,
sellainen minä olen,
ihminen jota on vaikea oppia tuntemaan,
jota on vaikea oppia rakastamaan,
vaikka eräät sanovat että seurassani on helppo olla '
Sellainen minäkin olen,
ehkä vaikea oppia myös rakastamaan
ja samaa sanovat minustakin.
Koen olevani kyllä avoin, toisinaan ehkä liiaksikin.
Silti luulen, etten ole kaikkein helpoimpia ihmisiä.
Siksi tuo osuus napsahti minuun.
' Tänään en jaksa enää kaivata, vaikka kaipaan.
Tiedän, minun on tahdottu kulkea eteenpäin,
pois eilisestä joka ei palaa.
Huomiseen, joka ei ole vielä '
Minäkin kaipaan, kaipaan niin pirusti.
Tiedän myös, että minun on VAADITTU
kulkevan eteenpäin - pois kaikista eilisistä
huomisia kohti.
Se on vaan niin vaikeaa, niin hemmetin vaikeaa.
Ja minä vaan kaipaan, kaipaan häntä ja kaipaan elämää.
Mistä löydän itseni huomenna, en tiedä.
' Minä olen ilkiö, joka ottaa ihmisistä mittaa.
Minä olen ihminen, joka löytää sen mitä etsii.
Minä olen Tuuli joka puhaltaa,
joskus puhaltavat muut Tuulet '
Olenkohan minä ilkiö ?
En tiedä, se pitäisi kysyä muilta, läheisiltä ja ystäviltäni.
Enkä löydä juuri koskaan etsimääni, siltikään en lopeta
hakemista - ehkä se jokin vielä löytyy.
En puhalla, mutta toivon minuun tuulien löytävän.
Lempeiden tuulien ja hyväilevien.
'
Kaikki mitä kirjoitan, ovat runoja,
vaikka ne muuksi mieltäisi.
En osaa edes äidinkieltäni,
koska en osaa ajatella sanoina, vaan kuvina ja tunteina,
tunnelmina, jopa sävelin '
Kaikki mitä minä kirjoitan, ei suinkaan ole runoja.
Mutta ainahan minä niistä kuitenkin yritän saada
runoja, huonolla menestyksellä tosin.
Äidinkielen taitaminen on taiteen laji sekin,
haluaisin olla täydellisempi siinäKIN.
Kuvat ja tunteet syntyy mielialoista lukiessa,
joko ne elää tai sitten ei kuvia synny.
Sävel voi syntyä rakkaudellisista sanoista ja lauseista,
ainakin minulla.
Olisin halunnut jatkaa enemmänkin, mutta nyt askaret kutsuu.
Kiitos Sinulle.
Ja niin, ehkä kirjoitustasi ei voikaan sanoa runoksi.
Ehkä se on vain elämän pienen pieni tarina.
Tämä on sijoituskohteena intressantti. Luin tän jo ilmestyessään, ja ihmettelin miten jollain voi ajatukset kulkea lähes täysin samaa rataa. Ensireaktiona en tietenkään laittanut vastiketta, vaan jätin homman pöydälle. Ja tullessani pöydälle takaisin, huomasin, että Lintsi oli ehtinyt ensin.
prkl
Mutta tekstiin: ei tarvitse tehdä kuin muutama muutos ja kysymys on omasta näkemyksestäni tyyppiin nimeltä minä.
Koin lähes irrationaalisen hetken. Maailma on kaunis silloin kun antaa sen viedä mukanaan. Eikä pura sitä osiin ja analysoi, lajittele ja kompostoi - fundeeraa - että tämä on taas jonkin pellen uusi juju fuulata herkkäuskoisia ja tyhmiä, lapsenkenkäisiä taapertajia joiden cv ja speksit ovat kaikkien saatavilla.
prkl
Mutta palaan tuohon pointiin kokiessani tämän henkilön olevan lähes minä. Sinä rikoit illuusioni siitä että olen ainutkertainen, korvaamaton ja itsellisyydessään ääretön. Hajotit näkemykseni myös siitä, että olen tuntenut näin aina - huolimatta siitä, että tämä kyseinen ihmisen kehitysvaihe kuvataan jo hyvin varhaiseksi psyyken tavaksi irrottautua ja jumaloitua arjen ihmeessä ja sen henkistyneessä motoriikassa ollakseen siten itsessään itsensä luoma ihme, korvaamaton ja ääretön kuin peilikuva johon tyytyy, vaikka tietää, että se on lasia ja takana yleensä vain seinä.
Ja sitten itse asia: Nähdäkseni et ole käsittänyt elämästä vielä mitään, koska tunnut tuntevan sen kuin omat taskusi.
Tekstinä mä pidän tällaisista äärettömästi (luen elämänkertoja). Ehkä runous ei ole mun juttu, ei varmaan sunkaan. Ehkä ihmisten pitäisi avoimesti kertoa juuri kuten sinä, mitä heille kuuluu, eikä pukea sitä ihmeelliseen lyyris-paskaan ja laatusanoihin ja väittää sitten vieressä nauttivansa kun joku taputtaa idiotismille.
Millaista tuhlausta kaikki onkaan?
osallistuu tämmösiin, nyt oli poikkeus.
Mielelläni luen kyllä näitä, mutta ani harvoin availen itseäni täällä.
Joka tapauksessa, tässä se nähtiin kuinka samanmoisia meitä on
monia, Sinä minä ja Hentun Liisa nyt ainakin.
Mun illuusiota ei rikottu, koska sellasta ei edes oo ollu. Musta oli vaan
hemmetin mukavaa lukea ' mun sisintä ' toisen kirjottamana.
Matkailu avartaa.
Mikään matkailu ei avarra niin paljoa kuin matkailu toisen ihmisen mieleen.
Kaikilla meillä on syymme.
kaikki niistä eivät tiedä.
Ei kaikille niitä ei kerrota,
jos kerrottaisiin,
eivät kaikki niitä syitä ymmärtäisi sittenkään.
Ellei ymmärrä runoja, ymmärtääkö elämääkään?
Jotkut ehkä, kaikki eivät.
Se on elämän paradoksi,
elämme, emmekä aina ymmärrä toisamme.
' Olen hankala tapaus naisille, koska seksuaalisuudella minua ei voi johdattaa harhaan.
En juokse naisten perässä,
en varsinkaan seksin takia...
olen oppinut laistamaan niitä " ansoja " joihin minäkin nuorena lankesin '
Mä olen hankala tapaus varmaan kaikille,
ja minua taas voi ikävä kyllä johdattaa harhaan.
Minä en juokse miesten perässä,
enkä sen seksin vuoksi ainakaan, vaikka juoksisinkin.
Mä taisin teininä ja vähän vanhenpanakin langeta
jos jonkinlaisiin ansoihin, pahoin pelkään toistavani vielä
vanhemmallakin iällä samoja virheitä :(
Katson myös sisinpään, niin syvälle kuin se vaan on mahdollista ilman
mitään laservehkeitä.
Mut mikä helkkari on ' kaunein sielu ' voi kiasus !
Sellasta mäkin olen etsiny, joitain löytänytkin vaikken voikaan
myöntää niiden olleen välttämättä kauneimpia - hyviä, helkkarin
hyviä kuitenkin mun repaleiselle sielulle.
Siis elät Sä oikeesti selibaatissa ?
Mä oon aina kuvitellu, et se juttu on vaan munkeilla ja
kirkon vanhemmilla edustajilla. Voiks toi olla edes totta * miettii *
Ja jos on, niin miks ?
Voit tuntea vanhoja ihmisiä varmasti hyvin, niin kuin minäkin.
En usko kuitenkaan, että tunnet vanhojen ihmisten kipuja ja
pelkoja. Veikkanpa, että ne on ihan muuta kuin meillä. He
ovat nähneet maailmaa niin paljon enemmän ja kauemmin kuin me,
että pelot ja kivut saattaa olla jotain mitä me emme osaa edes
kuvitella. En toki tallaa mielipidettäsi, ei sen puoleen.
Hei, eiks meitä jokaista ole elämä kasvattanut, tuskinpa Sinä olet
siinä millään muotoa erikoisasemassa. Ollaan me eletty sitten
rakastavassa/rakkaudettomassa perheessä tai vaikkapa kasvatus-
perheessä, kyllä elämä meitä jokaista omalla laillaan kasvattaa -
siis sisäisesti.
Toi rakkaus on niin moni-ilmeinen kirjoittamisen aihe, etten taida
siihen osioon edes ottaa kantaa. Jos ottaisin, kirjoittaisin siitä
varmaan vielä huomen ammullakin tässä.
Miten voit sanoa, että osaat antaa enemmän kuin pyydetään,
mielenkiintosta.
Mä olen mä, mua ei oo kenenkään pakko hyväksyä. Olen vaikee ja
helppo, riippuu kumppanista. Voi olla, että jos olis joku virallinen
taho, joka mittais ihmisten hyvyyden ja huonouden luokiteltuna
A- ja B-luokan kansalaisiin, mä kuuluisin varmaan siihen B-luokkaan.
Siis omasta mielestäni, jonkun toisen mielestä kuuluisin ehkä eittämättä
A-luokkaan - ihan sama.
Mun elämä ei oo enää pitkä, syitä on monia joiden kautta uskon siihen.
Mutta ei mulla ole enää oikeestaan mitään, mitä mun pitäis tavottaa.
Olen saanut olla rakastettu, äiti ja mummukin olen.
Olen ollut lapsi, isälle - en ehkä niinkään äidilleni. Mutta molemmat katsoo
mua jo pilven reunalta, en tiedä mitä ne mahtaa musta tänään ajatella.
Aika lohdullista ajatella, että mä pääsen joskus niitten luo sanomaan,
minkälaista oli jäädä heidän jälkeensä tänne. Tiedän, et jos mun iskällä
olis ollu mahdollisuus, se olis tullu jo ainakin tuhat kertaa auttamaan mua.
Mutsi olis luultavasti vaan katsellu ja ajatellu, siitäs sait.
Et tämmöttist.
Ajatellaan, että on olemassa työyhteisössään ujo ja äärimmäisen työpainotteinen ja asiallinen persoonallisuus, joka katsoo kokonaisuutta enemmän kuin yksityiskohtia; pidämme tätä hänen voimavaranaan. Hän ei erottele ketään eikä mitään, ei vertaile mitenkään ketään mihinkään. Tällainen käyttäytyminen olisi hänen hallitsemansa kokonaisuuden kannalta mieletöntä.
Argumentti
Kuka matkustaa yksin? Kuka ei välitä mille kentälle päätyy, missä passi taikka kortit?
Hän ei suuremmin ajattele kenen vierestä herää, sillä he kaikki ovat lopulta poissa. Miljooniin hukkuu, sekä ihmisiin että kilometreihin. Kuvitellaan, että hän on kuullut kaikki sanat ja unelmoi päästä takaisin töihin jossa hän hallitsee - hallinnoi - itseään ja maailmaansa. Se on kodittoman selibaatti, sosiaalisesti hyvä asia.
Entä elämä?
Mitä se elämä on? En kysy millaista vaan mitä? Onko elämä sitä, että hengitän, vaiko että käyn teatterissa hengittämättä? Ovatko kuihtuneet uudet kasvini yhä elämää? On suunnaton pettymys se että kaikki kuolee hoitamattomana. Siinä mielessä villeys on vain yksi autiomaa kivine ja hiekkoineen, kylmine öineen ja tuulen hiomine kalloineen. Kaikki ovat poissa. On olemassa ainoastaan minä ja taivas. Eivätkä kukat tässä piikkipensaassa kuki... koskaan, ikinä. Näin me nauroimme tälle kaikelle ja kannoimme toreilta sitruunamme pöytiin. Teimme kaikesta maailman happamuudesta ruokaa.
Eli siis: vaikka nainen on pieni, niin hän lyö hummerin halki kahdella lyönnillä - jos pöytä kestää. Se on äijää se.
Miks synnyin?
En tiedä.
Elän kun synnyin.
Kysyn vain.
miksi?
Minä olen mies ja nainen,
olen outo ja friikki,
ei kukaan tavallinen minua tule koskaan ymmärtämään,
puhun ja elän taiteen kautta,
kuulen ja näen että on kaltaisiani,
en ole yksin, vaikka yksinäinen olenkin.
Sanoisinko, toisenlainen tulkinta. Vaikka ei väärä.
Miks mä täällä oon?
miks nä sitä kyselen?
Miks mietin moista?
miks , niin miks?
Sillä opin itseäni muiden kautta, itseni kautta en enää opi kun se tie meni jo päätökseen. Opin siten itseäni muiden ihmisten kautta. Se on hyväksi.