Naaraan ikä ensipesintään?

undulatus

Meillä on n. yhden vuoden vanha undulaattipariskunta. Linnut eivät ole sukua toisilleen. Pesäpönttökin on jo hankittu.

Miksi hoitokirjoissa sanotaan, että naaraan tulisi olla peräti 2 v. ikäinen, että voi pesittää? Undulaatithan ovat jo n. 9 kk:n ikäisinä sukukypsiä!

Ei kai ne luonnossakaan "odota" kaksi vuotiaiksi ja sitten vasta päätä alkaa pesiä ja hoitaa poikasia.

Haluaisimme lintujen pesivän esim. tänä kesänä ja pitäisimme kaikki poikaset "parven jatkona", ei siis myyntiin.

Linnuilla on oikein hyvät elinolosuhteet ja suuri häkki ja saavat olla paljon vapaina.

1

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Undulaatilla ja muilla pienillä ja nopeasti kehittyvillä linnuilla vuoden-puolentoista vanha naaras alkaa olla riittävän vanha pesimään, mutta ei kyllä haittaa tekisi odotella siihen parin vuoden ikäänkin.
      Undulaatti on toki kykenevä pesimään ja sukukypsä jopa jo parin-kolmen kuukauden iässä, mutta ei nuorten pesitys mitenkään suositeltavaa ole (kyllähän ihminenkin fyysisesti voi lisääntyä jo siinä 12-13 vuotiaana...).

      Luonnossa ja lemmikkinä tilanne on siinä mielessä toinen, että luonnossa poikasia on tehtävä mahdollisimman paljon ja nopeasti ja heti kun mahdollista, kun siihen ei vältämättä yhden linnun elinaikana montaa mahdollisuutta tule (sadekaudet harvassa ja pedot/taudit/loiset/kilpailu/ravinnon vähyys yms niskassa). Pitkäikäisyyteen ei paljoa satsata, kun se on epätodennäköistä joka tapauksessa.

      Lemmikkilintu taas yleensä halutaan pitää lemmikkinä elossa ja terveenä mahdollisimman pitkään. Pesitys on aina varsin suuri rasite etenkin naaraan elimistölle, ja kovin nuorelle ja vielä vähän kehittymättömälle vielä suurempi. Miksi siis turhaan riskeerata lemmikin hyvinvointi kovin varhaisella pesityksellä vaikka lintu siihen innokkaasti olisikin ryhtymässä. Pelkkä pöntön hankinta ei omistajan puolelta riitä vastuulliseen pesitykseen, on myös huolehdittava kunnollisesta ruokinnasta jotta naaras on vahva pesimään ja elimistöstä voi irrottaa ravinteita munantuotantoon (poikasille olisi syytä saada hyvät eväät matkaan jo munaan...), ja viimeistään poikasvaiheessa ruokintaan on satsattava huolella etteivät emot näänny ihan kokonaan poikasia ruokkiessa.
      Toki unduilla on mahdollista poikastehtailua suorittaa pienestä pitäen ja monta kertaa vuodessa jopa pelkillä kuivilla siemenillä, mutta ei se kyllä mitenkään eettistä ja linnun hyvinvointia etusijalla pitävää toimintaa ole...

      Omassa tapauksessasi voinet vuosikkailla loppukesästä jo sen yhden poikueen tuottaa jos hirveä kiire ja hätä on sitä itse tuotettua parvenlisää saada (ja milläs sen kukaan estääkään jos olet päätöksen jo tehnyt...), mutta olisiko ihan mahdotonta odottaa vaikka kevättalvelle että rauhassa saa naaras vielä hetken kerätä massaa ja aikuistua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe