Hei! Saimme juri uuden 2-vuotiaan narttukoiran melkien 10-vuotiaan vanhan koiramme kaveriksi. Uusi koira on muuten kiltti ja tottelevainen, mutta jostain syystä se välillä murisee ja näyttää hampaita, mutta häntä saattaa heilua, vanhalle koirallemme. Näissä tilanteissa on ollut ruokaa lähettyvillä, vaikka kumpaakaan ei ole syötetty. Voisiko siis ruoka olla syy murinaan ja pitäisikö koiraa heti kieltää kun se aloitaa moisen käytöksen ja miten? Olen sanonut voimakkaasti EI ja näin tilanne on ratkennut, mutta toki olisi parempi ettei tulevaisuudessa murina jatkuisi,vai onko tälläinen normaalia? Ja murina ei ole siis mikään jatkuva ongelma, eli koirat kyllä tulevat ihan juttuun, mutta muutaman kerran on murinaa kuulunut. Koirilla on myös reipas ikäero, joten en usko, että arvojärjestyksessä olisi ongelmia vai pitäiskö siihen kiinniittää huomiota?
murina
kotona--
0132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.