Pasamyynnin palkat

Olin tuolla pasamyynnillä töissä puhelinmyyjänä ja haastattelussa luvattiin, että työssä olisi takuupalkka johon lisätään ajanmittaan provisiot kunhan myytiä kertyy. Mutta kun olin mutaman päivän ollut töissä pomo sanoikin että palkkaus oli muutettu minun tietämättä, ja perustuu nykyään kokonaan myyntiin. Onko tällainen palkkauksen muuttaminen edes laillista, jos siitä ei työntekijälle kerrota? Minkäänlaista kirjallista työsopimustakaan en ole tehnyt, vaan sen aika on kuulemma muutaman myynnin jälkeen.
5305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä työsopimus täytyy tehdä ennen kuin kauppaa tulee mieluiten ensimmäisenä työpäivänä ja vielä parempi jos jo ennen työn aloittamista. On kohtuuton vaatimus että teet kauppaa ennen kuin näet paperilla että mitä siitä maksetaan.

Äänestä

Suullinen sopimus on ihan yhtä pitävä, sitä vaan on paha lähteä todistamaan. Suosittelen että etsit tahon johon voi ottaa yhteyttä ja keskustelet että mitäs helvettiä

Äänestä

Eli koitit lorvailla ja saada siitä liksaa, petyit kun se ei onnistukaan ja tulit tänne inisemään katkeruuttasi. Laiska luuseri sinä olet ja saat juuri sen mitä ansaitsetkin. Ja siirrä se pyöränromusi helvettiin sen alaoven tieltä!!!

Äänestä

jos juttu meni niinkuin kerroit.

Äänestä

Terve! Öhöh voi rähmä sehän on nyt nimittäin sillä lailla, että palkkoja maksetaan jos niitä jaksetaan. Simo kerran koitti maksella, mutta öhöh voi rähmä liukastui lätkään.

Äh niin tuota joo jos on vielä kysymyksiä niin kaheksan markkaa laitan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sakari2343 kirjoitti:

Olin tuolla pasamyynnillä töissä puhelinmyyjänä ja haastattelussa luvattiin, että työssä olisi takuupalkka johon lisätään ajanmittaan provisiot kunhan myytiä kertyy. Mutta kun olin mutaman päivän ollut töissä pomo sanoikin että palkkaus oli muutettu minun tietämättä, ja perustuu nykyään kokonaan myyntiin. Onko tällainen palkkauksen muuttaminen edes laillista, jos siitä ei työntekijälle kerrota? Minkäänlaista kirjallista työsopimustakaan en ole tehnyt, vaan sen aika on kuulemma muutaman myynnin jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu