Olen 18v. nuori nainen ja hakeuduin jatkuvan alakulon, sosiaalisten tilanteiden pelon yms. vuoksi psykologin juttusille. Hän ei minua osannut auttaa (muita psykologeja ei tässä kylässä ole tarjolla ja hoitomahdollisuudet on muutenkin huonot) vaan diagnosoi minut masentuneeksi ja käski mennä lääkärille joka määräsi minulle lääkkeitä. Söin niitä jonkin aikaa mutta lopetin sivuoireiden vuoksi. Kamppailen edelleen entisestään pahentuneiden ongelmieni kanssa ja olen kyllä yrittänyt saada tilanteeseen apua. Ainoa apu mitä täällä tunnutaan annettavan on juurikin nuo lääkkeet... Varsinainen ongelmani on tässä: pahimmillaan käyttäydyn jonkin verran itsetuhoisesti ja aiheutan itselleni haavoja. Näistä on jäänyt kehooni arpia ja osa niistä on aika näkyviä ja tuoreita. En kaipaa nyt mitään saarnaa tekojeni typeryydestä, sillä olen asiasta varsin tietoinen. Kadun ja häpeän jokaista arpea sydämeni pohjasta. Nyt edessä olisi lääkärireissu enkä ole täysin varma minkä vuoksi (eivät osanneet terveyskeskuksessa sanoa vaan kertoivat että papereissa on merkintä). Itse en yhtään muista minkä vaivan vuoksi tarkastus voisi olla kun koko elämä on nyt viime aikoina ollut aikamoista sumua. Mietin sydän syrjällään mitä lääkäri tekee jos huomaa arvet. Onko kellään omaa kokemusta moisesta? Voidaanko minut pakottaa jonnekin hoitoon? Voidaanko minulle tehdä jotain vasten tahtoani? Viimeinen asia mitä nyt toivoisin olisi se, että minut repäistään pois arkielämästä ja suljetaan jonnekin laitokseen. Jos minä jotain tarvitsen on hyvä psykologi ja läheisten tuki. En halua mihinkään pakkohoitoon... Onko pelkoni aiheellinen?
Itstuhoisuus&arvet+lääkärin reaktio?
Centipede~
8420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kerro avoimesti asiasta, ei sinua mihinkään pakkohoitoon laiteta. Ensinnäkin hoitoon on ennemminkin vaikea päästä. Tarvitaan joku akuutti uhka/psykoosi tms että sinut pakotettaiisiin mihinkään, mutta voisit avoimesti kertomalla asioista saada itselles hyvän psykologin.
Pakkohoitoon laitetaan ne jotka eivät suostu mihinkään hoitoon.
Kaikki psykiatriset sairaalat ovat niin tupaten täynnä, että sinne ei arpien tähden lähetetä ketään.
Sinä näytät arvet ja sanot, että tarvitset psykiatrista apua. Toivottavasti lääkäri kirjoittaa sinulle lähetteen psykon polille ja voit alkaa käydä siellä. Mikäli kunnassa on tiukkaa rahasta, niin lähete jää antamatta ja määrää sinulle vain lääkkeitä, niistäkin voi kieltämättä olla apua.
Läheisten tukea ei lääketiede voi määrätä, se pitää sinun itse etsiä. Kerro huolesi, ole avoin, et voi olettaa, että läheisesi tietävät tuskasi, jos et kerro.
Pelkät lääkkeet harvemmin ketään auttaa. Jokaisella on oikeus tarvitsemaansa hoitoon. Sitä pitää vain uskaltaa vaatia.
Pakkohoitoon laitetaan silloin henkilö, jos hän on itselleen tai muille vaaraksi ja ei suostu vapaaehtoisena osastohoitoon.
Tsemppiä
Seuraavaksi tulee alkoholin ja lääkkeitten väärinkäyttö.Alkoholi pahentaa asiat päin persettä ja viiltely jatkuu kun murheet painaa päälle.
Kakssuuntanen mieli alkaa juuri noilla oireilla ja nyt olis aika psykiatrille.
on kivaa, varsinkin kun joutuu sidotuksi sänkyyn ja itse et tarvitse tehdä mitään kuin maata vaan
Tiedätkö mistä puhut?? Itse olen korjannut (väärin) masennusta tm alkoholilla ja varmaan se vie hautaan. Tiedän olecani holisti mutta se on ainoa hetki kun tunnen pystyväni elämääm ja tekemään mitään
Heippa! Sinä tarvitset lääkärinapua ja lääkityksen (kokeilkaa lekurin kanssa niin kauan, että sopiva löytyy) sekä jonkinlaisen hoitokeskustelusarjan, kunhan löytyy. Näihin kaikkiin seurantaa vähintään muutaman viikon välein aluksi, vaikka aluksi siellä lääkärin pakeilla. Siis usko ja luota, että useampi terveydenhoitoalan ihminen kun on remmissä, niin olet paremmin turvassa ja alat päästä hoidossasi eteenpäin. Etköhän joskus pääse asioittesi juurillekin ja sitä kautta eheämmäksi. Olen sen verran nuori, että olet joustava - myös parantumaan! Mutta et ilman lääketieteen väliintuloa. En palvo lääketiedettä, mutta siitä nyt vain on aloitettava, systemaattisesti. Seurantaa tarviit, ja tukea. Toivotan hyvää alkua. Äläkä häpeä, vaikka sinulla on nuo vaikeat asiat, ne kuitenkin hoitohenkilökunnalle ovat hyvin tuttuja, eivät he ihmettele. Sairas mikä sairas, olepa itselles armollinen, anna itsesi olla avun tarpeessa. Sinä olet arvokas ihminen.