Miehen lapsi tuli taasen meille..ei vaan jaksais.
Lapsi on 5 vuotias,ja alkanut tosi nenäkkääksi kaikessa..olen itse hoitaja,joten jotain lääkkeistä ym. ihmisten hoitamisesta tiedän..silti lapsi alkoi nenäkkäästi ohjeistamaan kuinka hänen allergialääkkeensä annostus menee..
Ei vaan jaksais...mies ei ojenna lastaan,ja siksi lapsi saa olla nenäkäs kaikessa..isäänsä tuo pompottaa minkä ehtii..ihan koko ajan.
Odotan että huominen menee vauhdilla...sillä torstaina se laps lähtee takas sinne minne kuuluukin..taidan lähteä töihin huomenna ,ettei tarvitsis enempää kuunnella sitä niskoittelua mulle.
Joo..on mulla omia lapsia..niiden kanss pärjään hyvin..ja omat lapset ymmärtää olla hiljaa silloin kun näkevät että oon aivan loputtoman väsynyt ja kaipaan vaan hiljaisuutta ja rauhaa.
Jos oisin ns. lomaillut tarpeeksi ja siten hyvin levännyt..jaksaisin paremmin..mutta masentuneena en oikein tuollaista lapsen ilkeää käyttäytymistä siedä.
Lapsi on myös ilmeisen mustis isästään..ja siksi tuo lapsi mielummin jättäis mut kaikesta ulkopuolelle ja omis isänsä itselleen..en voi ymmärtää tuollaista..omilla lapsilla kun ei ole samanlaista ilmennyt omaa isäänsä/tai hänen puolisoaan kohtaan.
Jos nyt joku marmattaa miksi otit miehen jolla lapsia..en ottanut miestä lasten takia..vaan ihan hänen itsensä takia.
Miestä rakastan,en hänen ilkeilevää lastaan..sen tunteen kanssa on vaan opittava elämään.
Onneksi tuo ilkeilevä lapsikin kasvaa..ja tiedän kokemuksesta että tulee aika,jolloin lapsi ei tule ees joka kuukausikaan luoksemme..enkä mitenkään"kosta"lapselle mitään/tai käyttäydy mitenkään poikkeavasti häntä kohtaan..olen vaan huomannut että ei oo mikään pakko rakastaa ketään,jos ei siltä tunnu..sellainen on tekopyhyyttä!
Lapsi on 5 vuotias,ja alkanut tosi nenäkkääksi kaikessa..olen itse hoitaja,joten jotain lääkkeistä ym. ihmisten hoitamisesta tiedän..silti lapsi alkoi nenäkkäästi ohjeistamaan kuinka hänen allergialääkkeensä annostus menee..
Ei vaan jaksais...mies ei ojenna lastaan,ja siksi lapsi saa olla nenäkäs kaikessa..isäänsä tuo pompottaa minkä ehtii..ihan koko ajan.
Odotan että huominen menee vauhdilla...sillä torstaina se laps lähtee takas sinne minne kuuluukin..taidan lähteä töihin huomenna ,ettei tarvitsis enempää kuunnella sitä niskoittelua mulle.
Joo..on mulla omia lapsia..niiden kanss pärjään hyvin..ja omat lapset ymmärtää olla hiljaa silloin kun näkevät että oon aivan loputtoman väsynyt ja kaipaan vaan hiljaisuutta ja rauhaa.
Jos oisin ns. lomaillut tarpeeksi ja siten hyvin levännyt..jaksaisin paremmin..mutta masentuneena en oikein tuollaista lapsen ilkeää käyttäytymistä siedä.
Lapsi on myös ilmeisen mustis isästään..ja siksi tuo lapsi mielummin jättäis mut kaikesta ulkopuolelle ja omis isänsä itselleen..en voi ymmärtää tuollaista..omilla lapsilla kun ei ole samanlaista ilmennyt omaa isäänsä/tai hänen puolisoaan kohtaan.
Jos nyt joku marmattaa miksi otit miehen jolla lapsia..en ottanut miestä lasten takia..vaan ihan hänen itsensä takia.
Miestä rakastan,en hänen ilkeilevää lastaan..sen tunteen kanssa on vaan opittava elämään.
Onneksi tuo ilkeilevä lapsikin kasvaa..ja tiedän kokemuksesta että tulee aika,jolloin lapsi ei tule ees joka kuukausikaan luoksemme..enkä mitenkään"kosta"lapselle mitään/tai käyttäydy mitenkään poikkeavasti häntä kohtaan..olen vaan huomannut että ei oo mikään pakko rakastaa ketään,jos ei siltä tunnu..sellainen on tekopyhyyttä!
Vastaukset 13
Vanhimmat
hei! olen myös hoitaja ja samanlaisen alun kokenut `uusioperheessämme`. meillä kyseessä tyttö (alussa 9v), joka hyvin voimakkaasti mustis isästään, kielsi istumasta viereen sohvalle, keskustelemasta samassa huoneessa, katsomasta/halaamasta tms isää ja kielsi nukkumasta tämän vieressä, iltaisin ei saanut unta kun mietti mitä teemme. tutustuin isään vuosia vanhempien eron jälkeen. olemme nyt aikalailla toteuttaneet tytön toiveita 3vuotta sillä ex väitti lapsen jäävän suhteemme jalkoihin, tosin lapsi yhteishuoltajuudessa ja aina meillä sillä hänellä ei motivaatiota ottaa lasta kun harvoin luokseen. syitä tähän ovat mm. uusi poikaystävä vaatii aikaa (saattaa vaihtua kahdesti vuodessa), kiireitä, sairauksia, ei jaksa, pitää elää elämää ym.. loppujen lopuksi elämämme on käynyt mahdottomaksi kun ei edes kauppalistoista voida puhua lapsen hereillä ollessa. luonnollisesti lomamatkat menivät perseelleen kun ei edes autossa voitu jutella, kohteessa olin toki yksin ja annoin heidän viettää laatuaikaa äidin ja lapsen toiveista johtuen. lopuksi lakkasin osallistumasta mökki- ym matkoihin, sillä raskasta yksin nuohota metsiä päivät ja illat. nykyään 12v tyttö käy psykiatrisessa hoidossa, kuten äitinsäkin, ja elämme toiveessa, että pikkuhiljaa kaikkien elo helpottuisi. hän on vienyt meiltä rahaa, tavaroita, valehtelee, väärentää nimikirjoituksia ja yleensä ottaen ´heittää hiekkaa rattaisiin`ja tykkää käsitellä ihmissuhdeongelmia, kuten kuulemma äidin luona näitä puidaan. kavereita ei ole, koulu ei suju eikä mikään kiinnosta, soittimia ja harrastuksia on yritetty. ainoa virikkeellinen asia on päästä isän viereen iltaisin katsomaan televisiota, naisen ollessa yksin toisessa huoneessa. en tiedä mikä meille enää auttaisi, mutta toivon, että sinä mietit uudelleen oletko todella valmis suhteeseen, jossa kenties voimakkaastikin oireileva lapsi (ja mahdollisesti ex-vaimo taustalla) sillä lapsi menee aina kaiken edelle, ja näinhän se kuuluu ollakin! toki rajojen laitto olisi suotavaa.. yritetään kaikki elää nätisti rakastamiemme ihmisten parissa ja jeesata niitä, joita voidaan. tsemppiä sinulle!!
Olen tätä Uusperheen arkea elänyt jo kolmisen vuotta..mieheni nuorempi lapsi oli vain n. 2v kun hänen naisystävänsä(eivät olleet naimisissa)lähti toisen miehen matkaan eräänä kännäily iltanaan.
Siitä syystä erosivat..ja minä tapasin mieheni,kun hän oli JO eronnut ja asui omassa asunnossaan vanhemman poikansa kanssa(lapsilla eri äidit,vanhemman lapsen äiti on alkoholisti).
Mies oli aikas rikki..se ex suhde ei ollut onnellinen,ja enempi riitaa kuin sopua..ihan joka päivä.Nuoremman lapsen takia mies oli kuitenkin yrittänyt kestää siinä kurjuudessa.(vanhemman lapsen kertomaa..kokemuksesta millaista elämänsä silloin oli).
Mies(kuin myös minä) osaa siis arvostaa tätä meidän liittoa,kumpikin aidosti välittää ja rakastaa..ja tietää että tuo on se minun oma ihminen.
Meillä ei tarvitse raivota,eikä rumasti toisillemme puhua..lapsetkin ovat silloin tasapainoisempia kun aikuiset ovat onnellisia.
No,miehen vanhemman lapsen kanssa meillä synkkasi heti..kuin myös molempien lapset tulevat hyvin keskenään toimeen.Ovat oikein hyviä kavereita.
Nuorempi lapsi,tuolloin 2vuotias (myös poika),sen sijaan alussa työnsi minua pois isänsä luota...ei olisi sallinut minun istua isänsä vieressä,ei koskea ei nukkua samassa sängyssäkään.
Selitin tuolloin lapselle että tässä olen..enkä pois aio lähteä.
Lapsi nyrpeänä taipui ajatukseen..sittemmin menimme mieheni kanssa naimisiin ja lapsi ihan normisti kodissamme kävi.
Mutta koko täällä olonsa ajan lapsi on isänsä puntissa nuohonnut..ja kuiskuttelee isälleen ehdotuksia"mennään puistoon kaksin"...jättäisi minut tai lapseni kaikista tilanteista pois..etenkin nyt kun lapsi on pian 6v,tilanne on vain pahentunut.
Vaatii isäänsä olemaan liikenteessä kokoajan,jatkuvasti pitäisi käydä jossain huvituksissa..aamulla alkaa vaatiminen,ja ilta 20 aikaankin pitäisi muka vielä puistoon lähteä.
Lähivanhempana toimiva äitinsä ei kuulema vie lasta mihinkään,ei ees puistoon.Tarhassa tuo lapsi kuitenkin kyllä on.
Siksi oikeestaan ihmettelenkin miten hoitohenkilökunta ei ole kiinnittänyt lapsen puheentuottamiseen liittyviin ongelmiin mitään huomiota,eikä siihen kun lapsi on kovin sulkeutunut..yksin hän ei uskalla mitään tehdä.
Pelkää että hänet jätetään yksin,ja usein olenkin lapselta kysynyt onko sinut joku joskus jättänyt yksin kun pelko on niin voimakas?Sanoo ettei ole,mutta mistäpä sitä hänen kotioloistaan tietäisi?
Lasta pitäisi ohajata itsenäisemmäksi toimijaksi..rohkaista yrittämään,ja luottamaan itseensä.
Mutta ilmeisesti isänsä nauttii kun lapsi on jäänyt vauva asteelle..ja äitinsä ei ymmärrä että lasta pitäisi enemmän opettaa jotta tuo pärjäisi elämässä paremmin.Tuon lapsen äiti kun vielä yli 30.senä tukeutuu omiin vanhempiinsa kaikessa/kaikissa päätöksissä tyyliin..isi maksaa,ja äiti hoitaa kun ongelmia ilmenee.
Kun menimme mieheni kanssa yhteen,hänen ex-suhde(vaikka itse seurusteli sen toisen miehen kanssa)yritti jatkuvasti sekaantua meidän perhe-elämäämme.
Huusi puhelimessa,ja haukkui minut ja mieheni kuinka muka lapsen tunne-elämän pilaamme kun olemme yhdessä.Yritti kiristää lapsen tapaamisilla,elatusmaksujen korottamisella jne.
Kunnes huomasi että tarvitseekin enemmän aikaa sen uuden miehen kanssa,ja lapsihan on silloin esteenä..jolloin alkoi tyrkkäämään lasta enemmän meille.
Ja kun se ei aina ois sopinut,kun mieskin töissä..niin alkoi sitten sosiaalityöntekijän välityksellä vaatimaan yksinhuoltajuutta itselleen..yms. ilkeyttä,mitä vain keksikin.
Hänen uuden miehen kun ei kuulema tarvitse lasta hoitaa,kun se ei ole lapsen isä..niin se nainen selitti.
Eikä tajunnut,että ex on ex...ja exällä on uusi perhe joka myös oman ajan tarvitsee.
Meistä kaikki ahdistui tuon naisen huudoista..sillä se huusi kuin mielipuoli..ja tuo lapsi aina oksenteli,kun äitinsä huusi lapsen täällä ollessa..(lapsi yleensäkin aina reagoi oksentamalla jos äitinsä on hälle huutanut).
Mielestäni se jo kertoo sen ettei se nainen ole tasapainoinen kasvattaja,eikä osaa oikein oman lapsensa tarpeista huolehtia.
Jokainen muu lähivanhempi ois vienyt lapsensa jo ajat sitten puheterapeutille..mutta tuo nainen ei sitä osaa tehdä.Hän vaan hermostuu kaikesta,ja ainoa keino hoitaa asioita on raivoaminen/huutaminen.
Mies ei halua nähdä koko ihmistä..ja ahdistuu jos vahingossa ees törmää siihen.
Lapsestaan mies toki välittää..mutta eri arvosuutta lasten kesken hällä on..vanhempaa lastaan ei niinkään "huomaa",vaikka tuo vanhempi lapsi kanssamme asuukin..nuoremmalta sen sijaan hyväksyy mitä vain.
Ymmärrän mieheni reaktion, mitä tulee tuohon exään..sen naisen kanssa kun ei voi mitään rauhassa sopia..ei mistään asiallisesti puhua..huuto alkaa ihan heti.
No,vaikeuksista huolimatta mieheni kanssa yhdessä olemme,ja oikeesti meillä on tosi kivaa.
Siispä, puolustan tätä perhettäni..ja liittoani leijona emon lailla.Tätä ei kenenkään muun mielipide(olipa se sitten laps/ aikuinen)/ tai teko kaada :)
Kiitos tsempistä..siulle myös Onnea tulevaan kesään..pidetään omistamme HYVÄÄ huolta :)
Viisivuotiaalla on paremmat mahdollisuudet hyväksyä sinut isin uutena puolisona, kuin esim. kymmenvuotiaalla on. Joten nenäkkyydestään huolimatta, hän on miehesi lapsi, ja vaikka et hänestä pitäisikään, niin pyri kohtelemaan kuten toivoisit omiasi kohdeltavan samassa tilanteessa. Lapset ovat kuitenkin vain lapsia ja me aikuiset typeriä, kun kuvittelemme että maailma pyörii meidän ympärillämme ja lapset olisivat tahdottomia leluja, joita voi siirellä perheestä toiseen ilman suurempia ongelmia. Lapset kärsivät aina erosta, muistapa se...ja muutosvastarinta on normaalia...
Kiva kun kirjoitit, että et kosta lapselle mitään ja varmaan pyrit olemaan näyttämättä negatiivisia tunteitasi häntä kohtaan. Ja olen samaa mieltä kanssasi, ketään ei ole pakko rakastaa, ja rakkaushan tuleekin luonnostaan, sitä ei voi opetella. Sietämistä ja ihmisarvosta kohtelua täytyy antaa myös puolison lapsille.
mutta lapsen täytyy rakastaa isän uutta puolisoa eli lapsen uutta äitiä. Se on vähin mitä lapselta pitää vaatia. Jos lapsi ei hyväksy sua, vika on hänen omassa äidissään, joka haukkuu sua. Hänet on ensin puhuteltava kunnioittamaan sua ja käskettävä sanomaan lapselle, että hänen on rakastettava uutta äitiä pakolla. Kyllä se siitä lähtee. Lapsen voi noin nuoren laittaa kuriin. Lelu päivässä pois,jos ei tottele. Jäähypenkille istumaan 10 minuuttia, ja pyytää sulta anteeksi. Niin luulen että pian hän sanoo sua äidiksi ja rakastaa sua. Sun ei ole pakko lapsesta pitää, kunhan annat ruokaa. Vieras lapsi on aina outo ja ärsyttävä, mutta pari päivää menee vaikka pakolla. Pääasia että lapsi kunnioittaa sinua paljon.
on,että äiti omilla toimilla saa lapsen inhoamaan isin uutta kumppania. Lapset ovat avarakatseisempia ja he eivät mukavaa ihmistä vihaa...
Sekä se,että kun se lapsi tulee,niin pitäisi etävanhemman olla sen lapsen kanssa eikä kyhnätä naisensa/miehen kanssa.
Lapset pitää opettaa kunnioittamaan vanhempia ihmisiä,oli se naapurin täti tai äiti tai isä tai vanhempien kumppanit!!!
Mieheni poika saa kotona tehdä mitä haluaa ja miten halua. Ei ruokapöydässä tapoja,roskat heittelee pitkin lattioita,vinkuu joka asiasta ja oikein huomaa,ettei kotona pidetä rajoja. Rakkaushan on myös niitä rajoja? Eikö totta? Mä en ole piika enkä äiti hänelle,mutta aikuinen ihminen jolle ei omat eikä toisten lapset "hypi silmille".
Miten suuressa maailmassa käy,kun nuori huomaa ettei maailma pyöri oman navan ympärillä?? Jotkut vanhemmat,kun menevät sieltä missä aita on matalin ja ongelmia kasaantuu,niin sitten haukutaan ex-puolison nykyiset...
Jokainen saa katsoa peiliin silloin tällöin!!
äiti ei koskaan kiellä ei opeta. Minulta lapsi onoppinut kaiken käytöstavat, syömisen, puhtauden, vaivan kaiken. Meillä on pakko opetella ja kunnioittaa minua. Luulen et kohta halutaan tyttö meille asuun, jottei elämä mene hukkaan äitinsä kanssa. Tavallinen kaupan kassa, niin ei siinä paljon voi naiselta mitään odottaan. Tyttö parka, mutta lapset ei voi valita vanhempiaan, mutta luulen että minä voin vielä pelastaa tämän lapsen pahimmalta.
kirjoittaneesi?
Kuulehan,rakkaus ei synny väkisin..se tulee aina jos on tullakseen.Olipa sitten kyse aikuisesta tai lapsen rakkaudesta vanhempaansa kohtaan.
Minä en ole mieheni lasten äiti enkä edes "äitipuoli",koska lapsilla on ihan omat äidit.
Minua lapset kutsuvat nimeltä..se on aivan normaalia..ja toivottavaakin.
Koska minulla on omia lapsia paljon,he riittävät minulle..eli ei tarvitse omia toisen lapsia.
Tiedän kyllä että nuoremman lapsen äiti haukkuu minua..mutta se ei ole minun ongelmani.Hänen tekemisensä/tai olemisensa ei enää häiritse minua.
En ajattele laillasi "pari päivää menee pakolla"(sitä paitse lapsi on luonamme useimmin kuin vain pari päivää),toki haluan että lapsella ois täällä ollessaan mukavaa ja haluaisi tulla toistekin.
Kuten aina onkin...sillä itse leikitän lasta paljon,pelaamme pelejä..tai muutoin vaan opetellaan uusia taitoja.
Ja lapsi on sanonut useammankin kerran että hän haluaisi isona tällaisen samanlaisen perheen kuin hänen velipuolellaan on.
Ruokaa joutuu laittamaan muutenkin,kun perhe on 9 henkinen..joten en laita miehen nuoremmalle lapselle "erikseen"ruokaa.
En ole mikään idiootti,lapsi ei ole syypää vanhempiensa eroon..ei koskaan.
Siksi sanoinkin jo aiemmin" en kosta lapselle mitään"..vaan yritän ohjata,ja opettaa..olen AIKUINEN lapselle...hänen isänsä on kuitenkin se ketä lapsi tulee virallisesti tapaamaan.
Ei pieni lapsi ymmärrä mitä sanat kunnioitus tai rakastaminen tarkoittaa..tuollaiset asiat lapsi oppii vanhemmiltaan,tekojen kautta.
Omat lapseni ovat sosiaalisempia,ja ovat tunteensa aina osoittaneet...koska meillä on aina halailtu paljon,ja kerrottu kuinka tärkeitä toisillemme olemme.
Sellainen on siis luontaista omille lapsilleni.
Mutta en voi samanlaista vaatia mieheni lapsilta,koska heillä on eri vanhemmat.
Tarkoitan sitä että vaikka en rakasta puolison lapsia...silti välitän ja heistä huolehdin hyvin.
Onneks onneks! Sain miehen ylipuhuttua, et ei ottas niitä kovin usein. Ex emäntä on ihan kauhuissaan, kun ei pääse viettää kapakka iltoja usein. Mutta hänelle kuuluu lastenhoito, ei mitkään rilluttelut joka viikko!
Mä en kestäis jos täällä olisi lauma tenavia sotkemas, ja vaatimas ruokaa. En jaksais hoivata. Tossa laitan yleensä videon pyörii ja ostan naksuja, jotta olisi hiljaa ja kattelis telkkuu. Mulla on omissa lapsissa ihan täysi työ, huomattavasti kiltempiä, etten välittäisi vaikke noi tenavat meille tuliskaan. Eri asia kuno vat aikuisia, sitte voi tulla, mutta tommoset piipertäjät, ongelmalapset, ei kiitos.
heikointa lenkkiä eli lasta 5v kohtaan on aika murskaava. Kasva aikuiseksi hyvä nainen!
Vai kenelle?
Työssäni törmään joka päivä asennevammaisuuteen..hoidettavani liikkkuvat pyörätuolilla(mm.leukaohjauksella)ja voi mikä tuijotus ihmisillä onkaan kun hän ohitse sähkärillä ajaa.Ihmiset todellakin tuijottavat häntä suu auki..
Se on todellista asennevammaisuutta.
Asennevammaisuutta ei ole se että myöntää oman vajavaisuutensa,ja toteaa ettei rakasta puolisonsa piikittelevää lasta.
Se on aikuisen ihmisen rehellisyyttä..asia, jonka kanssa on vaan opittava elämään...mutta jonka myöntäminen helpottaa.Kaikkia kun ei tarvitsekaan rakastaa..silti voi tulla toimeen.
On aivan sama onko lapsi 2,5 tai 15 vuotias..jollei lapselle ole vanhempi käytöstapoja opettanut..hän käyttäytyy yhtä törkeästi minkä ikäisenä tahansa.
Tämä koti jossa asumme,on myös minun kotini.
Kuinka moni aikuinen haluaisi että vieras lapsi saisi terrorisoida ja nimitellä sinua omassa kodissasi?
Väitätkö ettet itse asiaan mitenkään puuttuisi..vaan sallisit sellaisen käytöksen?Niinkö?
Itse häpeäisin,jos omat lapseni siten käyttäytyisivät.
väärän asenteen omaavia aikuisia. Ei lapsia voi laittaa sivuun eikä sinulla ole oikeutta vähentää miehesi tapaamisoikeutta lapsiinsa vain siitä syystä, että et jaksa katsoa niitä. Lapset eivät halua vain nökötää elottomina esineinä paikoillaan, kun tulevat kylään teille. He haluavat elää ja olla lapsia kuten sinunkin omat lapsesi. He eivät tunne itseään varmaankaan tervetulleeksi teille. Meillä aikuisilla on paha taipumus ajatella kaikkea vain omista lähtökohdistamme käsin. Ja totta se on, että levänneenä kestää puolison muksuja ja niiden tuomia ongelmia paremmin kuin väsyneenä. Yritä löytää itsellesi omaa aikaa ja jätä vaikka miehesi ja omat sekä hänen lapset keskenään silloin kun he tulevat kylään. Huolehtikoon miehesi ruuista, pesuista, nukutuksista jne. et ole kuitenkaan pelkkä puolisosi lastenhoitaja...ja eivät he tule sinua katsomaan aikuisenakaan, jos et vaivaudu tutustumaan heihin lapsena. Muuten, meille kaikille tekisi hyvää muistella millaista oli olla lapsi ja miltä meistä tuntui...ja muistakaa uusperheiden äidit, että puolisonkin lapset ovat vain lapsia. He rakastavat eronneita vanhempiaan ja ikävä on isää. Ikävä voikin sitten tavatessa näkyä ei toivottuna käytöksenä, kun eivät osaa ilmaista itseään muuten ja ehkäpä he ovat jollain tavoin rikkinäisiä ihmisiä, eron satutamia ja epävarmoja kuten sinä, minä ja puolisommekin. Voimia sinulle.
Lapset on lapsia, ei heiltä voi odottaa kypsää käytöstä, aikuisilta kyllä.
Selvähän se, että toisen lapsi ei ole muka niin hyvä (!?) kuin oma lapsi. On vain koetettava kestää ja keksiä selviytymiskeinoja kun puolison lapset ovat paikalla. Eiköhän ne omatkin lapset ole muiden ihmisten mielestä täysin outoja omine tapoineen ja käyttäytymisineen. Opettajat varmaan voisivat kertoa jokaisesta lapsesta erinäisiä omituisia tarinoita jos joku viitsisi kysellä.
Mutta tyyli on se että "meidän poika/tyttö on taas menestynyt niin hyvin siinä ja siinä asiassa, ja ei, ei meidän Kalle/Liisa tee koskaan mitään pahojaan" jne
Kyllä tämä maailma olisi paljon parempi paikka jos jaksettaisiin hyväksyä toiset ihmiset sellaisenaan.
Missä kohdin olen puhunut mieheni lapsen tapaamisten vähentämisestä?
Tai ettei tuo nuorin lapsi saisi kotiimme tulla??
Ja tietenkin mieheni nuorempi lapsi todellakin uskaltaa kotiimme tulla,ja kodissamme olla...hän tulee tänne ihan omasta halustaan.
Ja siis hetkinen..kodissamme asuu MYÖS mieheni vanhempi lapsi.Joten ei minulla ole asenneongelmaa puolisoni lapsiin.
Ja koska en ole täydellinen äiti,väsyn tietenkin MYÖS omiin lapsiini..kuten totesi jo aiemmin...he kuitenkin tuntevat ja tietävät milloin äiti on väsynyt,ja antavat silloin äidin levätä..mieheni nuorimmainen ei osaa ajatella samoin.
Oikeesti,meillä on pääsääntöisesti aina kivaa..jos olen ollut väsynyt tai kiukkuinen kun mieheni nuorimmainen on meillä ollut..tai jos on silloin jotain pientä kinaa miehen kanssa ollut..olen aina selittänyt asian tuolle mieheni nuorimmalle lapselle eli että" syy kinaan ei ole hänessä..ja että joskus vaan aikuisetkin väsyy toisiinsa,silti me aikuiset toisistamme välitämme".
Nämä lapset jotka kanssamme arkea asuvat,sen toki tietävät..mutta tuo nuorin lapsi ei kanssamme asu..eikä voi tietää millaista arki tässä perheessä on.Enkä halua että tuo lapsi kokisi olevansa mitenkään vähäisempi,tai että hän kokisi olevansa kodissamme "ei toivottu".
Siksikin koen että asiat pitää selittää pienellekin lapselle.
Mutta lapsen käytökseen liittyen tuo nuorempi lapsi todellakin vain olla nököttää,ja nyhjää isänsä kyljessä kiinni..itse olen tottunut enempi siihen että lapset uskaltavat olla myös itsekseen..ees hetken,eivätkä tarvitse jatkuvasti aikuisen apua kaikessa.Siksikin koen että lasta tulisi rohkaista toimimaan itsenäisesti,taitojensa ja ikätasonsa mukaan.
Koska olen itsekin aikoinaan eronnut,ja lapseni tapaavat isäänsä(isän halusta)vain harvoin..tiedän millaista on lapsen ikävä etävanhempaansa kohtaan.
Se ei ole minulle mitenkään tuntematon käsite...ja se on juuri syy MIKSI en koskaan estäisi mieheni nuoremman lapsen kotiimme tuloa..vaikka oisin itse aivan loputtoman uupunut.
Kuitenkin, kun joku välillä ärsyttää..sille ei mitään voi.On kuitenkin parempi todeta se tällä foorumilla kuin murista asiasta miehelle tai lapsille.Nimittäin kun asian on kirjoittanut..sekin jo oloa helpottaa.
Mieheni ei ole mikään kodinhengetär..joten huushollaaminen on enemmän minun ja lasteni kontolla.
Sen jo hyväksyn...ja siksikin koska aamuisin olen aikaisin tottunut heräämään,minä yleensä olen se joka hoidan mieheni nuorimmaisen lapsenkin aamupesut/aamupalat ym. mitä milloinkin tarvis on..syystä että mies haluaa nukkua puoleen päivään.
Osaan ottaa omaa aikaa,jos tarve sellaiselle on..se ei tuota ongelmia..etenkin kun omat lapset ovat jo isompia ja selviävät myös itsekseen.
En mieti mitä mieheni nuorimmainen minusta ajattelee..tai tuleeko hän minua koskaan aikuisena katsomaan...olen 2 vuotiaasta asti tuon lapsen tuntenut..ja vaippojakin vaihtanut,joten se miten ja mitä tuo lapsi aikuistuessaan tekee tai ajattelee..se on hän oma asiansa..sillä en päätäni vaivaa.
Kuten jo aiemmin totesin,minulla on omia lapsia useita..he riittävät minulle.