TAIVAS
Pieni lumihiutale leijailee Sirkun lapaselle. Hän seisoo pihalla, kieli valmiina nappaamaan jokaisen jäisen tähden. Hän yrittää katsoa ylös, mutta tähdet osuvat silmiin ja saavat ne räpsymään. Katulamput ovat jo syttyneet, vaikka kello on vasta kuusi illalla. On niin pimeää. Katulamppujen valo saa hanget kimaltelemaan. Sirkun tekee mieli hypätä hankeen, mutta äiti on sanonut, että täytyy ajatella ennen kuin tekee mitään. Niinpä Sirkku päättää mennä istumaan pulkkaan, jossa on lämmin lampaan talja pohjalla. ”Kyllä se äiti kohta tulee”, hän ajattelee.
Talvihaalari on lämmin, mutta jalkoja alkaa jo paleltaa. Hän kipristelee pieniä varpaitaan toppakenkien sisällä. Jalassa on mummin kutomat, punaiset villasukat, jotka Sirkku sai viime jouluna. Hän sai myös saman väriset lapaset. Mummi on hyvä kutoja.
Lumisade vain tihenee ja Sirkku pudistelee haalariaa, joka on lumen peitossa. Rivitalojen takaa kaartaa auto ja sen valot näyttävät aavemaisilta pimeässä. Valot ajavatkin ohi. Se ei ollutkaan äiti. Auto kaartaa toisen talon pihaan ja siitä astuu esiin tukeva mies ja korpin näköinen, luiseva nainen. Nainen luo pitkän katseen Sirkkuun ja Sirkulla menee kylmät väreet pitkin selkää. He menevät kilisevien kassien kanssa sisään ja toiseen ikkunaan syttyy valo.
Taivaalla näkyy jo kuun puolikas. Jos Sirkusta isona tulee astronautti, hän aikoo ensimmäisenä maistaa, miltä kuu maistuu. Sitten hän kertoo koko maailmalle, että Oltermanni tehdään kuusta, ja saa paljon rahaa. Rahalla hän ostaa linnan ja elää koko elämänsä kauniina prinsessana. Nyt hän näkee toisen auton ja sen ratissa on tuttu hahmo. Äiti! Hän juoksee äitiä vastaan ja halaa oikein paljon. -”No, kauanko se meidän pikku Sirkku on ollut tässä?” -”En minä ollut. Minä istuin pulkassa ja odotin. Minusta tulee isona prinsessa, joka maistaa kuuta.” -”Jaaha.” Äiti naurahtaa. Sitten he menevät sisälle. Taivas on tumma ja yhä vain sataa tähtiä.
Pieni lumihiutale leijailee Sirkun lapaselle. Hän seisoo pihalla, kieli valmiina nappaamaan jokaisen jäisen tähden. Hän yrittää katsoa ylös, mutta tähdet osuvat silmiin ja saavat ne räpsymään. Katulamput ovat jo syttyneet, vaikka kello on vasta kuusi illalla. On niin pimeää. Katulamppujen valo saa hanget kimaltelemaan. Sirkun tekee mieli hypätä hankeen, mutta äiti on sanonut, että täytyy ajatella ennen kuin tekee mitään. Niinpä Sirkku päättää mennä istumaan pulkkaan, jossa on lämmin lampaan talja pohjalla. ”Kyllä se äiti kohta tulee”, hän ajattelee.
Talvihaalari on lämmin, mutta jalkoja alkaa jo paleltaa. Hän kipristelee pieniä varpaitaan toppakenkien sisällä. Jalassa on mummin kutomat, punaiset villasukat, jotka Sirkku sai viime jouluna. Hän sai myös saman väriset lapaset. Mummi on hyvä kutoja.
Lumisade vain tihenee ja Sirkku pudistelee haalariaa, joka on lumen peitossa. Rivitalojen takaa kaartaa auto ja sen valot näyttävät aavemaisilta pimeässä. Valot ajavatkin ohi. Se ei ollutkaan äiti. Auto kaartaa toisen talon pihaan ja siitä astuu esiin tukeva mies ja korpin näköinen, luiseva nainen. Nainen luo pitkän katseen Sirkkuun ja Sirkulla menee kylmät väreet pitkin selkää. He menevät kilisevien kassien kanssa sisään ja toiseen ikkunaan syttyy valo.
Taivaalla näkyy jo kuun puolikas. Jos Sirkusta isona tulee astronautti, hän aikoo ensimmäisenä maistaa, miltä kuu maistuu. Sitten hän kertoo koko maailmalle, että Oltermanni tehdään kuusta, ja saa paljon rahaa. Rahalla hän ostaa linnan ja elää koko elämänsä kauniina prinsessana. Nyt hän näkee toisen auton ja sen ratissa on tuttu hahmo. Äiti! Hän juoksee äitiä vastaan ja halaa oikein paljon. -”No, kauanko se meidän pikku Sirkku on ollut tässä?” -”En minä ollut. Minä istuin pulkassa ja odotin. Minusta tulee isona prinsessa, joka maistaa kuuta.” -”Jaaha.” Äiti naurahtaa. Sitten he menevät sisälle. Taivas on tumma ja yhä vain sataa tähtiä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
voi kommentoida.. En ole ajatellut kirjailijan uraa, en ole ikinä ollut hyvä kirjoittamaan..(: Tuli vaa tommonen mieleen, vähän ehkä takaumana omasta lapsuudesta..
..tarina. Siis kun kukaan ei jaksa kommentoida, ymmärrän kyllä! Eipä toi mikään upee luomus ollutkaan. (;
Tiedoksi nyt sullekin: kukaan ei näitä juttuja jaksa enää lukea ja arvostella, ihmiset ovat täällä sen verran itsekeskeisiä, ettei heillä ole intoa sellaiseen. Itse olen tämän palstan "junioreja" (Ikää on siis jo kertynyt enemmän kuin 10 vuotta, mutta tämän kirjailijan-alut palsta on uusi), joten jaksan vielä ainakin lyhyimpiä lueskella. Aika yleinen harjoitus ainakin lukioiden luovan kirjoittamisen kursseilla tämä lapsen näkökulmasta kirjoittaminen, sen takia en siis sua neroksi hauku, koska olen itse ollut kyseisillä kursseilla. Kivasti kirjoitettu, olin tosin aivan varma, että juttu olisi yhteiskunnallisesti kantaa ottava, esim. että äiti ei tulisikaan kotiin, vaan lapsi jäisi yksin pihalle. Hymy nousi huulille tuossa "kuu on oltermanni" kohdassa. Nimi ei tosin kovinkaan hyvin kuvaa juttua, joten suosittelen sullekin tekniikkaa, jota itse käytän: kirjoita ensin, nimeä vasta sitten. Silloin syntyvät parhaimmat ideat. Vaikken tiedä oliko tuosta mitään hyötyä, jollet kirjailijaksi meinaa.
Unohdin kokonaan tuon otsikon jutun. Meinasin kehua juttuasi enemmän, mutta olit niin harmistunut siitä ettei kukaan ollut juttuasi lukenut, että aloit latistaa omaa juttuasi, jotta muut tuntisivat myötätuntoa sua kohtaan ja kehuisivat juttua. Tällä taas parantaisit omaatuntoasi. Tämä vei melkein maun jutusta...
>lukija (ei:lukia)
(; Taidankin keskittyä runoihin.
lukio-> "lukioiden luovan kirjoittamisen kursseilla"