Tiedän olen huono äiti, koska lapseni on huostassa.
Olen kuitenkin koittanut olla silti lapselleni äiti ja tahdon sitä olla jatkossakin.
Mikä mieltäni painaa?
-tuntuu kuin lapseni olisi täysin vieraantunut minusta.
hän on mielummin isänsä kanssa, käymme yhdeessä isän kanssa tapamaassa lastamme, mutta minä en ole tuolloin kukaan.
Koko aika menee siihen kun mieheni ja lapseni leikkivät keskenään. Minä en pääse leikkiin mukaan koska leikit ovat sellaisia kahden keskisiä leikkejä.
Nyt olen huomannut että hän tahtoo vaan isänsä kaikkeen. Minä en kelpaa jos isä on läsnä. Silloinkin jos menen yksin niin hän kaipaa vain isäänsä.
Tänään on palaveri ja se ahdistaa.
Tuntuu että pitäisi lopettaa taistelu kotiin pääsystä.
Miksi hän tulisi kotiin äidinsä luokse jos ei edes pidä lainkaan minua äitinään?
Olen äiti vaan nimellisesti,olen vain kuin ketä tahansa vieras.
No ehkä minun pitää ottaa enemmän kahdenkeskisiä tapaamisia lapseni kanssa. Minulle on pääasia että lapsi on siellä missä tuntee olonsa tyrvalliseksi, siellä missä hänen on hyvä olla. Mutta silti haluan olla hänelle äiti, joten kai minun on itse tehtävä asialle jotain jotta pystyisin parantamaan äiti-lapsisuhdettamme.
Lapsemme on huostassa minun vanhemmillani, syvän masennukseni takia. Emme ole koskaan tehneet lapsellemme mitään pahaa, mutta en kyennyt olemaan turva lapselleni koska olin niin maassa jostain syystä. Entä mieheni? En osaa sanoa miksi miestäni ei kelpuutettu lapsenmme huoltajaksi. En tosiaan tiedä.
Olen kuitenkin koittanut olla silti lapselleni äiti ja tahdon sitä olla jatkossakin.
Mikä mieltäni painaa?
-tuntuu kuin lapseni olisi täysin vieraantunut minusta.
hän on mielummin isänsä kanssa, käymme yhdeessä isän kanssa tapamaassa lastamme, mutta minä en ole tuolloin kukaan.
Koko aika menee siihen kun mieheni ja lapseni leikkivät keskenään. Minä en pääse leikkiin mukaan koska leikit ovat sellaisia kahden keskisiä leikkejä.
Nyt olen huomannut että hän tahtoo vaan isänsä kaikkeen. Minä en kelpaa jos isä on läsnä. Silloinkin jos menen yksin niin hän kaipaa vain isäänsä.
Tänään on palaveri ja se ahdistaa.
Tuntuu että pitäisi lopettaa taistelu kotiin pääsystä.
Miksi hän tulisi kotiin äidinsä luokse jos ei edes pidä lainkaan minua äitinään?
Olen äiti vaan nimellisesti,olen vain kuin ketä tahansa vieras.
No ehkä minun pitää ottaa enemmän kahdenkeskisiä tapaamisia lapseni kanssa. Minulle on pääasia että lapsi on siellä missä tuntee olonsa tyrvalliseksi, siellä missä hänen on hyvä olla. Mutta silti haluan olla hänelle äiti, joten kai minun on itse tehtävä asialle jotain jotta pystyisin parantamaan äiti-lapsisuhdettamme.
Lapsemme on huostassa minun vanhemmillani, syvän masennukseni takia. Emme ole koskaan tehneet lapsellemme mitään pahaa, mutta en kyennyt olemaan turva lapselleni koska olin niin maassa jostain syystä. Entä mieheni? En osaa sanoa miksi miestäni ei kelpuutettu lapsenmme huoltajaksi. En tosiaan tiedä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Äitinä olo voi olla myös tuskaa ja pahaa oloa omasta riittämättömyydestä, sivuroolista lapsensa elämässä, riipivää mitättömyyttä jne.
Äitinä ja isänä olo ei ole kisaa eikä kilpailua siitä, olenko minä 1:nen lapseni elämässä tai kelpaanko minä lapselleni. Kelpaanko minä lapselleni enemmän kuin toinen lapsen vanhempi.
Moni asia vaikuttaa lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen. Ikä, sukupuoli, jne. Miten rennosti ja luonnollisesti suhtautuu lapseensa.
Teidänkin perheen tapauksessa vielä näihin erikseen järjestettyihin tapaamisiin, jotka eivät siis ole luonnollisia ja normaalin arkipäivän jatkuvia kohtaamisia,
eivät tälle muualla asuvalle lapsellenne eivätkä teille vanhemmille.
Monesta asiasta voi iloita. Siitä että lapsellanne on hänelle tärkeitä ihmisiä lähellään ja ympärillään. Hänestä pidetään hyvää huolta ja hän saa tavata myös molempia hänelle varmasti rakkaita vanhempiaan. Iloitse siitä mitä teillä on nyt. Isä voi olla esimerkiksi tietyssä iässä olevalle ja kasvavalle ja kehittyvälle pojalle taikka tytöllekin tärkeä henkilö.
Äiti voi olla monta aikaa lapsen elämässä sivuroolissa ja sivusta katsoja,
isän ollessa se lapsensa Suurin Sankari ja Ihannevanhempi, näinhän on myös kotioloissakin.
Anna ajan soljua, älä murehdi.
Iloitse lapsestasi ja siitä, että lastasi rakastaa niinkin moni aikuinen.
Olet lapsellesi äiti, aina. Ota asia rennosti, jännittämättä, arvioimatta itseäsi oletko hyvä, huono, kelpaatko vai etkö kelpaa.
Ole vain oma lastansa rakastava itsesi, se riittää lapsellesi.
Ole hänen elämässään läsnä aina kun se on tässä perhetilanteessanne mahdollista, kuuntele ja seuraa mitä hän puhuu.
Kuunteleminenkin on lapsen kanssa "leikkimistä", yhdessä oloa lapsen kannalta parhaimmillaan.
Monesti, kun lapsilta, eri-ikäisiltäkin, kysytään mitä he haluaisivat kaikkein eniten omilta vanhemmiltaan on vastaus:
aikaa ja se että heitä, lapsia, omat vanhemmat kuuntelisivat
ja olisivat tämän yhdessäolonkin aikana "läsnä".
ja syvänä se voi lamaannuttaa ihmisen niin, että et pystynyt "olemaan läsnä" ja rakentamaan vuorovaikutusta lapsesi kanssa, josta suhteenne muodostuu. Mutta minusta on kamalaa, jos sairauden takia ajattelet olleesi HUONO äiti, koska ei sairaudelle mitään voi, eikä varmasti ollut oma valintasi sairastua. Huono äiti olisi välinpitämätön lapsesta, silloin hoitaisit itsesi kuntoon, etkä välittäisi lapsesta tuon taivaallista, mutta sinähän ilmeisesti rakastat lastasi.
Miten vointisi laita nyt on, oletko jo toimintakykyinen? Älä vaadi itseltäsi liikoja, sillä masennuksesta toipuminen ottaa oman aikansa. Mutta jos tuntuu, että voimasi riittävät, niin voit varmaan yrittää lisätä lapsen kanssa kaksin oloa. Onko lapsi muuten tyttö? Meillä ainakin oli huomattava ero siinä, että nimenomaan tytöt olivat pienenä isänsä lumoissa ja poika pyöri enemmän minun helmoissani. Mutta kun lapsille ikää tulee, heidän kiinnostuksensa oman sukupuolen vanhempaan kasvaa, koska se vanhempi on sitten roolimallina tärkeämpi.
Mutta kehottaisin lähtemään siitä, että pyrit olemaan lapsen kanssa enemmän ja luomaan suhdetta häneen. Älä edes yritä matkia isää, koska lapselle on tärkeää tutustua sinuun juuri sellaisena kuin olet ja äidillä on kuitenkin erilaista annettavaa lapselle kuin isällä. Totta kai voi tähdätä lapsen kotiutumiseen, jos tuntuu, että voimasi siihen jo riittävät.
mitataan hyvä äiti,eiköhän se ole sellainen jota lapsi rakastaa.
lastaan.
jossa lukee rakastan sua!
EIkä mitää muuta tee asioidensa eteen, mitä se merkkaa ja sanoo lapselle???
Tietenkin tunnustus että äiti rakastaa, mutta ei vai auttaako se lasta sijaiskodissa sillä eteenpäin ja miten????
Ei meillä ainakaan auttanut, lapset totesi että joo-o äiti muistaa kun muistaa selvinä aikoina että hällä on kolme tyttöä ja kaksi poikaa, eli poijat ovat isillä ja tytöt muualla, kaksi samassa perheessä ja yksi perhekodissa!
Katkeruus oli toisaalta heillä pahaa noissa asioissa, iät aikanaan 2v--11v!
todellinen ammattilaisuus nähdäänkin.
Huom. nimenomaan se AMMATTILAISUUS JA OSAAVUUS, mistä sijaishuoltotahoille sijoitettujen lasten osalta myös maksetaan.
Yleensäkin vaatii todella ammattilaisuutta koko lasten suojelun ketjulta
että myös lapsensa "hylkäävien ja unohtavienkin" vanhempien kohdalla
lasten suojelu ammattimaisesti ja ammattitaitoisesti toteutuu.
välittämistä! Mutta harvan sijoitetun kohdalla sitä loppujen lopuksi löytyy. Suomessa asiat jätetään puolitiehen eli leikitään leikkiä "ollaan uskovinaan, että lapsilla on kaikki hyvin, kun heidät otetaan kodistaan". Mutta eihän se tietenkään niin ole!
Turhan usein käy niin, että lapsi otetaan huonosta kodista ja sijoitetaan vastaaviin oloihin, jos ei suorastaan huonompiin kuin mitä kotona oli.
Onnellisia ratkaisuja tapauksessanne on paljon. Ensinnäkin se, että lapsenne on sinun vanhempiesi hoidossa eikä ulkopuolisilla, toiseksi, että lapsesi tapaa teitä vanhempia usein ja kolmanneksi, että lapsi on varmaan niin turvallisuudentuntoinen, kuin masentuneen äidin lapsi vain pystyy.
Lapsella on oikeus säästää masentunutta äitiään ja itseään, ja siksi hän on voinut ensimmäisenä masennukseen reagoivana (silloin kun kukaan muu ei masennuksesta vielä ole voinut edes tietää, et edes sinä) tunnetasolla havaita, että masentunut ihminen ei jaksa olla niin läsnä vaikka haluaisi ja jopa kuvittelisi olevansa. Siksi lapsesi toimii varmaan vaistomaisesti ihan oikein ja luonnollisesti, luontoäidin tukemana, kun ei vielä (huom! vielä, "tarvitse" sinua leikkimään kanssaan niin paljon. Hän on asiassa se asiantuntija, jonka luontoäiti on varustanut sellaisella tietämyksellä, jolla hän säästää niin sinua kuin itseäänkin. Tilanne ei ole pysyvä, vaan sinä olet lapsellesi tarpeellinen ja läheisistäkin läheisin sitten, kun luontoäiti parhaaksi katsoo, eli kun olet oikeesti masennuksesta vahvistunut niin, että itse voit siihen luottaa ja lapsesi myös.
Onnittelen teitä sijoitusratkaisusta, joka varmaan on lapsen kannalta paras mahdollinen ja turvallisin mahdollinen teidän tilanteessa.
Sitten kun jaksat, niin pyydä sosiaaliviranomaisilta dokumentit perusteluista, miksi isä ei käynyt lapsensa hoitajaksi, jos hän on sitä kerran hakenut ja halunnut. Päätökset perusteluineen ovat olemassa ja äitinä sinun kuuluu ne saada. Mutta nyt, onko asia onkiminen ajankohtainen, sen tiedät vain sinä ja lapsen isä.
herätä huomaamaan, miten perheitä ohjataan laittomasti lastensuojelun asiakkuuteen. Koko suomalainen huostabisnes on sitä tasoa, että vanhempien hyvyyttä tai huonoutta ei ole Suomessa voinut enää mitata aikoihin pelkän huostaanoton perusteella.
Jos sairaus tekisi vanhemmasta huonon, voisimme mennä vaikka HUS:n syöpä-, sydän- tai dialyysiosastoille listaamaan huonoja vanhempia, sillä mm. sieltä heitä löytyy sankoin joukoin, jos tosiaan sairaus on sen mittari. On tietysti monia sairauksia, että sen aikana vanhempi ei voi huolehtia lapsesta, mutta sen jälkeen kylläkin! Tämä meinaa ilmeisesti joskus unohtua suomalaisilta lasten"suojelijoilta".
"Eikö hyvä äiti ole se, jota lapsi rakastaa" -huomautuksen kirjoittajalle sen verran, että lapsi on pitkälle kuin koirapentu, kiintyy kovastikin siihen, joka hänen kanssaan leikkii riittävän paljon. Hyvän vanhemmuuden mittari sen tuskin on, mutta toisaalta voi ajatella myös niin, että tuskin lapsen kanssa leikkii, jos ei hänestä välitä. Vanhemmuuteen kuuluu paljon muutakin kuin leikkiminen ja rakastaminen, tämän sanon, vaikka meidän lastensuojelumme on älyttömyyksiin mennytkin vanhemmille esitetyissä vaatimuksissa.
Ehkä olen myös hieman ylireagoinut sillä lapsemme tuli kotiin täksi viikonlopuksi ja huomasin että ihan yrittää minuunkin luoda kontaktia ja tahtoo kanssani leikkiä.
No oma äitini kertoi palaverissa että jos isä tulee käymään yksin niin silloin lapsi kyselee äitiä ja toisin päin.
Olo on ollut hieman virkeämpikin, joten kai silläkin on vaikutusta. Lapsi huomaa että olen se sama iloinen äiti jonka kanssa olla mielummin kuin murheellisen äidin.
On ollut tosi kivaa ja ihanaa. Tuntuu että tämä lyhyt aika olisi mennyt liian nopeasti. Huomenna pitää lapsemme viedä takaisin mummolle.
Ilouutisiakin saimme kuulla palaverissa. Äitini lähtee "matkoille" muutamaksi päiväksi ja saamme olla lapsemme kanssa tuon ajan ja siskoni toimii takatukena.
Eli siis siskoni valvoo että meidän arkemme pojan kanssa sujuu.
Sain myös hieman tukea sossulta. Sossu järjesti minulle ajan psykalle jotta saisin keskusteluapua...Paistaa se aurinko risukasaankin!
Hyvää kesää kaikille
ja särähtipä korvaan tuo että sossu järjesti ajan psykalle...
siis nyt vasta pääset keskusteluavun piiriin eli terapiaan?
Miten se on mahdollista, jos olet kärsinyt syvästä masennuksesta,
että vasta nyt pääset sairautesi hoitoon tarvittavien ja oikeanlaisten tervdeydenhuollon palveluiden piiriin?
kivalle, että vaikka lapsi on sijoitettu, hän saa olla isoäidillään.
Kaikkea hyvää teille ja toivon jatkossa yhä lisää ja lisää tuollaisia ilon ja onnen kokemuksia yhdessä olostanne!
tarvitsee enemmän isää. Varmasti tulee myös aikoja, kun haluaa sinun leikkivän ja tekevän asioita kanssaan. Hänellä on nyt mahdollisuus pitää molemmat. Usko vaan, sinä olet maailman tärkein lapselle.