Ilo ja suru

vahingoniloisena persettään.

Isokin kontti olisi ollut siihen tarkoitukseen liian pieni.
Jos heiniä haettiin joskus kantamalla ladosta, tehtiin heinäkasasta köyden avulla ns. heinätakka, jota kannettiin selässä. Lumien aikana heinäkuormia vedettiin kelkassa omin voimin tai reessä hevosen vetämänä.

Mitä tulee sanontaan, että "katsoo kuin lehmä uutta konttia", en tiedä sen alkuperää, mutta tiedän sen, että jos lehmät havaitsevat tutussa ihmisessä jotain outoa, ne tulevat todella uteliaiksi:
Lehmät kummastelivat permanenttini tuoksua ja niiden kaikkien piti päästä nuuskimaan hiuksiani.
Valkosipulia syötyäni lehmät oikein rakastuivat minuun ja pyrkivät nuolemaan heti jos ylettyivät. Kun minulla astmaan sairastuttuani oli raitisilmakypärä navettaan mentyäni, lehmät yrittivät pujottaa sarveaan kypärään. Eivät kai oikein pitäneet siitä.

Pärekontti korvasi repun ja siinä kannettiin eväitä, kauppaostoksia yms. Erikseen oli kalakontti, joka oli tarpeen hyvinä kalastuskausina, mutta esim. heinäkuisten kalojen kantamiseen riitti varpu, johon kalat pujotettiin kiduksista.

sofia kirjoitti:

Isokin kontti olisi ollut siihen tarkoitukseen liian pieni.
Jos heiniä haettiin joskus kantamalla ladosta, tehtiin heinäkasasta köyden avulla ns. heinätakka, jota kannettiin selässä. Lumien aikana heinäkuormia vedettiin kelkassa omin voimin tai reessä hevosen vetämänä.

Mitä tulee sanontaan, että "katsoo kuin lehmä uutta konttia", en tiedä sen alkuperää, mutta tiedän sen, että jos lehmät havaitsevat tutussa ihmisessä jotain outoa, ne tulevat todella uteliaiksi:
Lehmät kummastelivat permanenttini tuoksua ja niiden kaikkien piti päästä nuuskimaan hiuksiani.
Valkosipulia syötyäni lehmät oikein rakastuivat minuun ja pyrkivät nuolemaan heti jos ylettyivät. Kun minulla astmaan sairastuttuani oli raitisilmakypärä navettaan mentyäni, lehmät yrittivät pujottaa sarveaan kypärään. Eivät kai oikein pitäneet siitä.

Pärekontti korvasi repun ja siinä kannettiin eväitä, kauppaostoksia yms. Erikseen oli kalakontti, joka oli tarpeen hyvinä kalastuskausina, mutta esim. heinäkuisten kalojen kantamiseen riitti varpu, johon kalat pujotettiin kiduksista.

että tuohikontti oli ennen reppua, eikä niin, että pärekontti korvasi repun.
Mikä ja millainen muuten oli, Ansku, mainitsemasi pärekontti?
Päreistä olen nähnyt tehdyn vain sangallisia pärevakkoja ja kahdella korvalla varustettuja kahden kannettavia perunanidätysvasuja ja takkapuiden kantokoreja. Pärekatot ja kalankuivaukseen käytetyt päreet ovat taas eri jutun aihe.

sofia kirjoitti:

Isokin kontti olisi ollut siihen tarkoitukseen liian pieni.
Jos heiniä haettiin joskus kantamalla ladosta, tehtiin heinäkasasta köyden avulla ns. heinätakka, jota kannettiin selässä. Lumien aikana heinäkuormia vedettiin kelkassa omin voimin tai reessä hevosen vetämänä.

Mitä tulee sanontaan, että "katsoo kuin lehmä uutta konttia", en tiedä sen alkuperää, mutta tiedän sen, että jos lehmät havaitsevat tutussa ihmisessä jotain outoa, ne tulevat todella uteliaiksi:
Lehmät kummastelivat permanenttini tuoksua ja niiden kaikkien piti päästä nuuskimaan hiuksiani.
Valkosipulia syötyäni lehmät oikein rakastuivat minuun ja pyrkivät nuolemaan heti jos ylettyivät. Kun minulla astmaan sairastuttuani oli raitisilmakypärä navettaan mentyäni, lehmät yrittivät pujottaa sarveaan kypärään. Eivät kai oikein pitäneet siitä.

Pärekontti korvasi repun ja siinä kannettiin eväitä, kauppaostoksia yms. Erikseen oli kalakontti, joka oli tarpeen hyvinä kalastuskausina, mutta esim. heinäkuisten kalojen kantamiseen riitti varpu, johon kalat pujotettiin kiduksista.

kutsuttiin myös sitä noin reilun kuution kokoista pärekonttia, jolla heiniä kannettiin navetan viereisestä heinäladosta lehmien eteen.

Kauempana olevista ladoista ajettiin heinät hevosella. Hevosen perässä oli reki jonka päällä oli heinähäkki.
Rakastin kevätpäivinä tätä heinien ajoa.
Hevosen eteen heinätukku ja hangolla heinät ladosta häkkiin, aurinko lämmitti ja ladon olkikatteen räystäiltä roikkui pitkät jääpuikot.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauniimpina nämä muistot tulee mieleen, ja aina enemmän alkaa kaipaamaan pois nykyajan kiireestä.
Olen jo aloittanut vuosien laskennan....

Ansku kirjoitti:

kutsuttiin myös sitä noin reilun kuution kokoista pärekonttia, jolla heiniä kannettiin navetan viereisestä heinäladosta lehmien eteen.

Kauempana olevista ladoista ajettiin heinät hevosella. Hevosen perässä oli reki jonka päällä oli heinähäkki.
Rakastin kevätpäivinä tätä heinien ajoa.
Hevosen eteen heinätukku ja hangolla heinät ladosta häkkiin, aurinko lämmitti ja ladon olkikatteen räystäiltä roikkui pitkät jääpuikot.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauniimpina nämä muistot tulee mieleen, ja aina enemmän alkaa kaipaamaan pois nykyajan kiireestä.
Olen jo aloittanut vuosien laskennan....

ovat minulle aivan uutta. Oppia ikä kaikki.

Meillä heinät lehmille kannettiin hangolla navetan viereisestä heinävarastosta.
Reekeen laitettavat heinähäkit olin jo unohtanut, mutta kun mainitsit niin nyt muistan niitä olleen lapsuudessani.
Talvella heinien tuoksu palautti mieleen kesän.

Ostin kaupasta muutamia viikkoja sitten pienen pussillisen heiniä jäniksille ja asetin pussin sireenipuskaan siten, että se oli kyljellään suu auki. Tunsin heinien tuoksun usein kun käännyin tieltä pihaan.

Vanhojen asioitten muistelu kuuluu varmaan asiaan. Luulen että menneisyytensä tunteminen luo sitä paljon puhuttua harmoniaa elämään ja onhan se muutenkin mukava muistella.

sofia kirjoitti:

ovat minulle aivan uutta. Oppia ikä kaikki.

Meillä heinät lehmille kannettiin hangolla navetan viereisestä heinävarastosta.
Reekeen laitettavat heinähäkit olin jo unohtanut, mutta kun mainitsit niin nyt muistan niitä olleen lapsuudessani.
Talvella heinien tuoksu palautti mieleen kesän.

Ostin kaupasta muutamia viikkoja sitten pienen pussillisen heiniä jäniksille ja asetin pussin sireenipuskaan siten, että se oli kyljellään suu auki. Tunsin heinien tuoksun usein kun käännyin tieltä pihaan.

Vanhojen asioitten muistelu kuuluu varmaan asiaan. Luulen että menneisyytensä tunteminen luo sitä paljon puhuttua harmoniaa elämään ja onhan se muutenkin mukava muistella.

Meillä täällä YläSavossa oli päreestä tehty korkea aika iso vasu jossa oli hihnat(viilekkeet)
olkapäille ,nimeltään konttivasu.
Sillä kannettiin esim .olkisilppuja hevosten apetta varten ja kesällä lehdeksiä yms. Se oli niin iso ,että sen jos olisi pannut täyteen jotain painavaa ei olisi jaksanut kantaa,siksi sitä käytettiin kevyisiin kantamuksiin.
Muistelen lukeneeni jostain että sanonta uuden kontin katsomisesta on tullut ihan paimenen uudesta kontista.

sofia kirjoitti:

ovat minulle aivan uutta. Oppia ikä kaikki.

Meillä heinät lehmille kannettiin hangolla navetan viereisestä heinävarastosta.
Reekeen laitettavat heinähäkit olin jo unohtanut, mutta kun mainitsit niin nyt muistan niitä olleen lapsuudessani.
Talvella heinien tuoksu palautti mieleen kesän.

Ostin kaupasta muutamia viikkoja sitten pienen pussillisen heiniä jäniksille ja asetin pussin sireenipuskaan siten, että se oli kyljellään suu auki. Tunsin heinien tuoksun usein kun käännyin tieltä pihaan.

Vanhojen asioitten muistelu kuuluu varmaan asiaan. Luulen että menneisyytensä tunteminen luo sitä paljon puhuttua harmoniaa elämään ja onhan se muutenkin mukava muistella.

se oli meillä työn ratonalisointia, sai kerralla tuotua enemmän eikä tarvinnu edestakasi karjaladossa hypätä...