Hei, Skillan

Minä tiedän että olet ajatteleva ja mukava ihminen.
Olimme ennen joskus muutakin kuin mitä vain täällä kirjoittelimme ja se oli kivaa tasaista aikaa.

Niinpä kysynkin sinulta ja tietenkin muiltakin kahvipirtin asiakkailta , eikö kenellekään ole tullut mieleen, että me joita siellä nimitetään ulkopuolelle oleviksi, tunnemme kauheaa syrjäytymistä kun suurin osa kirjoittajista ei halua olla yhtä porukkaa "leppoisella kahvipöydällä"

Oletko sinä ajatellut että juuri tuo yhteen paikkaan keräytynyt keskustelija porukka luo suurta syrjäytymisen tunnetta tällä palstalla muille kirjoittajille.

Sanot että kaikki ovat pirttiin tervetulleita, eikö olisikin silloin järjellisempää jos pyydettäisiin ylläpidon järjestämään Kahvipirtti palsta ja 70 80 yhdistettäisiin samaksi palstaksi.

En oikein osaa uskoa että sinä olet sellainen ihminen joka haluaa olla "ylitse muiden" vaan joustava ja toistenkin tunteet huomioiva.
Kuulut SDP;n, eivätkö hekin aja asiaa että olisimme tasapuolisesti toinen toistemme kanssa yhteistoiminnassa.

Tiedän että tämä olisi pitänyt esittää ylläpidolle, mutta luulen että sinä ymmärrät paremmin kuin ylläpidon virkaa nauttivat henkilöt
18245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

yhtyy. Siinä tulikin paljon asiaa.

Äänestä

Oletko, fiiuliN, ajatellut, miltä tuntuu, kun kahvipirttiin kirjoittaville sanotaan joka käänteessä "Mene sinne pirttiisi!" tai vieläkin rumemmin? En ole nähnyt ketään syrijittävän kahvipirtissä, en SkillaNin enkä kenenkään muun taholta. Meillä jokaisella on oikeus kirjoittaa sinne tai muihin ketjuihin. Ajojahti on käsittämätöntä!

Muistan hyvin, kun Sinäkin vielä kuuluit kahvipirtin vakioporukkaan.

Äänestä
  • Mistä se johtuu, että joku tuntee itsensä ulkopuoliseksi ? Vaikka kaikki pirtissä kävijät toivotellaan tervetulleiksi (uudet ja harvinaisemmat) varsinkin!
    Mikä siinä on?? Onko itsellä huono itsetunto, kun pitää potea alemmuuden tunnetta.
    Vaikka ei tarvitsisikaan.
    Kaikkihan me ollaan täällä "samalla viivalla", ei toinen toistaan parempia.
    Ainoa pääsyvaatimus: kohdellaan toisiamme samanarvoisina Ihmisinä, haukkumatta ja mollaamatta ketään. Erilaisen asiallisen mielipiteen takia ei ketään saa panetella.
    Palstojakin on mistä valita, mieleisensä.

    Äänestä

  • meri-kukka98 kirjoitti:

    Mistä se johtuu, että joku tuntee itsensä ulkopuoliseksi ? Vaikka kaikki pirtissä kävijät toivotellaan tervetulleiksi (uudet ja harvinaisemmat) varsinkin!
    Mikä siinä on?? Onko itsellä huono itsetunto, kun pitää potea alemmuuden tunnetta.
    Vaikka ei tarvitsisikaan.
    Kaikkihan me ollaan täällä "samalla viivalla", ei toinen toistaan parempia.
    Ainoa pääsyvaatimus: kohdellaan toisiamme samanarvoisina Ihmisinä, haukkumatta ja mollaamatta ketään. Erilaisen asiallisen mielipiteen takia ei ketään saa panetella.
    Palstojakin on mistä valita, mieleisensä.

    varsinkin kun voi aina kaivaa esille vaikka viimevuotisia sivuja ja uteliaat tulee ihmettelemään , että mitä ihmettä siellä tapahtuukaan kun on noin hirveästi lukijoita.
    Mikä on suosion mittari?

    Äänestä

  • nyt näyttää kirjoitti:

    varsinkin kun voi aina kaivaa esille vaikka viimevuotisia sivuja ja uteliaat tulee ihmettelemään , että mitä ihmettä siellä tapahtuukaan kun on noin hirveästi lukijoita.
    Mikä on suosion mittari?

    Jokainen vanha kahvipirtin ketju on kaivettu esiin ilkeilymielessä "siinä on teille kahvipirttiä, lällällää..." Yksikään kahvipirtin kirjoittaja ei niitä ole nostanut. Ei myöskään perustanut uutta kahvipirttiä irvailua varten. Alkuperäinen pirtti ei kuitenkaan siihe kaadu.

    Näitä kampanjoita on ollut vuosien varrella ja tulee varmasti olemaan vastaisuudessakin. Vanhat tuntuvat olevan kovin leikkisiä, vaikka siitä juuri moittivat kahvipirttiä...

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    siellä on hyvät
    Kirjoittanut: vaa.. / Eilen / klo 21:17

    ympärillä velloo musta paholaislauma, kun tekkee vaan heil panettelluu
    mut,, hyö ko ymmärtäät huumorii, ja muut ympärillä taas ei , nii
    he ova aiva sorretuit ja ain hyökkäillää vaa heit vaste muualt päiJos hyö sannoot
    et muut heit panettellot, se ei oo haukkumist heijje mielestä

    Ketjusta *Mikä se on se kahvipirtti*, ja te kun ette ketään morkkaa!
    Suioranainen panettelu *musta paholaislauma*,, älkää narisko vahat akat!

    Äänestä

  • Kopioituna kirjoitti:

    Koko vastaushan on pelkkää piruilua kahvipirttiä kohtaan. Ei kai kopioija itsekään kuvittele, että joku kahvipirtistä kirjoittaisi tuollaista moskaa.

    Äänestä

  • Hyvät kahvipirttiläiset, ihan sarvitta ja hampaitta kysyn kun tästä kahvipirtistä ja sen muuttamisesta puhutaan , minä olen pudonnut kärryiltä, kyllä minä huumoria ymmärrän mutta tässä en ole pysynyt mukana, esim. miksi sitä muutetaan toiseen paikkaan jos entinen on hyvä, tämä ei ole keljuilua vaan puhdasta tyhmyyttä. Jos joku voisi valaista asiaa olisin kiitollinen. Tähdykkä.

    Äänestä

Tiedät hyvin, että en pysty en halua vaikuttaa asiaan jota toivot, ylläpito muutokset tekee.

Se että joku ei tunne oloaan hyväksi pirtissä minä en mahda mitään, milloinkaan en ole sinullekaan mitään ilkeää sanonut.
Muistelin että pidit pirtti lapsellisena ja siksi et tykännyt sinne kirjoitella, tähän mielipiteeseen sinulla on oikeus ja myös voit olla pirtin "kiertäjä"jos niin haluat.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että pirtti ei häiritse jos sen annetaan elää ja olla kuten toisetkin ketjut ovat.
Miksi häirittäisikään?

Äänestä
  • Kyllä minä myönnän ettet sinä voi tuota asiaa muuttaa.
    Kysyin vain, mitä ajattelisit siitä että kahvipirtti olisi oma palstansa, ja mitä ajattelet oikeasti ulkopuolisten toiveista.

    Huomaan kuitenkin ettet erikoisemmin välitä koko jutusta, olkoon sitten niin.

    Ihmettelen nyt miksi useimmat vakinikit tässä ketjussa nousevat "takajakoilleen" kirjoitukseni suhteen.
    En moittinut ketään, tarkoitukseni oli kysellä vain mielipiteitä mutta sainkin ryöppyjä päin "pärstää"

    Sinä ja kaikki ketjun käyttäjät kehoittavat että jokainen on tervetullut kahvipirttiin.
    Niin varmasti ovatkin , mutta jos kaikki kirjoittajat sinne suostuisivat asiansa kirjoittamaan niin kahvipirtistä syntyisi aivan automaattisesti oma palsta.
    Ei olisi enää mitään ylläpidon synnyttämää "leppoisaa kahvipöytää"

    Minä olen ihan suosiolla tulemassa kirjoittamaan kahvipittiin omat asiani, mutta en lepertele leivonnaisesta ja kahvista.

    Luulen kyllä että nämä toiset kirjoittajat eivät anna kannatusta sanomalleni.

    Ja vielä, myönnän senkin ettet koskaan sano pahaa sanaa kenellekään , et ainakaan vakinikilläsi.....

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Kyllä minä myönnän ettet sinä voi tuota asiaa muuttaa.

    lauseeseen vastaan, en muillakaan, kirjoittelen nikillä aina.
    Olisinko viis kertaa sortunut puskasta sanomaan, silloinkin ihan asiaa.

    Käyppä silloin pirtissä, kun sinulla on jotakin uuta ja virkeää, ja tuo "lepertely", voisko olla niin, että ihmiset on erilaisia, minä en livenäkään mene vieraalle, tuttavalle pahasti sanomaan, miksi niin tekisinkään?.
    Omat ja ystävät ovat eriasia, heille voin sanoa pahastikin jos asia niin vaatii.
    Täällä palstalla olemme vieraita ja siksi yritän puhua sopuisasti, enhän tiedä mitä vaikeuksia on viestini lukijalla, en halua lisätä taakkaa.

    Vaikea varmaan uskoa, mutta näin se on, joskus meinaa itsehillintä pettää,,,,

    Äänestä

  • fiiuliN kirjoitti:

    Kyllä minä myönnän ettet sinä voi tuota asiaa muuttaa.
    Kysyin vain, mitä ajattelisit siitä että kahvipirtti olisi oma palstansa, ja mitä ajattelet oikeasti ulkopuolisten toiveista.

    Huomaan kuitenkin ettet erikoisemmin välitä koko jutusta, olkoon sitten niin.

    Ihmettelen nyt miksi useimmat vakinikit tässä ketjussa nousevat "takajakoilleen" kirjoitukseni suhteen.
    En moittinut ketään, tarkoitukseni oli kysellä vain mielipiteitä mutta sainkin ryöppyjä päin "pärstää"

    Sinä ja kaikki ketjun käyttäjät kehoittavat että jokainen on tervetullut kahvipirttiin.
    Niin varmasti ovatkin , mutta jos kaikki kirjoittajat sinne suostuisivat asiansa kirjoittamaan niin kahvipirtistä syntyisi aivan automaattisesti oma palsta.
    Ei olisi enää mitään ylläpidon synnyttämää "leppoisaa kahvipöytää"

    Minä olen ihan suosiolla tulemassa kirjoittamaan kahvipittiin omat asiani, mutta en lepertele leivonnaisesta ja kahvista.

    Luulen kyllä että nämä toiset kirjoittajat eivät anna kannatusta sanomalleni.

    Ja vielä, myönnän senkin ettet koskaan sano pahaa sanaa kenellekään , et ainakaan vakinikilläsi.....

    En ymmärrä, jos sanot minun vastauksiani "ryöpyksi päin pärstää". Olen ilmaissut mielipiteeni aivan kuten Sinäkin omasi. En sanonut, että Sinä olisit ollut ajamassa pirtin kirjoittajia pois muista ketjuista. Eivät ajajat yleensäkään ole olleet vakionikillä kirjoittavia.

    Nuo vastaukset nimittömiin syytöksiin eivät ole Sinulle tarkoitettuja, miksi siis pahastua niistä?

    Jossain jo mainitsin kuinka mielellämme tulkitsemme toisten vastauksia väärin.
    Näin kävi minullekin tällä erää.
    Onkohan meillä niin kiire ettemme ehdi oikein tarkasti lukea mitä kukakin milloin sanoo.
    Olen aina ennekin tykännyt lukea sinun viestejäsi, ennenkaikkea runojasi.
    Vanha ja höppänä oon, ei sille voi mitään.

    Taitaa olla parempi kuitenkin niin etten ole täällä "päätäni aukomassa".
    Mutta kun on niin paljon joutavaa aikaa joka pitäisi jollain tavoin saada kulumaan.

    Hintriikan runoja on nähtävissä?

    Äänestä

että Skillan haluaisi olla muiden yläpuolella? Löydätkö yhtäkään sellaista viestiä?
Hänhän pyrkii olemaan juuri sellainen tasapuolinen kaikkien kanssa. Yrittää vastata kaikkien viesteihin mahdollisuuksien mukaan ja huomioida viestissään muutkin, ei vain häntä, jonka viestiin vastaa.

Skillan toivottaa aina uudet kirjoittajat tervetulleiksi porukkaan. Ketään, joka pirtin ovesta sisään astuu, ei taatusti ulos heitetä.

Miten siinä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, kysyn vaan?
Mitä aktiivisemmin kirjoittaa, sitä kotoisammalta tuntuu.

Äänestä
  • Kertoo kyllä henkilöstä nikin takana hyvin paljon. Ulospäin suuntautunut ihan näyttävän näköinen nainen kuvan perusteella.
    En ole kahvipirttiläisiä enempää netissä kuin live-elämässäkään, mutta joas Hintriika sanoo, että kahvipirttiä vainotaan, niin sitten uskon.

    Koska olen pohjimmiltani aika häijynlainen gubbe, sanonpa; nyt huonosti voi ruune, palstan varsinainen 'mentori'.

    Äänestä

  • capt.cöpenick* kirjoitti:

    Kertoo kyllä henkilöstä nikin takana hyvin paljon. Ulospäin suuntautunut ihan näyttävän näköinen nainen kuvan perusteella.
    En ole kahvipirttiläisiä enempää netissä kuin live-elämässäkään, mutta joas Hintriika sanoo, että kahvipirttiä vainotaan, niin sitten uskon.

    Koska olen pohjimmiltani aika häijynlainen gubbe, sanonpa; nyt huonosti voi ruune, palstan varsinainen 'mentori'.

    mutta , no, voivoi...;)

    Äänestä

kuka tahansa joka sellaisessa viihtyy ja hyvin paapotaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

fiiuliN kirjoitti:

Minä tiedän että olet ajatteleva ja mukava ihminen.
Olimme ennen joskus muutakin kuin mitä vain täällä kirjoittelimme ja se oli kivaa tasaista aikaa.

Niinpä kysynkin sinulta ja tietenkin muiltakin kahvipirtin asiakkailta , eikö kenellekään ole tullut mieleen, että me joita siellä nimitetään ulkopuolelle oleviksi, tunnemme kauheaa syrjäytymistä kun suurin osa kirjoittajista ei halua olla yhtä porukkaa "leppoisella kahvipöydällä"

Oletko sinä ajatellut että juuri tuo yhteen paikkaan keräytynyt keskustelija porukka luo suurta syrjäytymisen tunnetta tällä palstalla muille kirjoittajille.

Sanot että kaikki ovat pirttiin tervetulleita, eikö olisikin silloin järjellisempää jos pyydettäisiin ylläpidon järjestämään Kahvipirtti palsta ja 70 80 yhdistettäisiin samaksi palstaksi.

En oikein osaa uskoa että sinä olet sellainen ihminen joka haluaa olla "ylitse muiden" vaan joustava ja toistenkin tunteet huomioiva.
Kuulut SDP;n, eivätkö hekin aja asiaa että olisimme tasapuolisesti toinen toistemme kanssa yhteistoiminnassa.

Tiedän että tämä olisi pitänyt esittää ylläpidolle, mutta luulen että sinä ymmärrät paremmin kuin ylläpidon virkaa nauttivat henkilöt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu