isahall

Jos olisin kutsunut vanhaa muslimimiestä koiran pojaksi, joka on islamilaisen maailman yksi väkevimmistä ja anteeksi anottamattomista herjauksista. Mutta kun en kutsunut muslimimiestä tällä kertaa ’ koiran pojaksi’, niin silti on pikkaisen paikallaan kertoa tälle ’Romani 1;elle’, ettei tässä nyt pyritty herjamaan ketään, vaan että koirien joukko käyttöääntymisestä on tehty paljon vertailtavia huomioita ihmisen joukkokäytyääntymiseen.
Ei tässä ny ole sellaista paikkaa mistä kannattaisi kiihtyä niin, että vallan pirstoo kynänsä. Ei tässä liioin olla kalastelemassa ääninä ei myötätuntoa.

Sitten eräs asia; minkäänlaiset meediot, taikka kuraattorinvirat, eivät sellaisenaan pätevöitä ketään mihinkään. Eikä pelkkä elinpiiri yksistään – olkoon se minkälainen hyvänsä – ole riittävä, ilman kovaan ja vaihtelevaan lukemista.
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vastaan humenna viestiin ja myös osittain siihen englanninkieliseen kirjoitteluun. Minä koitan olla asiallinen, vaikka olin kyllä raivoissani, lukiessani sen.
Siis huomiseen reportteri!

Äänestä
  • Huomenta!
    Nyt on neljäs kerta kun minun vastaus häviää minun viestit, koneelta. En ole mitenkään taikauskoinen mutta nyt pitää lopettaa.
    Kaikkea hyvää siunulle ja kyllä minä ymmärsin sinun molemmat viestit. Olisi ollut paljon mihinkä olisin halunut vastata, mutas kun ei niin ei.
    Muutenkin, en ole kirjoittaja tyyppi vaan vanha kenttätyöntekijä, kansallisesti sekä kasainvälisesti sekä myös puhuja.
    Siunausta sinulle, ei missän nimessä mikä rahoja tuhlaileva menttori vaan köyhä tallaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


reporteri kirjoitti:

Jos olisin kutsunut vanhaa muslimimiestä koiran pojaksi, joka on islamilaisen maailman yksi väkevimmistä ja anteeksi anottamattomista herjauksista. Mutta kun en kutsunut muslimimiestä tällä kertaa ’ koiran pojaksi’, niin silti on pikkaisen paikallaan kertoa tälle ’Romani 1;elle’, ettei tässä nyt pyritty herjamaan ketään, vaan että koirien joukko käyttöääntymisestä on tehty paljon vertailtavia huomioita ihmisen joukkokäytyääntymiseen.
Ei tässä ny ole sellaista paikkaa mistä kannattaisi kiihtyä niin, että vallan pirstoo kynänsä. Ei tässä liioin olla kalastelemassa ääninä ei myötätuntoa.

Sitten eräs asia; minkäänlaiset meediot, taikka kuraattorinvirat, eivät sellaisenaan pätevöitä ketään mihinkään. Eikä pelkkä elinpiiri yksistään – olkoon se minkälainen hyvänsä – ole riittävä, ilman kovaan ja vaihtelevaan lukemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu