Poistettiin Keuruun poliisia ja sen tekemättä jättämisiä koskeva kirjoitus.Ne ei saa kun Koskisen Erkille sakon kirjoitettua alkoholin nauttimisesta yleisellä paikalla siis puistossa helteiden aikaan Muualla tälläiset piknicit ovat kyllä ihmisten suosiossa täällä,joku pojannulkki tulee ja sakottaa tosi naurettavaa.No mitä muutakaan näille mustalaisten suosijoille voi.
Nytkö jo
hyi helvetti
22879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Partiot käyvät keuruulla ja napsivat manne volvoista kilvet huisin vittuun? arvostetaan tosi paljon. Saahan paikkalispoliisistakin tehopartion jos toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa?
Koskisen Erkki on kuollut jo vuosia sitten. Ei kai sitä kukaan enää puistoista kiinni saa.
Sorry Veikkoa tarkoitin mutta ei haitanne mitään.Sama se muttta näin lapsellista toimintaa tällä kylällä olisi voinut olla kuka vaan.
Sinun yleistietosi sitten loppuukin.
Onneksi olkoon, olette poliisin erityisvalvonnassa, te herjaajat ja kiusantekijät. Miltäs itestäsi tuntuisi, jos sinua nimeltä mainiten haukutaan siitä, että teet työsi kunnolla. Minusta tuntuu, että nämä arvostelijat ovat itse töpeksineet ja he heitä on rangaistu aivan aiheellisesti. Sellainen poliisi, joka ei tee työtään, on ilmeisesti näiden arvostelijoiden suosiossa. Jos minä saan sakot tai huomautuksen, kun ajan ylinopeutta, niin onko se poliisin vika???!!!Teillä herjaajilla on nyt kylmä rinki takapuolessa, kun odottelette poliisin kirjettä kuulusteluun ja tarkkailkaapa taustapeilistä takaa tulevaa liikennettä, milloin värivalot poliisauton katolla syttyvät. Teitä tarkkaillaan tehostetusti, varsinkin aamuyöllä kun kävelette mutkitellen paikalliskapakasta. Voi olla, että pääsette Jämsään tutustumaan paikallisen poliisin putkatiloihin.
Sinullakin näköjään luetun ymmärtäminen heikko.Tässä nimen omaan on kysymys siitä,kun eivät hoida hommiaan niin kuin kuukausittaiseen sakotuskiiintiöön kuuluu tulee nimen omaan sellaisia ylilyöntejä,jun eivät keskity olennaiseen.Olla pielipidevanki Suomessa.Niitähan ei olekkaan ollut vuosikymmeniin ja jos luulette,että mielipiteeni vaihtuu oveen koputtelun seurauksena olette pahasti erehtyneet.Voihan tosin olla,että tulevat oveen koputtelemaan,kun Susanna Ruusunen konsanaan ovat kyllä tosin yhtä akkamaisia kyllä minä hamekankaan ostan.Liikkuvapoliisi hoitaa työnsä kyllä niinkuin kuuluukin mutta tämä paikallinen on kyllä lievästi sanottuna naurettava.
Milloin Juurikkaniemen osasto 4:n potilaille on annettu pc:t (=tietokoneet) käyttöön. Jos kysymyksessä on jokin terapiahoito, niin voin vakuuttaa, ettei ainakaan "teretulemast" ole vielä lähelläkään tervehtymistä. Hoitoa on syytä jatkaa jollain muulla perinteisellä tavalla.
vaikka eduskuntaan tuosta sakotuskiintiöstä! Sellaista ei ole kun kirjottajan ja muutaman muun kansalaisen mielikuvituksessa...eihän se lisätulo valtiolle varmaan näinä aikoina pahasta olisi? Varmasti pistäisi konstaapeli kynän sauhuamaan, jos vielä sakkojen lukumäärä määrättäisiin per vuoro!
Taatusti poliiseilla on sakotuskiintiöt.Olen nimittäin saanut tietää sen luotettavalta taholta ei mutu tuntumalta.Otappa asioista selvää.
Eläkkeellä varmastikin olet!Mutta et ikäsi puolesta,vaan sairaudentakia olet ikäsi ollut toistenveromarkoilla syövä lurjus.Olet korkeintaan pessyt kesätöinä potilaitten perseitä ja alusa-astioita,että semmoinenko kirjoittelija siellä tällä kertaa.Lääketieteestä et kouluttamattomana ja muutenkin jälkijättöisenä ole tietoinen missään muotoa muutoinkun sillätavoin,että käyt tapaamassa muumilaaksossa ystäviäsi.KIRJOITUKSESI NIMITTÄIN EI LIIPANNUT AIHETTA MILLÄÄN TAVALLA JA "AASINSILTA"OLI JUURIKIN SINULLE VANHALLE POTILAALLE SOPIVAA JUURI NÄIN TOIMII SINUN NYKYINEN AVOTERAPIA MUISTA OTTAA LÄÄKITYKSESI AJALLAAN NIIN ET SEKOA LOPULLISESTI VAIKKA AIKAS PIHALLA OLETKIN.
Nyt puhutkin jo toisen käden tietoa. Mistä tiedät, ettei sinun syväkurkkusi puhu paskaa sakotuskiintiöistä? Eihän poliisi voi puuttua kaikkiin tapauksiin niillä resurssilla, jotka sillä on. Pahimmat otetaan pois. Liikkuvan poliisin tehtävä on valvoa liikennettä ja järjestyspoliisiin yleistä järjestystä ja vasta toissijaisena seikkana liikennevalvontaa.
Ja jos olet saanut sakon, jonka perusteella tällä foorumilla poliisia haukut, onhan sinulla siitä 7 päivää aikaa valittaa syyttäjälle. Näin voit estää mielivaltaista sakottamista. Poliisin sakko perustuu aina lakiin. Ja sitä paitsi poliisia sinäkin pyydät apuun, kun omalle kohdallesi rikos tapahtuu.
Saanut sakot asiasta.Viittaankin tässä siihen asiaan,etta mustalaisilla niin ei ole nämä kirjoitukset jotka poistettiin suuressa viisaudessa kun rotua muka syrjittiin.Meinaan sitä,että haen myöskin Ruotsista auton ja ajelen sillä muina manneina ilman veroseuraamuksia osa näista mustalaisten Volvoista on AIVAN VARMASTI OLLUT Suomessa yli sallitun 3kk:tta.Enkä puhu nyt siirtokilvistä vaan Ruotsinkilvistä.Ja sakotuskiintiö on yhä olemassa oli ainakin tänä aamuna.Tosin se ylittyy kuulema joka tapaukseesa AINA.Siis siihen ei liity enempää mystisyyttä.Se on muuten taivaantosi,etten ole IKINÄ poliisia soittanut aihetta olisi varmasti ollut näihin ongelmiin on nimittäin muitakin ratkaisuja,joita en rupea tässä nyt ruotimaan.
äläkä ruodikaan. Ei se susta tee yhtään sen kovempaa. Ne on kuule puhujat ja tekijät erikseen.
Liivi ennen,kun jeesustelet pelle.
Muijas on todellinen syväkurkku.Ottaa tyylikkästi suihin paitsi sinun paskasta mulkkuasi.
potilas potilaalle vastaa..
tarvii mitään. En sitten sitten yhtään mitään. On muitakin konsteja, voi viddu....hyy pelottaa...
Taas joku Keuruun takapajulasta.Sinulta ei tosipaikassa kuulu ees hyytä,kun tulee paskahousuun ja luikit pakoon jos pääset.SAATANAN VASIKKA.
ei mun tarvii lähteä sua karkuun. Ei mihinkään suuntaan. Muita konsteja...voi viddu joo, mene kuule kotiin. Siellä äiti leipoo sulle pullaa ja keittää kaakaota. Muista pestä hampaat hyvin.
Jos pääsen pakoon. No en kyllä sinun takia aion lähteäkään pakoon. Ja sitten pitäisi paskoa vielä housuun... on sulla puheet. En tiiä, mutta taitaa jäädä noi sun uhoot tälle foorumille. Ja jäädä muutenkin tekemättä.
Juurikkaniemessä ei ole ollut nelosta enää vuosiin. Keuruun poliisit pelkää, ei siinä muusta ole kysymys. On se noloa sitten kun ne oikeasti ampuu jonkun hengiltä ja sitten vedetään esille ne kaikki tapaukset, jossa ihmiset ovat apua poliisilta pyytäneet ja jääneet sitä saamatta.
-Taitaa poliisit itse kirjoitella katkerina vastauksia täällä....:)
Osaa kirjoitella......... kysyvät ensin lupaa pasilta?