Etelä-Suomen sanomat jatkaa suurkuntapainostustaan - nyt Asikkalaa vastaan. Lehti kiukuttelee torstain "pääkirjoituksessaan" Asikkalan valtuuston uusikuntaäänestyksen tuloksesta. Asikkalan kunnanvaltuusto teki täysin demokratian pelisääntöjen mukaisen ratkaisun. Ei siihen tarvita kutistuvan ESS:n turhan päiväistä ohjausta, jossa ei mitään ajatusta sisällä. ESS:N kiukuttelu vain tuo peruutuksia ESS:n lehtitilauksiin, mikä on oikein, kun painostus tuntuu vain jatkuvan. Viime kunnallisvaaleissa nähtiin miten kävi "uuskuntasiipeläisille" - tulivat alas valtuustoista puheenjohtajia myöten.
Vikaa on haettava Lahdesta, joka UusiKunta-hanketta mestaroi. Nykyiset vetäjät ( Ilkka Viljanenn etunenässä) eivät kykenene antamaan selkoa mitä "hyvää" uusi kunta tuo, muuta kuin sen, että terveyspalvelut romahtavat varmasti Lahden tapaan myös ympäristökunnissa. Ja se ei ole hyvä asia. Tietysti uusikunta tuo nämä Lahden "johtajapalvelut" - Myllyvirran esikunnan, joka piirtelee päivät pitkä omia utopistisia hallintomallejaan pöytälaatikkoon ja mappi Ö:hön.
ESS:llähän on "Uusikunnan" lisäksi ajettavanaan Lahden Toriparkki, johon tarvitaan ympäristökuntien väki maksajiksi mielellään! Lisäksi ESS "ajaa" Ranta-Kartanoa. Tiedossa olisi paljon kaupungin maksamia ilmoituksia ja kuulutuksia.
Se, että Etelä-Suomen sanomat häärää neuvomassa toimivaltaisia kunnan päättäviä elimiä, on kerrassaan hävytöntä. Asikkalassa ollaan "laput silmillä" ESS:n mukaan. Mitkäs sillä ESS:llä on silmillään kun ei voi, halua tai tiedä kertoa uutisia myös tavallisten työtä tekevien, palkansaajien ja maaseutuväen asemasta.
PS. Toriparkkiin on Lahdessa rahat, mutta ei vaivaiseen Yli-Marolan tallin kattoremonttiin! Myllyvirtahan torjui remonttirahapyynnön.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen perunut ess tilauksen vuosia sitten, eikä kaduta.