Onko seuraava vaihe jo leikkaus?

Olen käynyt magneettikuvissa pesäke löydettiin ja kirurgiaan on erittäin hyvät mahdollisuudet! Kävin myös jo video-eeg:ssä ja siellä oli tullut kohtauksia!
onko leikaus seuraava vaihe?
vai onko muitakin tutkimuksia vielä ennen sitä?
7802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tekstistäsi päätellen kirurgia olisi seuraava vaihe. Minullakin magneettikuvaukset olivat ennen syväelektrodirekisteröiintiä, jolloin tuli kymmeniä kohtauksia päivittäin.

Syvärekisteröinti oli minulla viimeinen tutkimus ennen kirurgiaa.

Äänestä
  • oli minulla ennen leikkausta eli WADA. Sen tulosten perusteella leikkaus voitiin tehdä. Siinä nukutetaan aivopuoliskot vuorotellen (kerran kumpikin), jonka aikana tehdään mm. muistikokeita. Tällä tutkimuksella saa selville myös sen, kummalla puolella puhekeskus sijaitsee. Oli muuten erittäin mielenkiintoinen tutkimus. :)

    Äänestä

  • yksi tutkimus kirjoitti:

    oli minulla ennen leikkausta eli WADA. Sen tulosten perusteella leikkaus voitiin tehdä. Siinä nukutetaan aivopuoliskot vuorotellen (kerran kumpikin), jonka aikana tehdään mm. muistikokeita. Tällä tutkimuksella saa selville myös sen, kummalla puolella puhekeskus sijaitsee. Oli muuten erittäin mielenkiintoinen tutkimus. :)

    Mulle tehdään joku funktionaalinen magneettikuvaus.
    Siinä kai laitetaan vereen jotain ainetta!
    Onko teille tehty sellaisia kuvauksia kenellekkään?
    Minkälainen olo siitä aineesta tulee?

    Mitä kaikkia tutkimuksia se vastaa?

    Äänestä

  • old_profile_48889 kirjoitti:

    kummempia tuntemuksia tehnyt, jos vaan suoni löytyy sovinnolla.
    Varjoaineella vaan saadaan tarkemmin esille kuvattava kohde.

    Äänestä

  • old_profile_48889 kirjoitti:

    Mulle tehdään joku funktionaalinen magneettikuvaus.
    Siinä kai laitetaan vereen jotain ainetta!
    Onko teille tehty sellaisia kuvauksia kenellekkään?
    Minkälainen olo siitä aineesta tulee?

    Mitä kaikkia tutkimuksia se vastaa?

    Minulle on tehty 90-luvun puolenvälin paikkeilla kyseinen tutkimus. Kun luin viestiketjua, tuntuu, että tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet siitä ilmeisesti paljonkin. Esim. minulle ei ole koskaan tehty video-eeg:tä eikä WADA-tutkimusta, joka varmaan olisi ollut hödyllinen minunkin tapauksessani. Funktionaalinen (toiminnallinen) magneettikuvaus tehtiin nimen oman puhekeskukseni paikallistamiseksi. Leikkaukseen ei lähdetty, koska tutkimus osoitti verisuonikasvaimeni olevan liian lähellä puhekeskusta. Asiaa olisi auttanut, jos puhekeskus olisi osittain ollut myös oikealla puolella, mutta näin ei ollut (olen selvästi oikeakätinen). Leikkauksen seurauksena olisi saattanut tulla dysfasia. Nykyään selviän melko tuhdilla lääkehoidolla, joten asia ei ole ollut viime aikoina tapeetilla.

    Muuten FMRI oli melkein samanlainen kuin tavallinenkin tutkimus ja olo tuntui ihan normaalilta ennen ja jälkeen tutkimuksen . Omalla kohdallani haluttiin siis saada selville puhekeskuksen sijainti. Tutkimuksen aikana minulle annettiin erilaisia kehotuksia, esim. pyydettiin miettimään K-kirjainta ja muistaakseni yleensäkin konsonantteja. Tuntui aika "jännältä", että aivoistani voidaan saada selville puheeseen liittyviä juttuja, kun ajattelen jotain tiettyä asiaa. En todellakaan usko ajatustenlukuun; sitä vaan ihmettelee, että aivotoiminta on aika merkillinen, tai sitten siinä ei ole mitään merkillistä.
    Nämä kokemukset siis 90-luvulta.

    Äänestä

  • Leija22 kirjoitti:

    Minulla löydettiin magneettikuvauksissa hippocampus vasemmalla puolella!
    Ja video-eeg:ssä oli tullut kohtauksia toistuvasti!
    Melkein kaikki tulee nukkuessa tai päiväunilla.
    Mutta kyllä päivälläkin niitä tulee joskus.
    Kyllä ne silloin siellä video-eeg:ssä antoi yhden kuvan ja lauseen mitkä minun piti muistaa!

    Aina kun mulla tulee kohtaus niin mä en itse tiedä sen jälkeen et mulla on ollut kohtaus!
    Ainoostaan sitten tiedän jos olen satuttanut itseäni jotenkin vaikka potkaissut varpaat turvoksiin. Tai sitten joku kertoo minulle sen jälkeen päin!

    Mietinkin tässä kanssa et katsoiskohan ne siellä fMRI tutkimuksessa minultakin sitä missä se puhekeskus sijaitsee?

    Tarviiko välttämättä tehdä sitä WADA tutkimusta jos tiedetään jo,
    että muisti on huono kun on hippocampus?
    Vai tehdäänköhän se nykyään kaikille?

    on hippocampus. WADA-testillä todennetaan puhekeskuksen sijainti, joka pääsääntöisesti on vasemmalla puolella, mutta ei aina. Lähinnä vasenkätisillä se ilmeisesti on oikealla. WADA:lla testataan myös muistin toimivuutta eli onko muisti tarpeeksi hyvä ns. terveellä puolella, jotta leikkaus voidaan sen puolesta tehdä. Sen tiedon saa nukuttamalla aivopuolisko, jossa kohtauspesäke sijaitsee. Silloin siis toimii ainoastaan terve puoli.

    WADA tehdään tietääkseni kaikille leikkaukseen meneville (leikataan, jos WADA on ok).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sasu82 kirjoitti:

Olen käynyt magneettikuvissa pesäke löydettiin ja kirurgiaan on erittäin hyvät mahdollisuudet! Kävin myös jo video-eeg:ssä ja siellä oli tullut kohtauksia!
onko leikaus seuraava vaihe?
vai onko muitakin tutkimuksia vielä ennen sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu