Mitä tarkoittaa nimen edessä lyhenne Skatt. Jäg
On myös kirjoitettu asuun Sk. Jäg
Skat viittaa kai verotaloon, tai perintötaloon ja jäg. johonkin metsästykseen liittyvään..
Kyseinen henkilö syntynyt 1700-luvun puolivälissä, joten ei kaiketi jääkärikään ole ollut :D
Mitä eroa on sitten vero / perintötalolla ja tavallisella torpalla. Periytyihän torpatkin isältä pojalle,,
Lyhenne Skatt.jäg.
4
2288
Vastaukset
- sukututkija
Verojääkärihän tuo on, mutta en ole sellaisesta koskaan kuullutkaan.
Verotalo ja perintötalo on sama asia ja silloin on kyse omasta talosta omalla maalla. Torppa on toisen maalla vuokralla. Kummatkin saattoivat periytyä, mutta toisinaan ei. - termeihin
Verojääkäri sai talon ensin viljelläkseen, ja tietyn vuosimäärän kuluttua (en muista kuinka monen) hänestä tuli varsinainen talollinen. Kyseessä ei siis ollut minkään sortin metsämies, vaan sotilaskontrahti.
Talot eivät välttämättä periytyneet. Vain perintötalot periytyivät eli isäntä saattoi määrätä sen jollekin lapselleen tai vaikka myydä. Lukaisepa tutkimiesi paikkakuntien pitäjänhistorioita. Monesti niistä löytyy talonhaltijaluetteloita ja tietoja siitä, milloin kyseisessä pitäjässä yleensä - tai jopa tietyn talon kohdalla erikseen - talot lunastettiin perintötaloiksi. Perintötalon aseman saattoi menettää, jos ei onnistunut veronmaksussaan tiettyyn vuosimäärään.
Vaihtoehto oli se, että talolla oli viljelijä, mutta tämä ei voinut testamentata tai myydä sitä. Ja toisaalta hänet saatettiin muidenkin syiden vuoksi häätää talostaan ja antaa viljelyoikeus jollekin muulle. Jos viljelijä hoiti hommansa kunnolla, suosittiin yleensä hänen jälkikasvuaan myös seuraavaa isäntää valittaessa sukupolvi toisensa jälkeen, joten jos asiaan ei perehdy tarkemmin, voi tulla sellainen kuva, että kysymyksessä on ollut "oikea" perintötalo.
Ja edellisestä jo voi päätellä, etteivät torpat ainakaan olleet perinnöllisiä juridisessa mielessä, mutta samaa sukua saatettiin kyllä suosia kun edellisestä torpparista aika jätti. - kruununtorpasta taloksi
Satakunnassa / Pirkanmaalla oli 1800-luvun alussa erityinen verovapaiden sotilastalojen perustamishanke, jonka alullepanija oli Turun maaherra Willebrand.
Hanke käsitti ainakin silloisen Ikaalisten seurakunnan, joka myöhemmin on jakautunut seitsemäksi seurakunnaksi ja kunnaksi. Tarkoitus oli, että puolustuksen vahvistamiseksi osa talollisista ja torppareista olisi jo rauhan aikana puoleksi sotilaita ja puoleksi maanviljelijöitä. Mukaan liittyikin enimmäkseen kruununtorppia. Hanke menestyi kohtalaisen hyvin, v 1806 se tuli voimaan ja lopetettiin v 1836, jolloin Suomi oli jo Venäjän vallan alla.
Tästä voi lukea suht. uudesta historiateoksesta "Ikaalisten entisen emäpitäjän historia" kolme osaa, kirjoittaneet Pirjo Markkola ja Jorma Vappula. Viimeinen osa ilmestyi v 2006.- alot.
Kiitos vastauksista!Oli iso apu. Tämä täsmäisi hyvin, nimittäin pirkanmaalla näissä tutkimuksissani liikutaan. Tarkemminottaen parkanon seurakunnassa. Pitääkin seuraavaksi ottaa tutkinnan alle tuo kirjasarja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621394
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553