järjetöntä!

Olen muutamaan otteeseen törmännyt tapaukseen jossa etävanhempi on irtisanoutunut työstään välttyäkseen elatusmaksujen maksamiselta. Siis jotenkin tällainen toiminta kuulostaa aivan käsittämättömältä! Voiko todellakin joillekin olla niin kova paikka se elarin maksaminen, että on valmis jättäytymään työttömäksi? Nämä tapaukset siis lykkäävät velvollisuutensa yhteiskunnan hoidettavaksi, eivätkä taatusti hyödy siitä mitään. Siis jos ihminen elää ennemmin itse työttömyyspäivärahalla kun maksaa palkastaan elatusmaksuja niin mikä ihme siinä on taustalla?

Tällaiset tapaukset paitsi lykkäävät elarit yhteiskunnan huoleksi, elävät sitten itsekin veronmaksajien kustannuksella kun työnsä jättävät. Pahasti sotii oikeustajuani vastaan tällainen.
61471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

yrittäjäksi ja tehdä harmaanlouden verokortilla töitä.

Äänestä

Niinhän ne elävät yksinhuoltajatkin veronmaksajien kustannuksella, ja vielä vaativat elatusmaksujakin omaan viihdekäyttöönsä. Joten hieman ajattelua ennen kuin alat julkisesti ihmettelemään, ja sen jälkeen suuta supummalle.

Äänestä
  • Elatusapu ja -tuki ovat etän osuus lapsen elatuksesta, ei lähille tarkoitettu viihderaha. Joku on kertonut sinulle puppua tai olet ymmärtänyt jotain väärin. Juuri tämä väärinymmärrys aiheuttaa turhan paljon patoutunutta raivoa etäisien sisälle, koska he ihan oikeasti kuvittelevat, että lapsen ei kuulu saada heiltä elatusta, jos vanhemmat ovat eronneet.

    Maksatko sinä elatusta lapsestasi, vai tekeekö yhteiskunta sen puolestasi?

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Elatusapu ja -tuki ovat etän osuus lapsen elatuksesta, ei lähille tarkoitettu viihderaha. Joku on kertonut sinulle puppua tai olet ymmärtänyt jotain väärin. Juuri tämä väärinymmärrys aiheuttaa turhan paljon patoutunutta raivoa etäisien sisälle, koska he ihan oikeasti kuvittelevat, että lapsen ei kuulu saada heiltä elatusta, jos vanhemmat ovat eronneet.

    Maksatko sinä elatusta lapsestasi, vai tekeekö yhteiskunta sen puolestasi?

    pitäis maksaa omasta pussistaan sen lapsen elatus jos kerran lähikään ei sitä omasta pussistaan maksa, vaan on sossun luukulla ja saa sieltä elatuksen itselleen ja lapselleen?

    Äänestä

  • SEN ETÄN kirjoitti:

    Kysymys:
    Minä maksan omasta pussistani paljon enemmän lasten elatusta kuin etävanhempi, jonka osuuden kuittaa sosiaalilautakunta, joten pitäisikö minunkin jättää osallistumatta lasten elatukseen?

    ---

    Jos sinun lastesi lähi ei osuuttaan omasta pussistaan maksa, vaan on sossun luukulla ja saa sieltä elatuksen itselleen ja lapselleen, sinun pitää käsitellä asiaa sinun ongelmanasi, eikä puhua siitä yleistävästi, niin kuin kaikilla olisi samanlainen tilanne.

    Äänestä

  • SEN ETÄN kirjoitti:

    pitäis maksaa omasta pussistaan sen lapsen elatus jos kerran lähikään ei sitä omasta pussistaan maksa, vaan on sossun luukulla ja saa sieltä elatuksen itselleen ja lapselleen?

    miksi kenenkään pitäis maksaa, hoitakoon se lapsi itse omat raha-asiansa ynnä muut jutskansa kuntoon...

    Äänestä

painaa duunia ja sit elareiden jälkeen jää nii vähä paaluu et kortistosta saa enemmän käteen?
Eiks ois kiva painaa duunii ja sit jonottaa sossunluukul et saa kaurapuuron lautasel?

Äänestä
  • Etähuoltajan tulot: jää käteen 1000 e kk
    asuntolainan kulut: 600 e kk
    elarit: 250 e kk

    aika vähän jää elämiseen. ja tää esimerkki on elävästä elämästä.

    Äänestä

  • hyvä esimerkki kirjoitti:

    Etähuoltajan tulot: jää käteen 1000 e kk
    asuntolainan kulut: 600 e kk
    elarit: 250 e kk

    aika vähän jää elämiseen. ja tää esimerkki on elävästä elämästä.

    Miten ihmeessä pankki on luotottanut sinua noilla tuloilla ja tuollaisella takaisinmaksusuunnitelmalla? Onko lähin syy, että sinulla on liian isot velanhoitokulut? Pitäisikö sinun saada anteeksi elarit, että voit kartuttaa omaa omaisuuttasi?

    Äänestä

  • sitten vaikka miettiä onko varaa lisääntyä, vitun idiootti? Olisit pitäny sen pilin pöksyissä niin ei tarvis maksella. Perkele, yhteiskunnanko ne sun elarit pitäs hoitaa? Jos joku on LOINEN niin se on etä joka lykkää elarit kunnan niskaan.

    Äänestä

  • ehe ehe kirjoitti:

    sitten vaikka miettiä onko varaa lisääntyä, vitun idiootti? Olisit pitäny sen pilin pöksyissä niin ei tarvis maksella. Perkele, yhteiskunnanko ne sun elarit pitäs hoitaa? Jos joku on LOINEN niin se on etä joka lykkää elarit kunnan niskaan.

    niitä vitun idiootteja jotka päästää keskimmäiseen reikäänsä sisälle tommosen ja ihan ilman mitään suojaa!!!!!!Kyllä tarttee olla kullinpuutteessa!

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Miten ihmeessä pankki on luotottanut sinua noilla tuloilla ja tuollaisella takaisinmaksusuunnitelmalla? Onko lähin syy, että sinulla on liian isot velanhoitokulut? Pitäisikö sinun saada anteeksi elarit, että voit kartuttaa omaa omaisuuttasi?

    mielest isä saa elää omaa elämää vaa sen ressukan mukaa isän pitäs ootella lompsa auki et mitä huvitust äippäressukka seuraavaks haluu!

    Äänestä

Kela maksaa elatusavun minimin, sitä haettaessa, jos toinen vanhempi ei maksa ja perii sitten korkojen kanssa maksamattomat elatusmaksut elatusvelvolliselta.

Äänestä

Itselleni kävi juuri näin. Mies ei saanut oikeudessa haluamaansa päätöstä olla maksamatta mitään vaan tuomioksi tuli huomattavasti tuota Kelan minimiä suurempi elatusmaksu.
Oli jo uhannut jättää vakituisen, kokoaikaisen työpaikkansa ja niin sitten tekikin.
Elelee nyt sitten sosiaalietuuksilla ja tekee pimeää bisnestä.
Alunperinkin on vannonut ettei koskaan vapaaehtoisesti maksa senttiäkään.

Äänestä
  • ”Alunperinkin on vannonut ettei koskaan vapaaehtoisesti maksa senttiäkään.”
    Menit lasta sellaisen kanssa hommaamaan, aluperinkin. Tiesit että joudut alunperinkin huolehtimaan lapsesta yksin, joten mitä.

    Äänestä

  • herännäinen kirjoitti:

    ”Alunperinkin on vannonut ettei koskaan vapaaehtoisesti maksa senttiäkään.”
    Menit lasta sellaisen kanssa hommaamaan, aluperinkin. Tiesit että joudut alunperinkin huolehtimaan lapsesta yksin, joten mitä.

    Alunperinkin tarkoittaa kun hain avioeroa pösilö.

    Äänestä

  • Exäni vannoi saman lupauksen. Teki 10 vuotta pimeitä bisneksiä ja alkuvuodesta -09 sosiaalilautakunta huojensi monilapsisen etän elatusvelat lastenvalvojan tekemän hakemuksen johdosta 10 tuhanteen euroon. Kymmenen vuoden aikana hän on maksanut kuukausittain n. 100 euroa pitääkseen sosiaalitoimen elatusperinnän tyytyväisenä. Nyt 1.4 mennessä hän haki huojennukset ja elatusmaksun alennukset itselleen pieniin tuloihin vedoten. Samaan aikaan hän osti bulvaanin nimellä uuden tontin yritykselleen pakkohuutokaupasta.

    Minä en ole koskaan valittanut elatustuen pienuutta. Jos tätä yhteiskunnan tarjoamaa tukimahdollisuutta ei olisi, en saisi mitään ikinä. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, ettei etiä armahdettaisi maksamattomista elatusmaksuista, koska yhteissumma on valtava jonka valtio ottaa takkiin, mutta viranomaiset päättävät, en minä.

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Exäni vannoi saman lupauksen. Teki 10 vuotta pimeitä bisneksiä ja alkuvuodesta -09 sosiaalilautakunta huojensi monilapsisen etän elatusvelat lastenvalvojan tekemän hakemuksen johdosta 10 tuhanteen euroon. Kymmenen vuoden aikana hän on maksanut kuukausittain n. 100 euroa pitääkseen sosiaalitoimen elatusperinnän tyytyväisenä. Nyt 1.4 mennessä hän haki huojennukset ja elatusmaksun alennukset itselleen pieniin tuloihin vedoten. Samaan aikaan hän osti bulvaanin nimellä uuden tontin yritykselleen pakkohuutokaupasta.

    lapset perivät varakkaan isän. Isä varmaan tähtää siihen :) :)

    ..ei suinkaan raha! Miksi täällä aina puhutaan rahasta? Menee näemmä lapsenkin edelle? Niin tyypillistä nykyaikaa, minä, minä,minä...

    Äänestä

  • Elatusmaksut pois kirjoitti:

    ..ei suinkaan raha! Miksi täällä aina puhutaan rahasta? Menee näemmä lapsenkin edelle? Niin tyypillistä nykyaikaa, minä, minä,minä...

    Lapsella on oikeus elatukseen molempien vanhempiensa taholta helvetin ääliö!

    Nimenomaan niillä luusereilla jotka ottavat vaikka lopputilin ettei tarvis maksaa lastensa elatusta, niillä se raha menee kirkkaasti lapsen edelle. On se jumalauta vaikeeta ymmärtää että VANHEMMILLA ON ELATUSVELVOLLISUUS LAPSIAAN KOHTAAN kunnes he täyttävät 18 tai alkavat itse elättää itseään. Miten helvetissä se on niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Exäni vannoi saman lupauksen. Teki 10 vuotta pimeitä bisneksiä ja alkuvuodesta -09 sosiaalilautakunta huojensi monilapsisen etän elatusvelat lastenvalvojan tekemän hakemuksen johdosta 10 tuhanteen euroon. Kymmenen vuoden aikana hän on maksanut kuukausittain n. 100 euroa pitääkseen sosiaalitoimen elatusperinnän tyytyväisenä. Nyt 1.4 mennessä hän haki huojennukset ja elatusmaksun alennukset itselleen pieniin tuloihin vedoten. Samaan aikaan hän osti bulvaanin nimellä uuden tontin yritykselleen pakkohuutokaupasta.

    Minä en ole koskaan valittanut elatustuen pienuutta. Jos tätä yhteiskunnan tarjoamaa tukimahdollisuutta ei olisi, en saisi mitään ikinä. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, ettei etiä armahdettaisi maksamattomista elatusmaksuista, koska yhteissumma on valtava jonka valtio ottaa takkiin, mutta viranomaiset päättävät, en minä.

    "veikkaus, ellei jopa tieto Kirjoittanut: vanha jmjmjmjmjm / 31.5.09 / klo 13:40
    on neljän lapsen äiti, lapsista kaksi enää selvästi alaikäisiä. Ex-puoliso yrittäjä, joka jätti vanhan nuoremman naisen takia. Siitä onkin sitten katkeruutta riittänyt."

    :D

    Äänestä

  • aaarghhh kirjoitti:

    Lapsella on oikeus elatukseen molempien vanhempiensa taholta helvetin ääliö!

    Nimenomaan niillä luusereilla jotka ottavat vaikka lopputilin ettei tarvis maksaa lastensa elatusta, niillä se raha menee kirkkaasti lapsen edelle. On se jumalauta vaikeeta ymmärtää että VANHEMMILLA ON ELATUSVELVOLLISUUS LAPSIAAN KOHTAAN kunnes he täyttävät 18 tai alkavat itse elättää itseään. Miten helvetissä se on niin vaikea ymmärtää?

    ..kirosana olisi ehkä viestiin mahtunut. Tuon tasoiset ihmiset sitä sitten lapsiaan yhteiskunnan tuella kasvattaa. Lapset saavat jo pienestä pitäen mallia miten asiat hoidetaan ja jatkavat sitä mallia taas omille lapsilleen. Eipä ihme että nykynuoret ovat aivan yhteiskunnan pohjasakkaa.

    Äänestä

  • että on kirjoitti:

    "veikkaus, ellei jopa tieto Kirjoittanut: vanha jmjmjmjmjm / 31.5.09 / klo 13:40
    on neljän lapsen äiti, lapsista kaksi enää selvästi alaikäisiä. Ex-puoliso yrittäjä, joka jätti vanhan nuoremman naisen takia. Siitä onkin sitten katkeruutta riittänyt."

    :D

    Minuako kuvittelet jmjmjmjmjm-nikiksi??
    Sorry, vesiperä.

    Kyllä teitä näemmä kirpasee, kun ette saa selville kuka tuo mainio jmjmjmjmjm on :)

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Minuako kuvittelet jmjmjmjmjm-nikiksi??
    Sorry, vesiperä.

    Kyllä teitä näemmä kirpasee, kun ette saa selville kuka tuo mainio jmjmjmjmjm on :)

    Ne lapset kun eivät elä pyhästä hengestä ja mitä vanhemmiksi käyvät sitä enemmän kuluttavat. Miksi siis äidin yksin pitäisi osallistua elättämiseen, kun lapsilla on isäkin.Se joka suhteesta lähtee ilman lapsia, maksaa tottakai oman osuutensa lastensa elosta, eikö sen pitäisi olla itsestään selvää. Elatusmaksu pitäisi olla se vuokranjälkeen tärkein maksettava.

    Äänestä

  • oikeus... kirjoitti:

    sille joka lähtee suhteesta lasten kans? kun vaik äiti lähtee ja vie lapsen mennessään nii eikö se oo itsestään selvää et äiti kans maksaa kaikki viulut?

    Äänestä

  • on tuomios kirjoitti:

    ..aivan samaa. Mutta tuossahan se ydin tuli esille. Ei mitään lisättävää, amen!

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Minuako kuvittelet jmjmjmjmjm-nikiksi??
    Sorry, vesiperä.

    Kyllä teitä näemmä kirpasee, kun ette saa selville kuka tuo mainio jmjmjmjmjm on :)

    minä tiedän ainakin. Siitä ei ole epäilystäkään.

    Mainio?

    Äänestä

  • että on kirjoitti:

    "veikkaus, ellei jopa tieto Kirjoittanut: vanha jmjmjmjmjm / 31.5.09 / klo 13:40
    on neljän lapsen äiti, lapsista kaksi enää selvästi alaikäisiä. Ex-puoliso yrittäjä, joka jätti vanhan nuoremman naisen takia. Siitä onkin sitten katkeruutta riittänyt."

    :D

    Vanha jmjmjmjmjm suorastaan liikuttui kyyneliin kun häntä näin ajatellaan ja kaipaillaan! Sydämelliset kiitokset vaan, ihan tässä osteoporoosin syömä selkärankakin taipuu kumarrukseen moisen huomion johdosta. Mukava aloitus päivälle, kertakaikkiaan.

    Eipä allekirjoittanut kyllä anonyymina täällä räävi näppistään, eihän se olisi lainkaan hupaisaa saati antoisaa. Kyllä vanhan jmjmjmjmjmin tuotokset tulevat tällä viehkeällä nimimerkkosella ihan joka kerta kun inspiraatio iskee. Nyt onkin tainnut pari päivää (melkein ainakin, hämärä tuo ajantaju) livahtaa ihan huomaamatta niin ettei ollenkaan ole tullut täällä jaariteltua. Herttinen, tilanne pitää siis korjaaman hetimmiten! Paukuttelenpa siis mielipiteitä vaikkapa tähän elariasiaan. Ja tästä se lähtee (kuuluuko sanaisen arkkuni avautumisesta lähtevä narahdus sinne saakka?)

    Jopa on kummallisia käsityksiä kansalaisilla! Tottahan se etävanhempi on velvollinen muksujensa menoihin osallistumaan. Vallan kieroutunuttahan sellainen meininki on jotta miekkonen tahi naikkonen kiemurtelee viimeiseen asti että "en varmana anna latiakaan pikku janipetterin hammasrautoihin/polkupyörään/tennissukkiin/sukelluskurssiin" Kylläpä sitä kuvittelisi että vanhemmille se oma kupeitten hetelmä olisi kallehin ja tärkehin, mutta ilmeisesti kaikki eivät ajattele kuten allekirjoittanut.

    Ja kovastipa taas syyllistetään sitä lähivanhempaa "sinä kurja kuppaaja kaiken viet" Onpa kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa se. Johan sen maalaisjärkikin (vanha jmjmjmjmjm on kaupungista kylläkin kotoisin, mutta tarttui sitä maalaisjärkeä kaiketi kesälomilla pikkuserkuilta) sanoo että kun ne mukeloiset on yhteistuumin maailmaan saateltu niin kylläpä ne kustannuksetkin sitten yhdessä hoidetaan. Puolisosta voi erota varsin helpostikin, mutta niistä muksuista ei oikein voi. Aika perkele pitää ihmisen kyllä ollakin jos muksuistansa eroon tahtoo, mutta se on sitten eri aihepiiriä jo se.

    Vanhan jmjmjmjmjmin mielipide on siis se jotta kylläpä ne pennut on yhdessä eläteltävä, tuntui se epikseltä tahi ei. Ikävältähän se saattaisi mukelostakin tuntua jos joskus sattuisi kuulemaan että etävanhempi oli jopa valmis luopumaan työpaikastaan ettei vain tarvitsisi hänen elatukseensa osallistua. Paha mieli sellaisesta piltille tulisi veikkaan ma.

    Kappas vaan, aikahan riensi taas kuin siivillä näinkin mukavassa seurassa! Mukavaa päivänjatkoa vaan kaikille palstalaisille, vanha jmjmjmjmjm lähtee tästä linttasemaan kylille, siellä on kuulemma edullisesti espanjalaisia mansikoita, naapurin Aune oli aamusella jo hakenut. Mansikat ne vasta herkkua ovat, päihittävät jopa potaatit mennen tullen!

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    minä tiedän ainakin. Siitä ei ole epäilystäkään.

    Mainio?

    Tiedätkö? Kerro äkkiä! Olin mansikkaostoksille lähdössä ja lompakkoa ei löydy mistään. Piti juuri tarkistaa mikä se meikäläisen nimi olikaan ja nyt se hemmetin henkkari on kateissa. Päästä vanha jmjmjmjmjm pulasta ja kerro kuka olen! Tulee identiteettikriisi kun elää epävarmuudessa oman henkilöllisyytensä suhteen!

    Äänestä

  • jmjmjmjmjm kirjoitti:

    kunhan sen kertominen palstoilla on sallittua ja lainmukaista, nythän se on kiellettyä.

    Mitä väliä sen on, jos minä tunnistin sinut? En voi tietoani täällä muille kertoa.

    Identiteettikriisi sinulla on jo ollut kauan...

    Mutta jatketaan. Ehkä saamme elää...

    Äänestä

  • on tuomios kirjoitti:

    sille joka lähtee suhteesta lasten kans? kun vaik äiti lähtee ja vie lapsen mennessään nii eikö se oo itsestään selvää et äiti kans maksaa kaikki viulut?

    Miksi äidin pitäisi maksaa kaikki, eiks ne lapset ole yhteisiä. Ei sitä lapselle pidä kostaa jos menee lapsen äidin kanssa huonosti, mutta niinhän miesrehvelit juuri tekee. Niitä kirpaisee maksaa kun tietävät että rahat menevät exän tilille, kas kun lapset eivät itse kykene itseään elättämään. Molemmille vanhemmille kuuluu vastuu yhteisistä lapsista, onko se niin helvetin vaikea tajuta.

    Äänestä

  • joku vaan... kirjoitti:

    pois. Jo toisen kerran puupää samassa ketjussa.
    Justiina vai?

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    kunhan sen kertominen palstoilla on sallittua ja lainmukaista, nythän se on kiellettyä.

    Mitä väliä sen on, jos minä tunnistin sinut? En voi tietoani täällä muille kertoa.

    Identiteettikriisi sinulla on jo ollut kauan...

    Mutta jatketaan. Ehkä saamme elää...

    Kertoisit edes etunimen! Ikävää jos tuolla tutut huutelevat perään etunimellä ja allekirjoittanut senkun painaltaa menemään kun ei perskules sentäs nimeään muista. On tämä nyt kohtalaisen hankala tilanne sinänsä, kriisinpoikasta pukkaa eikä parahin ex-yh auta kansalaista hädässä. Kyynelvirta, tuo vanha tuttavamme, syöksyilee taasen vanhan jmjmjmjmjmin poskilla! Auta nyt mummoa mäessä! Anna edes vinkki!

    Äänestä

  • joku vaan... kirjoitti:

    Miksi äidin pitäisi maksaa kaikki, eiks ne lapset ole yhteisiä. Ei sitä lapselle pidä kostaa jos menee lapsen äidin kanssa huonosti, mutta niinhän miesrehvelit juuri tekee. Niitä kirpaisee maksaa kun tietävät että rahat menevät exän tilille, kas kun lapset eivät itse kykene itseään elättämään. Molemmille vanhemmille kuuluu vastuu yhteisistä lapsista, onko se niin helvetin vaikea tajuta.

    50/50 luonapito ja hoito molemmille, niin ei tarvi marmattaa kuka maksaa ja mitä maksaa. Jakakaa vastuuta. Äiti ei määrittele isyyttä eikä isä määrittele äitiyttä. Molemmat tarpeeksi hyvät lapselle.

    Äänestä

  • jmjmjmjmjm kirjoitti:

    Kertoisit edes etunimen! Ikävää jos tuolla tutut huutelevat perään etunimellä ja allekirjoittanut senkun painaltaa menemään kun ei perskules sentäs nimeään muista. On tämä nyt kohtalaisen hankala tilanne sinänsä, kriisinpoikasta pukkaa eikä parahin ex-yh auta kansalaista hädässä. Kyynelvirta, tuo vanha tuttavamme, syöksyilee taasen vanhan jmjmjmjmjmin poskilla! Auta nyt mummoa mäessä! Anna edes vinkki!

    Kohta en itsekään ole varma, kuka on kuka. Jumaliste, jos minä olenkin sinä??? Olen allerginen mansikoille, ei hemmetti! Nyt on passit ja henkkarit sekaisin...

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    minä tiedän ainakin. Siitä ei ole epäilystäkään.

    Mainio?

    Sinä tiedät, mitä sinä tiedät, siitä ei ole epäilystäkään.
    Mutta tietolähteesi ei tällä kertaa ole vedenpitävä.

    Olen oikein otettu, että minua luullaan jmjmjmjmjm:ksi.

    Minä rekkaan tämän Surynajamjamjamjamjamin, olen niin ollakseni tästä saamastani huomiosta :D

    Äänestä

  • jmjmjmjmjm kirjoitti:

    Kertoisit edes etunimen! Ikävää jos tuolla tutut huutelevat perään etunimellä ja allekirjoittanut senkun painaltaa menemään kun ei perskules sentäs nimeään muista. On tämä nyt kohtalaisen hankala tilanne sinänsä, kriisinpoikasta pukkaa eikä parahin ex-yh auta kansalaista hädässä. Kyynelvirta, tuo vanha tuttavamme, syöksyilee taasen vanhan jmjmjmjmjmin poskilla! Auta nyt mummoa mäessä! Anna edes vinkki!

    Ongelma on kokonaan sinun. Ei minun.

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Sinä tiedät, mitä sinä tiedät, siitä ei ole epäilystäkään.
    Mutta tietolähteesi ei tällä kertaa ole vedenpitävä.

    Olen oikein otettu, että minua luullaan jmjmjmjmjm:ksi.

    Minä rekkaan tämän Surynajamjamjamjamjamin, olen niin ollakseni tästä saamastani huomiosta :D

    Kun sanon tietäväni se tarkoittaa, että tiedän. En luule, enkä silloin esitä arvioita - vaan tiedän.

    Mutta miksi se on niin suuri ongelma sinulle?

    Äänestä

  • luottoa kirjoitti:

    50/50 luonapito ja hoito molemmille, niin ei tarvi marmattaa kuka maksaa ja mitä maksaa. Jakakaa vastuuta. Äiti ei määrittele isyyttä eikä isä määrittele äitiyttä. Molemmat tarpeeksi hyvät lapselle.

    Se vaan että kaikki eivät asu samalla paikkakunnalla joten 50/50 ei voi toteutua kuitenkaan kaikkien kohdalla. Ei lapsia voi vaatia vaihtamaan koulua kesken vuoden, se ei ainakaan olisi lapsen paras. Nämä eivät ole niin yksiselitteisiä asioita on isiä/äitejä jotka eivät pidä luonaan ollenkaan. Se mikä sopii sinulle ei sovi kaikille.

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    Kun sanon tietäväni se tarkoittaa, että tiedän. En luule, enkä silloin esitä arvioita - vaan tiedän.

    Mutta miksi se on niin suuri ongelma sinulle?

    Jännää! Tuossa justiinsa mansikkatuokkoseni kanssa ketkuttelin torinlaitaa ja tarkkailin tuttavia josko joku heistä ex-yhäriksi paljastuisi. Vallan kutkuttaa tämä meininki, huuuuuu... sano oikein pontevasti morjens kun törmätään, palan halusta tietää kukas se niin näppärä oli jotta meikäläisen meni ja tunnisti.

    Veikkailin tuota naapurin Aunea alunperin, mutta eipä se pirulainen ainakaan tunnustanut. Työnsin kuononi ihan lähietäisyydelle ja killitin vaativasti näköelimiin, mutta ei niistä kaihin sumentamista mollottimista näkynyt kuin oman lärvini heijastus. Vesiperä!

    Mutta kun nyt kerran tuttuja ollaan niin tule veikkonen kahveelle, mukavampi se on naamatusten sanailla! Toisaalta nyt ei kyllä vanha jmjmjmjmjm ole enää varma itsestäänkään sikäli kun saatan olla ehkä sittenkin Suryna enkä jmjmjmjmjm lainkaan. Tai jos olenkin sekä jmjmjmjmjm että Suryna ja kaiken huipuksi vielä ex-yh! Olenko keskustellut itseni kanssa? Jakautunut persoona vanhalla jmjmjmjmjmillä diagnosoitiin jo ennen sotia, eli sikäli voipi olla mahdollista että olenkin ainoa palstalainen! Yksikseni täällä vänkäilen, hertsileijaa mikä kauhuskenaario!

    - siinä on hyvin tavallista, että eri persoonat ovat tietämättömiä toisistaan.

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    - siinä on hyvin tavallista, että eri persoonat ovat tietämättömiä toisistaan.

    Vai sellainen diagnoosi sinulla on!
    Vaikeuttaako se arkielämääsi merkittävästi?

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Vai sellainen diagnoosi sinulla on!
    Vaikeuttaako se arkielämääsi merkittävästi?

    kun tunkee huonosti luettua matskua. Käytkö kiistämään?

    "Jakautunut persoona vanhalla jmjmjmjmjmillä diagnosoitiin jo ennen sotia"

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    Kun sanon tietäväni se tarkoittaa, että tiedän. En luule, enkä silloin esitä arvioita - vaan tiedän.

    Mutta miksi se on niin suuri ongelma sinulle?

    Tiedän, että tiedät paljon kaikenlaista, mutta tiedän myös sen,
    että tällä kertaa luulo on tietosi lähde.

    En ole jmjmjmjmjm-nick, enkä myöskään katkera 4-lapsen yh-äiti,
    jonka yrittäjämies on jättänyt perheensä nuoremman naisen takia.

    Tekisi mieli punaisia, meheviä, maukkaita herkkupalleroita.
    Mansikat näyttivät todella herkullisilta torikojujen tiskeillä.

    Kerro lisää siitä monipersoonallisuushäiriöstäsi. Onko se periytyvää
    vai laukaiseeko sen elämän stressitilanne vai onko se tarttuvaa?
    Miten sairastuit siihen? Miten läheisesi suhtautuvat sairauteesi?

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    kun tunkee huonosti luettua matskua. Käytkö kiistämään?

    "Jakautunut persoona vanhalla jmjmjmjmjmillä diagnosoitiin jo ennen sotia"

    Kyllä minun jo tällä kokemuksella tämän palstan yksinhuoltajista pitäisi tietää, että he eivät ole korkeasti koulutettuja.
    Lisäksi minun olisi pitänyt kirjoittaa, että vanhan jmjmjmjmjm:n mukaan hänellä diagnosoitu jakautunut persoona on yhtä kuin dissosiaativinen identiteettihäiriö, mutta jäi epähuomiossa pois.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    kun tunkee huonosti luettua matskua. Käytkö kiistämään?

    "Jakautunut persoona vanhalla jmjmjmjmjmillä diagnosoitiin jo ennen sotia"

    Voi kökkö, sellaistako olen mennyt kirjoittamaan. Ei, ei minulla ole jakautunutta mieltä, mutta jos jmjmjmjmjm kertoo sotien aikaan sellaisen saaneensa, pitäköön diagnoosinsa.

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Voi kökkö, sellaistako olen mennyt kirjoittamaan. Ei, ei minulla ole jakautunutta mieltä, mutta jos jmjmjmjmjm kertoo sotien aikaan sellaisen saaneensa, pitäköön diagnoosinsa.

    Dissosiaativinen identiteettihäiriön ydinoireisiin kuuluu läheisesti amnesia. Ei ihme, ettet muista...
    :D

    Äänestä

  • Suryna kirjoitti:

    Tiedän, että tiedät paljon kaikenlaista, mutta tiedän myös sen,
    että tällä kertaa luulo on tietosi lähde.

    En ole jmjmjmjmjm-nick, enkä myöskään katkera 4-lapsen yh-äiti,
    jonka yrittäjämies on jättänyt perheensä nuoremman naisen takia.

    Tekisi mieli punaisia, meheviä, maukkaita herkkupalleroita.
    Mansikat näyttivät todella herkullisilta torikojujen tiskeillä.

    Kerro lisää siitä monipersoonallisuushäiriöstäsi. Onko se periytyvää
    vai laukaiseeko sen elämän stressitilanne vai onko se tarttuvaa?
    Miten sairastuit siihen? Miten läheisesi suhtautuvat sairauteesi?

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8197907/38181253

    Dissosiatiivinen identiteettihäiriö tarkoittaa samaa kuin aiemmin itselläsi todettu jakautunut persoonallisuus.

    Huvittavaa tässä on se, ettet tiennyt sitä. Extra-bonuksena päälle se, että yritit saada siitä minulle diagnoosin...Voi helevata miten ääliö bitch olet yhä!

    En ole jmjmjmjmjm-nick.

    Mutta tunnut saavan ajatuksesta, että olisin, suurta nautintoa, joten luule vain. Ei se minua haittaa. Tämähän on vain virtuaalikeskustelupalsta.

    Mietin vain, millaisia kicksejä mahdat saada salapoliisi-havainnoistasi lol :D

    kun vaivautunena yrität kaikkesi, että huomio kiinnittyisi sinusta muualle.

    Kyllä se haittaa sinua. Suuresti.

    Olet kirjoittanut tälle palstalle useilla eri nimimerkeillä. Mutta asiat ovat aina samoja.

    En ole lainkaan vaivautunut, päinvastoin tunnen omalla kieroutuneella tavallani ääneen nauramisenhalua. Hiukan ehkä myötähäpeän sinun - "akateemisesti korkeakoulutetun" brassailijan, arvuutteluja samantapaisten nettikirjoittajien henkilöllisyyksistä, mutta en siinä määrin, että se häiritsisi hyvää perjantaituultani. Luulottelusi antaa vain viitteitä, että sinulla on ehkä sittenkin suurempia ongelmia netin kanssa, kuin ensisilmäyksellä voisi olettaa. Olet nettiaddiktoitunut trolli siinä missä Aito-etäisä ja Teaserkin.

    Olen tottunut olemaan huomion keskipisteenä, en suinkaan ole vaivautunut siitä.

    "Olen tottunut olemaan huomion keskipisteenä, en suinkaan ole vaivautunut siitä."

    Narsisti haluaakin olla huomion keskipisteenä ja kuvittelee olevansa siinä silloinkin, kun ei oikeasti ole. Ei tuossa huomautuksessa tottumuksistasi minulle mitään uutta ollut; olet kyllä havannut luonteeesi piirteet.

    Väittäisin, että olen monta kertaa vaikeampi pala sinulle kuin mainitsemasi nimimerkit yhteensä.

    Minua ei voi voittaa samoilla keinoilla ja muita sinulla ei ole.

    En tainnut missään kirjoittaa, että haluan olla huomion keskipisteenä.
    Sanoin, että "olen tottunut olemaan", siinä on hienoinen sävyero.

    En edes kykene mieltämään, mitä on keskustelupalstan "vaikea pala" tai "voittaa" jotain virtuaalipalstalla.

    Ja sitten sieltä tupsahti narsismi-diagnoosikin kaiken kukkuraksi. lol :D

    Kuvittelet aiheuttavasi minussa suuria ja hallitsemattomia tunteita - sekin tyypillinen narsistinen ajatus omasta kaikkivoipaisuudesta.

    "Narsistin on PAKKO huijata itsensä uskomaan, että hän on koko ajan muiden ihmisten huomion, aikomusten, suunnitelmien, tunteiden ja juonittelujen aikaansaaja ja kohde."

    - Sam Vakin

    http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html

    Kuka minä olinkaan? Kuka arvailee ja arpoo kuka minä olen?
    Kuka kuvittelee, että olisin joku toinen kirjoittaja?

    Olen oikein ylpeä, että noin akateeminen ja kouluttautunut ihminen on kiinnostunut vaatimattomasta duunaripersoonastani koko pitkän työpäivän ajan, totta puhuen jo parin päivän ajan. Minusta - tavallisesta lilli suomalaisesta.

    Työssäni ja joissain vapaa-ajan harrastuksissani olen huomion keskipisteenä, koska olen sellaisessa asemessa, mutta muuten olen rivijäsen, sekä virtuaalissa että irl.

    Huijaanko minä itseäni, kun luen sinun "tietävän" kuka minä olen ja kerron tietosi vääräksi? Se, että sinä latelet tekemiäsi keskustelupalstadiagnooseja hiukan sinne ja tänne, ei tee sinusta nokkelampaa kuin olet, päinvastoin. Nettiaddiktiosi saa lisää värikylläisyyttä.

    Onko sinulla jotain virtuaaliaikomuksia, -suunnitelmia, -tunteita tai -juonitteluja minua kohtaan? Hui, nyt minua pelottaa lol :D

    Äänestä

  • ex-yh kirjoitti:

    kun vaivautunena yrität kaikkesi, että huomio kiinnittyisi sinusta muualle.

    Kyllä se haittaa sinua. Suuresti.

    Olet kirjoittanut tälle palstalle useilla eri nimimerkeillä. Mutta asiat ovat aina samoja.

    Vanha jmjmjmjmjm jäi suustaan kiinni naapurin Aunen (se kaihitapaus, kova kälättämään täytyy myöntää) roskienvientireissulla ja mitäs täällä sillä aikaa tapahtuukaan! Vanha kunnon ex-yh sanailee minkä kerkiää eikä allekirjoittanut ole nyt ollenkaan mukana. Mistäs meillä olikaan puhe? Siihenkö jäätiin että tunnet meikäläisen? Hemmettiläinen, johan vanha jmjmjmjmjm kertaalleen esitti kutsun kaffekupposelle ja saattaapa tuolla jokunen nisukin kaapinperukoilta löytyä. No tule sitten toiste, kylläpä ne nisut siellä säilyvät.

    Se jakautunut persoona (helevetti, niitä on niin monta etten kärryillä taho pysyä. Männä viikolla yks ikävimmistä persoonallisuuksista pukkas pintaan kesken kauppareissun ja ettepäs uskokaan millanen sotku siitä seuras. Viskoi pahalainen säilykepurkin poikineen lähikaupan ikkunasta, oli siinä vanhalla jmjmjmjmjmillä selittämistä!) tosiaan diagnosoitiin jo ennen sotia, tarkkaa vuottahan allekirjoittanut ei tietenkään muista, veikkaanpa että dementiaakin pukkaa. Tippuria ei sentäs (kevennys!) ole vielä bongattu.

    Parahin ex-yh se nyt ei ota sitten uskoakseen että vanha jmjmjmjmjm ei täällä edelleenkään esiinny anonyyminä, miksipä sellaista tekisin kun suurella vaivalla (kyllä se näillä osteoporoosin syömillä nakeilla jo hankalaa on) olen mukavan nimimerkkosen rekisteröinyt.

    Sitä nimeä tässä vielä kaipailen, henkkarit ovaat yhä teillä tietymättömillä, voipi olla että naapurin teini yrittää niillä olutta ostaa, eikä se Aunekaan lipsauttanut. Sehän kutsuu allekirjoittanutta muutenkin painokelvottomilla nimityksillä, kärttsä eukko se Aune. Mutta aurinkoista illanjatkoa vaan kaikille ja voisiksää ex-yh ens kerralla soittaa meikäläiselle kun alat täällä sanailla, tulee paha mieli vanhalle jmjmjmjmjmille jos ilman meikäläistä alat sanansäilää kalistella.

    Äänestä

Hei tyyppi entä jos sulla olis sama tilanne mitä sä tekisit kävisitkö töissä kenties työnilosta???

Äänestä

pitäs lailla määrätä että eron syyllinen osapuoli maksaa elarit

Äänestä
  • jos suomalainen nainen lopettaisi lasten tekemisen miehelle. Tekisivät niitä itselleen - omalle vastuulleen ja vasta sitten, kun heillä olisi siihen muitakin rahkeita kuin ovulointi.

    Naisella on kuitenkin tänä päivänä mahdollisuus korkeaan koulutustasoon ja hyvään palkkaan. Joskus aiempina vuosisatoina tämä ei ole ollut mahdollista, mutta nyt on.

    Silti yksinhuoltajat ovat köyhin perhemalli, kun juuri heidän tulisi olla se rikkain!

    Äänestä

  • systeemi on niin, että maksaa elarit oli syyllinen eroon tai ei. Muuten, syylliseksi ja ainakin osasyylliseksi saa hyvällä asianajolla syyttömän helposti.

    Äänestä

on jokaisen oma asia ja jos ihminen haluaa olla tekemättä työtä niin minkäs sille teet

Äänestä

Kommentoi aloitusta

madagaskar68 kirjoitti:

Olen muutamaan otteeseen törmännyt tapaukseen jossa etävanhempi on irtisanoutunut työstään välttyäkseen elatusmaksujen maksamiselta. Siis jotenkin tällainen toiminta kuulostaa aivan käsittämättömältä! Voiko todellakin joillekin olla niin kova paikka se elarin maksaminen, että on valmis jättäytymään työttömäksi? Nämä tapaukset siis lykkäävät velvollisuutensa yhteiskunnan hoidettavaksi, eivätkä taatusti hyödy siitä mitään. Siis jos ihminen elää ennemmin itse työttömyyspäivärahalla kun maksaa palkastaan elatusmaksuja niin mikä ihme siinä on taustalla?

Tällaiset tapaukset paitsi lykkäävät elarit yhteiskunnan huoleksi, elävät sitten itsekin veronmaksajien kustannuksella kun työnsä jättävät. Pahasti sotii oikeustajuani vastaan tällainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu