Mielenkiintoinen kättelykuva pääministereiden tapaamisesta leviää maailmalla. Näin sen lehdestä, pitkästä aikaa kotikalliolla lenkin jälkeen en viitsi etsiä linkkiä; puhelin on muutnkin hidastunut uituaan hieman...
Putin ja Vanhanen kättelevät, Putin on judon perusasennossa, Vanhanen huulet auki. Judossa tekniikkaan kuuluu kolme vaihetta; ote, horjutus ja vienti. Putinin asento on juuri horjutuksen ja viennin vaiheessa, leuka alhaalla, vastainen jalka Vanhasta kohti ja käsi vie kättelyä horjutukseen.Vanhanen on jopa siirtänyt painonsa Putinia vastaan olevalle jalalleen, joka ei sovi kättelyetikettiin mutta on vain pienen liikkeen päässä täydestä tasapainon menetyksestä.
Asento on niin ilmeinen, ettei tulkinnanvaraa jää. Hyvin tyypillinen lähtö eräisiin voimakkaisiin ja lamaaviin judo- ja samboliikkeisiin. Itse tekisin tuosta Uki- goshin tai Uki- o- Goshin.
Kädenliikkeellä.
Ja Mr. Putin lienee aika ankara taistelija. Tuollaisessa tilanteessa vastustaja voi vain yrittää ukemia ja etulyöntiasemaa maassa, tatamille viejä kuitenkin yleensä voi suorittaa liikkeensä niin, ettei maassa makaava ole toimintakykyinen.
Mielenkiintoinen viesti otaen huomioon, että Mr. Putin sai tiedon Anton tapauksesta vasta matkallaan suomeen lentokoneessa. Tuo ei voi olla sattuma. Kenelle viesti on suunnattu, onkin toinen juttu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Punhasen jalkaterät on ojennettuina aivan liiaksi sivulle, tuntuu kuin hän hakisi vastapainoa pienen kokonsa tähden, ettei kaatusi Vatinin syliin.
Käsivarret hakevat lyöntiasentoa, niska on jäykkänä ja puntissa sojottaa joku pieni elin. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee, vaan lähtee marssimaan epätahtiin sinne tänne sojottavien ketaroiden voimasta. Kävely on kuin sekarotuisten bingviinien ja näkykin hirvittää.
Vatin sen sijaan tuntuu pärjäävän omin avuin. Prillit takaraivolla ja takaraivo otsalla Vatin ei olekaan yllätettävissä vaan hän hakeutuu heti kohta perusasentoonsa, marjamehun kippaamiseen ja Tarjan solvaamiseen. Lautasen hän viskaa päin Punhasta ja toivoo, että se oli viimeinen kerta kun suomessa kolmea lautasta kahden luuserin tapaamisessa tarvitaan.
Milenkiintoinen tulkinta. Vanhanen o siinä mielessä hyvä pääministeri, ettei hän tee mitään päätöksiä. Päätökset tekevätpitkän virkauran ja sitäkautta kokemuksen hankkineet avustajat. Halonen on käypä presidentti, koska joskus Tiitis-lista julkaistaan ja tuo mummo joutuu tasapainoilemaan meriittiensä välillä.
Aloituksessa kuvattu tilanne lienee viesti venäjän sisäiseen politiikkaan.
putkun paikka todellakin olisi sambatunnilla. tatamille en tolla varrella ehkä lähtisi ja kuka helvetti nyt mitään japsilajeja muutenkaan harjottelee, tiedä sitten tuolla venäjällä kun on sellasia puoliaasialaisia kumminkin. kyl kaikki tietää miten tossa kävis jos masa lähtis tosissaan paukuttamaan.