VTI - apua!!!

Onkohan paikalla yhtään sairaanhoitajaa tai lääkäriä?

Minulla on luultavastikin VTI, kirvelee pissatessa hirveästi ja koskee muutenkin (esim. istuessa) alapäähän kirvelyn muodossa. Tämä alkoi tänään vaimeana puolen päivän aikaan, on pahentunut iltaa kohden. Ennen on alkanut rajumminja ollut heti tunnin sisään SIETÄMÄTÖN, nyt vaimeampana alkanut mutta nyt jo alkaa tehdä aika kipeää...

Minulla on aiemmin ollut useita virtsatieinfektioita, muttei pariin vuoteen, tämän vuoksi varalla kotona on Nitrofur C -75mg ja Norfloxacin 400mg -kuurit. Jälkimmäistä en ole käyttänyt, laitettiin viime tulehduksen yhteydessä varalle kun tuntui ettei tuo nitrofur tepsinyt viimeksi, jouduin syömään 2 kuuria.

En kuitenkaan haluaisi millään aloittaa jompaa kumpaa sokkona, kun en tiedä kumpi tehoaa tähän bakteerikantaan paremmin, joten haluaisin antaa näytteen jos vain pystyn vielä sinnittelemään tän kanssa.

Soitin äsken terv.keskuksen päivystykseen (Marian sairaalaan, jonne meiltä on aika matka...) jossa sanottiin että pitää sinne tulla antamaan näyte, mutta että jonoa on. Voin myös sinnitellä aamuun ja viedä omalle terv.asemalle ( =lähellä).

Kysymykseni:

1) Jos aamulla en millään pysty sinnittelemään tuonne terv.asemani labraan (aukeaa klo 8.00), voinko pissata esim. lasipurkkiin, jonka olen kauttaaltaan desinfioinut esim. neo-amiseptillä? (vai onko ihan turhaa? pystyyko mitenkään kotioloissa ottamaan näytettä, jos ei ole oikeanlaista sairaalan purkkia?)


2) Jos yöllä äityy niin pahaksi, että on pakko ottaa lääkettä, kumpi kannattaa aloittaa jos on ihan pakko: Nitrofur (jota olen siis ennenkin syönyt) vai se Norfloxacin???


Kiitos jos joku voi auttaa!!!
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


äkkiä kirjoitti:

Onkohan paikalla yhtään sairaanhoitajaa tai lääkäriä?

Minulla on luultavastikin VTI, kirvelee pissatessa hirveästi ja koskee muutenkin (esim. istuessa) alapäähän kirvelyn muodossa. Tämä alkoi tänään vaimeana puolen päivän aikaan, on pahentunut iltaa kohden. Ennen on alkanut rajumminja ollut heti tunnin sisään SIETÄMÄTÖN, nyt vaimeampana alkanut mutta nyt jo alkaa tehdä aika kipeää...

Minulla on aiemmin ollut useita virtsatieinfektioita, muttei pariin vuoteen, tämän vuoksi varalla kotona on Nitrofur C -75mg ja Norfloxacin 400mg -kuurit. Jälkimmäistä en ole käyttänyt, laitettiin viime tulehduksen yhteydessä varalle kun tuntui ettei tuo nitrofur tepsinyt viimeksi, jouduin syömään 2 kuuria.

En kuitenkaan haluaisi millään aloittaa jompaa kumpaa sokkona, kun en tiedä kumpi tehoaa tähän bakteerikantaan paremmin, joten haluaisin antaa näytteen jos vain pystyn vielä sinnittelemään tän kanssa.

Soitin äsken terv.keskuksen päivystykseen (Marian sairaalaan, jonne meiltä on aika matka...) jossa sanottiin että pitää sinne tulla antamaan näyte, mutta että jonoa on. Voin myös sinnitellä aamuun ja viedä omalle terv.asemalle ( =lähellä).

Kysymykseni:

1) Jos aamulla en millään pysty sinnittelemään tuonne terv.asemani labraan (aukeaa klo 8.00), voinko pissata esim. lasipurkkiin, jonka olen kauttaaltaan desinfioinut esim. neo-amiseptillä? (vai onko ihan turhaa? pystyyko mitenkään kotioloissa ottamaan näytettä, jos ei ole oikeanlaista sairaalan purkkia?)


2) Jos yöllä äityy niin pahaksi, että on pakko ottaa lääkettä, kumpi kannattaa aloittaa jos on ihan pakko: Nitrofur (jota olen siis ennenkin syönyt) vai se Norfloxacin???


Kiitos jos joku voi auttaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu