Nettisolvaus

Osaisiko joku neuvoa? Olen saanut netissä kimppuuni ihmisen, joka on piinannut meitä jo useamman kuukauden. Hän on "tuttu", olemme tehneet kauppoja n. 1,5 vuotta sitten. Pitkän aikaa oli hiljaista, kunnes blogiini alkoi ilmestyä jatkuvasti herjaavia, haukkuvia ja arvostelevia viestejä. Löysin sattumalta ko. ihmisen blogin, jossa hän kirjoittaa täysin paskaa minusta, miehestäni ja tuota kauppaa hoitaneesta ihmisestä. Hän mm. syyttää meitä rikoksesta kaupanteossa.

Tuo viesti on ko. kaupan mukaan profiloitavissa meihin, vaikka nimettömänä onkin kirjoitettu. Seuraava viesti, jonka hän kirjoitti uhkailee, mutta siinä ei ole mitään millä oikeasti liittää sitä meihin, vaikka yhteys onkin aika selvä. Seuraava teksti on taas yhdistettävissä meihin, koska ko. ihminen lainaa siellä blogiani. Siinä ei kuitenkaan sinällään mitään ihmeellistä ole, mutta aikamoista arvostelua kuitenkin. Viimeinen viesti tässä asiassa oli sitten jätetty eilen ja se sisälsikin sitten senkin edestä ties mitä. Ko. ihminen haukkuu minua mm. psyykkisesti häiriintyneeksi ja sanoo minun syyllistyneen ties mihin. Viesti on kuitenkin kirjoitettu ilman nimiä, joten jälleen kerran on vaikea varsinaisesti todistaa, että hän kirjoittaa minusta.

Asumme molemmat hyvin pienellä paikkakunnalla ja jutut leviävät nopeasti. On hyvin vaikea elää täällä, jos tällaisia juttuja levitellään pitkin ja poikin. Onkohan kellään mitään ideaa mitä voisimme tehdä?
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näillä pääsee jo alkuun. Kannattaa tallentaa tai tulostaa kaikki blogit ja sivut, joilla kyseinen henkilö haukkuu ja valehtelee. Lisäksi esim. URLit ja muut saattaa olla hyvä kerätä talteen.

Niillä aineistoilla kun soitat poliisille, ne voivat neuvoa sut eteenpäin.

Rikoslain 24 luku:

8 § (9.6.2000/531)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka

2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa

ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Äänestä

Ja tosiaan, kertomasi perusteella uskaltaisin arvata, että kyllä sulla on tuossa keissi. Eli rohkeasti vain rikosilmoitusta tekemään.

Äänestä

Laita kyseisen sivuston ylläpitäjälle ilmoitus ja myöskin poliisille ilmoitus asiasta!!!.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


merenna kirjoitti:

Osaisiko joku neuvoa? Olen saanut netissä kimppuuni ihmisen, joka on piinannut meitä jo useamman kuukauden. Hän on "tuttu", olemme tehneet kauppoja n. 1,5 vuotta sitten. Pitkän aikaa oli hiljaista, kunnes blogiini alkoi ilmestyä jatkuvasti herjaavia, haukkuvia ja arvostelevia viestejä. Löysin sattumalta ko. ihmisen blogin, jossa hän kirjoittaa täysin paskaa minusta, miehestäni ja tuota kauppaa hoitaneesta ihmisestä. Hän mm. syyttää meitä rikoksesta kaupanteossa.

Tuo viesti on ko. kaupan mukaan profiloitavissa meihin, vaikka nimettömänä onkin kirjoitettu. Seuraava viesti, jonka hän kirjoitti uhkailee, mutta siinä ei ole mitään millä oikeasti liittää sitä meihin, vaikka yhteys onkin aika selvä. Seuraava teksti on taas yhdistettävissä meihin, koska ko. ihminen lainaa siellä blogiani. Siinä ei kuitenkaan sinällään mitään ihmeellistä ole, mutta aikamoista arvostelua kuitenkin. Viimeinen viesti tässä asiassa oli sitten jätetty eilen ja se sisälsikin sitten senkin edestä ties mitä. Ko. ihminen haukkuu minua mm. psyykkisesti häiriintyneeksi ja sanoo minun syyllistyneen ties mihin. Viesti on kuitenkin kirjoitettu ilman nimiä, joten jälleen kerran on vaikea varsinaisesti todistaa, että hän kirjoittaa minusta.

Asumme molemmat hyvin pienellä paikkakunnalla ja jutut leviävät nopeasti. On hyvin vaikea elää täällä, jos tällaisia juttuja levitellään pitkin ja poikin. Onkohan kellään mitään ideaa mitä voisimme tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu