Olisiko kellään fakta tietoa siitä että onko miehen pakko suostua isyystestiin vaikka ei haluaisikaan??
Voiko oikeus päättää isälle isyystestin vastoin isän tahtoa?
Vai pystyykö mahdollinen isä luistamaan testistä ja isyydestä??
Olen yrittänyt saada tietoa netistä ja lastenvalvojalta mutta niistä saa ristiriitaista tietoa.
Kiitos jo etukäteen jos joku voisi valaista.
Voiko oikeus päättää isälle isyystestin vastoin isän tahtoa?
Vai pystyykö mahdollinen isä luistamaan testistä ja isyydestä??
Olen yrittänyt saada tietoa netistä ja lastenvalvojalta mutta niistä saa ristiriitaista tietoa.
Kiitos jo etukäteen jos joku voisi valaista.
Vastaukset 62
Vanhimmat
niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, kannattaako miestä väkisin tunnustuttaa isyytensä.Siitä ei yleensä tule kuin harmia, puolin jos toisin. Harvoin isä ryhtyy tämän jälkeen huolehtivaiseski isäksi, päinvastoin, hankaloittaa elämääsi ja sitä kautta lapsen elämää. Huonoimmassa tapauksessa voi tehdä "kostaakseen" ilmoituksia sos.viranomaisille huonosta lapsen kohtelusta..näin meillä isä tekee. Eli ei kannata tehdä samaa virhettä, mitä minä tein.
ja kaikki miehet on sinun mielestäs tommosia?
taida olla kuin pieni osa, joille isyys on yhtä kuin rangaistus ja rasite.
minullekin "luvattiin", että mikäli isyystestiin viedään, niin kaikessa mahdollisessa tehdään kiusaa ja hankaluutta, kostetaan niin oikeudessa kuin arkielämässä.
voi itse säädellä ennen kuin on paksuna. Esim. ehkäisyn käyttäminen silloin kun ei halua raskaaksi. Jos taasen haluaa raskaaksi kannattaa se kertoa ennen yhdyntää sille toiselle osapuolelle myös eikä vasta sitten kun jo ollaan paksuna.
Näin saadaan minimoitua se mahdollisuus että isää ei kiinnostakaan olla isä.
Tämän lisäksi kannattaa kouluttautua hyvin ja olla työssä jos vaikka kaikesta edellä mainitusta huolimatta jää yksin. Ei tule ihan heti sitten asiaa sossuun eikä ole niin kiinni se toisen tuloissa kuten täällä useimmat nättävät olevan.
omassa tapauksessa säätely ei enää onnistunut. asioista oli puhuttu ja kaiken piti olla kunnossa. toinen vaan muuttikin yhtäkkiä mielensä silloin, kun on jo liian myöhäistä.
onneksi on työpaikka ja asiat muuten kunnossa.
mikä ongelma sulla sitten on?
Isä ei halua olla isä. Ei kaikki vaan halua, eikä ne silti ole mitään idiootteja.
miten niin, mikä ongelma?
juurihan kirjoitin, että asiat on ok.
"toinen vaan muuttikin yhtäkkiä mielensä silloin, kun on jo liian myöhäistä."
Eikö ohjeeni toimisi tuossakin tilanteessa?
mikä ohje ja miten se toimisi, kun yhdessä oli puhuttu, että perheenlisäystä saa tulla? ja toinen tulee katumapäälle, kun raskaus on puolessavälissä?
tämä ohje toimii siitä huolimatta.
Tämän lisäksi kannattaa kouluttautua hyvin ja olla työssä jos vaikka kaikesta edellä mainitusta huolimatta jää yksin. Ei tule ihan heti sitten asiaa sossuun eikä ole niin kiinni se toisen tuloissa kuten täällä useimmat nättävät olevan.
vrt aiempi kirjoitukseni: "onneksi on työpaikka ja asiat muuten kunnossa."
en edelleenkään tajua, mitä olet minulle ohjeistamassa???
toisinpäin. Sinä yritit ohjeistaa minua.
Kerrohan muuten milloin on "liian myöhäistä"?
mitenköhän yritin sinua ohjeistaa?
sen, milloin on liian myöhäistä, voit itse fiksuna päätellä tässä ketjussa ollesta aiemmasta viestistäni.
(ihan muuten varmuuden vuoksi, en kirjoittanut ihan ensimmäistä "Jos olet nainen" -viestiä)
ei ole koskaan.
että harva on "kiinni sen toisen tuloissa". Kyllä ne elarit on maksettava vaikka lähi olis kuinka hyvin koulutettu ja palkattu, eikä niiden vaatiminen ole sitä että olisi "kiinni" toisen rahoissa. Lapsella on oikeus elatukseen molempien vanhempiensa taholta ja mikäli lähi ei vaatisi etältä elatusta, hän polkisi lapsen oikeuksia.
että äidin ei ole pakko ilmoittaa isän nimeä. Kaikki on siis kiinni äidistä, miten toimitaan.
Kiitos tästä faktasta!
Haluaisin isän testeihin ja hän oli suostuvainen alussa,
mutta nyt on muuttanut mieltään kun on enään kuukausi lask.aikaan.
Teimme lapsen yhteistuumin mutta erottiin syystä joka ei kuulu tähän asiaan ja raha asiat minulla on kunnossa.
Joten haluaisin vain että sitten kun/jos lapsi haluaa joskus saada isäänsä yhteyttä
niin ei tarvitse silloin ruveta ottamaan selvää.
en vaadi muuta kuin isyys testin. En tiedä saanko sen.
Vai pystyykö toinen vaan pyyhkimään kätensä kaikesta.
En odota häneltä mitään testin jälkeen.
Jos jollain olisi asiasta kokemusta tai tietoa niin olisin todella kiitollinen palautteesta!
Ei ole mitään estettä sille, ettetkö saisi.
Eniten minua ihmetyttää lauseesi:
"Vai pystyykö toinen vaan pyyhkimään kätensä kaikesta."
- Isyystesti ja isäksi merkitseminen ei todellakaan nykyisin ole tae siitä, että mies haluaa olla isä lapselleen! Eli siitä huolimatta, että vaadit hänet testiin, hän pyyhkii kätensä kaikesta, jos niin haluaa.
Se ei ole tärkeää, onko lapsella isä ja äiti, vaan se on tärkeintä, että hänellä on "joku", joka häntä ehdoitta rakastaa.
todennäköisesti saat senjälkeen itsellesi verivihollisen. Oletkos siihen valmis??
isyystestin. Oletko ajatellut, mitä muuta teet lasten isälle?? Isyystestin jälkeen yhteiskunta vaatii lapsen isältä paljon muutakin!!
Siis tarkoitin tuolla lauseella että pystyy pyyhkimään lapsen mahdollisuuden löytää isäänsä joskus.
Ja tiedän ettei mikään muutu isän käytöksessä testin jälkeen.Eikä se ole tarkoituskaan.
Ja lapsella tulee onneksi olemaan monta ihmistä ketä rakastaa häntä ehdoitta!
että yhteiskunta vaatii muutakin. No tietenkin. Sehän on lapsen isä. Äidiltä vaaditaan myös. Heti kun synnytt lapsen olet vastuussa ja elatusvelvollinen. Eikäs se ole ihan sama. Kun biologinen vanhemmuus on selvä on myös elatusvelvollisuus selvä, halusi tai ei!
Mikä ihmeen suojelukohde näm isukit oikein ovat?.. taitaa olla poikien äitien provokaatiota suojella miehiä eli poikiaan kaikilta ilkeiltä naisilta, jotka haluavat nämä äpäriensä elättäjiksi, vaik?
Ei tietenkään saa vaatia mitään! Onhan se nyt liikaa vaadittu ja suorastaan hävytöntä olettaa että miesparka ottaisi vastuuta tekemisistään, kyllä miehen pitää saada valita haluaako hän kenties kantaa vastuunsa vai ei. Sehän on kerrassaan törkeää kuvitella että mies muka tunnustaisi lapsensa saati osallistuisi elatukseen!
Herranen aika sentään, jos seksiä on harrastettu yhteisestä päätöksestä niin eiköhän ne mahdolliset seurauksetkin hoideta yhdessä. Käsittämätöntä lässytystä tuo. Vai meneekö se etäiskukin mielestä nyt niin että isin ei ole pakko jos ei halua, mutta jos haluaa niin on saatava sitten vaikka yksinhuoltajuus?
Tunnustettu isyys on lapsen etu, väänsi sitä juttua miten päin tahansa. Vai eikö lapsen etu olekaan tärkein kun se ei ole sitä mitä isi haluaa?
selväksi että oot katkera yhäippäressukka jonka pakkomielle on saada tehä kaikki mahdollinen kiusa lapsen isälle lapsen avulla!
Sä oot vaan surkee reppana ja ei sua kukaan ota tosissaan.
Kirjoitapa välillä jotain positiivista, niin omakin fiiliksesi nousee hiukan.
Peesaan tätä vietiä täysin!
näistä rutinoista, että minkälaisen vastuun se äiti näissä tapauksissa ottaa? Onko se vastuun kantoa, että laittaa toisen vastaamaan? Mielstäni tämä vaikuttaa enemmänkin VASTUUNKIERROLTA yhäreiden taholta.
Nämä "seksin harrastamiset yhteisestä päätöksestä" perusteena isyyteen on NIIIIIIIIN nähtyjä ja kuultuja, että keksikää nyt jumalauta jotain UUTTA! Eihän se naistakaan äitiyteen pakota että meni ja nussi ja tuli paksuksi!
Fakta on se, että isäksikään ei voi ketään pakottaa, ei edes maksajaksi saa jos vastapuoli ei niin halua. Se on nyt vaan paras hyväksyä.
Onko tää palsta täynnä kusipäisiä yhäreitä joitten kalloon ei sovi fakta, että mies menee aina jos niin haluaa. On paitsi vanhanaikaista yrittää miestä lapsenteolla omakseen myös tyhmää tehdä niin, kun ei halua kantaa vastuuta itsekään!
Antakaa siis olla housut jalassa, jos ette halua vastata lapsestanne.
Miten se äiti muka kiertää vastuunsa jos ja kun vaatii isää tunnustamaan? Eikö nyt mahdu kalloon että tunnustettu isyys on aina lapsen etu, halusi se isä sitä tai ei.
Kyllä se nyt tyhmemmänkin miehen pitäisi tajuta että jos paneksii niin siitä saattaapi tulla lapsi, turha sitten vikistä kun on pulla uunissa.
Ja se vastuu minkä äiti siitä lapsesta ottaa on kuitenkin perkeleen paljon suurempi kuin mitä siltä mieheltä vaaditaan.
pillu voi?
"Kyllä se nyt tyhmemmänkin miehen pitäisi tajuta että jos paneksii niin siitä saattaapi tulla lapsi, turha sitten vikistä kun on pulla uunissa."
Mutta naisen ei tarvitse tajuta mitään, vagina hoitaa ajattelun täysin ja sen huomaa sunkin jutuistasi.
Vikisee nainen joka tapauksessa, jos ei ole pullaa uunissa niin vaatii sitä sinne ja painostaa. Kun on pulla uunissa niin pakottaa isäksi. Miksi ei voi heti valita sellaisen, joka on halukas näihin pilluleikkeihin sillä mielellä, että sitä seuraa haluttu isyys? Miksi se yksinhuoltaminen on niin helvetin vaikeaa naiselle?
Yhärit ei tajuu että mitään hyötyä hänelle ei siitä ole että isä lukee paperissa. Mutta onpahan siitä taas yksi yhäri kuunnellu oman pillunsa tykytykset ja pelaa kaiken sen mukaan.
Kiitos
Tajuatko, miten yhteiskunta putsaa isän kaikesta..miten voit tehdä noin!
Kun lapsen biologinen isä osallistuu lapsen elatukseen, miten yhteiskunta putsaa yhtään mitään keneltäkään??????????
isää ei pidä pakottaa isyyteen, vaan täytyy antaa hänen myöhemmin itse haluta sitä.. sehän on kuin suoraan koiran kotikoulusta: koiraa ei pidä pakottaa tulemaa luokse vaan sen pitää itse haluta tulla ja kun se tulee se pitää palkita herkkupalalla.
Entäs tämä: jos isä pakotetaan isyyteen voi kaverilla apsahtaa jossain vaiheessa ja siitä seuraa kauheita.. koirakoulussa samoin kehotetaan välttämään pakottamista, alistamista ja ruumiillista kuritusta, ettei koirasta tule myöhemmin vihaista ja purevaa..
Mitä mieltä olet, saako isä tulla sohvaan ja pitääkö isä ajaa sängystä pois jos se yöllä tunkee viereen?
että isyyteen ei voi pakottaa. EI VOI. Jos ei halua olla isä niin sitten ei halua. Etkä sä voi sille mitään.
Voit teettää kostonhalussas kaikki isyystestit mitä tunnetaan mutta se ei kersalles isää tuo. Vain nimen paperiin. Isä puuttuu edelleen.
"Mitä mieltä olet, saako isä tulla sohvaan ja pitääkö isä ajaa sängystä pois jos se yöllä tunkee viereen?"
- Sinun olisi kannattanut tehdä se jo ennen kuin päätit tehdä hänestä pelinappulasi.
Nimi paperissa takaa lapselle oikeuden elatukseen isänsä taholta sekä aikanaan hän tulee perimään isänsä. Identiteetin kannalta on myös tärkeää tietää kuka isä on. Mikäli lapsi on yhteisestä päätöksestä alulle pantu, en ymmärrä mitä tekemistä kostonhalulla on isyydentunnustamisen kanssa?
totta kai voi pakottaa. Itseasiassa isyyttä ei voi kyseenalaistaa jos kerran on jonkun lapsen isä. Sorry vaan, mutta ikävä tuottaa sinulle näin karkea pettymys: isyys on pakko ja pysyy koko elämä. se ei lähde pesemällä, ei karkuun juoksemalla, ei kieltämällä
Jos sinä et osaa olla isä ja toimia tai tuntea kuin isä se on eri asia. Se ei kuitenkaan ole mitenkän ihmeellistä joten voit olla huoleti. Vanhemmuus on monilla nuorilla vanhemmilla hukassa. Se joko kehittyy ajan myötä tai sitten ei. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että äiti on äiti ja isä on isä. Lapsi pitää elättää vaikka ei muuten tuntisikaan olevansa isä, joten lusikka kauniiseen käteen ja elatusmaksuja maksamaan
sitä ei heti nuorena ymmärrä, että mies pitää kasvattaa heti alusta asti kovalla kädellä. Näin vanhemmiten sen jo osaa ja nämä uudemmat ovatkin olleet hyvin ruodussa;)
kannattaisi pidättäytyä niistä hommista niin kauan, kunnes alkaa niiden (ja niiden seurausten) päälle jotain ymmärtää?
Ei suikaan. Koulutusta pitää jatkaa määrätietoisesti joka päivä, muuten kaikki valuu hukkaan ja talossa mellastaa kuriton mies. On niin ikvä aina vaihtaa uuteen ja aloittaa alusta, joten kannattaa satsata jo hankittuun yksilöön.
Jos seurauksilla tarkoitit lapsia, ne on jo kasvatettu kuriin ja saatettu maailmalle sukua jatkamaan. Kaikki on siis kunnossa, ei huolta;)
mihin sinä vastasit, yleensä et kysymyksiin ainakaan.
"sitä ei heti nuorena ymmärrä, että mies pitää kasvattaa heti alusta asti kovalla kädellä."
Siis uusinta:
Miksi miehiä pitää lähestyä ennen kuin ymmärtää jotain niiden päälle?
Kuka muuten on kasvattanut sinut - hän on ainakin melkoisen epäonnistunut tehtävässään.
:D
vaikka et näköjään huomannut. Avainsana on nuoruus. Se on se aika ihmisen elämässä, jossa ei vielä ole ihan niin vanha kui vähän sen jälkeen.
Vanhempien kasvatustehtävän onistumisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta yleisesti voidaan todeta, että lapset pyrkivät aikuisina välttämään vanhempiensa virheitä;)
ei se tajua kuitenkaan. ex-yh tarvitsee selkokieltä ilman leikinlaskua tai kiertoilmaisuja, ei se tajua sellaisia. Jos se ei viittaisi galleriassaan olevansa nainen, olettaisin ymmärryksen ja kirjoitusten perusteella, että se on mies. Putkiaivoinen siis.
Koska on nuori, eikä ymmärrä olevansa nuori ja luulee tietävänsä enemmän kuin tietääkään. Niinkö?
Et ole vieläkään parantunut kuin nuoruudestasi - edelleen luulet enemmän kuin tiedät.
niin, tiedän että luulen tietäväni jotain mitä en ihan tarkkaan tiedä,mutta iän mukaan tiedän sen ja myös sen, että tiedän asioita, joita en edes arvannut että tulen tietämään. Siksi e olisi toivoton oman itsei suhteen. Miten on sinun laitasi? KAi ikävuodet ovat tuoneet kehitystä tullessaan. Lopputulos ei aina ole mieleinen, mutta se on niin paljon kiinni siitä mistä tasosta lähtee, iloitse kuitenkin kaikesta eteenpäinmeosta,)
löytyy...
Kyllä sulla pitäis olla oikeus saada se isyystesti vaikka sitten oikeuden päätöksellä jos ei muuten suostu.Meillä kävi niin päin,että isä oli mukana jutussa siihen asti kunnes sain tietää,että isällä oli toinenkin nainen samaan aikaan raskaana ja ITSE päätin että nyt loppu suhde.En kieltänyt isältä mitään oikeuksia eli olisi saanut tavata lasta niinkuin itse haluaa,mutta hän päätti keskittyä muihin asioihin...En ole myöskään vaatinut rahaa enkä tunnustusta että lapsi on hänen.Itse lapsen isä päätti että tunnustaa lapsen omakseen,mutta siinä kaikki mitä hän on tehnyt.
Ikinä ei ole lasta nähnyt eikä ole muutenkaan ollut yhteyksissä.Nyt muksu on jo 7 vuotta ja on aivan tyytyväinen vaikka ei se isä olekkaan kuvioissa.
Siinä olet erittäin väärässä, lapsen huoltaja saa maksun elatuksesta kelalta mikäli elatuksen maksaja ei pysty huolehtimaan maksusta ja kela perii sen sitten siltä. Ja mitä tulee testiin,jos isä ei ei suostu testiin sen voi siihen käräjäoikeuden toimesta jolloin poliisit hakee kotoa. Ja mitä taas tulee lapsen oikeuksiin lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa riippumatta siitä onko toinen elatuksen pakoilija, tosin jos isä ei halua kuulua lapsen elämään se on hänen menetyksensä mutta ei se vastuuta voi pakoilla
tehtäväksi, poliisi hakee sinut kiven alta dna-testeihin, sorry :)
niin , mä meivottole.....
sitä saa mitä tilaa..
testeihin jos äiti niin haluaa
paska juttu
ON!!!!!!!!!!!!!!!
Aaaahhhaahhhaaaa, päivän paras paskahousu!!! Siis mä on niiiin kova jätkä et jos niinku joku niinku huara alkas niinku vaatii jotai niinku dna-testii ni mä niinku ampusin sen tai jotain tai niinku... jou.
Ennemmin vaikka linnaan kun elareita maksamaan? Voi voi. Säälittäviä kitisijöitä koko perkeleen sakki. Jos isyystestit pelottaa eikä elareita kiinnosta maksaa niin eipä sitten panna ketään paksuksi ja ongelma on sillä ratkaistu. Ärrällä kuulemma myydään sellasin jutskia joilla sen paksuksi tulemisen voi estää. Kokeilkaas pojat joskus, niitä kutsutaan kondomeiksi.
jutskan nimi on? Mä en tähän mennessä ole kuullukaan että ärrä myy sellaisia jotka on 100% teholtaan. Kerro ihmeessä tämän uuden tuotteen nimi! ÄKKIÄ!
(mistä huarille saatais vastaava?)
huarat huolehdi omalta osaltaan asiasta ja jos eivät niin... kannattaako sellaisten kanssa pelehtiä sitten? Kylläpä ne ärrän jutskat on ihan toimivia, mikäänhän ei ole 100% varma. Jos nyt joku niin pässi on että ilman kortonkia menee pökkimään, niin ei oikein sympatiaa irtoa vahingon sattuessa.
isyydestä ei pääse luistamaan jos lapsen äiti haluaa selvittää isyyden. Jos ei mene testeihin vapaaehtoisesti, poliisi hakee sinne. Tietysti on mahdollisuus alkaa pakoilemaan poliiseja mut voi tehdä elämästä jokseenkin hankalaa. Elkää siis miehet panko kaikkea mikä liikkuu :)
antako kaikkien panna mikä ei pääse pakoon.
Mennessäsi lastenvalvojalle voit nimetä lapsen oletetun isän, joka sitten kutsutaan DNA-testeihin. Ja jos ei isä mene sinne vapaaehtoisesti, niin pakotetusti. DNA testien tulosten perusteella järjestetään lapsen tunnustaminen, ja mikäli isä tunnustaa lapsen on hän elatusvelvollinen vasta tunnustamisen jälkeen. Mikäli isä ei tunnusta vapaaehtoisesti, voi käräjäoikeus tehdä asian hänen puolestaan. Eli toisin sanoen, saat lapsellesi isän papereille mutta sinun ei ole esimerkiksi pakko antaa isän tavata lastaan, koska isällä ei ole voimassa olevaa tapaamissopimusta, ja jos et sinä sopimusta allekirjoita, niin ei sopimusta ole.
Äiti (lähi) voi haastaa isän (etä) käräjille isyyden toteamiseksi. Käräjäoikeus määrää isän (etä) isyystestiin ja isyyden toteamisen jälkeen äidillä (lähi) on oikeus saada isältä (etä) elatusapua, jonka maksaminen äidille (lähi) on isän (etä) velvollisuus. Kunnallisesta oikeusaputoimistosta äiti (lähi) saa maksuttoman oikeusavustajan ajamaan asiaa ja lastenvalvojalta lausunnon, joka puoltaa isyyden (etä) selvittämisen tärkeyttä lapsen elatuksen takaamiseksi äidille (lähi).
Äiti voi haastaa isän käräjille isyyden toteamiseksi. Käräjäoikeus määrää isän isyystestiin ja isyyden toteamisen jälkeen äidillä on oikeus saada isältä elatusapua, jonka maksaminen äidille on isän velvollisuus. Kunnallisesta oikeusaputoimistosta äiti saa maksuttoman oikeusavustajan ajamaan asiaa ja lastenvalvojalta lausunnon, joka puoltaa isyyden selvittämisen tärkeyttä lapsen elatuksen takaamiseksi äidille.
kysyjällä ollut muittenkin miesten kanssa niitä sex, sex, sexci juttuja jos täytyy mennä DNA-testiin.VUONNA 2007todettiin testien tuloksena,että 360 lapsella on eri isä mikä todellisuudessa laittaa ajattelemaan monellako lapsella on se niinsanottu oikea"isä"????