Saako siitä rahaa, jos tappaa huonon naisen?
raha
eetu
2274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on kuulemani mukaan nainen, jonka mies kärsii sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja kateudesta.
Kuulemani mukaan mukaan mies ei itse maksaisi naisen tappamisesta, mutta voisi tappaa itse. Mies sai naisen ottamaan henkivakuutuksen, jossa mies oli edunsaajana.
Mies tuli jätetyksi kun hän teki motiivinsa paljastavia tekoja, eikä ole tietoa, kauanko avioliitto olisi jatkunut, ellei avioeroa olisi otettu.
Päätelmä: Oli hyvä sanoa henkivakuutus irti ja erota hyvissä ajoin em. miehestä.
Sitä, olisiko mies nostanut henkivakuutusrahat, olisiko jäänyt kohta kiinni ja sanonut katuvansa, jotta pääsisi pienemmällä tuomiolla ja kuka olisi huolehtinut lapsista, jos he olisivat jääneet eloon, en tiedä.
Mutta tiedän, että mies ja hänen kaksi veljeään toivat yöllä saunavieraan ja muutaman tunnin kuluttua kantoivat häntä väkisin joelle päin, josta tämä löytyi hukkuneena, ja jota juttua ei koskaan selvitetty.
Valtio saa rahaa siitä, että sinä teet rikoksen yksityistä ihmistä kohtaan. Olet siis tehnyt yhteiskuntaa kohden väärin ja tämän lisäksi tappamaasi naista kohtaan. Ikävää, mutta totta on se, että ne yhteiskunnassamme ne ihmiset joillekka maksat sakkorahat, ovat sellaisessa työssä johonka kukaan ei ole koskaan kysynyt sinun taikka minun hyväksyntää.