Lukekaa, kommentoikaa, neuvokaa. Tää on mun eka novelli.
Aamuun saakka
Kiroilin itsekseni kääntyessäni puolen tunnin harhailun jälkeen valkoisen, ison, yksikerroksisen omakotitalon pihaportista sisään. Muija joka viittoili minut sinne, hymyili leveästi siideripullo kädessä kun laitoin kevarini jalalle ja riisuin kypärän. "Ihanaa et pääsit tulemaan! Miksh sula kesthi näin kuan-kauan tulla?", tyttö, muistaakseni Iina nimeltään, sai kysytyksi. Mutisin jotain vastaukseksi ja lähden seuraamaan hoipertelevaa farkkupeppua ovelle.
Nimi on Joonatan. Olen vähän päälle 16 ja käyn lukion ensimmäistä vuottani eteläsuomessa, ei teidän tarkempaa tarvitse tietää. Olen siinä 185cm pitkä ja 80 kg painava, rasvaprosentti pienempi kuin monella muulla samankokoisella. Harrastan urheilua, punttista ja nyrkkeilyä. Tänään ajattelin kertoa teille yhdestä illasta, kun olin taas lähtenyt yksin puolitutun synttäribileisiin. Niin minä aina teen. Hankin tuttavuuksia enkä muista niitä enää viikon päästä. Niin kuin jo ehkä huomasitte, tämän illan emäntä, Iina oli antanut mulle täysin paskat ajo-ohjeet paikalle, eikä sen neuvoista ottanut puhelimessa mitään selkoa. No, perillä kuitenkin.
Jo talon ulkopuolelle kuului musiikki ja Iinan selostuksen mukaan lähes sadan henkilön mölinä. Astuin taloon sisään ja survoin takin, kengät, repun ja kypärän jonkin kaapin sisään ja astuin peremmälle. Porukkaa oli aivan helvetisti. Jätkiä en huomannut aluksi yhtään, kun keskityin tarkastamaan muijat ja luokittelemaan ne, keihin pitäisi illan aikana tutustua.
Talo oli sisustettu valkosella, mustalla ja peileillä. Modernia "taidetta" seinillä ja outoja ruukkuja pöydillä, pari jo rikki lattialla. Seurasin Iinaa olohuoneeseen ja minut esiteltiin heti porukalle. Joku toi boolilasin käteen ja juttu alkoi luistaa.
Kaikki te jotka olette joskus vastaavissa kotijuhlissa olleet, tiedätte varmaankin miten homma jatkui. Eipä siinä paljoa kerrottavaa ole. Join boolia ja kiertelin taloa. Juttelin kaikille vastaantulijoille, etenkin muijille ja join lisää boolia. Omia juomia ei minulla ollut mukana. Jossain vaiheessa suurin osa porukasta lähti muualle ja minä sammuin jonkun muijan viereen yhteen talon makuuhuoneista.
Heräsin siihen, kun joku tuli herättelemään vieressä nukkuvaa muijaa ja saikin raahattua sen ulos, hokien: "ollaan hei jo vittu myöhässä, ollaan myöhässä." Nousin venytellen istumaan. Seinällä kello näytti 03.12.
Kävelin varovasti ulos huoneesta. Musiikki pauhasi edelleen kovalla, mutta kukaan muu ei pauhannut. Porukka oli vähentynyt melkoisesti. Ensimmäinen sammunut edessäni oli tottakai Iina. Kuorsasi eteisen peiliovien edessä hiukset sekaisin toppi vinossa ja jalat levällään. Vaikka olin vieläkin jurrissa, viisari heilahti heti. Jatkoin kuitenkin matkaa olohuoneeseen. Naurahdin kun näin lähes 20 ihmisen sammuneen sinne. Kaikki lattialla tai sohvalla, pirteimmät konttasivat lattialla. Boolintekijälle plussaa.
Kävelin porukan ohi kohti käytävää, missä yksi talon wc:istä oli. Ovi oli raollaan ja kun astuin sisään näin heti kahden muijan sammuneen sinnekin. Lukitsin silti oven ja kävelin pöntölle. Laskiessani vedet katselin tyttöjä. Toinen suurinpiirtein minun ikäinen toinen ehkä vähän vanhempi. Jälkimmäinen makasi kylpyammeessa(!) ja toinen pienellä sohvalla, niitä oli tässä talossa jopa wc:ssäkin. Pestyäni kädet kävelin sohvan luo, siirsin tytön jalkoja ja istuin viereen.
Tytöllä oli punainen pitkähihainen kireä paita ja alle polvien ylettyvä farkkuhame. Toinen mustista sukista oli jäänyt jonnekin. Ei mitenkään huonon näköinen, vaaleat hiukset levällään ja huulet raollaan. Tilaisuus tekee varkaan, mutta minusta se tekee jotain aivan muuta. Kaaduin tytön päälle.
Seuraavaksi tuntui tapahtuvan monta asiaa kerralla, ei ikävä kyllä ihan niinkuin minä olin toivonut. Kun olin hädintuskin koskenut tyttöön pärähti kylpyamme-tytön kännykkä soimaan pienessä käsilaukussa lattialla. Samaan aikaan joku rupesi mölisemään wc:n oven takana. ”Onneksi on lukossa”, ajattelin samaan aikaan, kun kyllästynyt jonottaja vetäisi kahvasta hieman kovempaa, jolloin hento ovenkahva repesi irti. Vähäksi aikaa tuli hiljaista, lukuunottamatta kännykkää, joka edelleen soi käsilaukussa.
Ovi aukesi hitaasti ja samaan aikaan, kun toinen tytöistä kömpi pystyyn kylpyammeesta, astui ovesta sisään kalju, itseäni varmasti vielä painavampi mies hopeiset kaulaketjut kaulassa kilisten. Kävi hyvin nopeasti ilmi, että tyttö, jonka paidan sisällä käteni edelleen oli, kuului tälle Sonnille, joksi olin häntä kuullut aiemmin sanottavan. Silloin naurahdin lempinimelle, nyt en. Jouduin väistämättä tappeluun jätkän kanssa. Hyvin nopeasti olin lattialla selälläni, kaljupään istuessa rintakehälläni, kun toinen tyttö samalla potki kylkiäni huutaen hysteerisesti. Kuulin koskeneeni hänen pikkusiskoon, juuri minun tuuriani. Kalju nousi päältäni, arvatenkin aikomuksenaan myöskin käyttää jalkojaan minuun, kun survasin oikeialla sääriluullani voimalla äijän jalkoväliin. Taisi osua kohdalle, sillä siitä se tipahti. Kännisen muijan työnsin nopeasti sivuun ja hoipertelin ulos huoneesta huudon saattelemana.
Juhlatuulella en hirveästi enää ollut, joten suunnistin eteistä kohti. Keittiöstä tuli vielä joku lökäpöksy lippis vinossa kyselemään, mitä mä olin tehnyt sen kaverille. Silloin minulla keitti ja tönin tyypin eteiseen, niittasin sitä mahaan ja työnsin johonkin siivouskomeroon. Kengät löytyi helposti, samoin kuin muutkin tavarat ja astuin ovesta ulos kevarilleni. Vielä ennenkuin vedin kypärän päähän, kuului talosta kaljupään huuto, oli kai päässyt jo ulos vessasta.
Ajoin varovasti ulos pihalta noin 200m päähän, jossa hetken mielijohteessa pysähdyin tienviereen, kaivoin kännykän esiin ja soitin poliisille vihjepuhelun kotibileistä joissa porukka olisi vetänyt muka huumeita, annoin Iinan kotiosoitteen ja lopetin. En jäänyt katsomaan, vaan lähdin paikalta aamun sarastaessa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei huono, ei todellakaan huono ensimmäiseksi novelliksi...
Järkyttävä tarina, on se nuorten elämä niin raadollista kännäämisineen ja kotibileineen, jossa sammuneille pikku tytöntyperyksille saattaa tapahtua kaikenlaista. Toivon tosiaankin, ettet kirjoittaessasi samaistunut novellin minäkertojaan!!
Kiitos palautteesta. Koulussahan tietenkin joitain on joutunut kirjoittamaan, mutta huomasin kerran yöllä että kirjoittaminen voi olla hauskaa ihan muutenkin ja laitoin syntyneen tekstin tänne..
Nyt kun luin tuon oman tekstin uudestaan, niin kummasti huomasi kohtia, mitä tekisi mieli muuttaa. Kuten esim. kun kuvailin tarinan päähenkilön mittoja, kaikkine rasvaprosentteineen :)
..sellasta ku mun pitäs saaha huomiseks tehtyy aine kouluu mut ku ei keski mitään..Ni voin varmaa käyttää tätä se ei varmaa haittaa??? ku ei se sieltä äikän maikan pöydältä minnekkää lähe..
unohin muute sanoo et oli aika saatanan hyvä..:)
Kai sä sitten käytit.. en voi sanoa ilahtuvani, mutta eipä tuosta nyt niin haittaakaan ole, kun en oo mihinkään tämmöstä vielä julkasemassa. Hyvä että kysyit lupaa.