Neuvottelut

19422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Laitoin jo vaihdon menemään Saunalahdelle, 17.6. vaihtuu! Kavereillakin Saunalahti joten en peru enää vaihtoa.

Ainoa johon en ikinä vaihtaisi on ruotsalainen Sonera.

Äänestä
  • Puhelinoperaattori DNA:n asiakaspalvelua hoitavan Aditro Customer Service Finlandin noin sata toimihenkilöä marssii ulos torstaina kello kymmenen.

    Kouvolan, Taivalkosken ja Vantaan toimipisteiden henkilöstö vastustaa ulosmarssilla DNA:n alihankintayrityksen Aditron aikeita siirtyä lokakuun alussa palvelualan työehtosopimusten piiriin.

    Päätöksellään Aditro rikkoo DNA-konsernin ja Toimihenkilöunioni kesäkuussa solmimaa sopimusta, jonka mukaan myös DNA:n alihankintayrityksissä työskenteleviin toimihenkilöihin sovelletaan tietoliikenne- ja informaatiotekniikka-alan työehtosopimusta.

    Toimihenkilöunionin työsuhdeasiamies Arvi Herttua arvioi DNA:n laskevan, että henkilöstöetujen polkeminen on sen kilpailuvaltti suhteessa TeliaSoneraan ja Elisaan.

    Lakon on määrä jatkua toistaiseksi, ja myös mahdollisuus sen laajentumiseen koko DNA:han on olemassa. Laajentuessaan lakko pysäyttäisi asiakaspalvelun lisäksi muun muassa viankorjauksen, laskutuksen sekä uusien liittymien avauksen.

    Äänestä

  • liittymät kiinni kirjoitti:

    Puhelinoperaattori DNA:n asiakaspalvelua hoitavan Aditro Customer Service Finlandin noin sata toimihenkilöä marssii ulos torstaina kello kymmenen.

    Kouvolan, Taivalkosken ja Vantaan toimipisteiden henkilöstö vastustaa ulosmarssilla DNA:n alihankintayrityksen Aditron aikeita siirtyä lokakuun alussa palvelualan työehtosopimusten piiriin.

    Päätöksellään Aditro rikkoo DNA-konsernin ja Toimihenkilöunioni kesäkuussa solmimaa sopimusta, jonka mukaan myös DNA:n alihankintayrityksissä työskenteleviin toimihenkilöihin sovelletaan tietoliikenne- ja informaatiotekniikka-alan työehtosopimusta.

    Toimihenkilöunionin työsuhdeasiamies Arvi Herttua arvioi DNA:n laskevan, että henkilöstöetujen polkeminen on sen kilpailuvaltti suhteessa TeliaSoneraan ja Elisaan.

    Lakon on määrä jatkua toistaiseksi, ja myös mahdollisuus sen laajentumiseen koko DNA:han on olemassa. Laajentuessaan lakko pysäyttäisi asiakaspalvelun lisäksi muun muassa viankorjauksen, laskutuksen sekä uusien liittymien avauksen.

    Kenen intressejä oikein palvelet kun tollasta paskaa tänne suollat? Toi juttuhan on 2 VUOTTA VANHA!!!!

    http://www.toimihenkilounioni.fi/web/easypagepro/index.php?id=5531

    Sä taidat itse työskennellä joko TeliaSonerassa tai Elisassa, kun lataat tollasta puppua.

    Äänestä

  • oikein levittää? kirjoitti:

    Kenen intressejä oikein palvelet kun tollasta paskaa tänne suollat? Toi juttuhan on 2 VUOTTA VANHA!!!!

    http://www.toimihenkilounioni.fi/web/easypagepro/index.php?id=5531

    Sä taidat itse työskennellä joko TeliaSonerassa tai Elisassa, kun lataat tollasta puppua.

    Ratun listoilla ollaan, eikös ollakin. Maksa vaan lisää liksaa, niin ei aleta kertoa totuuksia tällä sinun hallitsemallasi palstalla.

    Äänestä

  • koiras puree kirjoitti:

    Ratun listoilla ollaan, eikös ollakin. Maksa vaan lisää liksaa, niin ei aleta kertoa totuuksia tällä sinun hallitsemallasi palstalla.

    tietty joku sauna-fani eikö totta? Niin ja mä en ole mikään palkanmaksaja kellekään joten pidä äpärä pääsi kiinni. Sitäpaitsi SINÄ, trollipaska, et tiedä mitään totuuksista! Sinä haluut vaan haukkua ja mollata, sattumoisin sattuu noi sun trollis aina samaan ajankohtaan kun Saunalta kuuluu jotain negatiivista, kuten eilen huomattiin se seikka että Vastaaja-palvelu on kaikessa hiljaisuudessa pistetty maksulliseksi eikä mitään tiedotteita asiasta.

    Äänestä

  • sinä olet kirjoitti:

    Onkos tuutelilullaa pikkuisella nuin paha olo..voi voi.a a tuutilullaa......

    Äänestä

  • Hoitotäti. kirjoitti:

    Onkos tuutelilullaa pikkuisella nuin paha olo..voi voi.a a tuutilullaa......

    Minä en ole mikään pikkuinen eikä ole paha olo, joten lakkaa finninaaminen äpärä jauhamasta paskaa. Livenä et kyllä uskaltaisi soittaa mulle suutasi.

    Äänestä

  • hiljaa. kirjoitti:

    Minä en ole mikään pikkuinen eikä ole paha olo, joten lakkaa finninaaminen äpärä jauhamasta paskaa. Livenä et kyllä uskaltaisi soittaa mulle suutasi.

    Tämäkö on dna:n linja, turpiin vaan omille työntekijöille (tai siis vuokrafirmalaisille). Kiitos PASKA, nyt lähti liittymät vaihtoon.

    Äänestä

  • LINJA tuo tuhon kirjoitti:

    "Tämäkö on dna:n linja, turpiin vaan omille työntekijöille (tai siis vuokrafirmalaisille). Kiitos PASKA, nyt lähti liittymät vaihtoon."

    Oot näköjään päässyt bannista tänään ja tulit sitten oikopäätä tänne jauhamaan paskaa.

    Äänestä

  • päässyt bannista kirjoitti:

    "Tämäkö on dna:n linja, turpiin vaan omille työntekijöille (tai siis vuokrafirmalaisille). Kiitos PASKA, nyt lähti liittymät vaihtoon."

    Oot näköjään päässyt bannista tänään ja tulit sitten oikopäätä tänne jauhamaan paskaa.

    Nyt on Tiuranniemen alaiselta rukkanen hukassa. Kannattaako omien työntekijöiden kimppuun sentään kadulla käydä. Onko tämä myös asiakaspalvelustrategia?

    Äänestä

  • no johan kirjoitti:

    Nyt on Tiuranniemen alaiselta rukkanen hukassa. Kannattaako omien työntekijöiden kimppuun sentään kadulla käydä. Onko tämä myös asiakaspalvelustrategia?

    "Nyt on Tiuranniemen alaiselta rukkanen hukassa."

    Siis keltä muka??

    "Kannattaako omien työntekijöiden kimppuun sentään kadulla käydä."

    Siis kuka muka käynyt omiensa kimppuun ja kadulla??

    " Onko tämä myös asiakaspalvelustrategia?"

    Nyt menin entistä enemmän sekaisin. Pitäisköhän sulle pyytää uutta bannia ja käskee sua meneen lekuriin, ei sun lääkkees tunnu tehoavan kun moisia sekoilet.

    Jos sun antipatias dnata kohtaan on noin suurta niin miks perkeleessä et sit irtisano liittymääs, kukaan ei varmaan oo sua pakottanu dnalle asiakkaaks. Ei oo pakottanu muakaan, mä HALUSIN ottaa dnan liittymän ja aion sen myös pitää, kaikista näistä dnan haukkujista huolimatta.

    Äänestä

  • oikein sekoilet siellä? kirjoitti:

    nää viestit. Aloittajana yritin kiinnittää huomion toimihenkilöunionin toimintaan. Sehän on ollut vähän kaikkien kimpussa jo pidemmän aikaa. Siis
    Soneralla jo aiemmin ja Dnan kautta Elisalle tutkimaan. Aina on vain Dna, joka kerää huomion niin lehdistön kuin yleisönkin keskuudessa. Harvoinpa kukaan jäljestäpäin toteaa, kuten viimevuotisessa mainosjutussa, että taas oli haukkujat väärässä...

    Äänestä

  • asiattomia kirjoitti:

    DNA:n kannattaisi perustaa oma keskustelusivusto omia johdon ja henkilöstön välisiä riitoja varten. Lisäksi ei ole korrektia, että selkeästi yrityksen edustaja esiintyy täällä anonyyminä hyökkäillen työntekijöitä vastaan.

    Useilla Suomi24-palstoilla yritysten edustajat päivystävät omilla nimillään ja vastailevat ASIALLISESTI asiakkaiden kysymyksiin, eivät anonyyminä uhkaillen hakkaavansa heidät.

    Äänestä

  • onpa todella kirjoitti:

    KIINNI PELLE ÄLÄKÄ TEE NOITA OLETUKSIA!!!! MINÄ OLEN ASIAKAS, EN DNAN JOHTOON KUULUVA ENKÄ DNAN TYÖNTEKIJÄKÄÄN! Saan kai silti puolustaa dnata jos haluan, niin tekee Soneran asiakkaatkin omaa operaattoriaan kohtaan, samoin Saunalahden asiakkaat, Elisan asiakkaat.

    TOSTA TOISESTA EN TIEDÄ MIKÄ LIENEE. Vissiin joku potkut saanut ja katkeroitunut ex-työntekijä!

    Sitäpaitsi MÄ en ole uhkaillut ketään, mut kun tollasia väität niin OSOITA KANS MISSÄ KOHTAA TAI MUUTEN VAIKENE!

    Mä voisin itse haastaa sut oikeuteen perättömien lausumasta.

    Äänestä

  • onpa todella kirjoitti:

    DNA:n kannattaisi perustaa oma keskustelusivusto omia johdon ja henkilöstön välisiä riitoja varten. Lisäksi ei ole korrektia, että selkeästi yrityksen edustaja esiintyy täällä anonyyminä hyökkäillen työntekijöitä vastaan.

    Useilla Suomi24-palstoilla yritysten edustajat päivystävät omilla nimillään ja vastailevat ASIALLISESTI asiakkaiden kysymyksiin, eivät anonyyminä uhkaillen hakkaavansa heidät.

    BANNIN, ELI PORTTIKIELLON PYYTÄMINEN YLLÄPIDOLTA, EI OLE MITÄÄN UHKAILUA HAKATA! JOTEN ÄLÄ VÄÄRISTELE!

    OPETTELE PELLE TERMIT, JOS ET TIEDÄ MITÄ BANNI TARKOITTAA NIIN ÄLÄ SOITA SIT SUUTAS ÄLÄKÄ VARSINKAAN VÄITÄ ETTÄ JOKU UHKAA HAKATA KUN TOSIASIASSA KYSE ON PORTTIKIELLON HANKKIMINEN/PYYTÄMINEN.

    Äänestä

  • onpa todella kirjoitti:

    DNA:n kannattaisi perustaa oma keskustelusivusto omia johdon ja henkilöstön välisiä riitoja varten. Lisäksi ei ole korrektia, että selkeästi yrityksen edustaja esiintyy täällä anonyyminä hyökkäillen työntekijöitä vastaan.

    Useilla Suomi24-palstoilla yritysten edustajat päivystävät omilla nimillään ja vastailevat ASIALLISESTI asiakkaiden kysymyksiin, eivät anonyyminä uhkaillen hakkaavansa heidät.

    "Livenä et kyllä uskaltaisi soittaa mulle suutasi."

    Mun käsittääkseni tuo ei ole mitään uhkailua! Ei missään kohtaa ole sanottu mitään hakkaamisesta, sinä itse keksit koko jutun.

    Onhan niin että monesti se mitä uskaltaa sanoa netissä kasvottomana, voikin livetilanteessa mennä pupu pöksyyn. Sitä mä meinasin kun sanoin ettet livenä uskaltaisi soittaa mulle suutasi.

    Ja suunsoittaja sä olet. Siitä kertoo vääristelysi, paskanjauhantasi ja perättömät oletuksesi (mä viittaan siihen kun sanoit että olisin muka joko dnan johtoa tai dnan työntekijä mitä en ole todellakaan kumpaakaan).

    Ei olis näköjään pitänyt vastata sun trolliisi, itse et ymmärrä yhtään mitään asioista, vääristelet ja jauhat vaan paskaa. Sähän olet pyhässä sodassa dnata vastaan.

    Äänestä

  • LINJA tuo tuhon kirjoitti:

    Tämäkö on dna:n linja, turpiin vaan omille työntekijöille (tai siis vuokrafirmalaisille). Kiitos PASKA, nyt lähti liittymät vaihtoon.

    Kyllä tämä on se linja.

    Äänestä

  • pieni hintaero kirjoitti:

    Kyllä tämä on se linja.

    peräti niin että nää haukkujat onkin just Soneran tahi Saunalahden tyyppejä, ovat ennenkin olleet nokittelemassa ja haukkumassa täällä dnata.

    Mut jos oot tosissas niin muista sit kun Sonera irtisanoo taas porukkaa ja se on melko varmasti edessä. Ruotsin herrat haluaa rahaa ja ne tekee sen suomalaisten työntekijöiden ja asiakkaiden kustannuksella.

    Äänestä

  • vai olisko kirjoitti:

    ollut dna??? Vaan DNA KAUPPA.. Ja pikku vinkki.. ei ne asiat parane operaattoria vaihtamalla sama laulu joka firmassa been there done that.. Laittakaa sitä palautetta ennen sitä vaihtoa.. Asiakasvirrassa ulos ei näy edes piikkiä tuon uutisen takia.. Ja joo olen palkoillisena kyseisessä firmassa jos joku miettii.. Tosin pakko sanoa että on noi asiat ehkä enemmän kuitenki kiinni siitä kuka sulla on pomona.. Ja nuo väitteet mitä TU esitti ei kosketa koko henkilöstöä vaan pientä osaa siitä.. Yleisesti ottaen firmassa on vikansa mutta muutamien kilpailijoiden henkilöstökulttuuriin tutustuneena niin ei nyt hinkua ole sinne päin.. Tai no ehkäpä Elisan ökypalkoille:) Sitä ei ole vielä tullut kokeiltua (toivottavasti siellä olis meininki parempi ku eräässä tytäryhtiössä).. Pakko viel sanoo simmottist et kaupal homma on paremp ny ku olla osa konserni.. Nuot jutu oli onkelma sillo ku ei viel olt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

menihyvin kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/06/tu_ja_dna_paasivat_sopuun_784127.html
ja sitten vuorossa Elisa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu