A wtf

lukiossa kun olen,katoin netistä kun olen,arvosanoja.a katos kummaa,äikän kolmos kurssissa killuu A. eli???hylätty,keskeytetty,kesken oleva,5,10????siis ei mitään hajua. ihan normaalisti sen kurssin suoritin..
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei viestisi perusteella uskoisi sinun olevan lukiossa. En ole koskaan kuullut suoritusmerkintänä A'ta. Kannattaa tiedustella opettajalta, että mistä tuommoinen johtuu.

Kannattaa muuten vähän petrata tuohon kirjoittamiseen, sillä teksti on todella vaikea lukuista ja olet työntänyt pilkkuja pisteitä mitä kummallisimpiin paikkoihin.

Äänestä
  • Anteeksi...Oikeinkirjotus ei tosiaan ole vahvin ala...Vähän paloi pinna vaan kun näin sen A:n,sillä kurssi oli muutenkin aivan äärimmäisen rasittava ja sen uudelleen käyminen kuulostaa tappotuomiolta tai jtn. Voisihan sitä soittaa,mutta ei näin kesälomalla viitsi vaivata ja tuskinpa kauko keskustelusta hirveästi hyötyä on.

    Äänestä

mutta meidän lukiossa A = suoritus kesken, eli sinulla voi olla palauttamattomia kurssitehtäviä tai vastaavia, joita opettajasi odottaa, ennenkuin merkitsee kurssin suoritetuksi.

Etsi tämä opettaja käsiisi (luulisi olevan vielä koululla kesäkuun loppuun asti), selvitä mitä tehtäviä puuttuu ja palauta ne mahd. nopeasti, sillä A:lla on tapana muuttua K:ksi, eli keskeytetty suoritus, jolloin sinun on suoritettava koko kurssi uudestaan.

Kaikissa lukioissa ei ole A-merkintää käytössä, vaan niissä lätkäistään suoraan K-merkintä.

OTA TÄMÄ VAKAVASTI JA HOIDA SUORITUSMERKINTÄ KURSSISTA, KOSKA MYÖHEMMIN ON YLIVOIMAISTA SUORITTAA KESKEYTYNEITÄ KURSSEJA, KUN PITÄÄ KIRJOITUKSIINKIN LUKEA.

Tiedän tämän, koska kirjoitin nyt keväällä ylioppilaaksi ja monella kaverilla oli lakki hiuskarvan varassa juuri näiden puuttuvien suoritusten takia.

Tsemiä sulle ja käy lukio kunnialla loppuun ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

lukiossa kun olen,katoin netistä kun olen,arvosanoja.a katos kummaa,äikän kolmos kurssissa killuu A. eli???hylätty,keskeytetty,kesken oleva,5,10????siis ei mitään hajua. ihan normaalisti sen kurssin suoritin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu