Onko kiinnostusta äänestää suomalaisena Ruotsissa ja mikä asia innostaa äänestämään?
vaalit
missäkeskustelu
7129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerran olen jättänyt äänestämättä, harmittaa sekin. Nyt menen tietenkin mukaan, äänestysprosentti täytyy saada kohoamaan.
Kiinnostaa lähinnä se, miten Ruotsin saisi irti koko järjettömästä EU-moolokista.
Jos todella vastustaa EU:ta kannattaa jättää äänestämättä. Jokainen ääni nostaa juuri sitä äänestysprosenttia ja poliitikot saavat aihetta olettaa olevansa valittuja. Alhainen prosentti ei anna heille sitä luottamusta.
En äänestä. Muissa vaaleissa olen aina äänestänyt. Nämä vaalit eivät ole demokraattiset. Ruotsi lähettää 18 edustajaa parlamenttiin jossa niitä on 736. Mitä nämä 18 muka saavat sanottua?
samankaltaisten puolueiden kanssa.
Esimerkiksi Perussuomalaiset ja Sverigedemokraterna.
Ei siis kannata tuijottaa pelkästään siihen pieneen edustajamäärään, jonka kukin maa lähettää parlamenttiin. Siellähän voi siis liittyä yhteen muiden maiden edustajaryhmien kanssa ja siten saada paremmin äänenesä kuuluviin.
Ruotsissahan Sverigedemokraterna sanoo suoraan, että se kannattaa Ruotsin eroa koko EU:sta. Pääasiassa siksi äänestän sitä puoluetta. Haluan, että valta (se piskuinen, mikä nyt on mahdollista nykyisessä "globaalissa" taloudessa) pysyy Ruotsissa, ja se mikä on jo menetetty Brysseliin, hankitaan takaisin.
Myös ehdoton ei eurolle.
vähän vielä paremmin jos osaat...
kunnanvaaleissa,siinä pystyy vähän enemmän vaikuttamaan mitä päätöksiä tehdään. Muutenkin on nuo kunnan jutut alkaneet kiinnostaan enemmän, tietääkö kukaan missä vaiheessa saa tavallinen, ei aktiivi, mennä kuuntelemaan kokouksia?
en itse äänestä, kun en muistanut lähettää ajoissa jotain lappua. Mutta istun vaalivahtina ja seuraan kun muut äänestävät.
ID minusta riittää