Miksi me suomalaiset olemme niin kilttejä, eikö meitä saa kunnollla suuttumaan mikään. Tuloeromme on kasvanut OECD maista eniten viimeaikoina, silti rikkaamme jättävät palkankorotukset jopa lomarahat maksamatta. Heti tulee kenkää jos yksikin vuosi menee vähän huonommin, siis kymmenen hyvänvuoden jälkeen. Mikä saa meidät vain pyörittämään päitämme ja puremaan hampaitamme, eikö olisi jo aika tehdä jo jotain. Meitä ns. "köyhiä" on kuitenkin paljon enemmän, miksi siis politiikkamme on hyväosaisia suosivaa. Siispä kehotan meitä kaikkia katsomaan peiliin, onko nykyisen linjan meno suotavaa. Onko meillä oikeasti poliitikkoja jotka ajavat meidän asiaa. vai onko kuitenkin niin että siellä istuu ihmisiä, jotka ovat jo itse niin rikkaita, ettei köyhä enää kiinnosta. Tyyliin kunhan minulla on enemmän niin ei ole niin väliä, jos muilla ei leipä riitä.
Köyhät
Kyykkyyn!
0206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.