Pyrkimykseni ei ole loukata ketään, sen enempää kuin saattaa aikaan pahaa mieltä kenellekään. Minun on tässä lainattava Sarahustaa sen verran sanoakseni että ’Onko minun lyötävä korvanne tukkoon, jotta oppisitte kuulemaan silmillänne’.
Tämä maailma nyt on sellainen, ettei se aina vastaa kuloinkin yleisesti uskottua todellisuutta, ja että kaikki sellainen pyyteetön humanitaarinen työ olisi pyyteetöntä laupeutta ja armoa. Se ajan oloon kuitenkin on osoittanut kovasti vääristyneeksi ja siihen liittynyt ja kätkeytyy aivan toisenlaisia tarkoitusperiä, kun mitä sen alkuperäinen idea on tarkoittanut.
Minusta on erittäin tärkeää että kukin erikseen, ilman kenkää ohjailua pyrkivin kaikin keinoin näkemään ja asioiden todellisen luonteen ja luomaan oman mielipiteensä. vasta sitten kun on kyennyt, ainakin osasittain näkemään asioiden todellisen laidan.
Kansainvälisen ulkomaan-apu jota valtion myöntävät miljoonittain – biljoonia, monen maan vuotuisen budjetin verran, ei ole kyennetyt yhtään auttamaa avustuksien kohteena olevien valtioiden kansalaisia.
Päinvastoin, nuo suuret avustussummat ovat tuominneet nuo valtioiden kansalliset muuttumattomaan köyhyyteen. Monet Afrikan maat ovat kansalaistensa osalta jääneet täysin kehittyjättömäksi koska niiden edistymien ja kansantaloudellinen kehitys on katkennut suuriin ulkomaan avustuksiin, joista on tullut kiinteä rahan lähde valtaapitäville. Siispä Afrikan riitelevät oppositiot ja hallitukset itse asiassa riitelevät ja sotivat osuudestaan tuohon suureen ulkomaanapuun, joka ehtyisi heti jos kansalaiset osoittaisivat hyvinvointiansa nousua.
Kaikenlainen rahallinen avustus joka on saatavilla kerjäämällä, taikka muunlaisena avustuksena ajanoloon hämmentää sen vastaan ottajan siten, että hän alkaa pitää sitä avustusta pysyvä itse oikeutena etuja, ja tällä tavalla vieraannuttaa ihmisen siitä alkuperäisettä tehtävästään – pyrkiä kohentamaan elin olojaan kylvämällä ja keräämällä aittoihinsa.
Kaikkien kansainväliset humanitäärinen järjestö, ihmisoikeusjärjestöt mukaan lukien - ovat itse asiassa valtavia ’machinereita ’jolla on tuhansia vakituisia viranhaltioita, tiedottajia ja kenttätyön tekijöitä, tämä nielee suunnattomia summia rahaa ja yleensä käy niin – kuten eräässä raportissa todettiin Euroopan romani-asioiden hoidosta – Miljoonia on kulunut moneen erityiseen Projectiin, mutta itse romanien elin olojen kohennukseen on varsin vähän riittänyt varoja tuosta siihen tarkoitukseen alun perin tarkoitetusta rahoituksesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On samanlainen mieli, kun sinulla. Olen suurimman osan elämästä, taistellut "Suurta valkoista miestä" sekä "hyviä auttajia vastaan". On paljon totuuksia sinun asioissa mutta, ei saa sittenkään ylistää. Minun ja monen saman ikäluokan koko elämä, on mennyt, siihen että, kyllä mustalaispoika ymmärtää paremmin, miten toimitaan romanien hyväksi. Anteeksi mutta, me ollaan tehty kaiken sen eteen mistä kirjoitat. Ei ole ollut työaikoja eikä rahaa, kun sen verran että, on jotenkin elänyt. Aina, kun joku romani on pyytänyt apua, olen ollut valmis auttamaan, tasaveroisena, taistelussa, ennakkoluuloisten ja törkeiden virkamiehiä vastaan. Raskaita "keikkoja" ja pitkiä mutta, tietysti ilman korvausta. Nyt kun ei ole rahaa on joskus joutunut pyytämään bensarahoija, vaan jos on ihan pakko. Minusta tuli "auttaja" ilman omaa tahtoa mutta, niin ulkomaalaiset, kantaväestö että romanit, on saannet tukea ja niin paljon kun on voimia, niin jatketaan. Monelle, jotka tuntevat itsensä, tästä tekstistä, teille rakkaat terveiset. Ei yksi Suomi24 romanipalsta kaada meitä.
Sinulle viellä. En koskaan arvostelisi, minkäänlaista tekstiä, niin rumasti kun sinä teit minulle. oli vaikka, kuinka huono mielestäni. Se arvostelu oli siinä englantilaisessa tekstistä. Mielestäni narsistinen, alarvoinen arvostelu, shit ym.
Meitä on mieltä, niin paljon kun on ihmisiä. Toivon että, minä en koskaan arvostele noin mitään ihmistä, mistään asiasta
Terveisin Ei kirjoittaja