Neuvoja äidille

neuvoja antaa,mut komppaan tän vastausta.
Tukea ja turvaa äiti voi antaa,sitä nuori tarvii,jonkun luotettavan ihmisen jolle purkaa pahaa oloaan.Siistii että tää tytär on avautunut äidilleen.Ite en oo pystynyt,mut mulla on toinen luottoaikuinen jolle puhua.Se on hemmetin tärkeetä ettei sulkeudu itseensä.

Kiitos kaikille vastauksista!

Mietin itsekin ammattiavun hankkimista itselleni, mutta jotenkin tuntuu, että tämä olisi asia, jossa ei voisi auttaa kuin seksuaalivähemmistöön itse kuuluva. Lienen väärässä?? Kaupungissamme olisi tarjolla lähinnä kunnallista apua, mutta kun itse satun työskentelemään ko. alalla kaupungin palveluksessa, niin asia on todella vaikea. Työkaveria en haluaisi auttajakseni.

Tunnustan, että olen miettinyt sitä, onko tyttäreni lesbous varma fakta, mutta kun toisaalta itse en ole koskaan milloinkaan heterouttani kyseenalaistanut, niin mietin, että tätäkään ei tarvitse kyseenalaistaa. Saatan tässäkin olla ihan väärässä. Ja kun juuri ne tyttäreni kaverisuhteet ovat niin hankalia.

Tämä saattaa nyt olla hiukan typerä kysymys, mutta voisiko joku valaista sitä, että miten homoseksuaali sitten löytää kaltaistaan seuraa? Miten pääsee sisään ryhmään, joka nähdäkseni on kuitenkin aika tiivis? Minulla on ollut aikaisemmin lesboja työkavereita, ja he liikkuivat pitkälti omissa porukoissaan. En tullut tuolloin kysyneeksi näitä juttuja, ja nyt nuo työkaverit ovat niin kaukana, että ei oikein kehtaa alkaa vaivata...

Ja jos vielä jollakulla olisi aikaa kertoa stooria omista tunnoista silloin, kun huomasi olevansa lesbo tässä niin heteroyhteiskunnassa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Miten asiassa pääsi eteenpäin? Miten kaverisuhteet toimivat? Oliko helppoa toimia tyttöporukoissa? Millaisía harrastuksia? Mitkä seikat vahvistivat omaa identiteettiä?

Kiitos kaunis.

ghrtysb kirjoitti:

Kiitos kaikille vastauksista!

Mietin itsekin ammattiavun hankkimista itselleni, mutta jotenkin tuntuu, että tämä olisi asia, jossa ei voisi auttaa kuin seksuaalivähemmistöön itse kuuluva. Lienen väärässä?? Kaupungissamme olisi tarjolla lähinnä kunnallista apua, mutta kun itse satun työskentelemään ko. alalla kaupungin palveluksessa, niin asia on todella vaikea. Työkaveria en haluaisi auttajakseni.

Tunnustan, että olen miettinyt sitä, onko tyttäreni lesbous varma fakta, mutta kun toisaalta itse en ole koskaan milloinkaan heterouttani kyseenalaistanut, niin mietin, että tätäkään ei tarvitse kyseenalaistaa. Saatan tässäkin olla ihan väärässä. Ja kun juuri ne tyttäreni kaverisuhteet ovat niin hankalia.

Tämä saattaa nyt olla hiukan typerä kysymys, mutta voisiko joku valaista sitä, että miten homoseksuaali sitten löytää kaltaistaan seuraa? Miten pääsee sisään ryhmään, joka nähdäkseni on kuitenkin aika tiivis? Minulla on ollut aikaisemmin lesboja työkavereita, ja he liikkuivat pitkälti omissa porukoissaan. En tullut tuolloin kysyneeksi näitä juttuja, ja nyt nuo työkaverit ovat niin kaukana, että ei oikein kehtaa alkaa vaivata...

Ja jos vielä jollakulla olisi aikaa kertoa stooria omista tunnoista silloin, kun huomasi olevansa lesbo tässä niin heteroyhteiskunnassa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Miten asiassa pääsi eteenpäin? Miten kaverisuhteet toimivat? Oliko helppoa toimia tyttöporukoissa? Millaisía harrastuksia? Mitkä seikat vahvistivat omaa identiteettiä?

Kiitos kaunis.

Vähän olen hankala tästä kertomaan, sillä itselleni ja ystävilleni lesbouteni on ollut suht helppo asia. Asun erittäin pienellä paikkakunnalla, ja kun vielä kaksi viikkoa sitten olin yläasteella, sain kuulla lähes joka viikko jonkun huutavan "saatanan lesbo mee eestä!". Mutta, kun oon itse asian kanssa sinut, niin oon osannu jättää nuo huutelut omaan arvoonsa, enkä oo ottanu niistä stressiä.

Tärkeintä on, että lähimmät, kuten perhe ja parhaat ystävät tietävät suuntautumisesta, ja että se on heille ihan normaali juttu. Siitä ei tehdä numeroa suuntaan eikä toiseen, eikä sitä kannata kyseenalaistaa. Itse rakastuin, todellakin rakastuin, en vain ihastunut, yhteen hyvään ystävääni. Ja kun hän tunnusti olevansa bi, päädyimme sänkyyn. Siitä ei suhdetta tullut, mutta se vahvisti uskoani ihmisiin ja itseeni, joku voi todellakin haluta minua, enkä olekaan mikään epänormaali.

Itse oon tutustunu mm. täällä Suomi24-keskustelussa ja Suomi24:n Lesbo-chatissa. Sinne voi tulla anonyymina, ja varmasti löytyy juttuseuraa. Täälläkin on monia, jotka kamppailee kaapista tulonsa kanssa. Eikä me jutella mistään seksiasioista, toki välillä niistäkin, mutta ihan tavallisia, euroviisuja, jääkiekkoa, tv-sarjoja löytyy puheenaiheista eniten.

Juttele tyttäresi kanssa avoimesti asiasta, älä tee siitä mitään numeroa, eli älä siis kilju riemusta, mutta älä tietenkään dissaa häntä. Anna hänen oppia itse suhtautumaan asiaan, vahvista hänen uskoaan, että lesbous on aivan normaalia, hänkin on aivan tavallinen ihminen siinä missä kaverinsakin, he vain sattuuvat pitämään enemmän miehistä.

En nyt tiedä, auttoiko yhtään, mutta tärkeintä on, että tuet, ja annat hänen itse oppia nauttimaan itsestään ja suuntautumisestaan. Hyvä siitä tulee.

ghrtysb kirjoitti:

Kiitos kaikille vastauksista!

Mietin itsekin ammattiavun hankkimista itselleni, mutta jotenkin tuntuu, että tämä olisi asia, jossa ei voisi auttaa kuin seksuaalivähemmistöön itse kuuluva. Lienen väärässä?? Kaupungissamme olisi tarjolla lähinnä kunnallista apua, mutta kun itse satun työskentelemään ko. alalla kaupungin palveluksessa, niin asia on todella vaikea. Työkaveria en haluaisi auttajakseni.

Tunnustan, että olen miettinyt sitä, onko tyttäreni lesbous varma fakta, mutta kun toisaalta itse en ole koskaan milloinkaan heterouttani kyseenalaistanut, niin mietin, että tätäkään ei tarvitse kyseenalaistaa. Saatan tässäkin olla ihan väärässä. Ja kun juuri ne tyttäreni kaverisuhteet ovat niin hankalia.

Tämä saattaa nyt olla hiukan typerä kysymys, mutta voisiko joku valaista sitä, että miten homoseksuaali sitten löytää kaltaistaan seuraa? Miten pääsee sisään ryhmään, joka nähdäkseni on kuitenkin aika tiivis? Minulla on ollut aikaisemmin lesboja työkavereita, ja he liikkuivat pitkälti omissa porukoissaan. En tullut tuolloin kysyneeksi näitä juttuja, ja nyt nuo työkaverit ovat niin kaukana, että ei oikein kehtaa alkaa vaivata...

Ja jos vielä jollakulla olisi aikaa kertoa stooria omista tunnoista silloin, kun huomasi olevansa lesbo tässä niin heteroyhteiskunnassa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Miten asiassa pääsi eteenpäin? Miten kaverisuhteet toimivat? Oliko helppoa toimia tyttöporukoissa? Millaisía harrastuksia? Mitkä seikat vahvistivat omaa identiteettiä?

Kiitos kaunis.

Hienoa, että maailmasta löytyy äitejä, jotka rakastavat ja tukevat lastaan varauksetta.

Sinuna en tekisi asiasta kovin suurta numeroa, 14-vuotiaan suuntautuminen kun voi vielä muuttua suuntaan jos toiseenkin ja moneen kertaan. Mutta tässä hetkessä eletään ja voihan olla, että tyttäresi suuntauminen on pysyvää laatua, joten täysin kuoliaaksikaan asiaa ei ole hyvä vaieta. Teidän on hyvä tietää, että suuremmilla paikkakunnilla tytöistä tykkääminen on suorastaan IN teini-ikäisten keskuudessa, mistään maailmanlopusta ei siis suinkaan ole kysymys. Media ja internet pitää huolen, ettei pikkukylätkään täysin tietämättömiä asioista ole, joten en usko, että tyttäresi minkään noitavainon kohteeksi joutuisi, vaikka asia kylillä selviäisikin. Tämä nyt on tätä vuosituhatta ja erilaisuus on muotia :)

Etsikää yhdessä tietoa vaikka netistä, asiallisia sivustoja löytyy kyllä, www.seta.fi nyt ensimmäisenä esimerkkinä. Suomi24:n chattia en lähtisi 14-vuotiaalle suosittelemaan, ikärajakin on 16v ja sisältö voi olla varsin pelottavaa ihan tietämättömälle, vaikka yleiskeskustelu asiallista yleensä onkin. Kenties tyttäresi voisi kirjoitella nuorten suosimille keskustelupalstoille, sieltä varmasti löytyy kohtalotovereita.

Jos tuntuu, ettet itse kestä huolen tuomaa painetta, yritä olla näyttämättä sitä tyttärellesi... Hän tarvitsee sinut vahvana ja tukipylväänä, vakuuttamassa että elämä on kivaa ja jokaiselle löytyy paikkansa eikä tyttöön rakastuminen ole mikään ihmeellinen juttu, eikä missään nimessä väärin. Ole itse heikko johonkin toiseen suuntaan, esim tänne nettiin tai ystävälle tai ammattilaiselle, myös auttavia puhelimia löytyy niin äidille kuin tyttärellekin.

Iloitkaa kumpikin siitä, että tytär kokee juuri jotain hienoa ja mullistavaa, vaikkakin niin raastavaa... Ensimmäiset ihastumiset ja rakastumiset kun ovat juuri sitä, kohdistui tunteet sitten kumpaan sukupuoleen tahansa :)

ghrtysb kirjoitti:

Kiitos kaikille vastauksista!

Mietin itsekin ammattiavun hankkimista itselleni, mutta jotenkin tuntuu, että tämä olisi asia, jossa ei voisi auttaa kuin seksuaalivähemmistöön itse kuuluva. Lienen väärässä?? Kaupungissamme olisi tarjolla lähinnä kunnallista apua, mutta kun itse satun työskentelemään ko. alalla kaupungin palveluksessa, niin asia on todella vaikea. Työkaveria en haluaisi auttajakseni.

Tunnustan, että olen miettinyt sitä, onko tyttäreni lesbous varma fakta, mutta kun toisaalta itse en ole koskaan milloinkaan heterouttani kyseenalaistanut, niin mietin, että tätäkään ei tarvitse kyseenalaistaa. Saatan tässäkin olla ihan väärässä. Ja kun juuri ne tyttäreni kaverisuhteet ovat niin hankalia.

Tämä saattaa nyt olla hiukan typerä kysymys, mutta voisiko joku valaista sitä, että miten homoseksuaali sitten löytää kaltaistaan seuraa? Miten pääsee sisään ryhmään, joka nähdäkseni on kuitenkin aika tiivis? Minulla on ollut aikaisemmin lesboja työkavereita, ja he liikkuivat pitkälti omissa porukoissaan. En tullut tuolloin kysyneeksi näitä juttuja, ja nyt nuo työkaverit ovat niin kaukana, että ei oikein kehtaa alkaa vaivata...

Ja jos vielä jollakulla olisi aikaa kertoa stooria omista tunnoista silloin, kun huomasi olevansa lesbo tässä niin heteroyhteiskunnassa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Miten asiassa pääsi eteenpäin? Miten kaverisuhteet toimivat? Oliko helppoa toimia tyttöporukoissa? Millaisía harrastuksia? Mitkä seikat vahvistivat omaa identiteettiä?

Kiitos kaunis.

Minunkin pitää sanoa sinulle, että pisteet menee kyllä sulle äitinä tässä asiassa.
Oma äitini teilasi koko asian, haukkui minut maan rakoon, eikä siitä asiasta ole sen koommin puhuttu - 12 vuoteen!
Mulle olisi ollut todella tärkeää äitini tuki. Siinä vaiheessa kun asian kerroin, olin todella tuen tarpeessa, rikki ja eksyksissä, mutta kertomalla ymmärsin että tukea minulle ei siltä suunnalta koskaan tule olemaan ja joudun pärjäämään yksin.

Odotan vieläkin päivää jolloin olisin tarpeeksi vahva olemaan ihmisen kanssa joka olisi minulle hyvä ja jonka olemassaolosta kerron vanhemmilleni. Silloin en enää peräänny ja sen he tulevat huomaamaan.

En tiedä, mitä on asua pienessä kaupungissa koska itse olen aina asunut isossa kaupungissa jossa Seta toimii. Tiedän kuitenkin, mitä on suvaitsemattomuus.
Setan kautta voi hakea myös apua aiheeseen, juttuseuraa ja siellä varmasti osaavat "selittää" asian ymmärrettävästi, jos sinua jokin asia mietityttää. En kuitenkaan sanoisi, että auttajan pitäisi välttämättä olla itse lesbo, ehkä vielä parempi olisi jos se olisi esim. toinen lesbon vanhempi. Varmasti jokainen vanhempi kuitenkin käy aika pitkälti samoja tuntoja läpi tuossa vaiheessa..

Se, pitääkö seksuaalisuutta kyseenalaistaa, on jokaisessa tapauksessa yksilöllistä. On iso kynnys hyväksyä itsensä lesboksi. Ja onko ihmiset loppujen lopuksi kuitenkaan aina 100 % lesboja tai homoja tai heteroita?? On myös olemassa Bi-seksuaaleja ja kaikki muodot saattaa elämän varrella muuttua - jokaisella meistä. Pitääkö sitä ylipäätään laittaa ihmiset aina lokeroihin?

Kaltaistaan seuraa löytyy milloin mistäkin. Minulle se oli helppoa, koska harrastin urheilulajia jossa oli muitakin kaltaisiani. Oli helppo "uppoutua" tuohon lesbo-piiriin, mutta ei sekään ole välttämättä hyvä vaihtoehto. Jotkut eivät koskaan edes halua kuulua sellaiseen vaan karttavat kaukaa - ja ihan syystä.. Ne kun tuppaavat olemaan sellaisia "kaikki on ollu kaikkien kanssa" -piiri pieni pyörii- piirejä..
Chatista löytyy, netissä löytyy treffi-ilmoituksia, urheilun kautta löytyy, baarista löytyy... Joskus työkavereistakin saattaa löytyä - kuten sinulla. Meitä on ihan tavallisissa paikoissa, myös pienillä paikkakunnilla. :) Pitää vain itse tietää, mitä on niin kyllähän se lammas lampaan tuntee.. ;)
Jos sinulla on vanhojen työkavereidesi yhteystiedot, en usko että ottavat pahalla kyselyjäsi, jos kerrot miksi asioista kyselet. :)

Joka tapauksessa, jokainen tapaus on erilainen. Jokainen tulee ulos sitten kun on itse valmis. Pahinta ja vaikeinta on itse hyväksyä itsensä, siihen ei tarvita ketään enää lietsomaan. Tämän jälkeen elämä helpottaa. :)

Tsemppiä teille!