mitä mieltä olette

Onkohan bokseri narttumme eroahdistunut, koska tuhoilee aika paljon tavaroita yksinollessaan? välillä ei tuhoja ole, ja koira on selvästi ollut nukkumassa. Jos ollaan jätetty ruokaa, välillä on syönyt sen välillä ei. Herkut syö aina, esim. luut, namupalat, aktivointilelujen sisällön yms. Välillä on pissinyt sänkyyn mutta tätä kyllä tapahtuu myös silloin kun olemme kotona. Yleensä kun olemme lähdössä, jää makoilemaan sänkyynsä rauhallisen oloisena, mutta katselee kuitenkin ikkunasta peräämme ja lopettaa katselemisen kun auto lähtee pihasta. Onkohan eroahdistusta vai muuten vaan tuhoamis vimmaa?
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jospa sillä on vain tylsää... Kokeilkaa ennen lähtöänne järjestää koiralle, edes pienesti jotakin aivotyötä, sehän tunnetusti väsyttää enemmän kuin liikubnta. Ehkä koira jää silloin rauhallisemmin kotiin eikä jaksa tuhotakkaan.

Äänestä

Koeta selvittää mikä on ongelma. Jos koira välillä nukkuu ihan rauhassa, niin ei se ahdistunut ole erosta. Jokin sitä kuitenkin ahdistaa välillä. Käykö joku esimerkiksi soittamsssa ovikelloa, josta koira nostaa vireen ja kun ei pääse sitä purkamaan stressaantuu ja ahdistuu ja siksi kämppä on ajoittain kärsinyt?

Jos on esimerkiksi ovikello joka laukaisee stressin, niin sitten ovikello harjoittelua koiralle. Jos on esimerkiksi joku hiiri ullakolla tai naapureiden tuottama ääni (selvittäminen hankalaa), niin sitten niihin harjoittelua...

Sänkyyn pissiminen vittaisi siihen, että koira ei koe oloaan turvalliseksi. Pelkkä johdonmukaisuus riittää usein korjaamaan sen ja tietenkin kaikki rankaisut, jos käytätte, pois koiran kasvatuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


¤¤ kirjoitti:

Onkohan bokseri narttumme eroahdistunut, koska tuhoilee aika paljon tavaroita yksinollessaan? välillä ei tuhoja ole, ja koira on selvästi ollut nukkumassa. Jos ollaan jätetty ruokaa, välillä on syönyt sen välillä ei. Herkut syö aina, esim. luut, namupalat, aktivointilelujen sisällön yms. Välillä on pissinyt sänkyyn mutta tätä kyllä tapahtuu myös silloin kun olemme kotona. Yleensä kun olemme lähdössä, jää makoilemaan sänkyynsä rauhallisen oloisena, mutta katselee kuitenkin ikkunasta peräämme ja lopettaa katselemisen kun auto lähtee pihasta. Onkohan eroahdistusta vai muuten vaan tuhoamis vimmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu