Kahdelle hengelle
4 Omega kananmunaa.
Reilu loraus Rypsiöljyä.
Tuoretta, rouhittua, Mustapippuria.
Jokunen hyppysellinen Merisuolaa.
Vispaa sekaisin.
Vihreän Parsanipun latvat.
Nippu Salaattia, silputut latvaosat.
Nippu Persiljaa, silputut latvaosat.
Merisuolaa, jokunen hyppysellinen.
Keitä kattilassa hellästi 10 min.
Jäähdytä vähän kylmävesihauteessa.
Purkki "Janssonin Anjovista", eli Sillistä tehtyä, EI
Kilohailista.
Katkaise viipaleet puoliksi.
Sekoita munavelli ja vihannekset hyvin.
Laita Voita reilusti pannulle.
Kun Voi on kirkastunut kaada litku pannulle ja anna
"nousta" kannen alla, levy ykkösellä.
Kun pohja on puoliksi hyytynyt, levitä sillit nätisti ja
tasaisesti, paina ne haarukalla litkun sisää.
Laita kansi päälle ja jatka ykkösellä kunnes Munakas on
melkein valmis, käännä se lautasen avulla taitavasti,
pannulle ja anna kypsyä vielä 5 min.
On Hiilarivapaa juttu ja pitää nälän kaksi päivää.
Naisille:
Rasvainen kala = D-vitamiini
Maito = Kalsium
Kalsium imeytyy vain D-Vitamiinin kanssa.
Eli: Osteoropoosi saa nenilleen.
Ei auta naisten verenkiertoon vaikka luulisi ja pitäisi,
naisia palelee aina. Piireissä epäillään että se vaikuttaa
vain aivoihin tai ainakin leukalihaksiin.
Tutkimus on kesken, toistaiseksi ollaan tippaleivän 625:ssä
kiemurassa. 13467 on jäljellä.
Miehille:
Kalaöljyt saavat veren liikkumaan helpommin suonissa.
Sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Yrttejä ja rehuja vaihdellen tätä voi syödä monta viikkoa.
Tässä on kaikki elimistölle tarpeellinen.
Ja tätä syöden laihtuu kilon päivässä.
4 Omega kananmunaa.
Reilu loraus Rypsiöljyä.
Tuoretta, rouhittua, Mustapippuria.
Jokunen hyppysellinen Merisuolaa.
Vispaa sekaisin.
Vihreän Parsanipun latvat.
Nippu Salaattia, silputut latvaosat.
Nippu Persiljaa, silputut latvaosat.
Merisuolaa, jokunen hyppysellinen.
Keitä kattilassa hellästi 10 min.
Jäähdytä vähän kylmävesihauteessa.
Purkki "Janssonin Anjovista", eli Sillistä tehtyä, EI
Kilohailista.
Katkaise viipaleet puoliksi.
Sekoita munavelli ja vihannekset hyvin.
Laita Voita reilusti pannulle.
Kun Voi on kirkastunut kaada litku pannulle ja anna
"nousta" kannen alla, levy ykkösellä.
Kun pohja on puoliksi hyytynyt, levitä sillit nätisti ja
tasaisesti, paina ne haarukalla litkun sisää.
Laita kansi päälle ja jatka ykkösellä kunnes Munakas on
melkein valmis, käännä se lautasen avulla taitavasti,
pannulle ja anna kypsyä vielä 5 min.
On Hiilarivapaa juttu ja pitää nälän kaksi päivää.
Naisille:
Rasvainen kala = D-vitamiini
Maito = Kalsium
Kalsium imeytyy vain D-Vitamiinin kanssa.
Eli: Osteoropoosi saa nenilleen.
Ei auta naisten verenkiertoon vaikka luulisi ja pitäisi,
naisia palelee aina. Piireissä epäillään että se vaikuttaa
vain aivoihin tai ainakin leukalihaksiin.
Tutkimus on kesken, toistaiseksi ollaan tippaleivän 625:ssä
kiemurassa. 13467 on jäljellä.
Miehille:
Kalaöljyt saavat veren liikkumaan helpommin suonissa.
Sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Yrttejä ja rehuja vaihdellen tätä voi syödä monta viikkoa.
Tässä on kaikki elimistölle tarpeellinen.
Ja tätä syöden laihtuu kilon päivässä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
En jaksanut lukea kirjoitustasi loppuun asti; se tuntui jo puolessa välissä turhan monimutkaiselta hyötyynsä nähden. Minulle suklaa on sitä (itse)rakkaus ruokaa. Sitä syömällä ei laihdu muttai lihokkaan, jos muu syöminen on kohtalaista, väitän näin omiin kokemuksiin perusteella. Tänään meni ihan Fazerin LontooRai 200 g, ja makeannälkä on sitten ainakin pariksi päiväksi tyydytetty ja mieli on hyvä!
Jonninjoutavvaa löpinää vain löpinän vuoksi,turha ukko olet.
Näppärän nopeat ja terveelliset ruokavinkit pienille talouksille sopivat juuri tälle palstalle.
Mä tein äsken vähän samanhenkisen ruuan ilman tuota kattilavaihetta, ja raakaaineinani käytin soijakermaa, tomaattia, paprikaa, oliiveja, fetajuustoa ja yrttejä. Kanamunani olivat vapaan kanan luomumunia.
ne värit eli eriväriset paprikasuikaleet (antioksidanddeja etc) ja munankuoohkeuttamisen vaativa kermavaahto joka sekoitetaan hellävaroin seokseen juuri ennen pannullepanoa.
Ohjeesi kuulostaa hyvältä, mutta salaatin keitto epäilyttää. Anjoviksista tykkään, ostan aina rasiallisen ja hotkin ne leivän päällä.
Itse vaihtaisin salaatin nokkosiin tai nokkosen siemeniin. Siemeniä on vieläkin pakasteessa, kun innostuin keräämään luettuani niiden terveysvaikutuksista.
Vanhoilla ukoilla pitäisi avittaa "nousemisessa" ja erinäisissä prostatavaivoissa.
Naisilla hormonien tasapainoisuuteen.
Lapsena muistan miten äiti käski antaa kanoille siementäviä nokkosia, että ne munisivat. Sama kai pätee ihmisenkin munasarjoihin, uskon. Mutta eivät ole kovin hyviä, joten hitaasti on varastoni vajunut...
ohjeesta, saa vähän vaihtelua ruokavalioon, ja viivästystä vähän siihen vanhuusajan diabeetekseen.
olemassa? Luulin että on lapsuusiän ja aikuisiän vain. Toisaalta kun ikäää karttuu, niin kaikki laiminlyönnit syömisen suhteen kostautuu.
Monella nuorellakin voi olla jo rasvamaksa. Eli roskaruuan ja makeidensyönnin rasvoittama makssa. Sokerihan kertyy maksaan ja muuttuu rasvaksi!
Monet korvaa sokerin keinomakeutteilla ja luulee sen olevan terveellistä, mutta ne vasta myrkkyjä ovatkin. Sokeritautistenkaan ei pitäisi syödä mitään aspartaameja, ja varsinkin heidän kun on jo se perussairaus.
Mutta huolimatta monista haittallisuuden osoittaneista tutkimuksista, aspartaamiakin oikein usutetaan käyttämään. MInua inhottaa, kun kotipaikkakunnallani lapsille liikuntahallilla aina tarjotaan mehua, joka on näillä paska-aineilla makeutettu. Sain siitä aina huonon olon, kun vieraillessani siellä (mitään kuntoile) tyhmyyttäni join!
Kilon painonpudotus vaatii 7000 kcal:n kalorivajeen
On vanhanaikaista laskea kaloreita. Proteiinien ja hiilihydraattien suhde vaikuttaa. Vähä hiilariruualla laihtuu vaikka kaloreita olisi 10 000.
On muitakin tekijöitä jotka laiduttaa. Tunnepitoisessa stressissä voi laihtua yksi kaks huomattavia määriä, vaikka kaloreissa laskettuna kulutuksen pudotus ei olisi ollut niin huima, eikä olisi harrastanut mitään liikuntaa. Itse laihduin kerran puolessatoista viikossa kuusi kiloa.
kannattaa ottaa huomioon. Ja netistä löytyy lisätietoa.
Pippuri, sinappi, tomaattisose, englantilainen kastike sekä suola nostattavat naisen haluja kovin epäluonnollisesti ja johtavat hänet väistämättä turmioon.
Tämä olkoon varoitus tai sitten lupaus.
(Dio Lewis 1847, amerikkalainen lääkäri)
Olen lapsesta lähtien napsinut keväisin tuoreita versoja, esim. koivun hiirenkorvia tai pieniä pihlajan lehtiä tai kuusenkerkkiä. En tiedä mistä tuo tapa sai alkunsa, korpikylien lapsilla oli outoja huvituksia, kuten pistää lepänoksa kusiaispesään ja nuoleskella sitä sitten.
Kai me oltiin niin alkuperäisiä otuksia.
Kevätlipstikka on niin ytyä tavaraa, että se melkein herättää kuolleetkin. Tai saa pumpun epäjärjestykseen, jos liikaa nauttii.
Ensiversoissa on voimaa, keväällä ruohokin on räjähtävän vihreää.
Ero johonkin liuoksella kasvatettuun aneemiseen salaattiin on huima.
Tehokasvatut kasvikset tavallaan pakotetaan kasvamaan nopealiukoisilla lannoitteilla. Silloin kasvi on epäjärjestyksessä, typpeä on yleensä niissä liikaa (kitkeriä porkkanoita, huono solurakenne) kaliumia liian vähän. Luomuviljelyssä kasvit ottavat itse sen minkä tarvitsevat hitaastiliukenevasta ravinteista, eivätkä ole pakkosyötettyjä.
taas saa aikaan mieskunto, se sopii keittoihin ja kastikkeisiin, sekä sallaateihin.
Sitä van ei saa sekoitta, ojakärsämöihin , ojakärsämöllä kukkanuput ovat isompia ja harvemmassa kuin siankärsämöllä.
Siankärsämöllä saa pilalliset munuaiset kun tarpeeksi syö. Ei pitäisi käyttää keitettä kerrallaan 2 viikkoa kauempaa, ja mistään en ole kuullut että se vaikuttaisi mieskuntoon.
Nyt lopetan näistä yrteistä höpisemisen, etten profiloidu hahhahtavaksi ämmäksi, joka laapostaa pitkässä hameessa tukka variksenpesänä hortoillen pelloilla ja tien vierillä haisten omituisille keitoksilleen.
voiko tällaiset kiinnostukset mennä ikään kuin perintönä. Suvussa on ollut parantaja, joka on kaikenmaailman yrteillä ja loitsuillaan parannellut ihmisiä. Itse en käytä apteekin lääkkeitä lähinnä koskaan (tosin en juuri sairastelekaan) lasten takia on talossa jotain särkylääkettä.
Ekkö Sie muista ? Ehdoton rakkaus ruoka = spagetti!!!! VRT. Kaunotar ja Kulkuri ! Sydän kuvia kilo Sinulle!
näin kesällä grillikautena alkupalaksi sitruunapippurilla maustettua fetasalaattia, sitten grillissä muhinutta chilikabanossia ja "jälkiruoaksi" punaviinimarinadissa lillunutta possun tai naudan ulkofileetä. Ja veri liikkuu hyvin aivoihin, sydämestä puhumattakaan.
Laihtua ei tarvitse. Lohta syödään sitten taas talvella, kesällä riittää aurinko.
Tutkimuksiahan on paljon, usein vain toinen totuus on jäänyt huomioimatta.
uunissa pintakärähtänyttä, huoneilmaa katkustanut grillikylki rivistö. Kerran kesässä pitää olla peto ja kaluta luita ympäröivästä lihasta ja läskistä pikkasen sottaisesti.
alentava, mutten söisi paria päivää samaa. Ne anjovikset jättäisin pois, tule liian suolasta mössöö.
Nyt on täysi kuu, just nousee ylös pilvettömälle taivaalle. Ilmankos mua ei nukutakkaan, eikä nälätä. Kuussa näkyy tummia läikkiä, ihan kuin naama. Toinen silmä kiinni ja toinen auki ja nenu keskellä vinossa. Öitä syöpöttelijöille:)
Minusta on älytöntä, että mahaan mätetään päivittäin hirveä määrä hyvin erilaisia ruokia. Varsinkin kun nykyiset ruuat ovat "keinoruokia", mitä kummallisimpia virityksiä ruuan nimellä löytyy kaupan hyllyiltä.
Urbanisoitunut ihminen saattaa syödä päivän mittaan kymmenittäin toisitaan täysin poikkeavia ruoka-aineita kookosmaidosta äyriäisiin, passionhedelmistä marinoituihin kalkkunankoipiin ja kengurupihveihin. Yhä enemmän syödään sellaista mihin suomalainen geeniperimä ei ole aikojen saatossa tottunut.
Tämä ei voi olla terveellistä. Lehmätkin sairastuvat, jos niiden ruokavaliota äkillisesti muutetaan. Ilmankos mahavaivaisia ja allergisia on niin paljon. Mutta elintarviketeollisuus ja kauppa voi hyvin!!!
En ymmärrä mitä vikaa on syödä samaa ruokaa useampanakin päivänä, jos haluaa ja siltä tuntuu. Muistan yhden syksyn (huono sienisyksy luonnossa) kun söin viikkokaudet herkkusieniä ja parsakaalia, vaihteluna porsaankyljyksiä. Sitten lopetin kun alkoi tunkea parsakaali korvista. Luulen että olen vielä niin alkuperäinen, että jotenkin tiedän mitä ravinteita puuttuu ja syön sitä ruokaa. Tai sitten olen laiska (totta) ja mielikuvitukseton. -No, lapset söivät muuta ruokaa.
Yhden viikon söin kerran kampelaa kun sain lahjaksi ämpärillisen kampeloita.
Uskon että ihminen säilyy paljon terveempänä, kun ei ole mikään elintarvikeyritysten roskasäkki jonne mätetään mitä vain marketista löytyy, vaan pidättäydytään muutamissa perusruoka-aineissa, joista tehdään hyvää ruokaa voita ja kermaa säästelemättä.
päivää, mutta mulle ei maistu. Makuasia sanosin. Teen vain sen verran kerralla, että kaikki menee, eikä jää jämiä.
Sorry, ei ollut tarkoitus ärsyttää, hyvää kaunista sunnuntaipäivää!
Kun katsoo keski-ikäisiä ihmisiä niin paljon on lihavia ja jollain tavoin pöhöttyneen oloisia, syynä väärä sapuska,toisilla kalja.
Heidät pitäisi laittaa kunnon paastolle ja syöttää sen jälkeen enempi kasvisruokaa. Monet pöhöää yksinkertisesti liialla lihan ja makkaran syönnillä syönnillä. Tällaiselle ihmiselle kesässä on tärkeintä päästä upottamaan hampaansa jättikokoiseen öljyä tirisivään grillipihviin ja kärventämään makkaroita, tätä oluen kanssa toistuvasti kesäviikot, niin jopa maha taas kasvaa ja keho on täynnä liiasta lihansyönnistä tulleita kuona-aineita.
Kunnon paasto silloin tällöin tekisi elintasoahmateille hyvää.
Kelpaa sitä ylpeesti kävelyttää ja kehua että on ihan ite tehty.
Siinä sitä kylän terveysopinopettaja sitten piilottelee laihan-ruikulia miestään, sitä vilosohvinmaisteliaa.
Ja eipä tuo sitä kylän Juhannusjuhlille köydenvetokilpaan, siihen missä on miehille palkinnoksi kuus korija kaljaa ja kasvattajille Mansikkakakku, tai parikin.
mitään kalaa allergian vuoksi ja maitokin pannassa laktoosin vuoksi. Mitä jää jäljelle? Purkkikamaa D-vitam kalsium ym. Revipä siitä
ja itse onkimia, savustettuja ahvenia, kun perkaa kermakastikkeesen, jonne tipauttaa hyväisen nokareen koskenlaskija sulatejuustoa, ei mitään kevytjuustoa, niin lakkaa henki haisemasta, toisin kuin näillä hiilarivapailla.
...tykkään, kuin hullu joulupuurosta, mutta jotenkin toi Anjovis tökkii.
Jättäisin sen pois ja pistäisin tilalle jotakin muuta.
On Niin paljon älyttömän ihania ruokia, että oikein ihmettelee, miten meitä ihmislapsia onkin siunattu sellaisella asialla, kuin Makuaisti. Monien muiden aistien lisäksi.
Pidän keitoista. Niiden liemistä. Joo ja erilaisista kastikkeista. Jokaisen ruuan kruunaa se liemi, mikä sen varsinaisen ruuan ympärillä lilluu. Minusta hyvän kokin tuntee just näistä "liemistä", miten ne on maustettu ja minkä "vahvuista" se on.
Tuohon mainitsemaasi Rypsiöljyyn en ole tykästynyt, mun mielestä siinä on joku sivumaku. Käytän neitsyt-oliiviöljyä. Ja kunnon voita. Margariinista ei saa ruokaan sitä oikeaa makua esille.
Myös vihannesten kypsentäminen on tarkkaa touhua. Syöjällä pitää olla vähän pureskeltavaakin, kun porkkanan naamaansa paiskaa. Liian pehmeäksi kypsynyt mössö on pahaa ja siitä on kadonnut maku.
Vastapoimitut uudetperunat.....ah....ne on ihanan makuisia.
Että painotin SILLIÄ, "Anjovissilli" on tuote jota käytetään Anjoviksen tavoin, mutta se on ehtaa Silliä.
Minäkään en kauheasti tykkää Sardellista enkä Kilohailista.
Vihanneksista eli niistä yrteistä painotin "hellää" keittämistä.
Keikautappas nyt ja kokeile.
Saat käyttää oliiviöljyä.
Ja voita käytin minäkin.
sinne jotain kylmäsavulohta.
..painotit "hellää" keittämistä.... En tarkoittanutkaan sua, vaan noin yleisesti sanottuna.
Kyllä minäkin ehdasta sillistä tykkään.
Mutta en mä kuitenkaan laittaisi sitä munan sekaan. Silliä laittaisin kunnon ruisleivän (vaasan leivän) päälle semmosenaan ja napostelisin poskeeni :)
Harmillista, kun eilen oli Kalastuspäivä täällä Vaasassa ja tarkotus oli mennä sieltä ostamaan kunnon kalaa, niin myöhästyin. :( En älynnyt ollenkaan, että lähtevät pois jo kahdelta ja kun meikäläinen pääsi paikan päälle, niin ihmiset olivat pakanneet tavarat veks ja osa lähteneet jo pois.
Jonkun erittäin, erittäin maukkaan keittoreseptin jos sinä tai joku muu antaisi, niin vallan otettu olisin. Maukkaalla tarkoitan, että raaka-aineet olis semmosia, jotka tuovat esille, korostavat, toistensa makua ja yhdessä Oikeiden mausteiden kera, tekevät keitoksesta sellaisen, että joka kerta suuhun tällätyn lusikallisen jälkeen, täytyy pistää simmut kiinni, siitä suuresta makuelämyksestä.
"Pyhänhäväistyksen"
Rantaruottalainen ei muista kalastuspäivää!
Minäkin, rantakeskisuomalainen muistan aina Stadin Silakkamarkkinat. Ja Padasjoen Sahtimarkkinat.
Minulla on jokunen Afrodisiaakkikeitto mutta ne tehdään "miehen mitoilla"
eli reseptiä ei oikein ole. Ripaus suolaa, tippa sitä, loraus tätä jne.
Ja kaikki määrät vaihtelee tunteen ja tytön mukaan.
Kuten Hugo Boss tai Armani, minun pitäisi nähdä mallityttö ensin, jutella ja lörpötellä.
400g lohta. 400g, muuta ruodotonta kalaa.
katkarapuja jonninverran
paridesiä tomaattisosetta
vähän ciliä
kolme neljä perunaa suikaleina
pari pussia keittojuureksi suikaleina,
Keitä juurekset kypsiksi, lisää ruodottomat kalanpalat , ja katkarauvut sekaan, että juuri ehtivät kypsyä.
Loraus sitruunamehua, tilliä, ja pinaattia päälle koristeeksi.
...tehnyt mitään "pyhäinhäväistystä". Tiesin tasan tarkkaan kalastuspäivästä. Sinnehän meikäläinen innolla meni. En vaan tiennyt sitä, että lähtevät pois niin aikaisin. Älytöntä.
Itseasiassa olisin mennytkin sinne aikaisemmin, mutta minua pidätti se, että olin sopinut Tukholmasta tulleen ystäväni kanssa, että menen häntäkin hakemaan ja hänelle ei sopinut aikaisempi aika.
Noh, kun kalastuspäivä meni tolleen mönkään, niin lähdimme sitten syömään. Sen jälkeen tämä "pelihullu" kaverini ehdotti, että menisimme pitkästä aikaa pelaamaan minigolfia. Aurinko paistoi ja ajaa hurahutimme minigolfradalle, jossa "oikeat" golfaajat tapaavat uutterasti harjoitella lyöntejään. Omine mailoineen ja palloineen. Hitsin taitavaa porukkaa, pakko sivusilmällä seurailla, kun ei kehtaa suoraan toljottaa.
Me, taitamattomat, pelasimme vuokramailoilla ja palloilla.
Ystäväni ehdotti, kuinkas muuten, pikku kilpailua. Elikkä jos voittaa yhden radan, niin joutuu maksamaan toiselle sakon. :) Heh, siellä me tollot huitelimme taitureiden keskellä ja tapamme mukaan yritimme käyttää psykologista häirintää, että toisella ei lyönti onnistuisi :)) Olemme tavattoman hyviä kiusaamaan toisiamme. Pelin lopussa hävinnyt maksoi nolona voittomaksun voittajalle.
Tänään menemme myös. Illalla. Elikkä joka päivä juhannukseen asti ja se joka on pistemäärässä paras, maksaa pikku summan voittajalle.
Joo, olemme lapsellisia. Se johtuu siitä, että olemme lapsellisia.
Oikeastaan hyvä vastaus, mikset osaa reseptiä antaa. Maustamisessa ei tosiaankaan voi sanoa, että laita puoli teelusikallista sitä ja yks tätä. Se on sitä hienosäätöä, joka tehdään Käsityönä. Tippa/loraus/vielä vähän/maistelu/tippa jne.... kuten sanoit.
...ole tehnyt.
Lohta, ehdottomasti. Katkaravut kuulostaa mukavalta. Nam.
Tomaattisose kummastuttaa, mutta uskon, että hyvä jos niin sanot. Vaan tuleeko väristä "epänormaali?" Vaikka voi olla, ettei tuu, kun kalastakin tulee punertavaa väriä.
Sori, puhelen tässä vain itsekseni, reippaasti voi lukea vain joka toisen rivin :)
Tilliä joo, ehdottomasti. Mutta pinaatista en pidä.
Hyvin paljon kiitoksia reseptistä. Aijon tehdä tuota.
Kalakeitto on suurta herkkua.
Sitä mailoja ja palloja katsellaan, vai niin.
Et vaan kertonut kuka maksoi ja miten?
Nauttikaa kesästä!
H.
voi vähän säädellä tomaattisoseen määrällä. Tomaattisose on hapanta ja pitää kalanpalat ehjinä.
Kalla voi laittaa hiukkasen enepikin, ja kalalientä. Jos tykkää voi lautaselle lisätä semmoista puoliksi vispattua kermavaahtoa.
...siis tomaattisose pitää kalanpalat ehjinä.
Tuosta tiedosta pidin. Mainiota, mainiota. Tuo lohen ehyys on himpun verran tuottanut pään vaivaa. Siis kiitos.
Joo, joo, ajattelinkin sillä tavalla, että sen värin saa muokata maun mukkaan. Tämä nyt kuulostaa kauhean, Kauhean, lapselliselta vatkaamiselta, mutta jos se liemi olis vähänkin väärän värinen, vaikka maku olisi kuinka maukas, niin sen väri häiritsisi makua kuitenkin.
Miksi puoliksi vispattua kermavaahtoa? Koristeeksiko? Täydentämään makua?
pehmentää makua, ja tekee vähän ruokaisammaksi, ja sekoittuu helpommin lievänä.
vihanneskeitto jossa on kalaa.
Ei Kalakeitto jossa on vihanneksia.
Ja ei Kalakeitto ollenkaan.
Ainostaan joku keitto.
Keitto jossa kalan maku on peitetty kaikenlaisella roinalla.
litkuun lykkiä mitä vain, tai jättää pois, purjoa, sipulia porkkanaa palsternakka, selleriä, kyllä siinä kala maistuu, jos ei ole oikein sauhutellut niitä pikkusikareita.
Lähdenpä tästa keitteleen riisiä ja paistamaan maksaa ja ison läjän sipulia.
Sitten vaan ovi auki ja syömään saa tulla kuka tahtoo.... :)