Hän pompottaa teitä mennen tullen niinkuin tahtoo, ja yllyttää toisianne vastaan. Ikävä todeta kuinka helposti hän onnistuu eräiden henkilöiden kohdalla. Aina samat lähtee mukaan vedätykseen.
Tämä vedättäjä leikkii syöpäpotilasta ja osaa esittää hyvin kärsivää ja syvästi loukattua heti, jos huomaa jonkun tunnistaneet, että on kyse vain vedätyksestä.
Huomasitteko kuinka tuo vedättäjämme on aina jotenkin mukana asioissa jotka ovat jotenkin julkisuudessa. Samoin hänen syöpänsä on aina herkimmässä vaiheessa.
Vuosi sitten kun eräässä ohjelmassa jossa kerrottiin kuinka Oulussa on varattu asuntoja hoidossa kävijöille, välittömästi hän kertoi olleensa siellä.
Nyt kun oli kyse suomalaisista opiskelijoista Meksikossa niin heti hänen poikansa oli siellä.
Nuo ei ole ainoat joissa hän on ollut jotenkin osallisena. Kuitenkaan hän ei kerro mitään yksityiskohtaa asioista jos joku kysyy, vaan raivostuu kysyjälle ja alkaa syytellä. Aika outo suhtautuminen.
Sattumalta oli tuon Meksikon kohun jälkeen eräässä iltapäivälehdessä luettelo paikkakunnista joista oli opiskelijoita Meksikossa. Ihme kyllä ei yhtään ollut alueelta josta voi joutua potilaaksi Ouluun (äiti).
Surullisinta tässä on se kuinka palstan monet vakionikit liittyy heti tähän vedättäjään. Sitten yhdessä alkavat hyökätä henkilöitä vastaan jotka tunnetaan palstalla pitkäaikaisina tukijoina ja jotka ovat tukeneet näitä vedättäjän myötäilijöitäkin.
Nyt näyttää siltä että vedättäjä on saanut voiton, kiitos myötäilijöiden. Hän yllytti väen toisiaan vastaan ja nyt sitten osa vakkareista on kadonnut täysin. Omat koirat purivat.
Vedättäjä on ilmeisesti sama joka aikoinaan vainosi Mumskuakin. Myös LoistavaPolku oli eräs kohteista, samoin Joyder. Viimeisen paljon kirjotellut ja nyt kadonnut on Elisama. Iraa vedättäjä kiduttaa henkisesti koko ajan. Mökin muijakin saa aika usein osansa eikä Raspiskaan ole jäänyt rauhaan. Hänen kohdallaan ei sentään ole vakkarit liittyneet hyökkäykseen kuten toisen miehen Elisaman kohdalla tekivät.
Eikö teillä ole minkäänlaista ihmistuntemusta. Se tuntuu useimmilta puuttuvan täysin. Kuka vaan saa teidät käännettyä toisiaan vastaan hyvin heppoisin perustein. Vieläpä niitä vastaan jotka ovat olleet valmiit tukemaan teitä kun on ollut vaikeaa.
Odotan mielenkiinnolla kuinka säälittävä ryöppy nyt tulee ja kehen kohdistuu, mutta pieleen menee. En ole tuntemanne ja harvoin muutenkin kirjoitellut joten aivan sama mitä teoretisoitte.
Vedättäjällä on varmaan taas erikoisen vaikeaa koska hänen joku perheenjäsenensä on jossain maailman kriisipesäkkeessä.
Myötäilijät herätkää. En viitsi mainita nimiä, sillä jokainen palstaa seurannut tietää kyllä ketkä ne ovat. Ehkä te nyt annatte kaiken sen tuen jota nämä ulosheitetyt antoivat.

Vastaukset 56
Vanhimmat
ettei miulla oo voimavaroja eikä jaksamista, eikä ylipäätään mitään haluja seurata toisten kirjoitusia noin tarkkaan että pystysin tekemään minkäänlaista analyysiä kenestäkään. Onneks on tässä omassa taudissa tarpeeks miettimistä niin jääpi vähempi aikaa nokkia toisia. :)
Rauhaa siunki sielulles :)
..tämän vedättäjän nimimerkin?
En seuraa palstaa aktiivisesti ja olen vasta alku kesästä löytänyt tämän palstan
joten en pysty ottamaan kantaa kirjoitukseesi..
Luultavasti kaikissa yhteisöissäkään ei kaikkien välillä kemiat pelaa ?
löytyy joka palstalta,työpaikalta ja kouluista.He saavatNormaali ihminen tahallaan ei toista halua loukata ja varsinkaan sairaita. elämäänsä nautintoa siitä kun yrittävät muita mollata.Tällaisilla ei yhtään ystävää voi ollakkaan,ovat luennevikaisia.
viesti! Miksi et käytä nimimerkkiäsi? Ja mistä muuten tiedät kenellä on mitä ystäviä ja kenellä ei...tällä palstalla sotketaan nokkijat ja muut sekaisin kun ei ole tietoa kuka kirjoittaa mitä...
ja oli siellä paljon muitakin meitä yksrintaisia yhtä aikaa. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä jos on saanut siellä sädehoitoa...vai onko??
Myös minä olen ollut Oulussa sädehoidossa ja koska kotoani on yli 300 kilometriä matkaa sairaalaan asuin 5 viikkoa potilaskodissa. Siellähän on 2 rivaria lisäksi useita kerrostaloasuntoja kätettävissä. Tässä rivarissa missä minäkin asuin meitä syöpäläisiä oli tosi paljon ja porukka vaihtui koko ajan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, miksi joku keksisi tällaista juttua, en voi ymmärtää.
mutta miten minusta tuntuu että itse Isä Elisama aloitti tämän ketjun.
tällä palstalla on yksi vedättäjä ylitse muiden, jota ensin luulin aloittajankin tarkoittavan. En kyllä tunnista yhtään kirjoittajaa, joka sopisi aloittajan luonnehdintaan.
kirjoittelua mutten minäkään tunnista aloittajan kertomaa kirjoittajaa
Ira¤ on oma persoonansa ja välillä näyttäisi unohtelevan asioita
mutta ei täällä kaikkea tarvitse ottaa
niin pilkulleen , seuraan palstaa aikani kuluksi ja etenkin raspiksen tilannetta seuraan ja toivon parasta hänen kohdalleen:)
heti satuit olemaan paikalla. vai aloititko sittenkin itse koko ketjun hmmm. se selittää tuon pikaisen vastailun.
tietää sen että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten ja mitä esitit tuossa niin selvästi kyseessä on erittäin heikolla itsetunnolla oleva henkilö joka rassukka huutaa apua tietämättään todellista omaa ongelmaansa,mutta näitähän on nykyään avohoidossa olevia jotka ei huolehtimaan pysty lääkitystään ja kukaan ei ole perään katsomassa.Tuskinpa monikaan on jättänyt palstan tuon asian takia vaan muista syistä.Ne kirjoitukset jokainen joka ymmärtää niin jättää omaan arvoonsa naurahtaen,eikä jatka sitä.

jottka on ulos heitetty palstalta Onko sellainen totta vai onko heillä muu syy että eivät kirjoita?
En ymmärrä sinun viestin sisältöä tai kokonaisuutta mitä tarkoitat?
Kerro lyhennettynä jos käy sellainen
Ilmeisestikin yrität haastaa riitaa taas palstalle. Ihmevihjailua..mainitse niitä nimimerkkejä ihan vapaasti jos kerta tiedät.
Ilmeisestikin yrität haastaa riitaa taas palstalle. Ihmevihjailua..mainitse niitä nimimerkkejä ihan vapaasti jos kerta tiedät.
Miksi joku terve ihminen, siis sellainen jolla ei ole syöpää häiriköisi tällä palstalla. En jaksa uskoa sellaiseen. Oletko sinä itse ihan kunnossa?
Suomi kaksneljällä on satoja palstoja - miksi juuri täällä joku terve häiriköisi,kuinka tänne edes löytää
sellainen henkilö,jolla ei ole syöpää
ei itsellä eikä omaisella? En tiennyt koko palstasta mitään ennen kuin itse sairastuin..
terveenä kyllä kävin muutamalla muulla keskustelupalstalla,ikäryhmissä ,lemmikeissä yms..
Oudoin aloitus mitä täällä on miesmuistiin ollut;)
vai miten vedättäjäksi väittämäsi arvasi tällaisen kirjoituksen tulevan. 4 minuuttia kirjoituksestasi tuli asianomaisilta syytetyiltä ensimmäinen vastaus ja siitä taas neljä minuuttia niin tuo olulussa ollut vastasi. siitä 6 minuuttia niin taas yksi syytetty vastasi. jos he eivät päivystä täällä koko ajan niin sinä itse olte tuo kertomasi vedättäjä joka päätti alkaa mustamaalata noita mainitsemiasi nikkejä täällä. olet huomannut ettei he enää kirjoita tänne joten eivät tiedä mikä mustaus on alkanut.
tuossa mit kirjoittit.mistä muuten olis just oikeet osannu olla paikalla jos ei itte olis ollu alkaja
Mutta jospa sinä oletkin se vedättäjä? Miten muuten satuit olemaan paikalla just keskiyöllä, tasan klo 24.00? Oliko aika suunniteltu tarkkaa, maagista? Eikö meinaa aloitus tuottaa tulosta, riitaa ja toraa? Tämä menee jännäksi, kuka on syyllinen? Missä on vedättäjä? Missä on vedätetyt? Olemmeko me aikuisia? Olemmeko me sairaita? Mikä paikka meillä on kipeä???
aloittajan lankaan. tässä on kyse vaan juuri noita hänen mainitsemiaan nikkejä vastaan suunnattu tosi kiero hyökkäys.tekee juuri sitä että yllyttää jengin toistensa kurkkuun.eo hän todellisuudessa puolusta heitä vaan yrittää leimata heitä riitelijöiksi niinkuin muutaman minuutin päästä aloituksestaan nimesi yheeen muka sorretun mukamas aloittaneen koko ketjun.
No jo on taas yksi riitaketju aloitettu, syyttelyä ja epäilyä. Että sairaat ihmiset jaksavatkin tapella. Miksi tämäkin ketju on aloitettu?
Minusta tosi jännä ketju, en kirjoita tähän muuta kuin tämän, mutta luen!!!
Eikös se ollut Elisaman poika vaihto-oppilaana siellä Meksikossa?
Kyllä, on se kummaa, että pitää yksityisasioita kuuluttaa palstalla.
puhuisi.
kertovat sairastavansa syöpää.
kertoi sairastaneensa syöpää ja olleensa sädehoidossa ja asuneensa Oulussa potilaskodissa ja siitäkös metakka syntyi.
Kukas sen metakan aloitti, ja aivan täysin syyttä, ihme epäilyjä, tällä Elisamalla.
Miksi jotkut ihmiset aina epäilee toisia valehtelusta ja vedätyksestä. Siksi varmaan että itse valehtelevat, kertovat muunneltua totuutta ja vedättävät. En kyllä oikein jaksa uskoa että joku täällä viitsisi teeskennellä sairastavansa syöpää, leikkiä syöpäpotilasta kuten aloittaja sanoo. Ihmisillä luulisi olevan mukavampiakin leikkejä. No leikkiihän täällä jotkut lääkärileikkiäkin.
kukaan voi tuollaisesta saada?
JOS TUNNISTAT ITSESI V E D Ä T T Ä J Ä K S I niin oleppa hyvä ja ilmoittaudu:))
Ja kirjoita puolustus puheenvuoro ja selvitä asian taustat,
nimittäin pelkään pahoin että tässä on jokin ihmeen väärinkäsitys tapahtunut,
mitä muuta voisi olla?
Mielenkiinnolla odotellaan :-))))))))
tällä # vedättäjällä# ja kuka itse olet?
Oletko joku vakkari ..mitä nimimerkkiä käytät muissa kirjoituksissasi? :)))))
Voisimme ottaa kantaa asiaan ja esittää oman mielipiteemme kyseisestä # vedättäjästä# jos tiedettäisiin
kuka hän on ??????
eikä mainitsemiaan vedättäjiä, tai hän sanoo olevan vain yhden vedättäjän. Tää tyyppi ei paljasta mitään, koska haluaa kiduttaa ihmisiä noilla vihjailuillaan. Ilmeisesti hän on itse ainakin yksi vedättäjistä, koska esittää tuollaisia teorioita, mutta ei kerro rehellisesti mitään.
Tällä palstalla on monia kovin salaperäisiä kirjoittajia, tämä aloittaja mukaan lukien. Mitä ja ketä täällä oikein pelätään kun ei uskalleta sanoa suoraan mitään??
paljastit itseäsi et sitten yhtään.jos vaikka olet itse tuo vedättäjä.olen sitä mieltä vedättäjä on eräs sillon tällön nimmaria käyttävä mut yleensä ei käytä mitään nimmaria
ainakin kun katsoo vastausten määrää , hän herätti keskustelua
vaikka keskustelun laatu ei ehkä paras mahdollinen syöpäpalstalle...
itseäsi riitaketjusta.ei se mikään saavutus ole.etkö voisi vaihtaa palstaa.
..selvitä vaikka ylläpidon kautta.
Ihan minä itse isolla I:llä. Minä olen vedättäjä ja aloitin ketjun. Tutkikaa nyt ja ottakaa selvää mistä tahdotte ja lopettakaan tappelu, aikuiset ihmiset. Tällä palstalla on vakavasti sairaita ihmisiä. Ihan hävettää tällainen kirjoittelu ja syyttely.
sinun puolesta.kuinka voit tällaisella palstalla aloittaa tuollaisen riitaketjun vaikka ymmärrät täällä olevan vakavasti sairaita............voisit sinäkn rekata itsesi ja käyttää sitä rekattua etkiä pikitellä milloin milläkin nimelä kuten vil... ja moni muu nimi.ja jätä ira rauhaan
lopetat oheisen vihjailusi;
"voisit sinäkn rekata itsesi ja käyttää sitä rekattua etkiä pikitellä milloin milläkin nimelä kuten vil... "
Minä olen aina käyttänyt samaa nimimerkkiä, enkä taatusti ole kirjoittanut sinulle tai kenellekään muullekaan piikitellen. Omia mielipiteitä täällä ei suvaita ja turhanaikaiseen riitelyyn minusta ei ole, joten olen katsonut parhaaksi olla kokonaan kirjoittelematta. En kaipaa näiden keskusteluketjujen aiheuttamaa mielipahaa ja häpeää kanssaihmisten pahantahtoisuuden johdosta, joten henkisesti olen hyvästellyt palstan jo ajat sitten.
Jääkää siis hyvästi ja toivottavasti tervehdytte parhaalla mahdollisella tavalla!
kalahtanut kun noin älähdit
vedäättäjän itsensä tekemä aloitus ja aivan selvään koettaa ärsyttää kägöstä hyökkäämään noita mainitsemiaan nikkejä vastaan. luulen nikin olevan joku usein kirjottava mutta ei rekattu.taitaa kirjotella melkein aina vaihtuvilla nikeillä.
Elisama.
Hän ei ole viikkokausiin kirjoittanut susikkipalstoilleeen eli uskonnollisille. Tuskin hän pelkää käyttää nimeään niin paljon että jättää kaikki palstat. Jotain hänelle on tapahtunut. Taitaa olla Kägösen kanssa rohkeimmat palstalaiset. Epäilykset kohdistuu aivan toiseen henkilöön, tyylin ja kaiken muun perusteella. Luulen että saamme kuulla hänestä vielä. Ilmeisesti olet tuo aloittaja joka lähti uudella tavalla mustauslinjalle............
Elisama. Just hän riehui noissa Oulun ja Meksikon jutuissa ja sitten poisti lopuksi ketjut.
Osaat etsiä. Kävin tarkistamassa. Oli kuka oli mutta kaikkein epätodennäköisimpänä pidän Elisamaa. Luulisi hänen kirjoittelevan suosikeilleen jos olisi paikalla. Hän, Kägönen, Kirjo-Sieppo ja Ira ovat osoittaneet olevansa ihmisiä jotka ei täällä pelkää ketään. Toivoisin Kägösenkin ottavan kantaa asiaan sillä pidän häntä kovinkin järkevänä, ja antavan todella hyviä kommentteja kun tutustuu asiaan.
oikeassa kun ei nuo joita sanot ole varmaankaan mitä palstan arkkiksia mutta joihenki mielestä ovat pahiksia...........itte olen saanu tukee noilta ja jos vedättäjä lähtis niin helpottas
Pahiksia ja elisama sekä Kägönen juuri pahimmat.
onneksi elisämä on kadonnutvarmaan lopullisesti.olisikohan heittänyt veivinsä ja kägönen häipyy ihmissyöjien maahan
Elisama eikä kägi vielä lähteneet mihinkään pitenpään reissuun ja varohhan sanojasi,jotta et saisi kirousta päällesi,koska sekin on mahdollista,kun manaat sitä itsellesi,koska täällä on henkilöitä jotka voivat sen tehdä ja se toteutuu takuulla.
..juupa juu.........
voi käydä itsellesi toteen,samoin sanat jotka sanot voit saada takaisin muodossa tai toisessa.Enkä kenellekkään pahaa toivo,näin se vaan elämässä tuppaa käymään.
tuttu nikki siellä uhkailee.rekkaa nyt jo lopulta ja lopeta tuo vuorotellen vaihtuva nikki ja vakkari kirjottelu
Iran nikki, ja milloin mikäkin, oot oikein "monipuolinen" satutäti!! Kammottaa sinun uhkailusi, musta sisin.
Langetat kirousta toisten päälle, lopeta ajoissa se.