Ollaan ottamassa äkkilähtö 06/09. Hotellivaihtoehtoina Perla ja Bonita. Kertokaa kokemuksia, kumpi kannattaa valita?? Kaikki muukin tieto ja kokemukset otetaan mielellään vastaan!!
Perla vai Bonita??
3
433
Vastaukset
- bulgariassa matkaillut
Itse en voi sanoa kummastakaan hotellista oikeastaan pahaa. Olen ollut itse kaksi kertaa Bonitassa, hotelli on rannalla ja henkilökuntakin on ihan mukavaa. Aamupala on aika yksitoikkoista, ei paljoa ainakaan omalla kohdalla ollut vaihtelua, mutta kyllä sillä eli kuitenkin! :) Hotelli on todella mukavalla paikalla eli ainakin omakohtaisesti tuli mentyä rannalle yleensä ennemmin kuin hotellin altaalle, aika pienehkö. Parvekkeiltakin ihan mukavat näkymät. :)
Perlasta sen verran että isäni ja sisko ovat siellä majailleet 2 viikkoa ja pitivät todella paljon. Itsekin kyseisessä hotellissa olen piipahtanut ja mukavalta vaikutti. Ainakaan meidän perheen kohdalla ei olla törmätty mihinkään niistä negatiivisista sekoista joita välillä täältäkin voi lukea.. Perla on rinteessä, vähän kauempana rannasta, mutta mukavalla paikalla silti. Jos kävelyretkistä tykkää niin Perlasta ainakin tulee käveltyä rannalle ym. :) Perla on myös lähellä vesipuistoa!
Tälläisiä kokemuksia meillä ainakin :)
Toivottavasti olisi jotai apua. Mukavaa matkaa!- äkkilähtö 09
kiitos vastauksesta, kyllä vissiin taitaa Perlan puolelle kääntyä :) Mukava lukea välillä hyvistä kokemuksista, niitä negoja on aikasta lailla!!
Muitaki kommentteja luetaan edelleen mielellään!! - minä vain
äkkilähtö 09 kirjoitti:
kiitos vastauksesta, kyllä vissiin taitaa Perlan puolelle kääntyä :) Mukava lukea välillä hyvistä kokemuksista, niitä negoja on aikasta lailla!!
Muitaki kommentteja luetaan edelleen mielellään!!Itse olen ollut kaksi kertaa bonitassa ja voin suositella sitä. Henkilökunta oli todella mukavaa (siivojakin jaksoi puunata huonettamme päivittäin vaikka jätimmekin sen välillä ihan hirveään kuntoon). Aamupalassa ei tosiaan ollut hirveästi vaihtelua, mutta vaihtoehtoja oli kuitenkin paljon.. (mysliä ja jogurttia, leipää, munia ja pekonia, leivonnaisia, kahvia, kaakaota ja erilaisia mehuja). Hotellin sijainti on myös mitä mahtavin.. hauskaa bulgarian matkaa =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634