makkia

MacOS nyt vain on minusta tavattoman typerä ja lapsellinen kaikkine
iJuttuineen ja iAnimaationeen. Enkä toden sanoakseni huomannut käytössä
eroa kummankaan helppouden puolesta.

Kumpikin toimi heittämällä kaikkien lisälaitteiden kanssa eikä tarvinnut
tapella ongelmien kanssa.

Turvaasioista sen verran, että tyttärellä on ollut kohta kaksi vuotta omassa
huoneessaan WinXP, jota hän käyttää rootin oikeuksilla, kävin aluksi vähän
väliä tarkistelemassa konetta virusten ja matojen takia, mutta tarkistus
väli on pidentynyt koko ajan, kun olen huomannut ettei siinä nyt niin
paranoidi tarvitse olla. Mitään havaittavaa vikaa ei ole ollut. Tytär ei
ole pyytänyt minua paikalle kertaakaan siksi, ettei Windows suostuisi
toimimaan.

Tulin siihen tulokseen, että puheet Windowsin huonooudesta ovat ainakin XP:n
kohdalla suuresti liioiteltuja, se oli yksi syy itsellekin siirtyä
käyttämään Windowsia. Eikä ole tarvinnut katua. Riittää kun pitää
virustutkan ja palomuurin kunnossa. Nykykoneissa on sen verran karvoja,
ettei virustutkan päälläoloa edes havaitse, joten se ei ole mikään ongelma.

Tavallisen tallaajan ei muutenkaan tarvitse olla kiinnostunut siitä mitä
käyttistä hän koneellaan käyttää. Ei se maailma siitä muutu sen huonommaksi
tai paremmaksi, vaikka tuotemerkki olisi mikä tahansa. Kaikki firmat
toimivat kapitalismin sääntöjen mukaan ja pyrkivät takaamaan voitot ja
markkinat itselleen. Ei Microsoft ole mikään poikkeus tässä suhteessa. Eikä
edes Apple.

kirjoittanut reperuutikallo ????

http://sfnet.fi/group.php?id=7472&newsgroup=sfnet.atk.turvallisuus.kotikoneet&sid=&bf=1


outoa eikö vain.
3423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

> kirjoittanut reperuutikallo ????

Ei vaan joku trolli joka kirjoitteli uskottavasta sähköpostiosoitteesta: "[email protected]" vuonna 2006. Tuo tyyppi ei varmaan Maccia käyttänytkään sillä sen XP:n lapselliset karkkivärit ovat ihan eri luokkaa kuin OS X:ssä.

Äänestä
  • Kyllä tämä XP alkaa tuntua jo aika museokäyttikseltä. Toki tämä on suht toimiva, kunhan tuo f-secure ei ala riehumaan taustalla. Mutta silti XP on miellyttävämpi jotenkin käyttää kuin Vista tai Windows 7?

    Mutta OSX on ihan omaa luokkaa, on sitä eri kiva käytellä kotona, kun tätä XP:tä joutuu tahkomaan 8 tuntia päivässä :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RepeRuutupaita kirjoitti:

MacOS nyt vain on minusta tavattoman typerä ja lapsellinen kaikkine
iJuttuineen ja iAnimaationeen. Enkä toden sanoakseni huomannut käytössä
eroa kummankaan helppouden puolesta.

Kumpikin toimi heittämällä kaikkien lisälaitteiden kanssa eikä tarvinnut
tapella ongelmien kanssa.

Turvaasioista sen verran, että tyttärellä on ollut kohta kaksi vuotta omassa
huoneessaan WinXP, jota hän käyttää rootin oikeuksilla, kävin aluksi vähän
väliä tarkistelemassa konetta virusten ja matojen takia, mutta tarkistus
väli on pidentynyt koko ajan, kun olen huomannut ettei siinä nyt niin
paranoidi tarvitse olla. Mitään havaittavaa vikaa ei ole ollut. Tytär ei
ole pyytänyt minua paikalle kertaakaan siksi, ettei Windows suostuisi
toimimaan.

Tulin siihen tulokseen, että puheet Windowsin huonooudesta ovat ainakin XP:n
kohdalla suuresti liioiteltuja, se oli yksi syy itsellekin siirtyä
käyttämään Windowsia. Eikä ole tarvinnut katua. Riittää kun pitää
virustutkan ja palomuurin kunnossa. Nykykoneissa on sen verran karvoja,
ettei virustutkan päälläoloa edes havaitse, joten se ei ole mikään ongelma.

Tavallisen tallaajan ei muutenkaan tarvitse olla kiinnostunut siitä mitä
käyttistä hän koneellaan käyttää. Ei se maailma siitä muutu sen huonommaksi
tai paremmaksi, vaikka tuotemerkki olisi mikä tahansa. Kaikki firmat
toimivat kapitalismin sääntöjen mukaan ja pyrkivät takaamaan voitot ja
markkinat itselleen. Ei Microsoft ole mikään poikkeus tässä suhteessa. Eikä
edes Apple.

kirjoittanut reperuutikallo ????

http://sfnet.fi/group.php?id=7472&newsgroup=sfnet.atk.turvallisuus.kotikoneet&sid=&bf=1


outoa eikö vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu