Käyttänyt xango mehua,kokemuksia??
xango
onko kukaan
722110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Kyllä, kyllä ja kyllä, monen monta laatikollista on tullut käytettyä, mutta ei sillä ollut mitään sellaisia vaikutuksia, mitä en olisi jo ehtinyt joistain muista tuotteista saada.
Olen käyttänyt säännölliseti nonimehua jo monta vuotta kipuongelmiini. Kokeilin laatikollisen xangomehua ja kivut tulivat takaisin, joten vaihdoin takaisin nonimehuun.
Näköjään edellinen viestini on poistettu.
Mutta kokemukseni ovat hyvät. Olen ottanut XanGoa kerran päivässä 30 ml. Kolmantena päivänä mehun aloittamisesta huomasin, että aamulla oli helpompi herätä. Yleensä olen tosi aamu-uninen ja päivän lyheneminen tekee minut väsyneeksi. Nyt olen täynnä energiaa koko päivän!
Huomasin myös, että vanha trauma olkapäässä ei ollut enää kipeä. Se on vihlonut pian vuoden, ja iltaisin on ollut vaikea nukahtaa. Nyt ei ongelmaa ole ollut.
Yhtenä päivänä tunsin flunssan oireet: kipeä kurkku nielaistessa. Tuona päivänä otin 3 x 30 ml eikä seuraavana päivänä tuntunut kurkussa mitään.
Viimeisimpänä huomasin, että pms oireeni ovat heikentyneet, enää ei ole hormonipiikkejä. Viimeisin tyhjennysvuoto oli niukempi kuin aikoihin.
Voin siis suositella kokeilemaan, mitä kaikkea XanGo elimistöllesi voikaan tehdä!
Tässä linkissä ei ole mainoksia, jos se on syy edellisen viestini poistumiseen. Sieltä löytyy hurjasti tietoa. http://xteamsystem.com/nruuth/
Ihan totta,voiko muutamassa päivässä noin hyvä vaikutus olla kaikken,mitä luettelit.En usko.
Jos ihminen ei ole käyttänyt lisäravinteita, niin mikä tahtojaan viereystilaa parantava lisäravinne toimii noin. Vaikka C-vitamiinia tankkaa niin vaikutus tuntuu heti.
En ole luetellut vielä montaakaan asiaa, mihin tämä mehu on ihmisillä vaikuttanut. ;) Toisilla se auttaa toisiin asioihin. Esim. Norjassa lääkärit suosittelevat tätä leikkauspotilaille. Mehua ottavat parantuvat operaatioista nopeammin kuin ne, jotka eivät ota. Mehulla on tulehduksia estävä sekä vastustuskykyä parantava vaikutus.
Edelleen olen tyytyväinen mehun vaikutuksiin. Olen joskus ottanut myös muita lisäravinteita, tosin nyt lähiaikoina en ole ottanut. Olen käyttänyt mehua reilun kuukauden. Olen edelleen virkeämpi kuin ennen.
Sain pahan haavan sormeen naulasta. Olen ottanut mehua 3-5 kertaa päivässä laittanut mehua suoraan haavaan. Haava ei ole tulehtunut ollenkaan, se ei ole varsinaisesti kipeä, jo toisena päivänä se teki rahkan ja meni umpeen. Nyt siitä on 6 päivää. Kun arvuutan ihmisillä haavan ikää, yleisimmin sanotaan 2 viikkoa.
Skeptikkoja löytyy aina. Tämä pitää itse kokeilla ja nähdä tulokset itsessään.
Norjassa potilaille ainakin yhdessa syopaklinikalla. Mita se sinun juomasi sitten sisaltaa? Nama sinun
parantavat vaikutukset voit lukea monessa muussakin mehussa, taitavat kopioda ne. Minulla on vain hyvia kokemuksia nonista mutta en sen takia usko etta olisi ainoa parantava mehu, siis oireita lievittava.
Laakekasveja loytyy ainakin 500 ja kaikilla on varmaan jotain samankaltaisia vaikutuksia johonkin vaivaan.
Sisältää mangostani hedelmän: kuoren, lihan ja siemenen. Tämä heledelmä on ainutlaatuinen, koska siinä on xanthoneita - luonnon superantioksidantteja - 43. Tavallisissa marjoissa/hedelmissä niitä on n. 2. Suomen kasveista jäkälissä on niitä eniten.
Voi olla, että listoja kopioidaan. Tällä on tehty laboratorio kokeita, joissa todetaan, että on suotuisaa käyttää mangostani mehua erilaisiin sairauksiin/oireisiin. Ja mikä aineen osa vaikuttaa mihinkin ihmiskehon osaan. Voin lähettää raportteja privasti.
Ihan varmasti monia lääkekasveja löytyy. Mangostani mehun paremmuus voidaan nähdä myynnissä. Se on ohittanut 7 vuoden aikana aloe veran ja nonin. Nuo ovat kuitenkin olleet markkinoilla useamman vuosikymmenen. Uskon, että tälle on ainakin toistaiseksi markkinoita.
C-vitamiinikin nostaa immuunipuoluststa, ehkäisee infektioita, jouduttaa haavojen paranemista ja erityisesti virkistää. Sillä on myös syöpää ehkäisevä vaikutust. Onhan tosiaan C-vitamiinillakin melkoinen kirjo terveyttä kohentavia ominaisuuksia. Mutta ihmiset eivät vain ymmärrä käyttää näitä.
"taitavat kopioda ne"
Xango -mehubisneksen perustajat saivat kenkää Tahitian Noni Internationalilta tiettyjen rikkomusten takia. Xango -mehun markkinointitapa ja markkinointiviestit on hyvin pitkälti kopioitu suoraan TNI:ltä. Eikä ihme sillä, Tahitian Noni -Juice mehu oli ensimmäinen kaupallinen supermehu maailmassa. TNI saavutti tuotteella uskomattoman nopean kasvun ja on säilyttänyt hyvin vankan johtoaseman maailman supermehumarkkinoilla. Superhedelmiksi luokiteltuja luonnontuotteita on tällä hetkellä vain neljä, noni on yksi niistä, mutta xango -mehun raaka-aineena ei ole mikään näistä neljästä superhedelmästä.
Tottakai xangomehu on parempi kuin ei mitään, mutta ei se ominaisuuksiltaan nonimehua voita!
Miksi Mangosteeni hedelmää ei ole luokiteltu superhedelmäksi?
Tiedän useita muitakin nonimehun käyttäjiä, jotka ovat kokeilleet xangomehua ja palanneet sen jälkeen nonimehun käyttäjiksi.
Näin kävi täälläkin. Xango jäi kyllä kauas nonimehun vaikutuksista. Eikä vain kokeilua vaan monia laatikollisia juonut, en huomannut en mitään eroa olotilassani. Mutta nonin vaikutukset huomaa, jos se jää ottamatta.
Eikös tahitin noni myy itsekin xangomehua? Lakkasiko Nonijuice toimimasta.
Tahitian Noni International ei valmista eikä myy xangomehua missään päin maailmaa!
Yksi Morindan tytäryhtiö on valmistanut mm. mangosteenhedelmämehua Amerikan markkinoille. Sen liikevaihto on huomattavasti pienempi kuin Tahitian Noni Internationalilla. Mangosteenimehu ei siis kiinnosta kuluttajia niin paljoa kuin nonimehu.
Hupaisaa. Ihmemehu veijarit ovat vastatusten. :-)
"Miksi Mangosteeni hedelmää ei ole luokiteltu superhedelmäksi?"
Miksiköhän ei? Toisekseen katsohan googlesta niin löydät kyllä kaipaamaasi "superhedelmä" hehkutusta myös mangosteenista.
Mikä taho muuten jakaa "supehedelmä" luokituksia? :-)
"Tiedän useita muitakin nonimehun käyttäjiä, jotka ovat kokeilleet xangomehua ja palanneet sen jälkeen nonimehun käyttäjiksi. "
Eikö olekin ihmeellistä. Ei varmaan kauan mene kun joku kertoo saman toisinpäin.
"Hupaisaa. Ihmemehu veijarit ovat vastatusten. :-)"
Kaikkein hupaisinta on tämän Piste-Pirkon kommentit näillä keskustelupalstoilla :-)))))).
Kenen kanssa sinä olet vastatusten? Vastaus: Kaikkien, jotka todellakin ovat saaneet positiivisia kokemuksia ja hyötyjä supermehuista tai muista luonnontuotteista! Eikä kyseessä ole vain edustajat, vaan olen jyrkästi vastatusten myös niiden kanssa, jotka eivät toimi edustajina! Herää kysymys miksi? Mistä asioista olet huolestunut? Omista eduistasiko?
"katsohan googlesta niin löydät kyllä kaipaamaasi "superhedelmä" hehkutusta myös mangosteenista"
Löytyy löytyy, yksittäisten edustajien sivuilta. Mutta mangosteenia ei luokitella superhedelmiäksi.
"Mikä taho muuten jakaa "supehedelmä" luokituksia? :-)"
KVG (tiedät varmaan lyhenteen)
Eikä kyseessä ole vain edustajat, vaan OLET jyrkästi vastatusten myös niiden kanssa, jotka eivät toimi edustajina!
"Kaikkein hupaisinta on tämän Piste-Pirkon kommentit näillä keskustelupalstoilla :-)))))). "
Hyvä että huvittaa. Se on tarkoituskin, kun puhutaan "supermehuista"
"Kenen kanssa sinä olet vastatusten?"
"supermhukauppiaiden"
"Kaikkien, jotka todellakin ovat saaneet positiivisia kokemuksia ja hyötyjä supermehuista tai muista luonnontuotteista!"
Ei ole moisia näkynyt. On vain anonyymejä yhdentekeviä "todistuskertomuksia", joilla ei ole tekemistä oikein minkään kanssa.
" Eikä kyseessä ole vain edustajat, vaan olen jyrkästi vastatusten myös niiden kanssa, jotka eivät toimi edustajina!"
Tämäkään ei pidä paikkansa. Vaikka minua hetkellisesti käykin sääliksi kaikki huuhaaseen uskovat, niin toisaalta ajattelen asian hieman samalla tavalla kuin utahin skenekin, eli aina löytyy tolloja jotka eivät ansaitse pitää rahojaan.
" Mistä asioista olet huolestunut?"
No en ainakaan "supermehujen" markkinoinnista.
"Omista eduistasiko?"
Kun olet kerran minun kirjoituksia aktiivisesti seurannut, niin luulisi sinun tajuavan, että minua henkilökohtaisella tasolla ei kiinnosta pätkääkään "supermehut" Eli minun "etuja" tässä ei todellakaan loukata.
"Mutta mangosteenia ei luokitella superhedelmiäksi."
Voi voi. :-)
"KVG (tiedät varmaan lyhenteen"
Eli sinulla ei ole hajuakaan. Mikään puoluteeton taho ei todellakaan julkaise mitään "superhedelmä" -listauksia.
Kyllä nyt todellakin naurattaa :-))))))))))))))
Etkö parempia vastauksia keksinyt? Etkä näköjään osaa käyttää Googlea!
Käyttäjäkokemukset ovat ihan oikeiden ihmisten, siis asiakkaidenkin, kertomuksia todellisesta elämästä ja yleensä se tapahtuu nokatusten tai puhelimessa. Tosiasiassa ihmiset uskovat paljon enemmän ystävien kertomiin kokemuksiin kuin jonkun yksisittäisen anonyymi Piste-Pirkon huuhaa sepostuksiin.
SIINÄ ON SE SUURIN SYY MIKSI SUPERMEHUJEN JA MUIDEN LUONNONTUOTTEIDEN MYYNTIMÄÄRÄT KASVAVAT!
Tähän loppuun vielä Adan jo legentaariseksi tullut iskulause:
Mitään ette voi...
Siihen uskon, mitä positiivisia muutoksia se elimistössäni saa aikaan. Siihen minä uskon.
Näin sitä mennään taas.
"Kyllä nyt todellakin naurattaa :-)))))))))))))) "
Edelleen hyvä että naurattaa. Muuta hyvää näissä "supermehuissa" ei olekaan.
"Etkö parempia vastauksia keksinyt? "
Mihin?
"Etkä näköjään osaa käyttää Googlea!"
Ihan ammattini vuoksi voin kertoa sinulle, että minä jopa tiedän mikä on google, sinä et. BTW. Mitä minun pitäisi sieltä etsiä? "superhedelmiä" vai? :-)
"Käyttäjäkokemukset ovat ihan oikeiden ihmisten"
Kopioit sanasta sanaan taanoista keskustelua jossa edesmennyt nonikirjailija nöyryytti (jälleen) itseään. Hyvä! Kyllä se verkostomarkkinointi ura siitä lähtee.
"yleensä se tapahtuu nokatusten tai puhelimessa"
Niin? Mitä sitten? Uskot siis kaiken mitä sinulle joku sanoo?
"Tosiasiassa ihmiset uskovat paljon enemmän ystävien kertomiin kokemuksiin kuin jonkun yksisittäisen anonyymi Piste-Pirkon huuhaa sepostuksiin."
Tähän perustuu verkostomarkkinointi. Se tiedettiin jo 50 vuotta sitten. Aina tulee uusia urpoja jotka ei ansaitse pitää rahojaan.
"SIINÄ ON SE SUURIN SYY MIKSI SUPERMEHUJEN JA MUIDEN LUONNONTUOTTEIDEN MYYNTIMÄÄRÄT KASVAVAT!"
Ei tarvi huutaa jos voi näyttää yhdenkin todisteen siitä että IHAN MINKÄ TAHANSA SEKAMEHUN MYYNTIMÄÄRÄ olisi noussut vähääkään viimeisen kolmen vuoden aikana.
"Tähän loppuun vielä Adan jo legentaariseksi tullut iskulause:"
Et edes osaa perusasioita. Se menee:
MITAAN ETTE VOI
Eli? Kerro jotain "positiivisista MUUTOKSISTA"? Onko samaa sarjaa kuin aikanaan kuolleen ternimaitomiehen "Hyviä muutoksia" lauseet? :-)
"Vaikka minua hetkellisesti käykin sääliksi kaikki huuhaaseen uskovat, niin toisaalta ajattelen asian hieman samalla tavalla kuin utahin skenekin, eli aina löytyy tolloja jotka eivät ansaitse pitää rahojaan"
Kyllä on joillakin vaikeata ymmärtää, ettei nämä luonnonlahjat perustu uskoon vaan omiin kokemuksiin. Paljon on rahaa säästynyt vuosien varrella kun ei ole tarvinnut apteekeissa juosta ja paljon enemmän on rahaa tullut kun ei ole tarvinnut olla töistä poissa sairauden takia sen jälkeen kun aloitin juomaan nonimehua.
Olen mainostanut toisillekin omia kokemuksia ja voin rahoittaa myyntituloillani omat tuotteeni, eikä minulle vajaa 2 euroa päivässä olisi muutenkaan kallis investointi omaan terveyteeni.
Mitä koetat selvittää?
"Paljon on rahaa säästynyt vuosien varrella kun ei ole tarvinnut apteekeissa juosta "
No enpä ole juossut minäkään, en edes muista milloin viimeksi olen käynyt apteekissa. Enkä ole juonut nonia.
"enemmän on rahaa tullut kun ei ole tarvinnut olla töistä poissa sairauden takia sen jälkeen kun aloitin juomaan nonimehua."
Nonia en edelleenkään ole juonut ja sairaslomalla olen ollut viimeksi vuonna -98, kun polvea jouduttiin urhailuvaivan vuoksi operoimaan.
"Olen mainostanut toisillekin omia kokemuksia ja voin rahoittaa myyntituloillani omat tuotteeni, eikä minulle vajaa 2 euroa päivässä olisi muutenkaan kallis investointi omaan terveyteeni. "
Aivan varmasti olet mainostanut. Niin sitä on tehnyt muutama muukin humpuukimaakari. Ihan samalla tavalla em. maakarit mainostavat ihan mitä tahansa, kunhan kauppa käy.
Kysynkin sinulta ikuisuuskysymyksen: Onko sinulle koskaan tullut mieleen miksi noin mahtavaa mehua ei myydä marketeissa euron/litra? Jos ei ole tullut, niin sitten olet aivan helvetin tyypillinen kusetettava, jolla ei hammasrattaat pään sisällä liikahda ihan jokaisen asian kohdalla. :-)
ps. kysymyksen vastaus ei ole hedelämän vaikea saatavuus. Se nimittäin sikiää rikkakasvin omaisesti ja on oikeasti kasvupaikoillaan lähinnä ongelma.
"en edes muista milloin viimeksi olen käynyt apteekissa"
Hieno juttu kun olet saanut olla terveenä. Minultakin loppui ongelmat sen jälkeen kun aloin käyttämään nonimehua.
"Ihan samalla tavalla em. maakarit mainostavat ihan mitä tahansa, kunhan kauppa käy"
Kerron REHELLISESTI omista kokemuksistani, annan käyntikorttini jossa on yhteystietoni ja nettiosoite mistä ihmiset voivat hankkia lisätietoja. En tyrkytä kenellekään. Enkä myy kenellekään. Ihmiset ihan itse ottavat yhteyttä ja tilaavat tuotteita. Suurin osa asiakkaista tilaa toisen ihmisten käyttökokemusten perusteella. Näin se kauppa käy... ei myymistä vaan opettamista ja asiakkaiden ohjaamista ostoksille. Aivan kuten marketissakin, he mainostavat tuotteitaan ja yritystään ja ihmiset menevät sinne ostoksille.
"Onko sinulle koskaan tullut mieleen miksi noin mahtavaa mehua ei myydä marketeissa euron/litra? "
On tullut mieleen. He eivät saa mistään ostettua näin mahtavaa mehua sellaisella hinnalla, että heidän kannattaisi myydä sitä euron/litra. Tuskimpa Tahitian Noni International edes suostuisi myymään marketeille tuotteitaan. Asiakkaat, edustajat ja TNI ovat tyytyväisiä ilman markettejakin.
"Jos ei ole tullut, niin sitten olet aivan helvetin tyypillinen kusetettava, jolla ei hammasrattaat pään sisällä liikahda ihan jokaisen asian kohdalla. :-)"
Koska asia on tullut mieleeni, niin en ole kusetettava! Näyttää siltä, että sinulla itselläsi on hammasrattaat hieman ruosteessa pääkopassa. Minun päässäni on terveitä aivosoluja ja osaan ajatella omilla aivoillani... ihan jokaisen asian kohdalla.
"Kysynkin sinulta ikuisuuskysymyksen: Onko sinulle koskaan tullut mieleen miksi noin mahtavaa mehua ei myydä marketeissa euron/litra?"
Kyllähän marketit yrittivät myydä 100 %:lla korotetulla hinnalla yli 90 €/litra. Mene ja kysy itse, miksi eivät myy eurolla litra vaan pyysivät yli 90 euroa?
"Hyvä! Kyllä se verkostomarkkinointi ura siitä lähtee"
Kyllä minun ura on lähtenyt käyntiin jo kauan sitten ja hyvin menee. Verkostomme on miljoonat tyytyväiset asiakkaat, jotka kertovat ystävilleen supermehumme positiivisista vaikutuksista.
"jos voi näyttää yhdenkin todisteen siitä että IHAN MINKÄ TAHANSA SEKAMEHUN MYYNTIMÄÄRÄ olisi noussut vähääkään viimeisen kolmen vuoden aikana"
Sekamehujen myyntimääristä en tiedä yhtään mitään. Sen sijaan olen huomannut, että hyvin monet ihmiset ovat jo tietoisia supermehujen postiivisista vaikutuksista terveyteen. Sikainfluenssa riskin kasvaessa supermehujen myynti moninkertaistunut viime keväästä lähtien ja vauhti sen kun kiihtyy. Näen sen omalta tiliotteeltani. Terveydestään huolehtivat Ihmiset ovat ymmärtäneet, että on helpompaa, hauskempaa ja halvempaa hoitaa terveyttä kuin sairautta.
Lisättävää.
"Kerron REHELLISESTI omista kokemuksistani, annan käyntikorttini jossa on yhteystietoni ja nettiosoite mistä ihmiset voivat hankkia lisätietoja. En tyrkytä kenellekään."
Kyllä minulle esimerkiksi "rehellisesti" tyrkytetään vaikka minkälaista b to b markkinointi paskaa, jota valitettavasti joudun asemani takia toisinaan sietämään.
"ei myymistä vaan opettamista ja asiakkaiden ohjaamista ostoksille."
Mitä opetat, noin ihan konkreettisesti?
"On tullut mieleen. He eivät saa mistään ostettua näin mahtavaa mehua sellaisella hinnalla, että heidän kannattaisi myydä sitä euron/litra."
ERITTÄIN puhdasta paskaa. 100%:sta nonia (ilman lisättyä vettä/muita mehuja ja kyllä vain TNI noni valmistetaan hedelmäpureesta johon mukaan siis laitetaan vettä) saa monta kertaa halvemmalla kuin TNI sekamehua.
Jos jollakin isommalla virvoitusjuomataholla nähtäisiin nonissa olevan alkeellisintakaan potentiaalia olla oikeasti myyvä tuote, sitä myytäisiin marketeissa ja TNI olisi osa coca-cola companya. Erittäin yksinkertaista. Em. tahoja vaan ei voi vähempää kiinnostaa pahanmakuinen (ei myy) ja "huikeat" 50 000 pulloa päivässä globaalisti myyvä tuote.
Tähän on turha laittaa mitään höpötyksiä TNI sotkun paremmasta mausta yms. koska oletettavasti edes nonilitkijät eivät ole niin helvetin tyhmiä, etteivät osaisi laittaa itse halpoja mehuja "blandaamaan" nonin eittämättä paskaa makua.
"Tuskimpa Tahitian Noni International edes suostuisi myymään marketeille tuotteitaan."
Edelliseen viitaten. "Tuskinpa" virvoitusjuomavalmistajilla kiinnostaa TNI. Jos jättivalmistajilla olisi kiinnostusta nonimehun myyntiin ne sitä myisivät, mutta kun ihmisillä ei kyseinen tuote kiinnosta ne eivät sitä myy. TNI:llä ei ole osaa eikä arpaa siihen mitä joku coca-cola company tekee halutessaan. Jos jostain paljastuu oikeasti tietoa nonin toiminnasta edes murto-osan verran siitä mitä hehkutatte, niin TNI on historiaa omana yrityksenään alle vuodessa. Jonkin isomman konsernin osa se saattaisi olla. Verkosmarkkinointi em. mehulla loppuisi erittäin nopeasti.
"Kyllähän marketit yrittivät myydä 100 %:lla korotetulla hinnalla yli 90 €/litra."
Tästä ei ole mitään todistetta olemassa, eli oletan sinun viittaavan edesmenneen noninlitkijän arveluun että näin olisi tehty. Edellä mainittu kirjailija tosin myönsi että oli kuullut että jossain citymarketissa olisi ollut hetken myynnissä nonia. Ei ollut siis sitä itse edes nähnyt.
Tietenkin vaihtoehto on ollut, että sittarissa on ollut joku 4 millilitran "noniuute" pullo myynnissä josta ansiokas verkostomarkkinoija on laskenut tuon 90 ekeä per litra hinnan.
Niin tai näin, se että suuret virvoitusjuomavalmistajat eivät myy nonimehua, kertoo tuotteesta IHAN KAIKEN. Usko pois, näin se markkinatalous vain etenee.
Lisäksi, kuten tiedät, nonia saa netistä tilaamalla ilman verkostohörhöilyä esim 150 ekeä per 8 galloonaa. Kaiken lisäksi 100% kampetta ilman vettä/muita mehuja blandiksena. Tuohon kun lisää halpoja mehuja ja vettä saadaan TNI:n "vahvuista" noni mehua murto-osa hintaan.
"Tehoja" siinä ei varmasti ole yhtään enempää kuin missään muussakaan mehussa, mutta hinta vaan on järjettömän paljon halvempi.
"Sekamehujen myyntimääristä en tiedä yhtään mitään."
Minä tiedän. TNI:n sekamehua myydään "huikeat" 50 000 pulloa per päivä koko maailmaan. Naurettavan vähän siis.
"Sikainfluenssa riskin kasvaessa supermehujen myynti moninkertaistunut viime keväästä lähtien ja vauhti sen kun kiihtyy."
Valitettavasti juuri näin. Äärimäiset ketkut ilman muuta käyttävät hyväkseen tilaisuutta myydä sekamahua ratkaisuna H1N!:een ilman mitään tunnontuskia. Yhä alhaisemmaksi menee.
"Näen sen omalta tiliotteeltani."
Näin varmasti on, en epäile.
"Terveydestään huolehtivat Ihmiset ovat ymmärtäneet, että on helpompaa, hauskempaa ja halvempaa hoitaa terveyttä kuin sairautta. "
Sekamahulla vai? :-) Tässä sitä juuri mennään. Terveille ihmisille myydään pokkana sekamahua terveydenhoitoon. Laitonta, mutta ei kiinnosta "rehellistä" markkinoijaa.
Mikä olikaan se taho joka määrittää "superhedelmät". Nyt ole tarkkana tai linkitän sinulle muutaman mielenkiintoisen saitin koskien " super fruitseja". :-)
Ostin sitä mainostamaasi sekamehua, mustaherkulla höystettyä Tahitian nonimehua. Uskomatonta, miten hyvää, kerrassaan kuliranistillinen hieno maku. Fauh!!!
Jaahas, vai on utahin skene päättänyt laimentaa ennestäänkin kyseenalaista nonimenupitoisuutta kolmannellakin lisämehulla. Onko hinta noussut samalla sopivat parikymmentä euroa? :-)
Lisäksi, tottakai se maku paranee mitä enemmän blandista laittaa mukaan.
Eikös mustaherukka enää olekkaan kelvollista? Mikä estää mustaherukkaa yhdistämästä muihin hyviin supermehuihin? Lisää lisää hyviä koktaileja, huutavat maailman lapset ja rakkikoirat kuralla ruikuttavat hännillä.
Ei toki mikään estä. Ei missään nimessä. Mustaherukkamehu vain ei ole kovinkaan hyvä verkostobizniz, kun siitä ei oikein millään pysty nykäisemään 50 ekeä per pullo. :-)
Maailman lasten huutamisesta en tiedä, utahin skenen koijarit toki myyvät vaikka lapsensa jos hinnasta sovitaan.
Niin oma mokasihan tuo on, että olet noin tyrinyt ja potkittu pois! Pystytkö koskaan ylittämään katkeruutesi kynnystä ja käsittelemään sitä, että kykenisit pääsemään itsesi kanssa sopuun?
Potkittu pois? Mistä? Eläissäni en ole saanut potkuja mistään.
"Katkeruutesi"? Mille? En ole katkeruuteen taipuvaista sorttia.
Oliko sinulla asiaakin, vai koetatko viedä keskustelua pois kiusallisesta aiheesta? :-)
Puolen litran litteässä pullossa oli myynnissä, mutta eivät suomalaiset sentään noin narutettavissa ole, että lähtevät maksamaan kaksinkertaista hintaa. Joten Nonimehu poistui valikoimista ja TNJ:n mehu jäi markkinoille. Halpahallitkin ovat yrittäneet myydä mehua, mutta kun ei käy kauppa, poistomyyntiin pitää laittaa. Halpakaupat eivät pysty pitämään laatutuotteita, joten heidän myymänsä mehu on sitä pahaa, niinkuin se ilman laadukasta jalostusta on. TNJ pitää pintansa.
Pidätkö "laadukkaana jalostuksena" Hedelmä pureesta veden ja muiden mehujen kanssa lantrattua nonimehua? Mikäli nonista löytyy jotain mikä vähänkin viittaa hypetettyihin etuihin, niin ainakin itse ostaisin mahdollisimman jalostamatonta, mielellään tuorepuristettua noni mehua, jonka sitten itse "jalostaisin" eli lantraisin haluamaani mehuun. Lisäksi maksaisin lytistä murto-osan verrattuna TNI "jalosteeseen". No kuten aikaisemmin sanoin, mikäli em. etu mehusta löytyisi, mehua alkaisi välittömästi tuottamaan kaikki maailman kärkipään virvoitusjuomajätit, jonka jälkeen TNI olisi A) joko muisto vain B) myyty jollekin edellä mainituista virvoitusjuomajäteistä. Yksinkertaista markkinataloutta.
"Mitä opetat, noin ihan konkreettisesti?"
Opetan ihmisille mikä on noni. Miksi sitä kannattaa käyttää. Mistä he saavat lisätietoja. Lisäksi opetan heille miten he voivat saada oman asiakasnumeron ja miten/mistä he voivat tilata tuotteita. Helppoa kuin heinänteko. Eikä tarvitse tyrkytellä mitään sellaista mitä ihmiset eivät halua tai jostain syystä eivät pysty sillä hetkellä ostamaan.
"saa monta kertaa halvemmalla"
Mopon saat monta kertaa halvemmalla kuin Mersun. Oletko koskaan miettinyt miksi ne mainostamasi "halvat nonimehut" eivät kelpaa kuluttajille? Ja jos joku onnistuu niitä jostain ostamaan, niin miksi he ostavat niitä vain kerran? Minulla on paljon asiakkaita, jotka ovat ensin itse ottaneet minuun yhteyttä ja sen jälkeen alkaneet tilaamaan laatikon pari nonimehua joka kuukausi. He ovat myös tuoneet ja tuovat jatkuvasti uusia asiakkaita.
Mistä sinä tiedät kelpaako "halvat" nonimehut kuluttajille? Itse asiassa TNI:n myyntimäärilläkään en alkaisi ihan hirveästi pullistelemaan. Tosiasiassa jokainen ymmärtää miksi esim. Suomessa ei myydä käytännössä muuten kuin verkostomarkkinoinnin kautta nonimehua. Tuote ei yksinkrtaisesti kiinnosta, vaan myyntiin täyyy löytyä buustausta lähipiiristä, juurikin sitä mitä itse kutsut "opetukseksi".
Mikäli kävisi niin että nonista löytyisi EDES MURTO-OSA niitä ominaisuuksia, mitä hypessä käytetään, voit olla varma että verkostomarkkinoijan urasi nonin myyjänä on samantien ohi.
Kerro muuten ihan oma mielipiteesi mikä on huonoa 100%:ssa tuorepuristetussa nonimehussa verrattuna markkinoimaasi brändiin? Selvennyksenä tähänkin laitettakoon oma mielipiteeni, eli oletetttavasti molemmat ovat ihan yhtä turhia, mutta toista saa mielettömän paljon halvemmalla.
"Tuote ei yksinkrtaisesti kiinnosta, vaan myyntiin täyyy löytyä buustausta lähipiiristä, juurikin sitä mitä itse kutsut "opetukseksi"."
Vahinko, että et ymmmärrä mistä tässä on kysymys, jos ymmärtäisit, et sanoisi noin!
Minäpä kerron sinulle hieman lisää tosiasioita. Asiakkaistani yli 95% on minulle ennestään täysin ventovieraita ihmisiä ja he ovat itse ensin ottaneet minuun yhteyttä. Jostakin he ovat sitä ennen saaneet tietoa nonimehun hyvistä ominaisuuksista (usein toiselta asiakkaaltani). Suurin osa asiakkaistani on sellaisia, joita en ole koskaan tavannut. Kaikkien kanssa en ole jutellut edes puhelimessa. Tuosta opettamisesta hieman tarkennusta. Ison osan opetuksestani hoitavat erilaiset hyvinvointiin liittyvät internet sivustot.
Lähipiirissäni lähes kaikki tietävät mitä teen, mistä he halutessaan saavat lisätietoja ja mistä he halutessaan voivat tilata tuotteita. Osa ei heistä ymmärrä mikä noni. Osa tilaa tuotteita, osa ei... ja sehän ei olekaan minun ongelma.
Ihan aikuisten oikeesti... tää on kivaa työtä, josta saan paljon postiivista palautetta. Usko tai älä.
Kiva, että on kivaa. Siitä ei kahta sanaa. Kunhan vain jätät väliin ne kuuluisat terveysvaikutteet, kun "opetat" ihmisiä. Eiks niin?
Yhtä asiaa kysyn kuitenkin vielä, eli
" Ison osan opetuksestani hoitavat erilaiset hyvinvointiin liittyvät internet sivustot."
Voitko mainita vaikka viisi asiantunetevaa hyvinvointiin perustuvaa internet sivustoa, jotka tukevat opetuksiasi. Tämä ihan aidosta mielenkiinnosta.
"Kunhan vain jätät väliin ne kuuluisat terveysvaikutteet"
Tottakai me jätetään välin kaikki terveysväittämät. Lääkärit ja tutkijat kertovat netissä meidän puolesta miksi ja miten noni todellakin toimii.
"Voitko mainita vaikka viisi asiantunetevaa hyvinvointiin perustuvaa internet sivustoa, jotka tukevat opetuksiasi"
Netistä löytyy tuhansia sivustoja hakusanoilla; nonimehu tai noni. Sieltä ne muutkin ihmiset ovat tietoja hankkineet. Jokainen päättää itse millä sivuilla on omasta mielestään asiantuntevaa tietoa. Minä voin olla kanssasi erimieltä. Kokeile ny vaikka osoitteesta tni.com/XXXXXX, laita XXXXXX tilalle jokin haluamasi numero, www. osaat ilmeisesti laittaa alkuun. Sivuston vasemmassa alalaidassa on linkki, josta voit valita haluamasi kielen.
"Tämä ihan aidosta mielenkiinnosta"
Kyllä varmaan olet aidosti kiinnostunut ;-)))
Nonimehullahan on omat yrityksensä, mikä panee sinut sekoilemaan virvoitusjuomatehtaisiin nonin?
Perustakaa oma ketju Nonista väittelemiseen. Täällä piti jakaa kokemuksia XanGosta.
Kysyttiin kokemuksia, niitä on. J♠uotu on xangoa monen monta laatikko´llista, ei mitään uusia tuntemuksia. Sen sijaan nonista on vaikutuksia. Jos nonin jäättää pois, heti huomaa olotilassaan. Xangosta en tuntenut mitään, en sen käytön aikana, enkä lopettamisenkaan jälkeen.
No näinpä juuri ajattelinkin tämän "opetuksen" tapahtuvan, eli ei muuta kuin asiakkaalle vaan vinkki, että etsippä googlesta ja valitse mieleisesi mainossivusto ja vaikutu nonin ihmeellisyyksistä. Ei trvi ainakaan itse rikkoa lakeja. Näppärää. :-)
"Lääkärit ja tutkijat kertovat netissä meidän puolesta miksi ja miten noni todellakin toimii."
Voisitko mainita pari mielestäsi pätevää kääkärin tai tutkijan kirjoittamaa artikkelia nonin toimimisesta? Oletettavasti pystyt tämän edes tekemään, koska pyydän nimenomaan sinun mielestä päteviä artikkeleita.
" Minä voin olla kanssasi erimieltä."
Tottakai voit. Ei vastaan sanomista tähän.
" Kokeile ny vaikka osoitteesta tni.com/XXXXXX"
Mielestäsi pätevää ja puolueetonta tekstiä? :-)
Mitä mieltä muuten olet worldnoni.org sivuston kohdasta "How Noni Works on Diseases"? Olet varman tutustunut?
Mikäköhän? Luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Vaikka nonimehu sinusta kuulostaa kovin eksoottiselta ja hienolta, se on myös TNI:n itsensä antamien tietojen mukaan valmistettu täsmälleen samalla tavalla kuin vastaavat muut hedelmämhut, joita siis eniten tuottaa virvoitusjuomateollisuus.
Jos nonimehun kysyntä olisi riittävän isoa, niin virvoitusjuomavalmistajat alkaisivat valmistaa sitä kuluttajamyyntiin, murto-osa hintaan nykyisistä verkostomarkkinointi hinnoista, mutta kun kysyntää ei ole riittävästi, tuote pysyy verkostokoijareiden puuhasteluna. Yksinkertaista markkinataloutta.
Sama pätee tilanteeseen, jossa nonista löytyisi pieni viitekin sen hypetetyistä "tehoista". Myös tällöin suuret valmistajat lanseeraisivat tuotteet oikeasti isoille markkinoille ja jälleen murto-osa hinnoilla. Yksinkertaista markkinataloutta.
Mikä tuossa ylläolevassa on vaikea ymmärtää?
Tahitian Noni Juice -mehua myydään noin 50.000 pulloa päivässä. Se tekee noin 1.500.000 pulloa kuukaudessa.
Yksi pullo riittää noin kuukaudeksi per henkilö. Jotkut tilaavat kausiluontoisesti laatikon nonimehua ja pitävät kuukauden kahden paussia. Arvioisin, että pelkästään tämän yhden valmistajan nonimehua käyttää noin 2 miljoonaa ihmistä ja määrä kasvaa koko ajan.
Herää pahvi... eivät ihmiset niin tyhmiä ole, että maksaisivat noin 40 euroa/litra (noin 1,50€/päivä) mistään juomasta jos eivät saisi siitä itselleen hyötyjä!
Oletko koskaan mietinyt paljonko yhden virvoitusjuomapullon valmistuskustannukset on Jenkeissä ja montako välikättä siitä on ottamassa oman siivunsa ennen kun tuote saavuttaa kuluttajan täällä Suomessa! Veikkaampa, että kuluttajan maksamasta hinnasta tehtaalle/valmistajalle jäisi alle 10%.
Oletko esimerkiksi nähnyt Coca Cola mainosta? Kuka nekin kulut todellisuudessa maksaa?
Jos nonimehu maksaisi 4 euroa litra, tottakai sillä olisi suurempi menekki, mutta varmaankin liiketoiminta olisi kannattamatonta ja yritykset menisivät konkurssiin.
Koska asiakkaat ja edustajat voivat tilata tuotteita suoraan TNI:ltä, säästätään valtavasti mainos- ja jakelukuluja. Tästä syystä yhtiö pystyy hankkimään parhaita raaka-aineita ja satsaamaan tuotekehittelyyn ja niin tuottamaan kuluttajille parempilaatuisia tuotteita.
Yksinkertaista markkinataloutta.
Mikä tuossa ylläolevassa on vaikea ymmärtää?
Nonista puhutaan etta on vain tavallinen sekamehu. Yritettiin antaa ystavan pojalle joka on vaikeasti autistinen ja on hoitokodissa. Poika sai selvasti enemman epilepsiakohtauksia nonia juotuaan. Ystavani lopetti nonin antaminen mutta mieleeni tuli etta jos laakarin kanssa olisi tehty yhteistyota ja laakkeet olisivat vahennetty niin mita olisikaan tapahtunut. Tahdon vain talla kertomuksella sanoa etta nonia ei todellakaan voi verrata tavalliseen apelsiinimehuun..... joskus pitaa vain vahentaa laakeannoksia.
Markkinatalous on kaukana nonihommista.
"Tahitian Noni Juice -mehua myydään noin 50.000 pulloa päivässä. Se tekee noin 1.500.000 pulloa kuukaudessa."
Juuri näin. Säälittävä myynti firmalta, joka kuitenkin kertoo hallitsevansa yli 90% nonimarkkinoista. Äkkiä ei tule mieleen yhtä huonosti myyvää tuotetta, jota kuitenkin markkinoidaan globaalisti.
"Yksi pullo riittää noin kuukaudeksi per henkilö. "
Tiedätkö ollenkaan mihin perustuu tuo "riittäminen"? Eli mihin perustuu "päiväannoksen" koko? Oletettavasti tiedät, mutta et kehdannut sitä tässä yhteydessä mainita. :-)
"Herää pahvi... eivät ihmiset niin tyhmiä ole, että maksaisivat noin 40 euroa/litra (noin 1,50€/päivä) mistään juomasta jos eivät saisi siitä itselleen hyötyjä!"
On ne, tiedät sen hyvin itsekin. :-)
"Oletko koskaan mietinyt paljonko yhden virvoitusjuomapullon valmistuskustannukset on Jenkeissä ja montako välikättä siitä on ottamassa oman siivunsa ennen kun tuote saavuttaa kuluttajan täällä Suomessa! "
En ole miettinyt. Halvalla kuitenkin sen virvoitusjuoman täältä ostan. Miten se liittyy nonin järjettömään hintaan?
"Veikkaampa, että kuluttajan maksamasta hinnasta tehtaalle/valmistajalle jäisi alle 10%."
Tuskin kuitenkaan noin paljoa? Toisekseen mitä sitten?
"Oletko esimerkiksi nähnyt Coca Cola mainosta? Kuka nekin kulut todellisuudessa maksaa? "
Miten tämä liittyy mihinkään. Edelleen saan kaksi litraa limua kaupasta puolellatoista euroa.
"Jos nonimehu maksaisi 4 euroa litra, tottakai sillä olisi suurempi menekki, mutta varmaankin liiketoiminta olisi kannattamatonta ja yritykset menisivät konkurssiin."
Ei se maksa koska sitä markkinoidaan vähintään 95 prosenttisesti onnettomilla verkostomarkkinointi systeemeillä. Mikäli sillä olisi oikeasti kysyntää, sitä myisi aivan muut tahot kuin "naapurin" jantteri. Ja kysyntä ei lisääntyisi juurikaan vaikka sitä myytäisiin euron litra. Katsos kun kysyntää joko on tai ei.
"Koska asiakkaat ja edustajat voivat tilata tuotteita suoraan TNI:ltä, säästätään valtavasti mainos- ja jakelukuluja. Tästä syystä yhtiö pystyy hankkimään parhaita raaka-aineita ja satsaamaan tuotekehittelyyn ja niin tuottamaan kuluttajille parempilaatuisia tuotteita. "
Täydellistä sanahelinää. Verkostojantterointi on tässä(kin) tapauksessa järkyttävän kankea ja ennen muuta kallis tapa saada tuotetta kuluttajille. Tämä ongelma poistuisi heti kun tuotteella olisi oikeasi kysyntää.
"1.500.000 pulolloa/kk yhtiöltä, joka kuitenkin hallitsee yli 90% nonimarkkinoista"
Yhtiö itse kertoo markkinaosuuden vaatimattomasti, eli yli 60%. Mutta onhan 90% yli 60%. Ja onhan tuo 1.500.000 pulloa kuukaudessa vielä säälittävän pieni määrä (hyvä niin). Tärkeintä on se, että ASIAKKAAT, edustajat ja yhtiö ovat tyytyväisiä. Oletko ajatellut, että todella säälittävän pieni on myös ihmisten määrä, jotka tietävät mikä noni on saatikka, että tuntisivat nonin.
"eivät ihmiset niin tyhmiä ole, että maksaisivat noin 40 euroa/litra (noin 1,50€/päivä) mistään juomasta jos eivät saisi siitä itselleen hyötyjä!"
"On ne, tiedät sen hyvin itsekin. :-)"
Joidenkin mielestä on tyhmää syödä ja juoda terveellisesti. Minun mielestäni on tyhmää juoda ns. Light -juomia ja joitakin kevytruokia kun tiedän miten vaarallisia ja haitallisia keinotekoisia lisäaineita monet niistä sisältävät.
"Tiedätkö ollenkaan mihin perustuu tuo "riittäminen"? Eli mihin perustuu "päiväannoksen" koko? Oletettavasti tiedät, mutta et kehdannut sitä tässä yhteydessä mainita. :-)"
Tiedämpä hyvinkin. Päiväannoksen määrä riippuu paljolti siitä mitä olet suuhusi laittanut ja paljonko!
Jos juot kehumiasi halpoja virvoitusjuomia ja jotka vielä sisältävät mm. E950 (asesulfaami K), E951 (aspartamiini), E954 (sakariini) ym. lisäaineita ja lisäksi syöt paljon "roskaruokaa", niin silloin normaali päiväannos ei varmasti riitä. Tässä on myös yksi syy miksi jotkut eivät ole saaneet hyviä tuloksia nonilla, ei ainakaan liian lyhyen aikaa käytettynä.
Nonista on löydetty jo noin 250 ainesosaa, jotka tekevät hyvää ihmisen keholle. Pari asiaa kannattaa huomioida. Ensinnäkin, ainesosat on löydetty myös muiden tiedemiesten toimista, eikä vain TNI omassa nonilaboratoriossa, tohtorinarvon suorittaneiden, kokopäivätoimisten tiedemiehisten toimesta. Toiseksi on hyvä tietää, että tiedemiehet löysivät nonin hyvät ominaisuudet jo paljon ennen kuin TNI yhtiö tiedettiin syntyvän.
Näiden tutkimustulosten pohjaltahan muutamat ravintotieteilijät innostuivat tutkimaan mahdollisuuksia tuoda noni koko maailman tietoisuuteen. Vasta sen jälkeen kun he löysivät ratkaisin, niin TNI päätettiin perustaa.
"koska sitä markkinoidaan vähintään 95 prosenttisesti onnettomilla verkostomarkkinointi systeemeillä"
Ai sinun mielestä on tyhmää, että asiakkaat voivat ostaa tuotteita suoraan valmistajalta!
"sitä myisi aivan muut tahot kuin "naapurin" jantteri"
Olet ymmärtänyt markkinnointimme täysin väärin. EI NONIA tarvitse MYYDÄ koska ihmiset tulevat itse ostamaan tuotteita tai tilaavat niitä suoraan valmistajalta. Mehän vain suosittelemme tuotteitamme ja palvelemme asiakkaitamme! Minunkin asiakkaista suurin osa on satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä. Ihmisiä, joita en tunne enkä koskaan fyysisesti tavannut. Se siitä naapurijantterista.
Oletko sinä koskaan suositellut omia palvelujasi jollekin? Oletko koskaan suositellut jonkun toisen tuotteita tai palveluja? Saisko siitä maksua?
Me emme suosittele tuotteita tai palveluja, joihin emme itse ole tyytyväisiä.
Vielä yksi kysymys. Minullakin tulee joskus kirjoitusvirheitä, mutta onko kehumasi halvat aspartaami -litkut sekoittaneet pannusi niin pahoin, että teet jatkuvasti ja pahojakin kirjoitusvirheitä? Oletko ajatellut sitä? Tarttisko tehdä jotain?
Meillä taas on asperteroireyhtymästä kärsiville kahdella kaverilla tosi hyviä kokemuksia. Heidän ärtymyksenä ja agressionsa vähenivät huimasti. Itse asiassa sitä agressiivista tavaroiden paiskimista ei NONIN käytön aikana lainkaan esiintynyt ja he laskeskelivat leikkiä ja naureskelivat, jota normaalitilanteissa ennen nonin käyttöä ei heidän käytöksessään esiintynyt.
Mutta kun aspergeriin liittyen heidän makuaistinsa on hyvin poikkeava (aistiongelmia), ja nonimehua eivät pysty sen vuoksi käyttämän. Käyttivät nonikapseleita, ja nyt kun niitä ei saa, niin tilanne on palautunut entiselleen ikävine agressiivisineen käytösongelmineen.
Voi noita kuihtuneita ja surkastuneita kolmea aivosolua, miten ihmeessä virvoitusjuoma ja mehu olisivat sama asia?
Seuraavana varmaan esität myös sitä, miksi ei sianlihaa aleta markkinoida virvoitusjuomatehtaiden toimesta?
Kolmen pisteen jantteri ei tiedä, että hänen palvomaansa virvoitusjumaakin Coca Colaa markkinoidaan verkostomarkkinoinninkin välityksellä muualla päin maapalloa. Nyt nyrjähti kolmen pisteen jantterilta aataminomena poikittain kurkussa.
Vastauksia:
"Yhtiö itse kertoo markkinaosuuden vaatimattomasti, eli yli 60%. Mutta onhan 90% yli 60%."
Tämän hyväksyn. Eli TNI on menettänyt 30% markkinaosuuksista? tuo 90% prosenttia on usammankin nonimyyjän mainostama luku ja lähteenä on heidän mukaansa ollut TNI.
"Joidenkin mielestä on tyhmää syödä ja juoda terveellisesti. Minun mielestäni on tyhmää juoda ns. Light -juomia ja joitakin kevytruokia kun tiedän miten vaarallisia ja haitallisia keinotekoisia lisäaineita monet niistä sisältävät."
Myös minusta on typerää juoda makeutettuja limonadeja, ei kahta sanaa. Mitäpä olet mieltä TNI:n markkinoimista makeutetuista energiattomista energiajuomista? Hype oli varsin kova tässä muutamia aikoja sitten.
" Päiväannoksen määrä riippuu paljolti siitä mitä olet suuhusi laittanut ja paljonko! "
Eipä riipu. Lue EU:n päätös TNI:n uuselintarvikehakemukseen ja ennenmuuta lue TNI ilmoittama "annosteluperuste". Saatat yllättyä. :-)
"Jos juot kehumiasi halpoja virvoitusjuomia ja jotka vielä sisältävät mm. E950 (asesulfaami K), E951 (aspartamiini), E954 (sakariini) ym. lisäaineita ja lisäksi syöt paljon "roskaruokaa"
Enpä juo keinotekoisesti makeutettuja "halpoja virvoitusjuomia". Enkä myöskään pidä "roskaruoasta".
"Nonista on löydetty jo noin 250 ainesosaa, jotka tekevät hyvää ihmisen keholle."
Mainitse mielestäsi kymmenen tärkeintä ja niiden vaikutukset ihmisen keholle.
"ainesosat on löydetty myös muiden tiedemiesten toimista"
Ei muuta kuin se kuuluisa viittaus johonkin tieteelliseen artikkeliin, niin päästään hommassa eteenpäin. Tähän mennessä yksikään nonimyyjä ei ole moiseen kyennyt. Nyt on näytön paikka.
"tohtorinarvon suorittaneiden"
Huimaa settiä. Yllätytkö jos kerron, että myös minulla on ylistämäsi tohtorin arvo. :-)
"Toiseksi on hyvä tietää, että tiedemiehet löysivät nonin hyvät ominaisuudet jo paljon ennen kuin TNI yhtiö tiedettiin syntyvän"
Älä nyt vain hyvä ihminen viittaa "tohtori" Heinecken proxeroniini "löytöön". Tämähän oli TNI:n alkuaikojen ykkösjuttu. Myöhemmin TNI on "unohtanut" moiset proxeroniini tohtorit totaalisesti. Varmaan johtuu siitä että em. tohtori keksi proxeroniini -mittarin josta kukaan muu ei ole koskaan kuullut saati sitten nähnyt moista. :-)
"Ai sinun mielestä on tyhmää, että asiakkaat voivat ostaa tuotteita suoraan valmistajalta!"
Täysin järjetöntä, ja ennen kaikkea yrityksen kannalta aivan helvetin tehotonta ja ammattitaidotonta markkinointia. Nyt puhutaan edelleen maailman laajuisista markkinoista.
"Mehän vain suosittelemme tuotteitamme ja palvelemme asiakkaitamme!"
Mihin esim. minä tarvin sinun "suosituksia"? Miksi sinun pitäisi saada rahaa "suosituksista"? Pidätkö itseäsi kovinkin pätevänä sekamehumyyjänä? Googleen viittaaminen hyvänä nonioppaana kertoo jotain ihan muuta.
"Me emme suosittele tuotteita tai palveluja, joihin emme itse ole tyytyväisiä."
Totta hitossa markkinamies on tyytyväinen vaikka pikkukiviin, jos niitä voi kaupata järkyttävään ylihintaan. Oletko koskaan ihmetellyt, kun kodinkoneliikkeessä myyjällä sattuu "itsellä olemaan juuri tämä malli käytössä kotona." :-)
"Vielä yksi kysymys. Minullakin tulee joskus kirjoitusvirheitä, mutta onko kehumasi halvat aspartaami -litkut sekoittaneet pannusi niin pahoin, että teet jatkuvasti ja pahojakin kirjoitusvirheitä? Oletko ajatellut sitä? Tarttisko tehdä jotain? "
On totta, että en kertaakaan oikolue näitä juttuja, koska en pidä tätä palstaa niin tärkeänä itseni puolesta, että moiseen vaivautuisin, mutta oletan jopa sinun saavan selvää siitä mitä kirjoitan. Jos joku sana jää epäselväksi, niin kysy rohkeasti. Mitä tulee "halpohin aspartaamilitkuihin", niin en ymmärrä mistä olet moisen kuvion päähäsi saanut. En nimittäin pidä light -juomien mausta ollenkaan.
Kerro lyhyesti mitä sana virvoitusjuomateollisuus pitää sinun mielestäsi sisällään?
Niin, näinhän verkostojantterit toisinaan väittävät. Laita ihmeessä linkki sellaisen verkostoyrityksen sivulle, joka myy "kokista" päätuotteenaan, tai edes myy yleensä kokista verkostoperiaatteella. Sitten voit myös viitata coca-cola companyn markkinointistrategiaan, missä verkostomarkkinointi on ilmoitettu toimintamallina. Katsotaan sitten tarkempia yksityiskohtia myyntiprosenteista yms. seikoista.
Mersuakin myytiin Suomessa aikoinaan verkostomarkkinoinnin kautta. Paheniko Mersun arvo siitä? Ja oli vieläpä edullisempi, kuin verkostoon kuulumaton saman mersun osto.
Vaikea sanoa, kun en ole oikein "mersuun" päin kallellaan. Kun näin ei ole kuitenkaan koskaan tapahtunut, niin eiköhän me näin sekamehua koskevassa ketjussa jätetä "mersut" sikseen. Eiks niin? :-)
Nonia juomalla maksa poksahtaa, eikä siitä näytä olevan mitään hyötyä muuhun kuin luulosairauteen. Katsokaa vaikka itse:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8509641/40456982
Minulla samanlaisia kokemuksia AHDH lapsesta, ei tarvinnut ottaa laaketta. Eiko nonia voisi sekoittaa johonkin mehuun jos eivat voi sita juoda?
Osittain pitää varmaan paikkaansa, riippuu siitä missä raaka-aineet ovat kasvaneet. Kannattaa lukea Dr. Charles Garnierin lausunto maaperätutkimuksista ennen tuotteiden valintaa. Hän on suorittanut Masters Degree UCLA:ssa ja tehnyt väitöskirjansa nonin aineosista. Hänellä on myös tohtorin arvo maanviljelyn tieteessä. Hänen erikoisosaamisensa on kasvien analysointi. Useiden vuosien ajan hän on huolellisesti tutkinut eri noni-kasvien olomuotoa eri trooppisilla seuduilla mukaan lukien mm. kaikki Ranskan Polynesian saaret, Havaiji, Tonga, Samoa, Keski- ja Etelä-Amerikka ja useilla seuduilla Aasiassa.
Dr. Garnier kertoo; Tahitian Noni Internationalin väite (että he valikoivat nonin Ranskalaisesta Polynesiasta, koska se on huomattavasti korkealaatuisempi noni kuin muualla maailmassa) ei ole liioiteltua. Dr. Garnierin tutkimukset ovat tuoneet julki, että jotkut noni-kasvit, jotka kasvavat Ranskalaisen Polyneesian ulkopuolella saattavat olla jopa ihmisille haitallista, kuten useat paikat Havajilla ja Filippiineillä, jossa noni imee itseensä korkeita määriä elohopeaa ja lyijyä. Jotkut arvot, joita hän testasi, olivat vaarallisen korkeita, jopa niin korkeita että ne ovat ihmisille vaarallisia. Kun ihminen saa kehoonsa tätä nonia, joka sisältää korkeita määriä raskaita metalleja, elohopeaa ja lyijyä, ne myrkyttävät kehoa. Filippiineillä on ollut lukuisia tapauksia, joissa ihmiset, jotka ovat tehneet kotitekoista nonia ovat sairastuneet. Hallitus sulki myös noni-kapseli-liiketoiminnan (japanilaisen) Havaijilla koska sen tuotteet tekivät ihmisistä sairaita.
Eikä kyse ole vain nonista, vaan kaikki kasvit imevät erilaisia ainesosia maaperästä.
On myös hyvä tietää, että tietääkseni Tahitian Noni Juice on edelleen ainut nonituote, joka on käynyt läpi neljä vuotta kestäneet ja kahden puolueettoman laboration EU:n turvallisuustutkimukset. Tutkimuksissa todettiin, että Tahitian Noni Juice on turvallista käyttää suurinakin määrinä vauvasta vaariin ja myös raskaana oleville naisille.
Nonituotteiden valmistajia on nyt jo lähes sata ja uusia tulee jatkuvasti. Herää kysymys, miksi toiset valmistajat eivät ole teettäneet vastaavia käyttöturvallisuustutkimuksia omille tuotteilleen! Onko kyse varojen puutteesta vai pelko siitä, että tuote ei läpäise turvallisuusvaatimuksia?
Lisäksi on huomioitavaa, että netti on täynnä erilaisia propaganda kirjoituksia kaikilta toimialoilta ja kaikista tuotteista. Jotkut ovat huolestuneita omista eduistaan kun markkinoille tulee kilpailevia tuotteita.
Olen käyttänyt Tahitian nonia pian 10 vuotta. Maksarvoni on testattu tänävuonna ja lääkärini kertoi, että ne on erittäin hyvät.
Veljeni sairastui 6 vuotta sitten keuhkosyopaan ja han joi silloin se 'superkuuri' siis 10 litraa nonia yhdessa kuukaudessa, on viela elossa eika ole maksa poksahtanut silloin eika nytkaan. Ei ole itsellanikaan ollut mitaan ongelmia maksan kanssa, siis juon TNI:ta.
Ei onnistu, kaikki konstit on kokeiltu. Täytyy vaan odottaa, kunnes nonikapselit taas palautuvat markkinoille.
Toistakymmentä vuotta on juotu nonimehua 52 litraa vuodessa, eikä yhtään kertaa ole maksa-arvot olleet viittearvojen ulkopuolella. 10 vuodessa 520 litraa, mutta kun on jo toistakymmentä vuotta juotu, niin paljonkohan vielä pitää juoda, että maksa poiksahtaa?
Onkohan suomalaisilla xango "kauppiailla" edes hygiaeniapassia.
Tuotehan on pakattu suljettuun pakkaukseen. Ei sellaisen myyntiin tarvita mitään hygieniapasseja.
Olen käyttänyt mangostanimehua muutaman kuukauden, ja omat kokemukseni ovat positiivisia. Mielialan ailahteluista aiemmin kärsineenä olen onnekseni huomannut, ettei enää kaamosaikana ole ollut ongelmia päivittäisessä jaksamisessa ja tekemisessä. Olen hereilläoloaikani huomattavasti aktiivisempi ja energisempi kuin aiempina vuosina. Toinen vähitellen näkyvä muutos on ollut laihtuminen. En ole muuttanut ruokailutottumuksiani, liikun satunnaisesti enkä muutenkaan ole pyrkinyt pudottamaan painoani. En ole ollut ylipainoinen, vaatekoko on vaan pienentynyt numerolla syksystä. Samoin vatsan oireilu, stressivatsa, on oikeastaan kokonaan hävinnyt. Odotan, mitä kesäisille allergiaoireilletapahtuu, kunhan kevät taas koittaa... Itse suosittelen tuotetta.
Onpa ihan älytöntä keskustelua ihmisilta, jotka eivät ole parannusta olossaan edes huomanneet!
Oma kokemukseni ja havaintoni Xango mehusta ei ole mitenkään ihmisiin liittyvä, ei itseeni ja wanna-be-huomioihin, vaan kesällä 10-vuotta täyttävään koiraani. Koiravanhus on tässä vuoden päivät ollut lähes kuuro, lähiaikoina ei ole edes ruokakutsuun enää reagoinut. Aloin antamaan hänelle 10ml päivässä Xango mehua ihan sellaisenaan veden joukkoon sekoitettuna ja kolmen päivän käytön jälkeen alkoi korvat nousemaan kutsuessani. Tässä vaiheessa en osannut yhdistää mehuun, mutta juteltuani jälleenmyyjän kanssa en voi muuta sanoa, kuin että joko tässä on kyseessä joku ihmeparantuminen tai sitten tästä saan kiittää mehua. Itselläni taas on pinna löystnyt, enkä ihan niin herkästi kilahda. Myös aamuherätykset ovat olleet helpompia.
Kerroin jo omia kokemuksia tuolla alussa, mutta kerronpa nyt eläinkokeistani minäkin.
Annoin vanhalle hevoselleni kuurin mehua. Ensin annoin ihmisen annoksen eli 30 ml päivässä. Pian huomasin, että vanhuuden jäykkä hevonen oli notkeampi ja virkeämpi ratsastaessa. Viikon sisällä se oli muuttunut kuin 10 vuotta nuoremmaksi! Ei ollut jäykkä ja olisi jaksanut vaikka miten kauan! Eli ainakin energiatasot nousivat ja jouduinkin pudottamaan annoksen 15 ml päivässä. Lisäksi saattaa olla jo muitakin vanhuuden kolotuksia, jotka olivat poistuneet kuurin aikana.
Nyt annan taas uuden kuurin, katsotaan mitä se tuo tullessaan ;)
Omia kokemuksiani vielä ovat hilseen häviäminen, uusien hiusten kasvu, vanhat kolotukset ovat hävinneet, jne. Hevonen potkaisi minua ja jälki on parantunut todella nopeasti. Ei tullut edes mustelmaa, vaikka olen herkkä saamaan niitä! Sain aika syvän haavan jalkaani eikä siitä ole tullut kuin muutama tippa verta. Jälki kasvaa umpeen joka päivä, ja pian se on poissa!
Edelleen sanon, että muutos pitää itse kokea, tämän tuotteen voimaa ei voi uskoa kuulopuheilla...
Nyt on myös nettisivut:
www.mangostani.suntuubi.com
Join kaksi laatikollista xango mehua annettujen ohjeiden mukaan. En huomannut mitään vaikutusta. Se kokeilu riitti minulle. Palaan tuttuun ja turvalliseen supermehuun, josta on hyviä kokemuksia.