Vaikka katsoisin kuinka

Kaikki samanlaisia

Ne kymmenet sossut ja muut lastensuojelu tyypit ovat aivan samanlaisia. Naaman ilmeet,vaatetus, jne. Oikein pelottaa. Samasta muotistako heidät koulusta ahdetaan? Myös Heidän asioissaan vanhempia vastaan syyttävänä oleva, pelastakaa lapset R/Y:stä oleva Mirjam Araneva on samanlainen kiveen veistetty. Pelottaa oikeudessa.

5

323

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samanlaisia, kuten

      eivät muutkan ihmiset. Mutta se on totta ja täällä moneen kertaan todettu, että myös sossujen ammattikunnassa on alalle sopimattomia ihmisiä. Jonkin verran sossujen käytökseen vaikuttaa tietysti myös se, että kuntapoliitikot ovat kiristäneet heidän työolosuhteensa aika mahdottomiksi. Totta kai se heijastuu myös asiakkaisiin.

    • valehtelee

      itse keksimiään juttuja todeksi. Lamaannut jos et ole valmistautunut. Hallinto-oikeuden jäsenet kuuntelevat sitä maireana mielellään ja uskovat kaiken soopan mitä se ikänä suustaan keksii lasketella. Olen joskus selvitellyt että se ei kuulu asianjoliittoon ja että valitus sen valhtelusta pitää tehdä samaan paikkaan mihin valitetaan ennenaikojaan rikkoontuneesta pesukoneesta jos ei takuuseen mene.

      • runsaastikin

        valituksia. Mutta jos kokee että joku asianajajanakin esiintyvä ja viranomaisia edustava tyyppi laskee oikeuden edessä luikuria niin tekee rikosilmoituksen kyseisestä valehtelijasta. Itsellä on tietenkin oltava mustaa valkoisella ja virallisesti,
        että saa valehtelijat vastuuseen myös lain edessä.

        Ruokamon Kaisan boligissahan oli hyvin todettu;
        perheen nimi Hallinto-oikeuden huostahakemuksiissa vaan vaihtuu!
        Hallinto-oikeuteen menevien lastensuojelun viranomaisena esiintyvien viranomaisten perheistä laatimat kertomukset
        ovat jokaisella kerralla ja eri perheistä
        samanlaiset viranomaisen laatimat luritukset!


      • sossut suosivat
        runsaastikin kirjoitti:

        valituksia. Mutta jos kokee että joku asianajajanakin esiintyvä ja viranomaisia edustava tyyppi laskee oikeuden edessä luikuria niin tekee rikosilmoituksen kyseisestä valehtelijasta. Itsellä on tietenkin oltava mustaa valkoisella ja virallisesti,
        että saa valehtelijat vastuuseen myös lain edessä.

        Ruokamon Kaisan boligissahan oli hyvin todettu;
        perheen nimi Hallinto-oikeuden huostahakemuksiissa vaan vaihtuu!
        Hallinto-oikeuteen menevien lastensuojelun viranomaisena esiintyvien viranomaisten perheistä laatimat kertomukset
        ovat jokaisella kerralla ja eri perheistä
        samanlaiset viranomaisen laatimat luritukset!

        kuulemma aina samaa asianajajaa. Tuo henkilö on kuulemani mukaan lisäksi lastensuojelun asiantuntijaryhmässäkin. Eli pahimmillaan ensin suosittelee huostaanottoa ja sitten on sossujen puolella oikeudenkäynnissä.


      • että on

        turvallista olla samaa mieltä kuin "yleinen mielipide". Kai sellainen sossu, jolla olisi omia mielipiteitä asioista, potkaistaisiin ulos porukasta. Valta perustuu joukkovoimaan, mikä meillä sijoitettujen lasten vanhemmilla ja sukulaisilla on pirstaloituneena. Jyväskylässä on yksi poliittinen piikki - eli sijoitettujen lasten vanhempien ja sukulaisten yhdistys, Sukupuu. Ei ole sattumaa, että ko. yhdistys on syntynyt juuri Jyväskylään. Esimerkiksi Helsinkiin verrattuna Jyvässeudun lastensuojelutyö on hyvin viranomaisvaltaista ja vanhoillista (hyvät sijaisperheet / huonot omat perheet).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2238
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      895
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      681
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe