Kuinka ollakaan taidan olla rakastumassa hyvään ystävääni.
Emme ole tunteneet kovinkaan kauaa mutta olemme lähentyneet hirmu nopeasti ja pelottavan paljon. En yleensäkään kiinny ihmisiin helposti.
Olen koittanut sivuuttaa näitä tunteita mutta eipä se enää oikein onnistu kun vietämme niin paljon aikaa yhdessä.
En ole varma hänen seksuaalisesta suuntautumisestakaan kun hän yleensä sivuuttaa tällaiset aiheet tai jättää kommentoimatta jos näistä asioista porukalla keskustellaan. Aika vilkasta hänellä kuitenkin miesrintamalla taitaa olla.
Se vain hämmentää kun hän tapittaa silmiin, hakeutuu lähelle ja tuntuu olevan välillä jopa mustasukkainen jos joku ystäväni esimerkiksi halailee minua. Haluaisin kertoa asiasta suoraan kun hän ei varmaankaan edes tiedä minun olevan lesbo kun en ole tätä hänelle ikinä suoraan sanonut. En pelkää pakkeja vaan sitä että välimme menevät ja hän ajattelee kaikki yhteiset hetkemme "uusiksi" eli luulee että minulla on koko ajan ollut ns. likaisia takaa-ajatuksia kun olen hänen kanssaan aikaa viettänyt.
Onko teillä vastaavia kokemuksia ja miten olette toimineet tällaisissa tilanteissa ja jos olette kertoneet ovatko välit menneet vai onko pystytty jatkamaan ystävinä kaikesta huolimatta?
Emme ole tunteneet kovinkaan kauaa mutta olemme lähentyneet hirmu nopeasti ja pelottavan paljon. En yleensäkään kiinny ihmisiin helposti.
Olen koittanut sivuuttaa näitä tunteita mutta eipä se enää oikein onnistu kun vietämme niin paljon aikaa yhdessä.
En ole varma hänen seksuaalisesta suuntautumisestakaan kun hän yleensä sivuuttaa tällaiset aiheet tai jättää kommentoimatta jos näistä asioista porukalla keskustellaan. Aika vilkasta hänellä kuitenkin miesrintamalla taitaa olla.
Se vain hämmentää kun hän tapittaa silmiin, hakeutuu lähelle ja tuntuu olevan välillä jopa mustasukkainen jos joku ystäväni esimerkiksi halailee minua. Haluaisin kertoa asiasta suoraan kun hän ei varmaankaan edes tiedä minun olevan lesbo kun en ole tätä hänelle ikinä suoraan sanonut. En pelkää pakkeja vaan sitä että välimme menevät ja hän ajattelee kaikki yhteiset hetkemme "uusiksi" eli luulee että minulla on koko ajan ollut ns. likaisia takaa-ajatuksia kun olen hänen kanssaan aikaa viettänyt.
Onko teillä vastaavia kokemuksia ja miten olette toimineet tällaisissa tilanteissa ja jos olette kertoneet ovatko välit menneet vai onko pystytty jatkamaan ystävinä kaikesta huolimatta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tapasin tämän ihanan tyttösen kun aloitin 2 vuotta sitten samalla luokalla ja tutustuin häneen ja oltiinkin varmaan 2 kuukauden päästä ensin erottomattomat ystävät ja koko ajan yhdessä. Se tiesi mun lesboudestani ja ite se oli täysin hetero elämää viettäny siihen asti. Mä sitte tietysti menin ja ihastuin tähän ihanaan typykkään ja jossain vaiheessa alettiin sitten olemaan paljon lähekkäin ja mä pidin sitä kainalossa ja semmosta läheisyyttä, ei kuitenkaan mitään sen enempää ja joskus oli niin tiukkia hetkiä pitää kadet erossa.
Jossain vaihees kuitenkin se tilanne sitte alko ahistaa mua ja aloin yrittää saada itteeni "irti" siitä tytöstä, koska olin niin auttamattoman ihastunu siihen. No sittenhän se rupes sitä ihmettelemään ja selitin vaan et kun on niin kiire. Sit se alkoi olla aina mustis jos mulla oli vähänkin jotain säpinää jonnekin päin ja selitti vaan et kun sen jotkut vanhemmat kaverit on jättäny sen "huomiotta" kun ovat alkaneet seurustella.
Sitten kerran kun oltiin oltu baaris ja olin jo aiemmin tullu kotiin niin se tuli oven taakse ja sanoi et "täs mä nyt oon, en mä kyllä tiedä et halusiksä et mä tuun ?" :D no joo ja siitä on nyt puolitoista vuotta ja oon aivan yhtä rakastunu siihen kun ennenkin ja nyt vielä tiedän et se ihanuuskin on muhun :) Et kyllä kannattaa uskaltaa :)
Kun mä aloin ottaa irtiottoa ystävästäni,hän kaiketi ymmärsi pohtia mitä tahtoo musta.
Hän tuijotteli mua ihanasti hymyillen.Sillä oli (ja on edelleen) ihana tapa vinkata silmää mulle kertoessaan jotain tarinaa muiden seurassa.Hän tekee vieläkin sitä(vinkkaa silmää) yllättäen odottamatta ihan missä vaan,suuressa seurueessa niin ihan kuin sanois että kymmenen ihmistä ympärillä mut silti me kaks ollaan tässä,muut katoaa...
Meilläkin oli syvää läheisyyttä,muttei kuitenkaan sen enempää.Se tiesi mikä mä olin ja hän oli "hetero".
Kuitenkin mitä läheisimmiksi tultiin kahden vuoden aikana,sitä enemmän musta alko tuntuu ahistavalta vähäsen.Olihan se ihanaa hengata yhdessä,meillä oli tosi hauskaa yhdessä.Mutta kun siinä oli se mutta.Mä olin ihastunut siihen muutenkin kuin ystävänä.
Otin sitten sen irtioton.Keskitin väkisin aikaani muihin juttuihin,eikä sille aikaa enää riittänyt niinku ennen.Vetosin harrastuksiin kun se ihmetteli miks ei vietetä enää aikaa yhdessä niin paljon.
Siitä alkoi sitten ilmetä näitä mustiksen piirteitä.Se oli hirveen kiinnostunut mun asioista ja siitä ettei se tiennytkään enää kaikkia mun kuvioita.
Muiden seurassa ei enää herunut silmän vinkkaamista,hymyä tai mitään.Se ainoastaan jäi katsomaan pitkään.
Kävi vähän niinku sulla,se otti askeleen mua kohti.
Mä olin lähdössä kuppilasta kotiin ja ootin narikassa takkia.Se tuli mun luo *Mä lähtisin sun mukaan täältä.Mut mä en tiiä tahdotsä?*
Tahdoin ja nyt ollaan yhdessä,muutenkin kuin ystävinä!
Se sano että tartti herätyksen mitä se tahtoo musta!
Se tahtoo mut ja on muhun rakastunut.
Näillä lähdetään tähän kesään ja mä toivon sydämestäni että tää jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Ihana kesä on tulossa mulle ja mun tyttöystävälle.
(Mä "maiskuttelen" tuota tyttöystävä-sanaa.Käsittämättömän ihanaa kutsua häntä mun tyttöystäväksi.)
Toihan on melkein justiin niinkun meillä :D Ihmeellistä miten samallaisia tarinoita on :) Toivotaan et teillä menee yhtä hyvin vielä kesän jälkeenkin :)
muuten kuin, että ystävyytemme on jatkunut kaikesta mahdollisesta säätämisestä huolimatta. Mikä on suorastaan ihme. Kaikki alkoi oikeastaan juuri samoin kuin sinulla, ihastuin 100% uuteen ystävääni, mutta hän oli ensimmäinen nainen joka herätti tällaisia tunteita. Ehkä tätä edesautti tieto siitä, että hänellä oli joskus ollut naissuhteita. Viimeiset vuodet ystäväni on kuitenkin seurustellut vain miesten kanssa. Ehkä ihastumiseni nopeutti ystävyytemme syventymistä, olin kuin avohaava hänen seurassaan ainakin vuoden. Paljastin kuitenkin tunteeni hänelle hyvin nopeasti ja luulen sen enimmäkseen alkuun vain imarrelleen häntä. Sitten tapahti jotain, mitä minä kutsuisin itsepetokseksi, hän alkoi kuvitella minun tunteita omikseen ja suhteemme muuttui David Lynch -elokuvien tapaiseksi sekamelskaksi. Eikä minulla ollut silmiä muille vaikka ymmärsin että tulen sormeni polttamaan. Jahkaaminen on nyt jatkunut jo 2 vuotta, en ole hänestä vieläkään tunteineni täysin irti, mutta pikkuhiljaa olen tidostanut etten halua loukata sydäntäni enempää. Ystäväni on edelleen 100% rakas minulle, mutta jotain on murtunut niin pahasti etten enää muuhun kykenisi kuin ystävyyteen. Onneksi se on edelleen asia mikä toimii välillämme. Välillä on kyllä edelleen tiettyinä hetkinä jännityksiä välillämme, jotka palauttavat kaiken vanhan mieleen. Kun lopulta ihastuin toiseen naiseen ja sitten kolmanteen, ymmärsin ettei minulla ja ystävälläni todellakaan enää ole tulevaisuutta. Muuten kuin ystävinä. Jonkun toisen naisen kanssa elämä ei olisikaan niin vaikeaa.
Vinkki: kerro kuitenkin rehellisesti pian että olet lesbo. Voisithan vaikka sanoa ihailevasi jotain kaunista naista kadulla tai elokuvassa, niin että ystäväsi alkaa miettiä asiaa. Ihastumisestasi häneen en ehkä heti kertoisi, antaisin vain asioiden jäädä "hautumaan".
Ihana lukea täältä välillä tällasia happy ending tarinoita jotka antaa toivoa ja nostaa väkiselläkin suunpielet ylös päin:) Onnea teille!
Vaan kuten edellinen kirjoittaja totesi, aina ei saa tarinalleen sitä onnellista loppua. Mutta usko pois, löydät vielä sellasen tarinan jonka loppu miellyttää sinuakin:)
Muistuttaa muuten kovasti minun ja ensirakkauteni "suhdetta".
Ystäviä ollaan edelleen mutta se jännite on aina siellä jossain.
Kun meidän juttu tuli tiensä päähän niin ajattelin ettei ikinä kukaan onnistu viemään minulta jalkoja alta sellasella vauhdilla mutta saimpa todeta olleeni väärässä.:)
Hyvä että tekin kuitenkin olette pystyneet pysymään ystävinä. Se vaatii joissakin tapauksissa nimittäin aika paljon työtä ja toisinaan ainakin omalla kohdalla tuntuu siltä että se on pelkästään masokistista itsensä kiusaamista:)
Ja kiitos vinkistä.:) Taidanpa ottaa neuvosta vaarin, "paljastaa itseni" ja jättää hänet sulattelemaan asiaa. Ehkä se niin on tosiaan paras ettei pamauta kaikkea kerta laakista ja säikäytä toista.
Meillä on myös ollu tätä että toinen kuin varkain hivuttautuu kainaloon aina kun mahdollista ja koko ajan ollaan kyljessä kiinni mikä ei minua ollenkaan haittaa mutta nimenomaan ahdistaa. Kun toinen on siinä niin lähellä, eikä silti voi koskea, eikä pitää hyvänä ja päivä päivältä tilanne vaan pahenee ku omat tunteet syvenee niin tuntuu että tässä ollaan kohta niin syvässä suossa ettei sieltä noin vain noustakaan. Ainakaan ehjin nahoin:)
Oon itekki yrittäny ottaa hieman etäisyyttä mutta aika äkkiä tuli kiukkunen puhelu että miksi ei oo näkyny eikä kuulunu. Eikä tunnu mitkään selitykset menevän läpi.
En vaan oo tälle keksiny selitystä että toisena päivänä hän käyttäytyy aivan päinvastaisesti kuin toisena.
Tiettyjen ihmisten seurassa hän on minussa kiinni jatkuvasti eikä varmasti päästä silmistään tyylillä kuin omistaisi minut. Toisessa seurassa saattaa taas olla niin kylmä että hyvä jos hän uskaltaa edes silmiin katsoa ja on muutenkin välttelevä.
No jaa, toivotaan että minullakin kävisi yhtä hyvä tuuri kuin teillä muutamalla onnellisella ja tämä ihanuus tulisi ovelleni koputtelemaan ja sanoisi että tässä mä nyt oon:)